Kreikan matkakokemukset ja vinkit: Sivu 19

Vanhakaupunki Rodos

Vieras    26.07.2013    Rodoksen ravintolat ja baarit    Rodos

Kannattaa ruokailut ja juomiset hoitaa muurien ulkopuolella , jos haluaa laatua eikä yllätyksiä laskuissa Varsinkin jos baarin edessä on muutama iso papukaija joilla houkutellaan ihmisiä paikalle ja joita saa ilmaiseksi kuvata omilla olkapäillä etc. Aukio reunassa oli tällainen paikka ja olutta tilatessa otin normal. kokoisen niin pöytään tuotiin 1 litran tuoppi, laskussa se tarkoitti 15 euroa, onneksi en tilannut isoa olutta. Toisena päivänä jokin ruokapaikka toimitti pöytään melko vaihtelevanlaatuista syötävää, pizzat olivat ainoat hyvät ja meitä oli 10 henk. Muualla Rodoksella oli parempi ruoka ja muutenkin hommat hoidettiin tyylikkäästi. -Marko.

Ravintola pizzeria Kastri

Vieras    26.07.2013    Falirakin ravintolat ja baarit    Faliraki

Merinäköala, sijainti melko lähella hotelli Epsilonia ,Epsilonista Falirakinsuuntaan, ruoka oli laaadukas isolle seurueelle 10 henk. jossa kaikki olivat tyytyväisiä, itse söin perinteistä kreikkalaista Gyrosta josta tässä ravintolassa löytyi listalta kokin oma versio nimellä Gyros Metaxa , olin enemmän kuin tyytyväinen. Hyvä palvelu kruunasi illan ja pakko tässä yhteydessä mainita että aurinkomatkojen suosittelema Restaurant Ilios joka sijaitsee aivan naapurissa ei yltänyt samalle tasolle. Asiakkaita ei ollut kovin paljon mutta ei kannata mennä merta edemmäs kalaan.

- Marko .

Mahtava ravintola

Vieras    21.07.2013    Rodoksen ravintolat ja baarit    Rodos

Ravintola RED Rodoksen kaupungissa on aivan mahtava. Tilat ovat viihtyisät ja modernit. Henkilökunta todella vilpittömän ystävällistä ja palvelualtista. Ruokalista sopivan kokoinen ( ei liikaa valinnanvaraa niinkuin monissa muissa ko. kaupungin ravintoloissa). Ja ruoka on todellakin loistavaa. Hyvä hinta-laatusuhde. Suosittelen tätä kyseistä ravintolaa kaikille rodoksella kävijöille.

On hintansa väärtti

Vieras    15.07.2013    Agia Marinan hotellit    Agia Marina
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2013 | Hotelli: Hotel Theo

Matkalla kahdestaan lapseni kanssa.

Meillä oli kaksio ja tilaa ruhtinaallisesti. Kylppärissä suihkukaappi liukuovin, paljon parempi kuin normi suihkuverhollinen kylpyamme, josta vedet aina roiskuu lattialle. Kiinteä tehokas fööni, Pieni keittiö näytti sisältävän kaiken tarvittavan, hyvän jääkaapin pakastelokerolla (ei mikroa), mutta emme itse käyttäneet, koska oli puolihoito eli aamiaiset ja illalliset. Ruoka hotellilla oli oikein ok (buffet) ja vaihtoehtoja illalla aina muutama tarjolla (ruokajuomat ei sisältyneet). cokis 2 e, kahvi 2,5 e. Itse en pitänyt talon punaviinistä.

Palvelu ravintolassa erittäin ystävällistä, aina. Samoin respassa ja allasbaarissa, yhtään nirppanokka-asiakaspalvelijaa ei hotellilla näkynyt ja kaikki tervehtivät aina iloisesti ja saattoivat jäädä juttelemaankin. Hieno ilmapiiri kokonaisuudessaan. Jopa siivooja taiteili huoneeseemme pyyhkeistä (!) erilaisia veistoksellisia taideteoksia lisättynä tuorekukkasin (esim. hienoja joutsenia) :))) Saimme myös huoltomiehen heti paikalle, koska onnistuimme rikkomaan huoneessamme jotakin. Kaikki yleiset tilat, vessat yms. erittäin siistit, samoin huoneemme hyvin siivottu, paikkoja näytettiin jatkuvasti kuurattavan ja huollettavan ja joka puolella olevia istutuksia hoidettavan huolella.

