Matkakokemukset - Hotelleja Playa de las Americasissa: Sivu 2

Iso hotelli turistialueen keskellä

Vieras    30.11.2014    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2014 | Hotelli: Aparthotel Parque La Paz

Iso hotelli turistialueen keskellä, ympärillä paljon ravintoloita, shoppailijoille paljon liikkeitä ja mukiinmenevä ranta lähellä. Hotelli ihan siisti, emmekä tavanneet ensimmäistäkään torakkaa, pari pienempää ökkömönkijäistä vain ja niitähän vilisee omassa kodissakin toisinaan. Vaikka hotellissa on paljon asukkaita, niin altaalta tai allasalueesta erotetulta auringonottopaikalta löytyi aina vapaita tuoleja aamuvarhaisista aurinkotuolinvalloittajista huolimatta. Piha-alueet olivat myös tosi siistit. Useissa hotelleissa selviää myöskin suomenkielellä, mutta tämä hotelli toimi oikeastaan vain englanninkielellä tai jollain muulla pohjoismaisella murteella paitsi suomella. Allasbaarin lista oli kuitenkin myös suomeksi. Altaalla järjestettiin päivittäin erilaisia kisoja tikanheitosta vesipalloon. Iltaisin allasalueen baarissa oli järjestettyä ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille ja meno jatkui aina klo 23 saakka, joskus pidempään. Em. ohjelmien ja musiikin aiheuttama melu oli altaanpuolen huoneistoihin tosi kovaa, joten mieleen tuli eittämättä, että miten lapsiperheet saavat pienokaisensa yöpuulle, ei ehkä ollut ihan helppo nakki.

Englantilaisia hotellissa oli paljon ja heidän osuutensa ohjelmamenoissa oli varsin aktiivista. Hotellin ravintolassa kävimme vain kerran päivällisellä buffet-pöydässä jossa ruoka oli monipuolista ja hyvää sekä varsin edullista. Kävimme ostamassa aamu/välipalatarvikkeet viineineen läheisestä Mercadonan myymälästä, loisto myymälä ja muutoin kävimme iltaisin ruokailemassa läheisissä ravintoloissa, joissa oli hyvä palvelu ja varsin hyvää ruokakin. Ainut asia jota kaipasimme oli paikalliset ihmiset, hehän eivät asu ko. alueella, vaan ilmeisesti pääasiassa ylhäällä vuorella tai jopa Puerto Cruzissa eli turistien kesken siellä lomaillaan, joka seikka tosin oli jo matkalle lähdettäessä tiedostettu.

Arvosana hotellille:

Masentava tunnelma

Vieras    01.11.2014    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2014 | Hotelli: las piramides

Hei matkalaiset! Tulimme juuri kyseisestä hotellista ja aikaisemmat kirjoittajat ovat jo sanoneet ne pahimmat epäkohdat, mitä kyseisen hotellin tasosta voi kirjoittaa. Brittien örvellykset ja ryyppäämiset pilaavat matkan useimmalta matkalaiselta, eikä lapsia pidä missään nimessä viedä tuohon majapaikkaan. Pitää olla aikaisin altaalla, jos meinaa aurinkotuolille päästä, koska britit valtaavat penkit heti aamusta ja niitä ei riitä kaikille. Masentava hotelli ja jos ette usko, niin menkää itse paikan päälle toteamaan se.

Arvosana hotellille:

Hintansa arvoinen, ellei parempikin

Vieras    16.09.2014    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2012 | Hotelli: las piramides

2 viikkoa kyseisessä hotellissa 3 sukupolven matkalaisten kanssa. Ei mitään valittamista koko aikana, huoneisto oli siisti ja hyvinhoidettu. Parveke aivan ruhtinaallisen suuri ja hotellin sijainti mitä mainioin. Lämmitetyt altaat ja ruokakin hyvää. Ei ollut torakoita, ei muurahaisia, ei meluavia brittejä....ainoastaan muutama ruotsalainen nuori neitonen kävi hermoille yhtenä päivänä juhlimisensa takia.

