Playa del Inglesin matkakokemukset ja vinkit: Sivu 2

Yumbon ravintoloiden mikroperunat

Kahden viikon matkan ainoat oikeat kanarialaiset perunat (papas arrugadas) saimme San Fernandossa. Useampana iltana Yumbon ja muiden keskusta-kauppakeskusten ravintoloissa tuli niiden sijaan mikrossa kuorineen ilman suolaa kypsennettyjä perunoita, siis epäaitoja.

Yhtenä iltana yhdessä ravintolassa kysyimme ja varmistimme, että ovathan kanarianperunat aitoja suolaisia ryppyperunoita. Kun annokset tulivat, tarjoilija valitti, että kokki valitettavasti unohti asian ja antoi tilalle keitetyt perunat. Onhan keitettykin peruna jotain, mutta sitä emme tilanneet...

karmea sisäänheittäjä Kosmoksessa

Yumbo-ostoskeskuksen ravintolakulttuuri oli tänä jouluna aika kamala sisäänheittäjien osalta. He olivat hyvin tunkeilevia. Erityisen ärhäkkä oli ravintola Kosmoksen vanhempi, paksu herra. Hän ei antanut katsella listaa, hän kehotti suomeksi menemään supermarkettiin, kun kerran rahat ovat loppu. Seuraavalla keskustelukerralla päättelin hänen olevan itäeurooppalainen tökerön käytöksensä perusteella, ja hän poltti päreensä kokonaan.

Aikaisemmilla matkoilla Kosmos on ollut ihan mukava illallispaikka, mutta tällä kertaa jätimme sen väliin, kahden yrityksemme jälkeen.

kulunut kylmä

JeppeT    03.01.2015    Playa del Inglesin hotellit    Playa del Ingles
Yöpymisen ajankohta: Joulukuu 2014 | Hotelli: Aparthotel Buenos Aires- Apartment

Tänäkään vuonna ei ollut onnea lomailmojen kanssa. Kahden viikon lomaan mahtui aurinkoisia lämpimiä päiviä neljä.

Buenos Aires oli kylmällä ilmalla todella kylmä. Kun ovia ei ole huullettu eikä tiivistetty, huoneistossa paleli kunnolla - ja sairastui.

Hotellihan on muuten hyvin kulunut. Erityisesti patjat ja istuimet olivat surkeat. Samoin äänieristys. Lämpimän uima-altaan "24 astetta" ei riittänyt uintiin tällä tuulella.

Arvosana hotellille:

Autovuokraamon. Kyseenalainen toiminta

Vieras    30.12.2014    Playa del Inglesin lennot & liikenne    Playa del Ingles

Kertomus asiakaspalvelusta espanjalaisessa Espa Rent-autovuokraamossa Playa de Inglesissä Gran Canarialla.

Turistit vuokrasivat auton aamulla tarkoituksenaan kiertää saari päivän aikana. Auton luovutuksen yhteydessä vuokraaja mm. kertoi että auto palautetaan bensatankki täynnä (mikä on yleinen käytäntö autovuokraamoissa).

Ajettuaan jonkin aikaa kuljettaja huomasi ettei tankki olekaan täynnä, vaan siinä oli vain 1/4 jäljellä. Otettiin kuva mittaristosta, missä näkyi mm. polttoainemittari, ajetut kilometrit sekä kellonaika. Jatkettiin matkaa huoltoasemalle, missä tankki täytettiin (43 litraa) ja otettiin taas mittaristosta kuva.

Seuraavaksi kierrettiin saari. Kilometrejä kertyi matkan aikana 255. Auton palautuksen yhteydessä otettiin kolmas kuva mittaristosta. Polttoainemittari näytti 3/4 -osaa.

Kerrottiin vuokraajan edustalle (eri henkilö kuin aamulla) miten oli käynyt edellisen vuokraajan tankkauksen kanssa. Nyt olikin tankkauskäytäntö muuttunut. Auton palautuksen yhteydessä tankissa tulisikin olla sama määrä polttoainetta kuin oli autoa vastaanotettaessa.