Käsittääkseni omistajaperheen jäseniä oli aamuin ja ainakin iltaisin aina paikalla vähän katselemassa, että asiat sujuivat jouhevasti.

Allasbaarissa soi hyvä 70-80 -lukuinen musa, ei mikään teknon jumputus, ja musiikki ei kuulunut huoneisiin. Öisin täysin hiljaista alueella eikä muutenkaan mikään liikenteen melu kuununut alueelle koskaan.

Sisäuima-allas oli myös vapaasti käytössä, sen vieressä oli pieni kuntosali sekä pieni kirjasto, josta sai vapaasti ottaa kirjoja, joita löytyi suomenkielisiä ihan kohtuullinen valikoima. Itsekin vein ja jätin sinne 3 kirjaa.

Hotellin asujaimisto oli pääasiassa lapsiperheitä, ei pelkästään leikki-ikäisiä vaan myös teini-ikäisiä isien ja äitien kanssa sekä nuoripareja ja vähän vanhempiakin pariskuntia, itse asiassa vain bailaavat nuorisoporukat puuttuivat eli tämä on selkeästi rauhallisemman väen kiva perhehotelli. Suurin osa tämän kertaisista vieraista vaikutti olevan norjalaisia.

Ihan hotellin vieressä minimarket, josta löytyy aivan kaikkea mahdollista. Jos vertaa hintoja alhaalla pääkadun vastaaviin marketeihin, hinnat olivat noin 10-30 senttiä kalliimmat täällä. Mutta muuten se hintataso kaikissa kaupoissa oli kaikissa tavaroissa (paitsei viinoissa) lähes Suomen luokkaa, joten ei ihme, että kreikkalaiset hätää kärsimässä.

Hotellialue sijaitsi jyrkässä rinteessä, joten tasoeroja paljon ja portaita ja mäelle nousua. Jos tulee alhaalta pääkadulta ja rannalta hotellille, kannattaa ehdottomasti ETSIÄ SE HISSI, joka on kaikkien vapaasti käytettävissä ja auttaa paljon.

Suosittelen tätä hotellia vilpittömästi ja jos menisin uudestaan Agia Marinaan, valitsisi varmasti tämän uudelleen.

Arvosana hotellille:

Samoksen kaupunki

Vieras    14.07.2013    Samoksen muita vinkkejä    Samos

Varasimme hotellin hotell booking kautta, varaus toimi moitteettomasti ja hotelli oli siisti, ilmastointi toimi, suihku asiallinen. Samoksen kaupunki oli oikein viehättävä pikku "kylä", jossa oli helppo liikkua jalkaisin. Mukavia pikku putiikkeja, hinnat Suomen tasolla. Pikku syötävää ja isompaakin löytyi helposti alle kympin ateria. Cocis ja olut/ viini samoissa hinnoissa (3 €).

Lentokentältä hotellille matka sujui sujuvasti ja vaivatta taksilla 23 €:lla per suunta, palvelu oli ystävällistä ja saimmekin heti suosituksia miten liikkua. Ensitietoina lueskelin busseista 2 € ja ajatuksena oli kokeilla, mutta onneksi päädyimme kuitenkin vuokraamaan auton 3-kympin päivähintaan, bensaa ei paljon kulunut, sillä kilometrejä pienellä saarella ei juurikaan tullut. Harmiksemme emme saaneet vuokrattua skoottereita, sillä ikäraja oli 20 vuotta (meidän nuoret oli 16 ja 19 v). Auto oli aivan ehdoton, jotta pääsi näkemään saaren kaunista luontoa ja erilaisia rantoja!

Samosin kaupungin rannassa sun bed oli edullinen 5 €, palvelu erittäin ystävällistä ja huomaavaista.

Liikuntarajoitteiselle en kohdetta suosittele, paljon portaita ja korkeuseroja.

Kreikkaan oli ensi kertaisen helppo rakastua ♡

Erinomainen sijainti kaupungin keskustassa

Vieras    14.07.2013    Kosin hotellit    Kos
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2013 | Hotelli: Paritsa

Olimme aurinkomatkojen kautta Kosilla ja yövyimme Paritsa-hotellissa, joka sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Hotelli on perheomisteinen ja palvelu oli erittäin ystävällistä. Hotelli kuuluu ilmeisesti aurinkomatkojen budget-luokitukseen, joten suosittelen tätä hotellia edullista majoitusta etsiville. Huoneet olivat hintaan nähden ihan ok, ei valittamista. Huoneet siivottiin joka päivä. Aamiainen myös hyvä. Ehdottomana plussana tästä hotellista mainitsisin juuri erinomaisen sijainnin sekä erittäin ystävällisen henkilökunnan. Vaikka hotelli oli keskustassa niin mitään ääniä ei huoneisiin kantautunut. Suosittelen.