Arvosana hotellille:

Vanhahkoltahan

Vieras    25.04.2014    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Helmikuu 2014 | Hotelli: las piramides

Piramides huoneistohotelli tuntuu. Eikä vain tunnu, mutta myös käytännössä näyttää vanhahkolta. Siltikin menisin uudelleen ihan milloin vaan. Kuulin että ainakin kaksi paria oli viettänyt kuluvana talvikautena 6kk ko. hotellissa. Ja olen tavannut monta hekilöä jotka aikovat mennä sinne vielä ensitalvena uudelleen. Hotellihan se ei ole. Mutta jos ei ole täpäkkää niin paljon loma-asunnon parempaan valintaan niin kyllä se on vältettävä tämän Piramides huoneistohotellin meille köyhemmille. Valittamista riittäisi varmaan kaikesta, mutta lomalla tärkeintä on auringon paiste ja ruoka. Noita molempia kun on, niin mitä muulla on väliä. - Ehkäpä menen ensitalvena uudelleen. Se on omavalinta ja kokemuksia on ko. huoneistohotellista sen verran että riittää.

Arvosana hotellille:

Kauhea läävä

Vieras    07.03.2014    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Helmikuu 2014 | Hotelli: las piramides

Huolestuneena luettiin kanssa näitä arvosteluja, ja ajattelimme, että nirppanokat siellä vaan kirjoitelleet pahaa kun ei ollut 5-tähden hotelli täyshoidolla.

MUTTA nyt itse hotellissa yöpyneenä voin yhtyä suurimpaan osaan edellä mainituista. Hotelli huoneemme katto vuosi vettä ja oli yltäpäältä homeen peitossa, asiasta kun sanoimme respaan he lupasivat korjata tilanteen MAALAAMALLA KATON!?!

Emme tähän tietenkään suostuneet joten saimme uuden huoneen vierestä, joka näytti paremmalta, kunnes huomasimme että suihku on rikki, eikä sitä voi käyttää, taas respaan sanomaan asiasta ja nyrpeä respa ihminen sitten jotain vinoili meille, mutta lupasi hoitaa asian kuntoon. Parin tunnin odottelun jälkeen putkimies kävi korjaamassa tilanteen ja loma jatkui normaalisti.

Muita huomion arvoisia seikkoja hotellissa oli mm. järkyttävän aneeminen ja kettuuntunut palvelu respassa (olivat onnistuneet hävittämään passimme jopa hetkellisesti, johon eivät edes oikeastaan millään tavoin reagoineet muuta kuin "come see later". eivätkä reagoineet mitenkään kun känniset britit uivat vaatteet päällä altaassa tai kaatelivat kaljaa siinä sivussa altaaseen) hotellin siivoojat eivät oikein jaksaneet kunnolla lakaista lattioita, Keittiössä olevia laseja vain vähän huuhdeltiin ja laitettiin "puhtaana" takaisin hyllyyn, vedenkeitin oli karvan ja lian peitossa sisältä yms yms.

Positiivista oli etten nähnyt yhtään torakoita tai muita ötököitä huoneessa, myös allas oli kiva jos sinne sattui brittituristeilta pääsemään.

yhteenvetona voi sanoa, että ei kannata lomaa tuhlata tähän hotelliin.

Arvosana hotellille:

Ihana hotelli!

Vieras    02.02.2014    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Joulukuu 2013 | Hotelli: hotelli andorra

Todella siisti hotelli kaikkien palveluiden äärellä. Rantaan ja keskustaan alle viiden minuutin kävelymatka. Palvelu erittäin ystävällistä,ja siivous hyvää. Uima-altaat olivat siistit,ja tilavat. Aamiainen todella monipuolinen,ja kattava. Ainoa miinus oli huone vilkkaan tien puolelta,josta meteli kantautui huoneeseen. Ääniin kyllä tottui nopeasti. Mahtava hotelli kaikille :)

Arvosana hotellille:

Siisti, rauhallinen ja edullinen huoneistohotelli

Vieras    01.12.2013    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2013 | Hotelli: Playazul

Tässä hotellissa on hintalaatu-suhde erinomainen. Olimme kahden pienen lapsen kanssa tilavassa kolmiossa ensimmäisessä kerroksessa. Kiva ja rauhallinen uima-allasalue, hotelli hyvällä paikalla. Ei mitään luksusta, mutta kaikki toimi, siivous oli hyvää ja henkilökunta mukavaa.Pyykkikone 5e/pesu oli asiakkaita varten, muttei käytetty. Hotellin alakerrassa on hyvä ruokatavintola Dona Juana. Ainoa miinus tulee lasten altaasta, jossa oli kylmä vesi.

