Viipurin matkakokemukset ja vinkit

Mainio iso hotelli

Vieras    02.09.2018    Viipurin hotellit    Viipuri
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2018 | Hotelli: Viktoria

Hyvä palvelu, sisäpiha autolle, siisti huone, kaunis ja äänekäs näkymä Salakkalahdelle. Parkettilattia, ehdottomasti hyvä, pölytön. Suositelen!

Arvosana hotellille:

Pyorällä Viipuriin

Vieras    06.04.2018    Viipurin muita vinkkejä    Viipuri

Olemme ystäväni kanssa pyöräilleet useaan kertaan Lappeenrannasta Viipuriin. Olemme ajelleet Nuijamaan, Vaalimaan sekä Svetokorskin asemien kautta. Eniten pidän Nuijamaan kautta polkaisusta. Tiet ovat hyvät, kapeat kyllä paikka paikoin, mutta liikenne ottaa hyvin huomioon pyörälijät, noin yleisesti ottaen. Svetokorskia en suositteli kenellekään. Ajoimme sieltä vesisateessa koko matkan, liikenne oli kaaosmainen, tie niin kuoppainen, että pelotti isojen rekkojen pyyhältäessä ohi. Vaalimaalla sen sijaan on hyvät, leveät tiet, mutta liikenne melkoinen.

Itse Viipurisssa olemme saaneet pyörät turvallisesti yöpaikkaamme, jättäneet ne sinne lähtiessämme tutustumaan kaupunkiin. Olemme saaneet aina kivat ja edullisesti majapaikat nettiä käyttäen.

Suosittelen kyllä lämpimästi pyöräreissua Viipuriin

Viipurissa yhtä turvallista mitä Pariisissa, Lontoossa tai Mallorgalla

Vieras    22.09.2016    Viipurin muita vinkkejä    Viipuri

Viipurissa on yhtä turvallista mitä esim. otsikoissa mainituissa paikoissa. Olen vieraillut viipurissa 40-50 kertaa vuodessa. Jos olet kännissä, niin sinulle käy kuten Euroopan muissa pääkaupungeissa. Myös yöelämää yksi tai pienessä ryhmässä kannattaa valttää. Nämä kaksi asiaa kun pidetetään mielessä, miin Viipuri avautuu jopa eksoottisena paikkana. Yksi tapahtuma on yli muiden: Heinäkuun viimeisena sunnuntaina pidettävät meripäivät. Tuhannet Viipurilaiset perheet tulevat piknikille viipurinlahden äärelle. Sotalaiva merimiehineen vierailevat. Paikalle tulevat kävelykykyiset veteteraanit, ja erityisesti lapsille on kymmeniä toimintapaikkoja. Kesän ja talven aikana on muutakin toimintaa ja ne nähtävyydeT !!!, Vain positiivisia kokemuksia,

Tunnelmalinen pieni hotelli

Vieras    10.07.2016    Viipurin hotellit    Viipuri
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2007 | Hotelli: Otelli Druzhba

Teimme ryhmämatkan -Viipuriin,ja oli hyvä reissu ja tulopäivänä kiertelimme kaupungilla,ostelimme myös torilla,joosa kannattaa sopia ryhmän kanssa,ostosaikaa-myös vanha-kaupungin osa oli nähtävää.Hotelli Druszba on minullekin jo vanhastaan tuttu hotelli,hyvin viihtyisä ja palvelut paikallaan,masina parkki hotellilla jne..Hyvät ravintolat siellä ja lähistöllä.Teen myös yhä siinnekin ryhmämatkoja,omalla bussillani.

Ari Jortikka

www.matkajortikka.fi

Arvosana hotellille:

Patterinmäki

Vieras    05.08.2014    Viipurin nähtävyydet    Viipuri

Vihree panssarivaunu T 26 . Olipa hieno nähdä moinen lotja.

matkalla Viipurissa

jamoti    24.06.2014    Viipurin muita vinkkejä    Viipuri

Olen käynyt kymmeniä kertoja Viipurissa, jossa olen saanut asiallista, mukavaa ja hymyilevää palvelua niin kuin muuallakin leningradin ja Karjalan tasavallan alueilla.