Muutama sana myös itse Kosista saarena. Tykkäsin kyllä paikasta, melko pieni mutta idyllinen. Todella paljon hyviä ruokapaikkoja ja kahviloita. Kaunis rantakatu ja hyvät mahdollisuudet myös vierailla muilla Kreikan lähisaarilla sekä Turkin Bodrumissa. Pyöräilijöitä näkyi joka paikassa, Kosia voisi melkein kutsua pyöräilijöiden saareksi. Heitä on kyllä selvästi ajateltu, koska heille on ainakin keskustassa omat kaistansa ja sai kävellessä varoa joka suunnasta tulevia pyöräilijöitä.

Hyvät rannat ja auringonottomahdollisuudet, ilmaiset rantatuolit. Tosin asiaan kai kuuluu ostaa jotain pientä juotavaa tai purtavaa rannan ravintoloista ilmaisen rantatuolin vastineeksi. Kos selvästi nuorten suosiossa ja kyllähän paikalla jonkinlainen bilemaineensa on edelleen. Baarikadulla meno melko hurjaa. Mukavia illanviettopaikkoja löytyy myös baarikadun ulkopuolelta, suosittelen esim. keskustan läheltä rannasta löytyvää Harem-nimistä paikkaa varsinkin vesipiipun ystäville. Kiva perheomisteinen kahvila/baari/ravintola, josta päivisin löytyy myös ilmaisia rantatuoleja :)

Arvosana hotellille:

ÄLÄ VARAA HOTELLIA OMONIAN ALUEELTA

Vieras    09.07.2013    Ateenan vaarat ja ongelmat    Ateena

MAAILMANMATKAAJANA EN OLE AIEMMIN MISSÄÄN PELÄNNYT KULKEA, PAITSI ATEENAN OMONIASSA.

TULIMME NAKSOKSELTA JA LENTOMME LÄHTI SEURAAVANA PÄIVÄNÄ. VARASIN NETISTÄ YHDEN YÖN HOTELLISTA IHAN EXTEMPORE. HOTELLIIN MENNESSÄ ALUE MUUTTUI HYVIN EPÄMÄÄRÄISEKSI JA LÄHES KAIKKI IHMISET SIELLÄ OLIVAT MAAHANMUUTTAJIA.

KAHTA TURISTI BLONDIA TODELLA TUIJOTETTIIN.

ILLALLA KÄVIMME AKROPOLIKSESSA JA TULIMME METROLLA OMONIAN ASEMALLE NOIN KLO 23,

OLI TYRMÄÄVÄN PELOTTAVAA NOUSTA OMONIAN AUKIOLLE, JOSSA VARMAAN 50 MAAHANMUUTTAJA MIESTÄ ISTUI JA TODELLA TUIJOTTI ... SANOIN TYTTÄRELLE: "ÄLÄ KATSELE MINNEKKÄÄN, NYT MENNÄÄN VAAN NAPAKASTI ETEENPÄIN" JA NIIN SELKÄPIITÄ KARMIVAN PELON TUNTEIN KIPOTETTIIN HOTELLIIN.

EI IKINÄ ENÄÄ KO. ALUEELLE - JA EI EHKÄ EDES ATEENAAN.

ON KÄYTY TURKIT, INTIAT, THAIMAAT, LONTOO, BERLIINI YM..LIIKUTTU YÖMYÖHÄÄN EIKÄ PELON HÄIVÄÄKÄN. MUTTA TÄMÄ OLI PAHA RASTI.

MYÖHEMMIN LUIN UM MATKUSTUSTIEDOTTEEN, JOSSA MAINITTIIN OMONIA TOISENA VÄLTETTÄVÄNÄ ALUEENA TURISTIN KULKEA, KOSKA ÄÄRIRYHMÄT OVAT ASUTTANEET SEN.

epäystävällistä palvelua, hyvää palvelua

Vieras    05.07.2013    Rodoksen ravintolat ja baarit    Rodos

Asuimme viikon hotelli Esperiassa, siellä hyvä palvelu... kun nuoret metelöivät illasta aamuun, se loppui, kun respa sai asiasta tiedon ja pojat varoituksen. Ihana miestarjoilija teki meille hyviä coctaileja.

