Matkakokemukset - Ostokset Espanjassa: Sivu 4

Max Electronics / intialaisten kamerakauppa / Härskein

Vieras    16.02.2010    Teneriffan ostokset    Teneriffa

Kävimme viime viikolla Max Electronics -nimisessä kameraliikkeessä Los Cristianoksessa rantakadulla. Mitään härskimpää ei enää voi olla. Heillä on hinta jollekin kameralle. Yritin ostaa Canonin videokameraa, joka oli hinnaltaan edullinen.

Sovimme jo kaupasta. Sitten alkoi rumba. Pitää ostaa muistikortteja. Intialainen myyjä esitteli huimia korttien hintoja, noin 10 x Suomen hinnat. Kun kameroita piti ruveta pakkaamaan, ei niitä löytynytkään.

Sitten tuli varmaan itse omistaja paikalle, tukeva intialainen. Hän rupesi esittelemään uusia kameroita, erinomaisella kuvanlaadulla, isoine muisteineen ja huippu lux-arvoineen. Oli monta kertaa parempi tuote kuin Canon.

Meillä oli kiire ja piti lähteä pakkaamaan. Teimme kaupat kahdesta kamerasta.

Emme tutkineet kameroita ja pakkauksia illalla. Tulimme seuraavana aamuna Suomeen.

Kun kotona tutkin kamerat, totesimpa vain, että tulimmepa kusetettua kunnolla. Kamerat olivat nimettömiä piratteja, joista ei löytynyt minkäänlasta valmistajatietoa, vain Pentasonic -nimi, jota ei löydy mistään maailmasta. Samoilla ominaisuuksilla saa Suomesta 1/4 -hinnalla samantasoisia merkkituotteita.

Kysyin asiaa kuluttajasuojaviranomaiselta. Teemme seuraavaksi rikosilmoituksen poliisille ja reklamaatiot Visalle.

Liikkeen osoite on Max Electronics, Edf. Bucanero L-12 Arona.

Fax- ja muita yhteystietoja emme ole vielä löytäneet, jotta voisimme neuvotella kaupan purkamisesta.

Ihmettelen miten Espanjan/Teneriffan viranomaiset antavat tällaisten kauppiaiden toimia.

Ihmiset eivät varmaan ilkeä kertoa näistä tapauksista. Netistä kyllä löytyy vastaavia kokemuksia ko. liikkeestä.

Ainakin tässä tapauksessa pistämme hieman hiekkaa rattaisiin tällaisten kauppojen estämiseksi.

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ko. liikkeestä.

Video- ja kamerakaupat

Vieras    13.02.2010    Puerto Ricon ostokset    Puerto Rico

Kamerakauppiaat hanakasti kimppuun myymälöidensä edustalta , ensin videokamera maksaa 85 euroa , sitten 50 € ja luki luki kuinka hyvä kuva tulee . Lopuksi saisit kameran vain 10 eurolla mutta pakkomyynti jatkuu useamman henkilön toimesta . Jätä nämä ososkeskuksella olevat elektroniikka- ja kameraliikkeet väliin niin ei tule pettymyksiä. Oppaissa kehutaan Visanti ketjua , siitä ei kokemusta Puerto Ricossa mutta Inglesissä pikainen visiitti liikkeeseen oli pettymys siellä tyrkytettiin heti vaikka olisit rauhassa halunut katsoa. En ostaisi vaikka kuinka halvalla saisin.

Kamerakauppiaat

Vieras    25.11.2009    Playa de las Americasin ostokset    Playa de las Americas

Olkaa tarkkana jos ostatte kameroita tai elektroniikkaa Americasin rantakadun mustasilmäisiltä-tukkaisilta intialaisilta, saattaa olla ettei avaamattomassa kamerapaketissa olekaan sitä miltä tuote näyttää päältäpäin.Sonyn kameraa ei haluta myydä, jos olet tinkinyt hinnan sopivaksi ja alat maksamaan ennenkuin huomaatkaan niin sinulle aletaan esittelemään Fujin kameroita. Esittelevät kameran kuvia televisiossa ja Sonyn kuvat ovat niin huonoja ettei tunnista itseään kuvista mutta kun Fujin kuvia esittävät niin ompa hyvä kuva. Suosittelen älä osta näiltä hepuilta tuotteita.Visanta ja Maya ovat kauppoja joista voisi ostaa kameran hintataso tosin on melkein Suomen hinnoissa.

