Turun matkakokemukset ja vinkit

Mukava reissu jälleen kerran

ViidakonMursu    20.03.2015    Turun hotellit    Turku
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2015 | Hotelli: Break Sokos Hotel Caribia

Tulipa taas pyörähdettyä Caribiassa polskimassa. Keskellä viikkoa oli mukavan rauhallista viettää pari yötä. Ei ollut juuri kuin taaperoikäisiä lapsia vanhempineen ja eläkeläisiä muutama. Eli siis taaperothan pysyivät lastenaltaassa, joten eivät häirinneet elämistä ja olemista.

Allasosasto on edelleen mielestäni suomen kylpylöistä mukavin.

Huone oli muuten ok, paitsi kokolattiamatto taitaa olla vuodelta kivi ja kirves. Täynnä tahroja ja tummunut, teki koko huoneesta epäsiistin näköisen, laitoin kyllä tästä palautetta hotellille. Kannattaa sisään kirjautuessa pyytää huone jossa on laminaatti tms. kunhan ei tuota nukkavierua mattoa.

Äänieristys edelleen surkea, tällä kertaa huoneemme oli ihan käytävän päässä, joten hissin ääni ei häirinnyt, mutta viereisen huoneen äijäporukan riemunkiljahdukset kuuluivat huoneeseemme turhankin hyvin.

Aamiainen oli perus ketjuhotellin aamiainen kananmunineen, leipineen ja pekoneineen.

Havannah ravintolassa ruokailu kustansi yhtenä iltana 80e juomineen,alkuruokineen ja pääruokineen... Ei mitään halpaa lystiä, mutta eipä tää kotimaanmatkailu taida muutenkaan olla.

Siideri valikoima on erittäin suppea. Tarjolla on vain Happy Joeta ja Havanna ravintolasta saa myös UpCiderin Perryä, tähän ne sitten jääkin.

Huom! Parkkeeraus maksaa edelleen 5€/vrk jos on S-etukortti. Ilman sitä 10€/vrk.

Arvosana hotellille:

Pysäköinti maksuista Hotelli Caribiassa

ViidakonMursu    09.04.2014    Turun muita vinkkejä    Turku

Sokos Hotelli Caribian pihalla oli paljon parkkitilaa, mutta pysäköinti maksut tulivat meille vähän yllätyksenä. Eli siis vuorokausi oli 10e, jos oli S-etukortti niin pysäköinti oli 5e/vrk. Vaihtoehtoina oli myös sokos hotellien oma kortti (s-card) jolla pysäköinti on sitten ilmaista.

Tunti hintoja pysäköinnille en muista tähän hätään, muutaman euron taisi olla per tunti :)

Mukava paikka

ViidakonMursu    06.04.2014    Turun hotellit    Turku
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2014 | Hotelli: Break Sokos Hotel Caribia

Vietimme to - la väliset yöt Caribiassa heti huhtikuun alussa.

Allasosasto oli ja on mielestäni yksi parhaimmista kylpylöiden allasosastoista. Tekemistä riittää niin pienille kuin isoillekin ja kyllä itseäkin sen verran lapsetti että vesiliukumäissä tuli laskettua :) Osastolla oli ihanan lämmin iltapäivästä eteenpäin, aamupäivällä oli jostain syystä vielä pikkuisen viileämpää.

Saunat ja altaat olivat todella siistit, muutenkin koko allasosastosta jäi todella mukava vaikutelma.

Huoneemme oli ihan tavallinen kahdenhengen hotellihuone, jossa oli televisio. Pieni jääkaappikin löytyi mutta sitä emme käyttäneet. (Kätevä varmaan jos on esim pieniä lapsia niin sinne saa pilttipurkit yms.)

Huoneet olivat siistit, ainoa miinus tulee siitä, että huoneissa oli järkyttävän huono äänieristys. Hissin ilmoitusääni kuului joka kerta huoneeseen ja muiden asiakkaiden puhe käytäviltä kuului lähes täydellisesti huoneeseen. Hieman huonosti tuli nukuttua molempina öinä tämän takia. Naapurihuoneenkin tapahtumat kuuluivat liiankin hyvin seinän läpi.

Kävimme myös kylpylän hoito-osastolla hieronnoissa. Tilat olivat itse hierontaan ihan normaalit, mutta reitti osastolle oli hieman ikävä, sillä jouduimme kulkemaan ykköskerroksessa kylpytakit päällämme suurten ihmismassojen läpi (Jari Sillanpään keikka oli alkamassa samaan aikaan kuin meidän hoitomme ja alakerta oli tupaten täynnä). Myös odotustila oli sellainen että olit kaikille näille keikalle tulleiden iltapukuisten ihmisten pällisteltävänä. No, ei tässä nyt muuta auttanut kuin huumorilla suhtautua... :D

Havanna ravintola löytyi alakerrasta, se aukesi klo 16 ja sieltä sai oikein maukasta ruokaa. (kana-annos oli 16,50e ja esim Härän ulkofilee taisi olla 26e). Pikkuisen kalliimpaa mitä muualla... Juomat tietenkin oli sitten ihan ravintola hinnoissa myöskin. Päivällä jos tahtoi syödä niin vaihtoehtoina olivat oikeastaan vain kotipizza ja hesburger.