Kun käyttäytyy niin kuin koto Suomessakin eikä örvellä viinan kanssa, eikä ole ylimielinen ystävällisiä venäläisiä kohtaan niin pärjää vallan mainiosti.

On matkoilla tapahtunut jos jotakin rengaspuhjennut tai vesiletku mennyt niin konepelti ylös ja kukaan ei ajanut ohitse kysymättä tarvitsisinko apua.

On mukava matkustaa siellä. Suosittelen siellä matkustamista niin katoaa opetetut ja ennakkoluulot hartioilta heitä kohtaan.

Kaupunkiloma Viipurissa

Vieras    18.07.2013    Viipurin muita vinkkejä    Viipuri

Vietimme kaupunkiloman (3pv) Viipurissa 13-15.07 2013. Mentiin/tultiin laivalla Saimaan kanavaa pitkin. Hotelli oli

Victoria ja voin suositella kyseistä hotellia. Kyseisinä päivinä oli todella hellettä ja huoneessa oli ilmastointi. Aamupalat oli todella runsaat ja maukkaat. Rahanvaihtopiste (auki joka päivä) oli aivan hotellin vieressä ja respassa oli myös automaatti josta sai yleisimmillä korteilla paikallista valuuttaa. Meininki oli hieman erilaista kuin Suomessa, mutta maassa maan tavalla. Ei tarvitse pelätä tulla ryöstetyksi jos vähänkin pitää tavaroistaan huolta. Eli rahat ehdottomasti housujen taskuun ja ei anna aihetta/tilaisuutta pitkäkyntisille. Rahojaan levittelevät ja umpikännissä olevat suurella todennäköisyydellä käännetään. Ostosten teko on mielenkiintoista siellä. Suomessa monesti joutuu etsimään myyjää, mutta Viipurissa myyjät ovat todella aktiivisia. Eli joka puolella kuulee hyvä rouva/herra ostakaa.

Hintataso on Suomeen verrattuna edullista. Ravintoloissa noin puolet halvempaa ruoka/juomat. Kauppahalli on kokemisen arvoinen paikka vaikka hintataso on korkeampi kuin vähän syrjäisemmissä pikku putiikeissa. Etenkin naisille mielenkiintoinen shoppailu-paikka. On rätei ja lumpui todella paljon ja edullisesti. Yleisesti hinnat ovat noin 40% Suomen hinnoista. Ainut epäkohta oli kahvi.

Perinteistä kahvia ei saanut yhdestäkään kahvilasta. Ainoastaan expressoa,lattea,cappuccina. Hotellin aamupalalla oli oikeaa kahvia, tosin aika laihaa sellaista. Kannatta opetella muutaman sanan Venäjää. Esim.

kiitos, näkemiin, hyvää huomenta, päivää, iltaa. Venäläiset ovat kovin ilmeettömiä joten Venäjäksi sanotut kiitos näkemiin saa jopa hymyn huulille. Takavuosina paikka oli aika levoton, eli matkailijoita ryöstettiin lähes päivittäin kun saapui esim. kauppatorille. Nykyään on turvallista liikkua Viipurissa kun vain pitää edellä mainitut asiat mielessä. Paikalliset poliisit / bisneksen tekijät ovat ilmeisesti siistineet / häätäneet varastelevat porukat pois paikkakunnalta. Jos ei ole turisteja niin ei ole kauppiaille tulojakaan. Oli todella mielyttävä kaupunkiloma ja

suosittelen sitä niille jotka eivät ole aikaisemmin käyneet Viipurissa.