Autonvuokraajien olisi siis pitänyt tietää kuinka pitkän matkan he tulisivat päivän mittaan ajamaan ja myös auton kulutus olisi pitänyt tietää. Tämä on aika vaikeaa kun kyseessä ei ole oma auto. Polttoaineen kulutuksen arviointi on myös vaikeampaa kun ajetaan kiemurtelevaa vuoristoteitä, eikä tankkauspisteitäkään ei ole joka kylässä.

Ylimääräisistä tankatuista litroista ei hyvitetty mitään. Oli oma vika kun oli tankattu tankki täyteen.

Kannattaa siis tarkistaa bensatankin mittari ennen kuin lähtee liikkeelle ja varsinkin välttää kyseistä vuokraamoa!

Mukava

Vieras    28.11.2014    Playa del Inglesin hotellit    Playa del Ingles
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2014 | Hotelli: Apartamentos Jardín del Atlántico

Hyvä sijainti lähellä rantakatua.Allasalueet siistit ja ihan ok.Ystävällinen henkilökunta.Huoneet muuten ihan ok, mutta huonekalut kuluneet, huoneessa ei kahvinkeitintä, vedenkeitin ja leivänpaahdin löytyy sekä tilava jääkaappipakastin.

Niukka astiasto kolmelle, 2 kattilaa ja paistinpannu,kahvisuodatin.Aamiainen riittävä ja maukas. Remonttia meneillään mutta ei häirinnyt ollenkaan. Hintalaatu

suhde kohdallaan. Kokonaisuutena pieniä puutteita lukuunottamatta mukava

paikka.Mennään varmasti uudelleen.

Arvosana hotellille:

Nuhruinen paikka rauhattomassa ympäristössä

Vieras    22.11.2014    Playa del Inglesin hotellit    Playa del Ingles
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2014 | Hotelli: Apartamentos Jardín del Atlántico

-Erittäin rauhaton, meluisa ympäristö so. suomalaiset karaokebaarit vastapäätä.

-Pitkäaikaiset remontit käynnissä, meteliä ja pauketta klo 7-21, myös viikonloput.

-Erittäin nuhruiset ja kuluneet huoneet

-Huono palvelu infossa

-Hyvä aamiainen(jos kokki muisti tulla työhön)

Arvosana hotellille:

Ihana hotelli

Vieras    19.10.2014    Playa del Inglesin hotellit    Playa del Ingles
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2013 | Hotelli: SOL BARBACAN APARTMENTS

Todella hyvä hotelli, henkilökunta todella mukavaa, aamiaisbuffet erittäin monipuolinen, huoneet siistit. Kaksi kertaa oltu samassa hotellissa ja eka kerralla olimme 4. krs. päätyhuoneistossa jossa parveke kiersi toiselle puolelle huoneistoa meri näkyi sieltä kautta (tosin kaukana kimmelsi). Lähtöpäivänä lentomme oli vasta illalla, mutta hotellissa on matkatavaroille huone jonne ne turvallisesti voi jättää ja viettää päivä esim. hotellin uima-altaalla tai kierrellen vielä kauppoja. Jos ei ruuhkaa niin hotellihuoneen luovutus vasta myöhemmin onnistuu myös. Joten eipä paremmaksi palvelu enää juuri voi mennä. Se on tämä hinta laatu suhde =) Nyt joulukuussa olemme jälleen samaan hotelliin menossa, tosin nyt valitsimme bungalowin vaihtelun vuoksi. Lämpöisesti suosittelen kaikille.

Arvosana hotellille:

Martel House, Playa del ingles

Martel house on aivan loistava ravintola Playa del inglesissä Jumbo shopping centerissä. Isot maistuvat annokset ja loistava iloinen hauska palvelu! Kaikki toimii, alkuruuat, pääruuat (lihaisat ainakin), viinit ja jälkiruuat. Monta kertaa testattu ja ei ole koskaan tuottanut pettymystä :)

green park

Vieras    20.08.2014    Playa del Inglesin vaarat ja ongelmat    Playa del Ingles

aurinkomatkat sais poistaa green parkin tämä hotelli rosvojen hotelli huoneistojen avaimet teetetty vuosien varrella kaiken laisille kulkijoille

yumbon vieressä kulunut hotelli

Vieras    18.02.2014    Playa del Inglesin hotellit    Playa del Ingles
Yöpymisen ajankohta: Helmikuu 2013 | Hotelli: Aparthotel Buenos Aires- Apartment

Sijainti on parasta tässä hotellissa, ja lämmin uima-allas on mukava lisä, varsinkin kun rantaan on matkaa.