Kallisko Marbella?

mett    03.11.2009    Marbellan ostokset    Marbella

Olin keväällä 2008 Marbellassa ja se oli mielestäni kiva lomakohde, oli rantaa, kaupunkia ja vanhaa kaupunkia. Hintataso oli ravintoloissa samaa luokkaa kuin suomessa, asuin Sulttan Hotelliss ja siinä lähellä oli marketti jossa kaikki tuotteet oli erittäin halpoja, esim Cola purkki oli 18 centtiä ja olut purkki oli jotan 40 centtä, kaupassa ruoka oli halpaa. Paikka oli siisti ja iltaisin oli turvallista liikkua, teimme katamarilla veneretken ja se oli mielestäni hyvin halpa. Paikalliset asukkaat olivat varmasti vaurasta väkeä, näkyi Ferrareita ja Bentlyjä ja Mersuja yms.. Kannatta käydä lomalla, on ihan kiva paikka. Taksit ja bussit oli kohtuuhintaisia.

Shoppingia

Minja    02.09.2009    Barcelonan ostokset    Barcelona

Edelleen yksi parhaista shoppauskohteista Euroopassa!

Elchessä nahkatehtaan myymälässä

tanttu    13.07.2009    Espanjan ostokset    Espanja

Kenkätehdas Salvador Artesanon Elchessä oli minulle pieni pettymys.Kyllä siellä saappaita ,kenkiä ja laukkuja oli ja tulihan sieltä jotain minunkin matkaan.Aidot nahkatuotteet olivat kyllä minun mielestäni samanhintaisia joita saa suomestakin.Noita keinotuotteia kyllä sai edullisesti.Kertokaahan kokemuksistanne. Silti oli mukava siellä käydä katsomassa. Kaupungin liikkeissä oli hyvät valikoimat esim. nahkalaukkuja, kenkiä ym. suht edullisia vaikka tuliaisiksi.

"löytyihän se supermarket viimein"

Vieras    19.04.2009    Los Gigantesin ostokset    Los Gigantes

Matkailimme Los Gigantesissa viikolla 14 koko perhe (lapset 8 ja 12 v). Asustimme apartementos Poblado Marinerossa, joka oli ainakin meidän perheelle sopiva ja siisti paikka. Kohtuullinen varustetaso, 2 makkaria, kylppäri, iso olohuone, keittiö ja terassit edessä ja takana. Siivooja kävi joka toinen päivä. Hotellissa ei ollut omaa uima-allasta, mutta kadun toisella puolella olivat merivesialtaat ( huomioitu myös pienet lapset), jonne pääsi huoneen numerolla. Uimaranta löytyi vähän hassusta vinkkelistä hotellin takaa, mutta aaltojen ääntä seuraamalla pääsi perille. Lapset keräsivät innolla laavakiveä ja simpukoita mustalta hiekkarannalta aaltojen seasta. Hiekka on tosi kuumaa päiväsaikaan, joten sandaalit ovat tarpeen. Näimme myös merisiilin "kuoria"

Asustimme siis kaupungin satamassa, joten kiipeämistä riitti lähti sitten mihin suuntaan tahansa, mutta kun mukana oli rittävästi vettä, aurinkorasvaa ja huumorintajua niin lapsetkin jaksoivat kulkea. Satamassa on jumalaisen hyvä pizzapaikka: Stella Marina. Meidän erittäin nirso 8-v:kin veti koko pizzan hyvällä halulla. Satamasta kun noustaan ylöspäin muutama sata metriä tullaan ravintola Litle Italian kohtaan. Pizzat sielä olivat meille pettymys, mutta paikalliset näyttivät käyvän sielä sunnuntai lounaalla. Italialaisen kohdasta kadun yli löytyi toinen mainio ravintola: Paraiso del Sol. Palvelu ja ruoka erinomaista, kaikki mitä syötiin oli hyvää. Ravintolassa oli erikseen myös lasten lista ja oma snac-listansa lounasaikaan. SUOSITTELEN!

