Holiday Inn Airport North, Phoenix

Valitse sopivin hotelli.
kaupunki / hotellin nimi
tulopäivä
lähtöpäivä
huoneita
aikuisia
lapsia
ikä

Kokemuksia tästä hotellista

Siisti ketjuhotelli.

ViidakonMursu    17.06.2016    Phoenixin hotellit    Phoenix
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2016 | Hotelli: Holiday Inn Airport North, Phoenix

Hotelli oli siisti ja huoneet suuret. Sisäpihalla oli viihtyisä uima-allas sekä katoksia, sohvaryhmiä, joissa viettää aikaa. Hotellin aulabaari oli auki vain klo 23 saakka, mutta hotellin kylkeen rakennetussa Burger theory ravintolassa oli menoa hieman pitempään. Aamiainen tarjoiltiin myös Burger theoryssa ja tällä kertaa olimme onnistuneet maksamaan sen jo etukäteen. Aamiainen oli suorastaan kehno ja kustansi taas laatuunsa nähden aivan liikaa, täälläkin se taisi olla lähempänä 20$ per henkilö.

Huoneista löytyi kahden valtavan sängyn lisäksi myös jääkaappi, tallelokero sekä televisiot totta kai molemmista huoneista.

Allaspyyhkeet sai hotellilta.

Hotellin ympäristössä ei ole yhtään mitään. Vilkkaasti liikennöidyn tien toisella puolella on subway ja yksi ruokakauppa. Alue vilisee kodittomia, jotka hyvinkin aggressiivisesti yrittivät liikennevaloissa päästä juttusille autoilijoiden kanssa. Meihin sen sijaan ei kiinnitetty huomiota kun kuljeskelimme alueella.

Hotellin sisäpuolella tällaisesta maailmasta ei ollut tietoakaan vaan siellä sai viettää aikaansa hyvinkin rauhallisesti.

Arvosana hotellille:

Oletko yöpynyt tässä hotellissa? Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.