Arvosana hotellille:

tilava huoneisto

Vieras    06.04.2013    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2013 | Hotelli: Compostela Beach Golf Club

Olimme kaksi viikkoa kyseisessä hotellissa. Huoneisto oli kaksi kerroksinen, joten lapsien kanssa oli tilaa olla.

Kummassakin kerroksessa oli kylpyhuoneet,makuuhuoneet, wc:t.

Keittiö isohko, jossa sähkö uuni ja plussana pieni pakastelokero.

Siivoukseen ei kuulunut tiskaus ja aikalailla samat pölyt oli huoneistossa koko ajan.

Miinuksena pieni parveke, jossa oli muovituolit ja pöytä.

Uima-allas oli myös aika pieni, vaikka ei se meidän menoa haitannut.

Kaiken kaikkiaan hyvä valinta meidän neli henkiselle perheelle.

Palvelut ja ranta sopivan matkan päässä hotellista!

Löytyi yllättävän nopeasti kiertoteitä, jotka lyhensivät matkoja sinne.

Suosittelen muillekkin!

Arvosana hotellille:

"elämysmatka"

Vieras    09.01.2013    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Joulukuu 2012 | Hotelli: Tropical Playa

Elämysmatka 19.12.2012-02.01-2013, joka ei unohdu! Saavuimme Las Americas Tropical Playa hotelliin paikallista aikaa klo:20 tienoilla. Saavuttuamme kuudennen kerroksen huoneeseen jo kahdenkymmenen minuutin kuluessa havaitsimme kohtalaista kokoluokkaa edustavan torakan, jonka jalalla litsasin listan alle. Huomautin asiasta alakerran drespaan, josta huoneeseen järjestettiin myrkytys välittömästi. Saimme myös lahjana ison pullon tuota tököttiä tulevia iltoja/aamuja varten- myrkytyksen jälkeinen aamu klo:5.00 aikoihin oli uuden torakan aika. Tämä oli jo kooltaan luokkaa :hätäisesti tupakka-askin pohjalle mahtuva. Tätä koitin nujertaa annetuilla suihkeilla viidesti ennenkuin tokeni. Vein tämän uuden tulokkaan näytille drespaan, jossa henkilökunnan silmät olivat suurehkoina...Taasen hotelli järjesti uuden kyrkytyksen huoneeseen, jossa jouduimme nukkumaan ja jossa oli kaikki vaatteemme myös siinä käryssä.. Soitimme jo tässä kohtaa Aurinkomatkojen oppaalle, joka totesi meidän asuvan torakan pesässä tai ainakin sellaisen lähellä? Kehotti myrkyttämään lisää huoneistoa ja kertoi, ettei saarella olisi paikkaa missä näitä ystäviä ei olisi? Tälläistä suihkuttelua nuuhkittuamme kurkkumme kipeytyi ja vaimolta veri alkoi tippumaan tyynylle yön tunteina ja kaiken hyvän päälle kolmantenakin aamuna jouluaattona emme olleet kaksin huoneessa aamulla. Ensimmäisenä pesuhuoneessa odotti kaksi pienempää lemmikkiä ja heti aamupalan jälkeen sai pyydystää sen tupakan kokoisen torakan huoneesta. Tässä vaiheessa jo kyllästyimme ja aloimme vaatia uutta huonetta, jota tarjottiin heti samasta kerroksesta ja miltei ihan vierestä. Tätä emme hyväksyneet vaan halusimme seitsemänteen kerrokseen, jossa emme havainneet torakoita. Käytävillä niiden raatoja sai potkiskella aika-ajoin ja yhden talloin ravintolassa kesken syömiseni. Juhlalounaalla jopa kärpänen teki kamikazelennon keskelle juhla-ateriaani siinä selällään jalat heiluen. Sen lahjoitin tarjoilijalle. Hoteelissa oli päivittäinen myrkkyjen haju etenkin yleisissä alakerran vessoissa kaikkine raatoineen + huoneenkin olisi saanut luovuttaa klo:10 vaikka oli maksanut klo12.00 asti. Myös informaatio pois hakevasta bussista oli katastrofi.Kolmeen henkeen emme löytäneet lomakirjasta pois hakevan bussin aikaa niinpä päätimme kysyä asiaa matkaoppaalta Aurinkomatkojen toimistolta , vastaus: oman kirjanpidon mukaan haku hoteellin edestä klo 11.25 , jos muutoksia niin soitamme asiasta . Tälläistä soittoa emme saaneet. Siispä luovutimme huoneen ja laukkuinemme hotellin eteen ajoissa. Kun tämä ilmoitettu aika sitten saapui ja bussia ei kuulunut niin soitin jälleen Aurinkomatkojen toimistoon, jossa ihmettelivät saamaamme tietoa ja että voihan näitä virheitä sattua kenelle hyvänsä tyylillä peitellä omia töppäilyjä. Tämän töppäilyn johdosta olimme heittäneet jo alll inclusive rannekkeet roskiin , siis syömään ja edes limsalle emme päässeet odottaessamme bussia 27 asteen lämmössä hotellin edustalla kolme tuntia. Emme olleet tyytyväisiä amatöörimäiseen palveluun vaikka huoneen vaihdosta saimme 60e. Mielestäni tämä olisi ollut tapporaha tapetuista torakoista enemminkin- näin tyytymättömänä katselemmekin nyt muiden järjestäjien matkoja, joista ei tähän asti ole jäänyt moitteen sijaa vaikka paljon matkustammekin. Se kuherruskuukaudesta!