Demiksen palvelu myös hyvää, siellä tuli juotua muutamat Juhla Mokat, sekä kerran syötyäkin.

Mutta kun menimme Finn Cafeen... joka on erittäin KALLIS kahvipaikka.. vaalean tukevahkon vanhemman naisen palvelu oli todella alaarvoista...töykeätä ja huonoa. Oli kiire tupakalle.Kaverini halusi lähteä pois mutta joimme kuitenkin kahvit ja söimme kalliit leivokset. Toista kertaa eivät rahamme menneet sinne.

Samoin keskustan lähellä oleva ravintola Anticue siellä ruoka kallista ja raakaa, kun sanoimme asiasta, ei ollut hyvä asia, palvelu muuttui todella huonoksi.

Onko Kreikkalaisilla tähän varaa???

Victoria ravintolassa hyvää ja kohtuuhintaista ruokaa.

Samoin kaikissa pienissä kojuissa ruoka ja palvelu hyvää.

Ennen myyjät paljon ystävällisempiä.

Suuri pettymys

Vieras    02.07.2013    Agia Marinan hotellit    Agia Marina
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2013 | Hotelli: Alexia huoneistohotelli

Palasimme juuri viikon reissulta Kreetalta Alexia hotellista. Olemme reissanneet lasten kanssa useissa eri kohteissa ja meillä ei ole koskaan suuret vaatimukset hotellin suhteen, käymme huoneessa usein vain nukkumassa. Tässä hotellissa ainoa positiivinen asia oli sen hyvä sijainti, hotelli oli ihan rannalla. Uima-altaalle oli lyhyt matka samoin kuin rannalle. Hotellissa siivous ei toiminut ollenkaan, siivoja kävi huoneessa päivittäin ainoastaan viemässä roskat. Huone oli epäsiisti, amme oli ruosteinen, vessanpönttö vuoti ja vessa haisi. Jääkaappi suli monesti viikon aikana. Lakanat vaihdettiin kerran viikossa, samoin kuin pyyhkeet. Pyyhkeitä ja lakanoita oli liian vähän, lapsille ei siis ollut omia lakanoita ja pyyhkeitä. Huoneemme sijaitsi pienen käytävän varrella ja yöaikainen meteli oli todella häiritsevä, meteli oli kovimmillaan klo 24-03. Hotelli sopii ehkä parhaiten nuorisolle, lapsiperheille ja siisteyttä arvostaville en hotellia suosittele!

Arvosana hotellille:

Zakinthos ja hoteli Park sekä autoilu

Vieras    01.07.2013    Zakinthosin muita vinkkejä    Zakinthos

Olen vaimoni kanssa paraikaa Zakinthosin saarella Tsilivin kylässä ja majoituspaikkana hotelli Park. Hotelli on tosi siisti ja kaikki työntekijät ystävällisiä. Ainakin meillä matkan hintaan kuuluu puolihoito ja sekin on ihan ok. Aamupalalla on yhdenlaista leikkelettä ja juustoa sekä muroja,jogurttia,pekonia,nakkeja,tomaattia,kurkkua,kananmunaa,teetä,kahvia,kaakota,maitoa,vettä,mehua...siis ihan perinteinen aamiainen...ei mitään erikoista,mutta vatsan saa kyllä täyteen. Illallisella salaattitarpeiden lisäksi yleensä kahta erilaista pääruokaa...yleensä kalkkunaa ja jotain lihaa...ja aina spagettia ja jauhelihakastiketta sekä ranskalaisia ja riisiä. Jälkiruoaksi on tarjolla aina jäätelöä ja jotain paikallista...ihan jees. Tämä riittänee tiedoksi ravintolapalveluista tämän hotellin osalta. Ainakin meidän aikaan hotellissa oli paljon venäläisiä,jotka kyllä ovat tosi ärsyttäviä...koko ajan suu käy ja kovalla äänellä...eikä minkäänlaisia käytöstapoja...hohhoi...ja heitä on sitten joka puolella minne vaan menetkin...