pikamatka

Vieras    11.06.2013    Viipurin vaarat ja ongelmat    Viipuri

No saimaan kanavaa mentiin, siihen laituriin heittivät ankkurin, rahat käytiin tasan kaikkien näkyvillä läpi oli iso summa, oli tarkoitus ostaa eräs erikoinen venäläinen hitsauslaite, iso oli ukkokokin ja aattelin nää hillot ei lähe ryssien masseihin, eikä lähteny siinä pankissa vaiheltiin rupliks pikkanen summa, siellä mitään ostettavaa ollu että muutaman markan nakkasin, kovin kurjalle mummolle se kiitteli ja kun otin taskumatista huikkaa kauppahallin sivulla se sano a, varosie ettei rosmot vie, rauhoittelin mummua totesin oon kyllä aika kookas en pelkää ja nopee käsistäni ;)

ei tullu kun pikkuskidit perässä roikkumaan nekin lähti kauppahallissa kun ostelin teriä mun hiomakoneeseen sellasia timattilaikkoja ne oli sillon hyviä siellä. kuten arvata saattaa ei mua kukaan jallittannu eikä yrittäny ne jo laivalla saimaan kanaalilla sano että ootko bodari kun hartiat noin leveet :D.

ei kannata lähtee sikajurrissa edes viipuriin ajat on tuosta muuttuneet, pitää malttaa ja katella ympärilleen

juipelot kyllä tunnistaa ja rosvoryhmistä pääsee pikkasen pyörähtämällä eroon.. siis kun ei näytä heikolta eikä ookkaan pärjää,

Asenne ratkaisee

CCCP    08.02.2013    Viipurin vaarat ja ongelmat    Viipuri

Törmäsin Napsun Viipuri-keskusteluun ihan muuta asiaa googlettaessani enkä malttanut olla rekisteröitymättä ja vastaamatta. Monissa kommenteissa paistoi kirjoittajan asenne hyvin vahvasti läpi.

Kun matkustetaan Thaimaahan - hyväksytään että kulttuuri on erilaista kuin meillä. Kengät jätetään kiltisti ulos ja muistetaan hymyillä ja tervehtiä. Kunnioitetaan kuningasta koska se on maassa tapana.

Kun matkustetaan Venäjälle - ei muisteta ottaa selvää paikallisesta kulttuurista vaan oletetaan että kaikki toimii kuin länsimaissa. Toki vaikeetahan se on kulttuurin erityispiirteistä tietää kun ei niitä erityisen helposti missään julisteta. Kun olen muutaman kymmenen kertaa reissannut Venäjällä, alan huomata että Venäjällä nyt vain mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy.

Hymyilyyn ei ole totuttu. Tämä tulkitaan töykeydeksi. Neuvostoliiton aika opetti ihmisille että asiakaspalvelutehtävissä ei vain hymyillä. Vastaavasti Thaimaassa hymyillään "tekohymyä" joka ei läheskään aina ole vilpitöntä.

Monesti Suomalaiset saavat johonkin asiaan kieltävän vastauksen mutta kun on sitkeä ja vain uudelleen inttää ja kysyy niin saattaa käydä niin että vastaus onkin kohta kyllä.

Kerran mentiin johonkin ravintolaan ja ovimies näytti että on täyttä - vaikka pöytiä näytti olevan vapaana. Hätäinen olisi kääntynyt pois mutta me laskimme paljonko meitä oli ja kysyimme "eikö johonkin mahtuisi neljä henkilöä?". Edelleen vastaus oli EI. Seuraavaksi kysymään että vapautuisikohan miten pian pöytä neljälle hengelle ja kun ovimies kurkisti salin puolelle, seuraavaksi hän näytti meille että menkää sisään. Pöytiä oli vapaana useita eikä tuota ovimiehen käytöksen syytä saatu selvitettyä koskaan. Joskus vain heillä on esim. huonoja kokemuksia humalaisista Suomalais-seurueista ja saattoi olla että siinä rauhallisesti provosoitumatta kysellessämme hän totesi että emme kuuluneet öykkäri-sukuun ja päästi siksi sisälle.