Arvosana hotellille:

Aivan ihana hotelli

Vieras    21.12.2012    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Joulukuu 2012 | Hotelli: hotelli andorra

Loistava palvelu, siistit huoneet, joissa siivous päivittäin. Mahtava sijainti. Lyhyt matka joka paikkaan ja hotelli itse rauhallisessa paikassa. Ei torakan torakkaa missään. Ihana loma oli ja mahtava hotelli. Toistekkin mennään samaan paikkaan ja suosittelen lämpimästi muille!

Arvosana hotellille:

Siisti aikuisten hotelli

Vieras    01.12.2012    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2012 | Hotelli: Sun Prime Coral Beach

Siistit huoneet ja hyvä palvelu. Aamiainen ok, muita ravintolapalveluita ei tullut kokeiltua. Hotellissa myös ok tasoinen kuntosali jossa aika vähän, mutta ehyitä laitteita. Hotelli oli ns. lapsilta kielletty, mutta Tjäreborgin esittelystä sai sellaisen kuvan, että asiakaskunta olisi aikuisia ja nuoria aikuisia. Todellisuudessa paikka oli suurimmaksi osaksi eläkeläisten valtaama, eikä esimerksi ohjattuihin ryhmäliikuntoihin viitsinyt siksi mennä. Hotellia voin kuitenkin suositella.

Arvosana hotellille:

Perustasoa oleva huoneistohotelli.

Vieras    16.11.2012    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Helmikuu 2012 | Hotelli: las piramides

Sellainen kuin yleensä apartementos hotellit Kanarialla yleisesti ovat. On joku kerta tullut käytyä mm. Teneriffalla ja ei tämä Piramides kyllä ole huonoin huoneistohotelli missä olen ollut. Ruoka alakerran ravintolassa ihan hyvää ja huoneet perustasoa. Siivous menettelee, mutten koskaan varaa huoneistoa allaspuolelta. Parveke kannatta maksaa niin saa varmasti parvekkeellisen huoneiston. Pitää vielä uudelleen joskus käydä, jos sitten syvenis ko. hotellin syvälliset tiedot. Jos aikoo altailla ottaa aurinkoa, niin klo 08.30 avautuu alakerran ovi ja eikun varaamaan sänky silloin ja iltapäivällä löytyy tilaa varaamattakin. Hyvä sijainti on plussaa!

Arvosana hotellille:

Ihanteellisella paikalla sijaitseva,siisti hotelli

Vieras    01.04.2012    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2012 | Hotelli: Family Garden Compostela Beach

Ihanteellisella paikalla rannnan tuntumassa sijaitseva hotelli. Huoneistostamme näköala makuhuoneesta altaalle ja oleskelutilasta parvekkeelle, josta merinäköala (huoneistomme 3.kerroksessa) sekä alla kävelykatu. Oli mukava nauttia aamiaista parvkkeella seuraillen ihmisten aamutoimia tai tähyillen satamasta lähteviä laivoja.