Aamupala oli ihan perus hotelliaamiais meininkiä. Kaikkea löytyi. Lauantaiaamuna klo 9 jälkeen kylläkin oli niin paljon porukkaa syömässä että esim voi ja leivät loppuivat ja niitä joutuikin sitten odottelemaan pidemmänkin tovin.

Myös siiderit olivat perjantai-iltana loppuneet koko talosta :D

Kokonaisvaltaisesti meillä oli oikein mukava reissu, ja voin suositella kyllä Caribiaa myös muille. Paras aika mennä taitaa olla viikolla jos tahtoo välttää suurimmat lapsiperhemassat :)

Arvosana hotellille:

Hyvää palvelua

ViidakonMursu    17.02.2014    Turun hotellit    Turku
Yöpymisen ajankohta: Helmikuu 2014 | Hotelli: SOKOS HOTEL HAMBURGER BORS

Yövyin yhden yön single roomissa helmikuun puolivälissä.

Huone oli siisti ja näkymäkin oli ikkunasta suoraan torille... Sää vaan ei kovin paljoa suosinut, vettä satoi ja kaikkialla oli harmaata, joten missään ei tunnu olevan kaunista täällä Suomessa.

Aamiainen oli ihan perus hotelliaamiainen, kaikkea oli ja paljon. Mahan sai ainakin täyteen.

Yksi miinus täytyy todeta äänieristyksestä. Itse lähdin hotelliin nimenomaan rentoutumaan ja pois arjen kiireistä edes yhdeksi yöksi, mutta kylvyssä ollessani naapurihuoneen vessassakävijän äänet kuului turhankin iloisesti.

Nukkuessani heräsin siihen, että kun käytävällä kuljettiin, kuulosti siltä että joku kävelisi huoneessa. Ehkä sitten vain olen itse turhan herkkä äänille.

Muuten oikein mukava hotelli, suosittelen. Kaikki on lähellä.

Arvosana hotellille:

Turun Park hotelli

Vieras    30.07.2013    Turun hotellit    Turku
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2013 | Hotelli: Park Hotel

Olin läheiseni kanssa Turun Park hotellissa heinäkuussa pari yötä. PETYIN huoneeseemme. Se oli ylimm. kerroksessa. Huoneen ikkuna mitättömän pieni, huone tumma, synkkä! Näin samassa kerroksessa toisen huoneen, mikä oli paljon hienompi.Harmitti! Ja aamiainen ei ollut mikään erikoinen. Tuntui, että tarjottavaa oli vähänlaisesti porukkaan nähden! Mielestäni henkilökuntakaan EI ollut ystävällisiä, ei omistaja-rouvakaan.

Hotellin piha nätti, joskin vielä kauniimpi olisi ollut, jos muovikalusteiden sijaan olisi esim. rottinki-puukalusteet.

Terv. "odotin enemmän"

Arvosana hotellille:

kokemuksia lähimatkailusta

Lähimatkailu luontoon voi olla antoisaa tai ainakin nautinnollista. Kirjoitan tarinoita retkistäni ja kokkaan hyvää ruokaa. www.tuulenhuminaa.fi

aurajoen ranta

tipsikkä    31.07.2009    Turun nähtävyydet    Turku

en tiedä lasketaanko tämä nähtävyydeksi mutta ainakin sen tulisi olla! Joen rannalla tuntuu aina tapahtuvan jotain. Jos ei mahdu jokilaivaan nauttimaan virvoikkeita voi aina istua rannalla ja nauttia omia juomiaan ja samalla seurata Tutkulaista elämää. Aivan ihanaa niin päivällä kun illalla

Maistuvaa kasvisruokaa Turun keskustassa

Kultaranta    07.01.2009    Turun ravintolat ja baarit    Turku

Turussa, torin laidalla, seisoo komea ortodoksikirkko, Pyhän Aleksandran kirkko. Kirkon takana on rakennus jonka sisällä on liiketiloja täynnä oleva kuja, Aleksandrankuja. Muiden liikkeiden joukosta löytyy myös hyvä kasvisravintola, Eliksiiri nimeltään. Paikka on avoinna arkisin, ei viikonloppuisin, ja tarjolla on päivittäin runsas salaattipöytä sekä myös lämpimiä kasvisruokia. Aikaa kannattaa varata sillä paikka on turkulaisten keskuudessa todella suosittu, joten pöytää saattaa joutua jopa hetken odottamaan.

Hyvää ruokahalua !

Suomen Joutsen - kappale suomalaista merihistoriaa

Kultaranta    07.01.2009    Turun nähtävyydet    Turku

Turun satamasta, Forum Marinumin alueelta, löytyy kappale suomalaista merenkulun historiaa. Laiturissa on kiinnitettynä fregatti Suomen Joutsen, alunperin Ranskan ja Saksan kautta Suomeen kulkeutunut komea valkokylkinen fregatti. Alus oli Suomessa laivaston koululaivana ja teki useita kaukomatkoja, jopa Etelä-Amerikkaan saakka. Merivoimien koulutuksen lisäksi aluksella suoritettiin myös Suomen teollisuuden vientiesittelyjä eri kaukomaiden satamissa. Kohde johon kannattaa tutustua.