Paraiso del solilta vähän ylöspäin, kadun toiselta puolelta löytyi hyvä supermarket. Kauppa näyttää ulospäin samanlaiselta pineltä mini marketilta kuin kaikki muutkin, mutta on itse asiassa 2 kerroksinen ja valikoimaltaan monipuolinen. Vähän niinkuin meidän HalpaHalli Alkon ja ruokakaupan kera. Myös hintataso oli mielestäni halvempi kuin sataman pikkukaupassa. Jos elämyksiä kaipaatte kokeilkaa paikallisbussia, mutta varustautukaa muovipussilla, jos olette herkkävatsaisia. Terveisin perhe Pohjanmaalta.

Ostokset

lauwaa    14.04.2009    Barcelonan ostokset    Barcelona

Barcelonasta löytyy monenlaisia pikkukojuja,mutta myös isompia kauppoja joista voi ostaa esim. vaatteita.

ostokset

alli60    14.04.2009    Playa del Inglesin ostokset    Playa del Ingles

Jos menet ostoksille on siellä kaupoissa samanlaisia tavaroita kuin meillä, hinta riippuu laadusta.

Americasissa/Ten belissä/Puerto de la cruzissa, mm

tanskpa1    03.04.2009    Teneriffan ostokset    Teneriffa

Paikat on erilaisia, Auringonpalvojille,vilkkaasta paikasta pitäville Americas,Cristianos mm.

Auringonpalvojille, rauhallisempi paikka Ten Bell esimm.

Vaihteluksi muutakin kuin aurinkoa kaipaaville mm. Puerto de la cruz, vehreämpi, mäkisempi (suuret korkeuserot)

hyviä shoppailupaikkoja/tavarataloja,(joissa hintataso selvästi Suomen hintoja alempi) Martinez ?, Hiper Dino mm.

San Eugenio shopping center

Mangon outlet myymälä katutasossa ja edullinen suuri marketti maan alla. Kannattaa käydä!

Miel Rom

veikkokarjalainen    15.02.2009    Teneriffan ostokset    Teneriffa

Etsimme ostoskeskuksista kanarian saarten kansallisjuomaa hunajarommia, mutta sitä oli Americanossa huonosti saatavissa niissä kahdessa ostoskeskuksessa joissa kävimme.

Ikäviä kokemuksia ostoksista supermarketissa

Vieras    09.02.2009    Puerto de la Cruzin ostokset    Puerto de la Cruz

Kaupungin laidalla kasvitieteellisen puutarjhan vieressä olevassa suuressa marketissa saimme varsinaisen kohtelun - naispuolinen espanjan kielellä huutava ja huitova henkilö pakotti meidät viemään reppumme jollekin sivutiskille - kaikkine omaisuuksineen! Syytä emme tiedä, ja oli vaikea saada omaisuutta takaisin... Joku gestapo siellä toteuttaa mielivaltaansa, onkohan vielä diktatuurin haamuja... Outo juttu. Olkaapa varuillanne!

Enää en taatusti mene markettiin Puertossa, taitaapa jäädä koko paikkakunta matkustuslistalta, kaksi kertaa ehdimme käydä.

Kiikari

Ostokset Cruzissa

Cruzissa oli todella hyvät osto mahdollisuudet! Löytyi kaikkea,vaatteita,koruja,laukkuja,elektroniikkaa,ruokaa,viinejä,tuliaisia, ja todella halvat hinnat ! Suosittelen lämpimästi ! (:

Shoppailua

Tipsi    17.01.2009    Barcelonan ostokset    Barcelona

Barcelona on aivan mahtava kaupunki ja suosittelen siellä käyntiä kaikille lämpimästi. Paljon nähtävää ja pystyy yhdistämään rantaloman ja kaupunkiloman. Paljon hyviä ostospaikkoja, joskin hintataso ei paljon Suomea halvempi. Olin toukokuussa ja lämpimiä päiviä riitti.

Oletko vieraillut Espanjassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.