Huoneistoon mahdollisesti kantautuva melu ei meitä haitannut missään vaiheessa.

Henkilökunta oli erittäin ystävällistä.Ruotsin ja suomen kielelläkin pärjäsi ..Huoneisto siisti, sisustus uusittu lähiaikoina.Varustetaso keittiössä meidän tarpeisiin riitävä.

Kaikenkaikkiaan parasta hotellissa oli sen keskeinen sijainti.Ranta lähellä,siistiä aluetta ,shoppailumahdollisuudet ihanteelliset. Zara vaateliike vastapäätä hotelliamme ( perheessämme 18-vuotias) ! !. Myös Los Christianoksen kylä lähellä. Siellä pääse hitusen kokemaan paikallisten ihmisten elämää.

Suosittelemme lämpimästi hotellia. Meidän tarpeet täytti hyvin. Palaamme kenties itsekkin jonakin päivänä...

Arvosana hotellille:

tammikuu 2012

Vieras    23.03.2012    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Tammikuu 2012 | Hotelli: las piramides

Meillä oli kolmio, näkymä altaalle. Huoneisto oli päälisin puolin ihan siisti. Kylppärissä haisi kostealle ja aika aijoin haju oli voimakkaampaa, toisinaan pienempää. Siivous oli normi espanjalaista tyyliä eli keskeltä lakaistu, mutta pyyhkeitä ja lakanoita vaihdettiin kiitettävästi.

Tokana yönä huoneiston valtasivat torakat. Oven alla oli useamman sentin rako joten siitä oli hyvä kavereiden marssia sisään : )

Lähtivät kiltisti huitomalla pihalle ja kun respassa kerroimme ongelmasta, tuli samaisena päivänä myrkyttäjät ja hoitelivat homman aineella joka ei kuulema ole ihmisille vaarallista, mutta torakat eivät pidä hajusta. Olimme tuon päivän retkellä joten huoneiston myrkytys ja tuuletus hoituivat vallan hyvin. Loppu loman laitoimme yöksi oven eteen pyyhkeen varuiksi eikä niitä öttiäisiä sen jälkeen näkynyt. Pieniä murkkuja keittiön pöydällä sillointällöin.

Loma oli ok, ja joksa reteilimme ja reissasimme joka päivä, oli hotelli ihan siedettävä kolmen lapsenkin kanssa. Vanhoina mökkeilijöinä siis pärjäsimme ihan hyvin kun käytimme maalaisjärekä eikä ihan jokaisesta mänkijäisestä säikähdetty. Ylemmissä huoneistoissa ei kuulema ötökkäongelmia eikä edes kosteushaittoja eli lieneekö alakerrosten ongelma?

Ottaisin siis jatkossa huoneen kattoterassilla ennemmin kuin maatoasolta, tosin seuraavalla kerralla menemme toiseen hotelliin. Silti lomasta jäi äärettömän hyvät muistot eli asennekkin ratkaisee.

Altaiden vedet oli kylmiä!

Arvosana hotellille:

Hotelli hyvällä paikalla

Vieras    22.03.2012    Playa de las Americasin hotellit    Playa de las Americas
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2012 | Hotelli: Mediterranean Palace

Hotelli oli siisti ja aulatilat uusittu, todennäköisesti. Aamiainen oli ihana ja runsas. Hotelli oli aivan rannalla ja muutenkin hyvällä paikalla. Huone ja parveke oli pieni, mutta altaan puolella olevat näkymät olivat loistavat. Osittainen merinäköala, vaikkei ylimmässä kerroksessa oltukaan. Huoneet pitäisi remontoida, että hotelli voitaisiin antaa viisi tähteä. Missään tapauksessa hotelli ei ollut viiden tähden arvoinen koska oli hieman rapistunut, paitsi aulaalueeet. Jos tämä kyseinen hotelli on joskus uutena ollut viiden tähden hotelli ja remonttia ei ole tehty, mitä nyt kylppäri pintaremontoitu, niin hotellia ei voi pitää viiden tähden hotellina, vaan tasoa täytyy laskea. Plussaa annan palvelusta, hotellin sijainnista ja aamiaisesta. Illallista emme syöneet.

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Playa de las Americasissa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.