Monet valittaa että on varastettu rahat ja passi. Jos varkaus on tapahtunut aseella tai ylivoimalla uhaten ja on todellakin törkeä ryöstö niin pahoittelen ja yritän ymmärtää. Mutta jos lompakko on viety takataskusta ja passi on ollut narikasta hävinneen takin povitaskussa niin ei voi kuin nauraa räkäisesti. Ulkomailla (ihan missä tahansa) matkailun perussääntöjä on että tyhjennetään ennen matkaa lompakosta kaikki turhat kortit ja asiapaperit. Seuraava sääntö on että ei kuljeteta mukana passia vaan jätetään se hotellin respaan säilöön ja pyydetään heiltä valokopio passista - jota kuljetetaan mukana. Illalla baariin lähtiessä otetaan käteistä sen verran kuin arvioidaan tarvittavan ja laitetaan rahat housun etutaskuihin. Kaikki ajokortit, loput rahat ja jopa luottokortit voi jättää hotellille säilöön.

Ruuhkissa kannattaa katsoa koko ajan minkälaista porukkaa pyörii ympärillä. Varaskin huomaa helposti valppaan turistin eikä edes yritä varastaa tältä mitään. Viipuri on aivan samanlainen kaupunki kuin Lontoo tai mikä tahansa muu kaupunki. Jopa Helsingissä liikkuu taskuvarkaita.

Ja kun matkustetaan niin kannattaa miettiä miksi matkustaa. Jos haluaa kaiken olevan kuin kotona - voi pysyä kotona. Jos haluaa kaiken sujuvan kuin rasvattu niin matkustaa luxus-lomakohteeseen ja varautuu maksamaan palveluista kunnolla niin saa kunnon palvelua. Mutta jos matkustaa Venäjälle niin kannattaa varautua että kyseessä on entinen Neuvostoliitto jossa on omat tavat ja kulttuuri. Sitä kulttuurishokkiahan moni lähtee Venäjältä hakemaan joten kannattaa liikkua avoimin mielin eikä käydä kiukuttelemaan kaikista pikku asioista. Jos ruoka on ala-arvoista jossain ravintolassa niin tietääpähän seuraavan kerran mennä johonkin toiseen ravintolaan. Asiasta voi käydä avautumaan henkilökunnalle mutta jos henkilökunnan kanssa ei ole sujuvaa yhteistä kieltä - on ihan turha kovaan ääneen yrittää sönköttää tankeroenglantia tarjoilijalle joka ei ymmärrä siitä puoliakaan.

Viipuri, Suomen kaunein kaupunki

Vieras    12.12.2012    Viipurin vaarat ja ongelmat    Viipuri

Saavuimme ränsistyneeseen hotelli Druzhbaan ja saimme huoneet henkilökunnan hitaudesta ja ynseydestä huolimatta. Hotellihuoneesta oli näkymä asemalle, jonka rautatietavaraliikenne olikin vilkas. Jalkapatikassa kiersimme lahukan ja kohta olimmekin taskuvarkaiden ja muiden rosvojen miehittämällä torilla Pyöreän Tornin juurella. Varkaat tekivät ahkerasti töitään turistien taskuilla myyntikojujen väleissä ja lompakot vaihtoivat vilkkaasti omistajaa. Paluumatkalla hotelliin rosvojoukko seurasi meitä "tappituntumalla" yrittäen myydä paitoja lähes väkisin. Yleisvaikutelma Viipurista jäi ahdistavaksi ja päätinkin, etten palaa kaupunkiin ennenkuin se on suomalaisten omistuksessa ja valtaajat on ajettu omille alueilleen.