Hotelli on melko lailla kulunut. Hanat vuotavat, vessan lattia on koko ajan märkä. Lukot toimivat miten sattuu.

Arvosana hotellille:

Yllättävän huonokuntoinen

Vieras    12.02.2014    Playa del Inglesin hotellit    Playa del Ingles
Yöpymisen ajankohta: Tammikuu 2014 | Hotelli: Los Salmones

Olimme Inglesissä tammikuun lopulla viikon ja majoituimme Los Salmones hotelliin, matka oli Aurinkomatkojen.

Huoneemme oli ns. remontoimattomalla osalla hotellia ja todella remontin tarpeessa. Huonetta emme saaneet vaihdettua, koska hotelli oli muka täynnä. Aurinkomatkatkaan eivät pystyneet auttamaan, hotellin vaihto olisi tullut maksamaan 50 euroa päivä lisää.

Huoneessa oli jääkaapin ovenkahva poissa, tiskipöydän kivilevy poikkia, pistorasiat heiluivat ja vaatteille tarkoitetut kaapit olivat pinttyneen lian peitossa. Sängystä puuttuivat petauspatjat ja ne olivat todella kitisevät, saimme kyllä sitten huoltomiehen tukevoittamaan sängyt ainakin 50 ruuvilla. Sohva ja nojatuoli olivat kuluneet ja painuneet. Wc:tä jouduimme myös korjauttamaan, vesi juoksi jatkuvasti pottuun.

Ilmat olivat hienot, lämpöä ulkona mukavasti, tuuli ainoastaan oli kolmena päivänä melko kova.

Silti Ingles on talvellakin ihana valon ja lämmön vuoksi. Suomalaisten eniten kansoittamalle alueelle en kyllä suosittelisi menemään.

Arvosana hotellille:

Ravintola Skansen

Vieras    20.12.2013    Playa del Inglesin ravintolat ja baarit    Playa del Ingles

Suosittelemme lämpimästi,

muhkeat annokset & edullinen hinta, loistava henkilökunta (palvelualttius, iloisuus!) ja

erittäin nopea palvelu sekä ruoan saanti. Tänne uudestaan!! :)

Kansainvälinen iso hotelli

Vieras    05.12.2013    Playa del Inglesin hotellit    Playa del Ingles
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2013 | Hotelli: Hotel Caserío

Palasimme Caserio hotellin 2 viikon matkalta viikko sitten. Ensimäinen vaikutelma hotellista oli miellyttävä. Respan vastaan otto virkailija selitti melko hyvällä Suomen kielellä lomaamme liittyviä asioita. Jännäsimme, mihin ke-rrokseen pääsemme, eikä ollut kovin suuri pettymys jäädä 4 kerrokseen, sillä näkymä oli uima altaalle päin. Siivooja Mary tuli opastamaan heti, kun halusimme neuvoja. Spar superi oli heti kadun toisella puolella, mistä teimmekin aina ostoksia, vettä nyt tietenkin aluksi. Mini jääkaappi toimi hyvin koko lomamme ajan. Tallelokeron vuokrasimme, joka sekin oli huoneessa. Isoa laukkua varten siirsimme käytävän kapean tason huoneen nurkkaan, jossa se oli hyvin esillä. Vaatekomerot olivat isoja ja niissä irralliset ripustimet. Vuode oli todella miellyttävän tukeva. Kylppäri siisti ammeineen. Yksi tartunta kahvakin oli seinässä, toistakin olisimme kaivanneet, sillä amme oli märkänä liukas. Sitten se yllätys: TV;stä kanavalta 23 näkyi Suomen 1 kanava, joskus tosin katkeillen, mutta oli kuitenkin mukava 2 viikon ajalla nähdä Suomenkin uutisia. Eipä ole ennen Kanarialla Suomen televisio kanavaa voinut katsella, ainakaan me.