Turun Tuomiokirkko - Suomen kansallispyhäkkö

Kultaranta    07.01.2009    Turun nähtävyydet    Turku

Turussa, Aurajoen rannalla, seisoo Tuomiokirkko vanhaa historiaa henkien ja nykypäivää tarkkaillen, ehkäpä myös tulevaisuutta ihmetellen. Tuomiokirkkoon tutustuminen kuuluu ehdottomasti Turun vierailun ohjelmaan. Kirkon ovet ovat avoinna matkailijoille päivittäin, sisään kannattaa astua sillä nähtävää riittää. Isosta kirkkosalista löytyy mm. Suomen historiasta tuttujen henkilöiden ja kokonaisten sukujen hautamuistomerkkejä, joukossa Ruotsi-Suomen suomalaisen kuningattaren Kaarina Maununtyttären komea sarkofagi sekä maailman parhaiksi ratusotilaiksi mainittujen Hakkapeliittojen päällikön, Torsten Stålhandsken hauta.

Turun Käsityöläismuseo - elämää entisaikaan

Kultaranta    07.01.2009    Turun nähtävyydet    Turku

Turussa käydessä kannattaa poiketa myös Käsityöläismuseossa.

Museoalue taloineen sijaitsee Aurajoen itäpuolella, "täl puol jokke" - kuten turkulainen sanoisi. Alueelta löytyy useita vanhoja, Turun palosta 1827 säästyneitä rakennuksia jotka on sisustettu menneen ajan henkeen. Löytyy mm. kellosepän, maalarin, merimiehen ja monen muun talot asuntoineen ja työtiloineen.

Kerran vuodessa, loppukesällä, alueen miehittävät vanhat käsityömestarit, jotka esittelevät vanhoja käden taitoja jotka, valitettavasti, tänä päivänä ovat kaikki katoamassa.Tapahtuma kantaa nimeä : Käsityötaidon viikot.

Paikka jossa kannattaa ehdottomasti poiketa, ajan kanssa.

Merellinen kohde Turussa

Kultaranta    21.11.2008    Turun nähtävyydet    Turku

Matkan suuntautuessa Turkuun, kannattaa aikaa uhrata myös käyntiin Linnankadun varrella, lähellä Turun linnaa, sijaitsevaan Forum Marinum- näyttelyihin tutustumiseen. Laituriin on kiinnitettynä useita vanhoja suomalaisia sota-aluksia sekä muuta laiva- ja venekalustoa. Sisältä näyttelytiloista löytyy kattava valikoima merenkulun ja laivan- sekä veneenrakennuksen historiaa. Kuivin suin ei paikkaan tarvitse tutustua,vaan tiloista löytyy myös kahvia ja ruokaa tarjoava kahvila jonka erikoisuutena on "Daphne"- purjevene, eli sama vene jolla Göran Schildt vaimoinen kiersi koko Välimeren alueen.

Aivan järkyttävä kokemus!

Vieras    03.11.2008    Turun hotellit    Turku
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2008 | Hotelli: Holiday Club Caribia

Aula oli ainoa asia tässä hotellissa, joka toimi! Ravintolat olivat palveluun nähden todella kalliita, ja varsinkin ala carte ravintolan ruoka oli lähes syömäkelvotonta! Huone oli epäsiisti, sänkyä ei ollut pedattu kunnolla ja wc:ssä haisi pissa niin voimakkaasti, ettei tehnyt mieli käydä siellä ollenkaan. Ehdottomasti viimeinen kerta, kun tässä hotellissa vierailen!

Arvosana hotellille:

Koiramäen lasten kaupunkiretki

matkalainen    29.06.2008    Turun nähtävyydet    Turku

Turussa kesäisin järjestettävät Koiramäen lasten kaupunkiretket tarjoavat hauskan bussikierroksen kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin iloisen tarinan värittäminä. Kuin suoraan Koiramäki-kirjoista!

Matkan varrella tutustuaan mamselli Augustan johdolla mm. Föriin, Turun linnaan, museolaiva Sigyniin ja Luostarinmäen käsityöläismuseoon.

Superhauska retki perustuu Mauri Kunnaksen Koiramäen lapset kaupungissa -kirjaan.

Ihana kylpylä koko perhelle!

Caribian kylpylään Turussa kannattaa poiketa koko perheen voimin. Kylpyläalueella on monenlaista puuhaa lapsille, mm. kaksi isoa liukumäkeä ja merirosvolaiva. Koko perhe viihtyy myös ulkoaltaassa ja lämpimissä porealtaissa. Äläkä unohda vauhdikasta villivirtaa, jonka pyörteet ovat ihana elämys!

Oletko vieraillut Turussa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.