Muuten saari on tosi pieni ja jos aikoo koko ajan olla Tsilivissä, eikä liikkua sieltä minnekään, niin viikko kyllä riittää. Jos taas tykkäät ajella autolla kapeita ja mutkaisia teitä niin saarella on paljon nähtävää. Autonvuokraus oli ainakin meidän matkanjärjestäjän kautta aika arvokas (58 € /pv), mutta hotellimme respasta varattuna saman hintaluokan auto oli 40 € pv ja kun kysyin paljonko olisi 2 vrk niiin hinta oli 70 €...sisältäen täysvakuutuksen...eipä tarvinnut miettiä kumman kautta auton varasin. Ajeltiin sitten pari päivää saarta etelästä pohjoiseen ja komeita maisemia ja paikkoja kyllä riittää. Nopeusrajoitus saarella on 50 km/h ja kun tiet ovat mutkaisia niin aikaa saaren kiertelyyn kyllä menee. Jos omistat navigaattorin niin kannattaa ottaa mukaan...aika monessa risteyksessä piti tutkia karttaa ja ihmetellä että missä sitä ollaan ja minne pitäisi tästäkin kääntyä. Opaskilvet kun ovat osittain vain kreikkalaisilla kirjaimilla. Mutta kaikesta huolimatta joka päivä löydettin hotellille ja maisemat ovat kyllä mahtavat...varsinkin pohjoisessa osassa saarta.

Kaikin puolin positiivinen lomakohde, joka kannattaa käydä katsomassa. Olemme käyneet useasti Kreetalla, Rhodoksella ja Kosilla, mutta niihin verrattuna tämä saari on jotenkin erilainen...ehkä juuri tämän pienuutensa takia...ja ihmiset täällä ovat todella ystävällisiä. Jospa tästäkin kirjoittelusta olisi jollekin apua matkan valinnassa...itse luen aina netistä mitä lomakohteesta tai hotellista kirjoitetaan ja monesti siitä on ollut hyötyä. Hyvää lomaa kaikille!

Paras lomakokemukseni Kreikasta <3

Vieras    30.06.2013    Zakinthosin ravintolat ja baarit    Zakinthos

Palasimme Zakynthoksen saarelta muutama päivä sitten. Saarella ei ole paljoa nähtävää, joten viikko Zakynthoksella riitti hyvin kaikkeen mitä olimme jo ennakkoon suunnitelleet.

Hylkyranta on ehdottomasti näkemisen arvoinen niin ylhäältä kuin alhaaltakin. Rannalle pääsee vain veneellä ja ylös näköalapaikalle vain vuokra-autolla. Toinen tunnettu "nähtävyys" on saaren caretta caretta kilpikonnat, joita näimme myös veneretkellä.

Me lomailimme Tsilivin kylässä, joka sijaitsee noin 10 min matkan päässä Zakynthoksen pääkaupungista. Tsilivi on pieni turistikylä, jonka pääkatu on täynnä tavernoita ja baareja. Näiden kuppiloiden työntekijät jäivät lomasta päälimmäisenä mieleen. He olivat ystävällisiä, tekivät olomme hyvin tervetulleiksi ja mukaviksi. Parhaimmat tavernat olivat ehdottomasti Majestic ja Athina.

Olen matkustanut lähes kaikki Kreikan saaret läpi ja tämä saari on niistä kaikista ehdottomasti paras, nimenomaan LOMAILUUN. Olen aktiivinen myös lomallani, haluan nähdä ja kiertää paljon. Vaikka Zakythos ei ole se paras kohde aktiiviseen lomaan niin se varmasti tarjoaa rentouttavan ja unohtumattoman loman paikallisten ihmisten ansiosta. SUOSITTELEN. Zakynthoksen pääkaupunki on myös näkemisen arvoinen ja shoppaamisesta pitäville varmasti mieleinen.

syrjäinen täysihoitohotelli lehmälaitumen vieressä

JeppeT    29.06.2013    Kosin hotellit    Kos
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2013 | Hotelli: Sun Palace (Kos)

Hotelli on hyvin rauhallinen, sijaintinsa ansiosta. Kaupunkiin pääsee paikallisbussilla, ja pysäkki on hotellin edessä. Hotellin vastaanotossa menolippu maksaa 1,50 euroa, mutta myös kuljettaja myy lippuja.

Hotellin vieressä on tosiaan lehmien laidunmaa, ja hotellin erottaa merestä lintujen ja hyönteisten asuttama kosteikko.

Maksettu merinäköalamme käsitti lähinnä pöheikköä ja viereisten, oman hotellin rakennusten kattoja. Merta näkyi pieni viiru, noin 2 % näköalasta.

