Matkakokemukset - Aktiviteetit ja harrastukset Playa del Inglesissä

Ratsastusretkiä Happy Horse-talleilla

Kävimme siis marraskuussa 2010 testaamassa kyseistä paikkaa. Esite oli hotellin aulassa, ja varasin respasta tämän retken. Hintaa taisi olla jotain 45-50€ per henkilö. Happy horsen omistajanainen (saksalainen nainen, en muista nimeä) tuli hakemaan meidät autolla hotellilta ja mukana oli yksi asiakas, jonka hän oli noutanut jo aiemmin. Ajoimme tallille ja hän kyseli ratsastustaitojamme matkalla. Meitä oli siis vuoristoon lähtiessä neljä, me asiakkaat plus opasmies. Vaihdoin aika alussa hevosia hänen kanssaan, sillä en saanut omaa karvaturpaani oikein yhteistyöhön kanssani :D Retki kesti n.2h ja menimme kyllä varsin hurjaa kyytiä pitkin vuoristoteitä, että vauhtia ei ainakaan puuttunut! Oikein miellyttävä kokemus kaikenkaikkiaan. Hevoset olivat hyvinhoidettuja ja hyväkuntoisia. Tallille palattuamme saimme vielä vesipullot, ja sitten nainen heitti meidät takaisin hotellille. Suosittelen lämpimästi ratsastuksesta pitäville (ja varsinkin vauhdikkaista kyydeistä).

ranta

Jos haluat patikoida Inglesissä kannattaa kysyä oppaalta neuvoa.

ei hotelli

olin reissullamme kahdeksan vuotias joten en muista aivan tarkkaan kaikkea mutta sen muistan ettemme olleet hotellissa vaan se oli sellainen turisteille olevia asumuksia niinkuin yksikerroksisia rivitaloja taikka paritaloja. huoneistossa oli yksi huone ja avokeittiö/olohuone takapihalla pieni terassi. näiden asuinhuoneistojen väleissä oli sitten uima-altaita.

Ihanan lämpöstä

Olin Inglesissä vuonna 1988 Itse olin silloin 8 vuotias. Siellä oli lämpöset ilmat ja uimassa kävin monta kertaa päivässä. Keskipäivällä oli niin kuuma ettei minua laskettu pihalle leikkimään koska paloin niin herkästi,

sisällä tein erilaisia palapelejä ja sain tehä myös trinksuja vanhemmalle väelle,

iltaisin kävimme jossain ravintolassa syömässä josta sain kehuja ja ilmaiseksi jäätelöä...tarjoilijat tarjosivat :D syynä oli minun pellavaiset vaaleat hiukseni jota tarjoilijat pörröttivät aina ohimennen.

Myös matkamuistoksi sain valokuvan itsestäni ja oikeasta apinasta joka ns. istutettiin minun hartioilleni kuvauksen ajaksi, hih! sitä reissua en unohda koskaan!

Oletko vieraillut Playa del Inglesissä?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.