Päivällis aika oli 18.30 mutta silloin ovet olivat jo auki ja porukkaa sisällä tungokseen saakka. Pöytää oli vaikea löytää, mutta jotenkin aina selvisimme sen saamaan. Tarjoilijat olivat tosi vauhdikkaita, mutta silti aina hymyileviä kiireenkin keskellä. Kyllä siellä juoksu askeleita saivat ottaa. Se ruuan paljous yllätti, kyllä oli niin paljon erilaisia ja vaihtelevia. Ainoastaan grilli ruuat olivat usein mielestämme sitkeitä, siis mediumia. Mutta eipä valiteta, löytyi muutakin kypsytettyä.

Aamu valkeni aurinkoisena ja huomasimme, että aurinko tuolit olivat varattuja heti 8 jälkeen. Hotellista sai 5 euron panttia vastaan isot siniset pyyhkeet altaalle. Tietyt paikat olivat melkein aina varattuina, mutta löytyi kyllä varjon puolelta vapaitakin. Usein menimmekin vasta puolen päivän jälkeen altaalle. Porukka oli kansain välistä, eniten ehkä saksalaisia. Venäläisiä en tavannut siellä. Suomalaisia oli myös aika paljon, mutta yhdessä oloa hyvin vähän.

Siivooja kävi joka päivä vaihtaen aina pyyhkeet ja usein oli myös lakanat vaihdettu. Harmittelin sitä turhaa pesua, ei olisi niin usein kannattanut vaihtaa. Mary oli aina iloinen ja puhua pälpätti meille espanjaa, josta emme paljoa ymmärtäneet. Mutta siistiä työtä teki. Iltaisin oli hotellissa aina ohjelmaa, tanssi, ym. esityksiä, aina vaihdellen. Mutta usein olimme jo 22 jälkeen ihan sippejä menemään yöpuulle. Sijainti oli todella hyvä. Bussilla matkasimme useisiin kohteisiin. Bussi asema oli myös lähellä, samoin pysäkit. Rannalle oli laskeuduttava monia portaita, sillä meri oli paljon alenpana. Löytyi hyvätkin paikat ranta elämään. Kaiken kaikkiaan valinta osui meille aivan nappiin, ei ollut meteliä enää 22.30 jälkeen alhaallakaan. Kuntosali, kampaamo, hieronta, sauna jäivät nyt kokeilematta. Aika ei aina kaikkeen menoon riittänyt. Ja ne suomalais baarit karaoket jäivät myös testaamatta. Oma hotelli antoi kaikki.

Näin arvosteli Caseriota eläkeläis pariskunta Kymenlaaksosta

Arvosana hotellille:

espanjalainen temperamentti kuohahti

Vieras    20.11.2013    Playa del Inglesin ravintolat ja baarit    Playa del Ingles

Olen tanssimusiikista kiinnostunut mummeli ja olin katsomassa Kaspah-ostarissa tansseja. Naapuribaarin miestarjoilija lisäsi volyymia omaan musiikkiinsa, kun live-tanssimusiikki alkoi, teki vähän kiusaa. En tiedä mikä minuun meni, mutta näytin ruman kansainvälisen käsimerkin. Mies todella raivostui, käski englanniksi panemaan sormen omaan ...., raivosi jotain muutakin ja lähestyi uhkaavasti. Koin tilanteen niin pelottavana, etten uskalla enää Kaspahiin. Mies oli baarista theLegend. Muuten ostarin tanssit ovat parasta tällä hetkellä Inglesissä.

Suora lento

Norwegianin suora lento Oulusta Kanarialle oli hyvä kokemus. Henkilökunta oli ystävällistä ja mikään lennossa , varauksessa, lähtöselvityksessä tms. ei mennyt pieleen. Suosittelen

Oletko vieraillut Playa del Inglesissä?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.