Hotellissa oli tosi paljon kaikenlaisia ötököitä. Joka päivä kaikesta varovaisuudesta huolimatta tuli useita uusia kipeitä puremajälkiä, jota kutisivat ja kirvelivät. (Kotona piti päästä ensimmäisenä lääkäriin. ) Helteellähän hotellin kaikki ikkunat olivat auki, ja itsekin oli pakko oleskella myös ulkona. Samantien kun ruokalaan, aurinkotuoliin tai allasbaariin istui, puremisen tunne jaloissa alkoi.

Matkanjärjestäjän mukaan täysihoito on yksinkertainen. Sopivaa suomenkielistä sanaa on varmasti vaikea löytää. Itse sanoisin vaatimaton, mutta sekään ei osu oikeaan, sillä täysihoitopöydät ovat runsaat, vaihtelevat ja kekseliäät: miten edullisesti voikaan saada vaihtelevaa, kaunista, herkullista ruokaa! Jäin itse kaipaamaan lihaa ja kalaa.

Kuulemma hanavettä voi hyvin juoda, mutta itse täytimme vesipullomme allasbaarissa. Tytöt käyttivät nimitystä sooda siitä kuplivasta hyvänmakuisesta vedestä, jota he antoivat baarin annosteluhanasta. Veden sai myös ilman kuplia. Samasta hienosta hanasta tulivat eri optioin myös pepsi ja fanta ja ties mitkä muut juomat. Ainoastaan pullotetusta mineraalivedestä olisi otettu maksu.

Täysihoitoon sisältyi toki veden lisäksi peruspaketti juomia allas- ja aulabaarissa. Oluet ja viinit sekä "päivän coctail" ja muut paikalliset alkoholijuomat olivat siis maksuttomia.

Suuri yllätys oli slaavilaisia kieliä puhuvien asiakkaiden määrä.

Arvosana hotellille:

Hyttysiä ja mäkäräisiä todella paljon

JeppeT    29.06.2013    Kosin vaarat ja ongelmat    Kos

Hotellissamme Sun Palace (Kos) henkilökunnalla olivat jalat täynnä puremajälkiä.

Naapurihuoneen rouva näytti saapuessamme jaloissaan arviolta 50 puremaa, vieri vieressä, ja kertoi käyttävänsä pitkiä housuja tästä syystä. Joka päivä saimme uusia puremia, kutisevia, kipeitä, laajenevaa punaisuutta. Paikallinen 1% kortisoni ja antihistamiinivoide saatiin apteekista, ja ne auttoivat vähän - mutta lentoasemalla oli kaikkein kauheinta! Voiteet ruumamatkatavarassa, ja puremia tuli koko ajan kiihtyvällä vauhdilla.

Kannattaa ottaa allergialääkkeet ja offit sekä vahvat kortisonivoiteet mukaan jo lähdössä.

Ihana, ihana Kalymnos!

emilian    24.06.2013    Kalymnoksen hotellit    Kalymnos
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2013 | Hotelli: Oasis

Yövyimme kaksi viikkoa hotelli Oasiksessa. Siisti, viihtyisä ja pieni, perushyvä hotelli. Hyvällä paikalla. Merinäköala huoneista huikea! Todella ystävällinen ja ihana henkilökunta, mennään varmasti uudelleen!

Arvosana hotellille:

Caldera beach hotelli geranissa

Vieras    20.06.2013    Geranin hotellit    Gerani
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2012 | Hotelli: Atlantica Caldera Beach

Olimme toukokuussa 2012 caldera hotellissa. Hotelli oli erittäin lapsiystävällinen ja lapsille oli joka päivä aamusta iltaan toimintaa, joka on mielestäni mahtavaa! Hotelli sijaitsi aika kaukana geranin keskustasta, joka on huono lapsiperheille. Mutta onneksi hotelli tarjosi kaikki perustarpeet ja vähän enemmänkin! Pari asiaa on kuitenkin mihin en ole tyytyväinen hotellissa. Aamupala oli erittäin huono. Emme varanneet aamupalaa etukäteen hotelliin, ostimme onneksi vain kerran aamupalan hotellilta ja se oli pettymys. Tarjonta oli aamupalassa hyvä, mutta leivät ja leivonnaiset olivat varmaan neljä päivää vanhoja kuivia korppuja. Toinen pettymys hotellissa oli reittitarjonta muihin kaupunkeihin, esim. haniaan. Muuten perheemme on erittäin tyytyväinen toimintaan ja varmasti tulemme uudelleen Finnmatkojen järjestämälle matkalle Atlantica Caldera Beach hotelliin. Iso kiitos Finnmatkat!!

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Kreikassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.