LINNAKAUPUNKI

Vieras    17.07.2012    Viipurin muita vinkkejä    Viipuri

NO NIIN LOPULTA PÄÄSTII YHTEEN KANNAKSEN SUURPITÄJÄÄN . NO TOVERIN ISON KÄDEN JÄLKI NÄKYY KAIKKIALLA MUTTA YKSI HIENNOIMMISTÄ "suomalaisista" KAUPUNGEISTA RAJAN TAKANA .

Ja taas vietiin KAIKKI turistilta!

Vieras    13.07.2012    Viipurin vaarat ja ongelmat    Viipuri

Palailimme iltaruualta ja huvituksilta yöllä hotelliin. Respassa tuskin jaloillaan pysyvä suomi-turisti räyhäsi respan henkilökunnalle, että lompakko on varastettu, viinat viety ja turpaankin on tullut. Ei muistanut kyllä missä. No, tää sama tyyppihän istuskeli aulabaarissa alkuillasta. Myöhemmin bongasin hänet istumasta ympäripäissään lähellä hotellia kivimuurilla. Muovikassi vieressään, liekö ollut se kuuluisa kadonnut viinapullo. Kun kirjauduimme hotellista ulos seuraavana aamuna respan tyttö naurahti, että sen öisen räyhääjän lompsa oli löytynyt aulabaarin lattialta ja tuotu respaan. Osaskohan tuo pölvästi edes krapulaltaan hävetä?!

Viipurin ja Kannaksen kokemuksia

Vieras    25.06.2012    Viipurin vaarat ja ongelmat    Viipuri

Olen tässä kierrellyt Viipuria ja Kannasta nyt pari viikkoa. Lähdin reissuun täysin avoimin mielin ja ilman ennakkoluuloja. Tähän astisen kokemuksen perusteella täytyy sanoa, että tuskin enää koskaan tulen uudestaan Venäjälle. Henkilökunta on pääsääntöisesti hyvin töykeää niin hotelleissa, ravintoloissa kuin kaupoissakin. Jopa taksin tilaaminen saattaa muodostua hyvin vaikeaksi tapahtumaksi. Juuri mikään ei ole sitä mitä puhelimessa tai kuvissa luvataan (mutta se nyt oli tiedossakin). Hintataso ravintoloissa ja hotelleissa alkaa olla yhä lähempänä Suomen hintoja ja esim. moni hotelli on hinta-laatu-suhteeltaan suorastaan surkea.

Sääntö numero yksi on, että jos aiot kysyä jotain joltakulta, tulee se tehdä hyvin yksinkertaisesti. Näin siis, vaikka osaisit venäjääkin. Kahta asiaa ei pidä lähteä kysymään kerralla, yhdessäkin riittää tukailtavaa paikalliselle väestölle aivan liikaa. En muuten enää ihmettele, että venäläiset ovat vielä pahempia juoppoja kuin meikäläiset. Ei tätä ilmapiiriä nimittäin selvin päin oikeasti montaa viikkoa kestäisi.

Lopuksi vielä totean, että muutamia poikkeuksiakin on, mutta pääsääntöisesti ilman sarvia ja hampaita voin sanoa, että jos on matkaan lähdössä, niin kannattaa suunnata aivan muualle kuin Venäjän lähialueille.

Viipuri matkakohde

Vieras    04.06.2012    Viipurin vaarat ja ongelmat    Viipuri

Tulimme ryöstetyksi 02.06.2012 klo.19.00

Lompakko vietiin.

Meitä oli kuusi aikuista.

Rosvoja oli kaksi nuorta miestä.

Poliisi kuulusteli meitä 20.00-03.30 (7.5h).

Olikohan viimeinen reissu tähän kohteeseen?

luottokortit

erkkiluht    16.10.2011    Viipurin muita vinkkejä    Viipuri

luottokortit ei käy aina maksuksi joka paikassa jossa on korttien tunnukset ovissa ja kassoilla.

Oletko vieraillut Viipurissa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.