10 vinkkiä: Romanttinen Venetsia

Mielikuvien mukaisesti Venetsia on ollut rakastuneiden parien romanttinen matkakohde jo vuosisatojen ajan. Sitä ennen 118 saarelle rakennettu, 354 sillan yhdistämä kaupunki oli kuitenkin Välimeren alueen loistavin merimahti, jonka laguunista lähti kauppa- ja sotalaivoja joka puolelle silloista tunnettua maailmaa.

Vanhakaupunki on yhä samannäköinen kuin 600 vuotta sitten, mikä tekee sen ilmapiiristä erityisen kiehtovan. Vastaavanlaista arkkitehtonista ihmettä, kelluvaa kaupunkia, on vaikea löytää mistään muualta. Keskusta täyttyy kesäaikaan matkailijoista, mutta aitoa italialaista tunnelmaa löytyy kaupungin syrjäkaduilta ja saarilta. Mukavan tuliaisen saa ostamalla vaikkapa aitoa Muranon lasia tai perinteisen venetsialaisen karnevaalinaamion!

Venetsiaan voi tutustua vain jalkaisin tai veneestä käsin. Paras tapa onkin näiden kahden yhdistelmä, jolloin kaupunkiloman aikana pääsee poikkeamaan myös idyllisillä lähisaarilla, joista tunnetuin on Murano. Venetsian kapeille kaduille ja kujille on helppo eksyä, mutta onneksi kaikkialta löytyy opaskylttejä, jotka ohjaavat päänähtävyyksien tai asemien suuntaan.

Kannattaa myös pitää mielessä, että kaupungin katuosoitteet muodostuvat korttelin (sestriere) mukaan. Loogisesti ensimmäinen numero on korttelin numero, joka kasvaa aina, mitä kauemmas mennään Canal Grandelta.

10 vinkkiä Venetsiaan

1) Pyhän Markuksen tori

Pyhän Markuksen toriPyhän Markuksen tori

Pyhän Markuksen tori kellotorneineen ja puluineen lukeutuu maailman tunnetuimpiin aukioihin. Se on jo vuosisatojen ajan ollut kaupungin sydän ja poliittinen keskus.

Aukion laidalta löytyy kahviloita, museoita ja huikea Pyhän Markuksen basilika. Sen kellotornin mekanismia ja kelloja pääsee ihastelemaan lähietäisyydeltä vain opastetulla kierroksella, joka tulee varata hyvissä ajoin etukäteen.

2) Pyhän Markuksen basilika

Pyhän Markuksen basilikaPyhän Markuksen basilika

Pyhän Markuksen basilika on varmasti yksi maailman tunnistettavimpia kirkkorakennuksia. Evankelista Markus löysi tarinan mukaan myrskyltä suojan Venetsian laguunista, jonne hänen maalliset jäännöksensä myöhemmin tuotiin. Hänen kunniakseen rakennettiin jo 800-luvulla nykyiselle paikalle kirkko, joka kuitenkin tuhoutui tulipalossa.

Nykyinen basilika on peräisin 1000-luvulta. Sen ylväys on innoittanut monia taiteilijoita ja kiehtonut turisteja jo vuosisatojen ajan. Bysanttilaistyylinen kirkko on koristeltu pylväin, veistoksin, jalokivin ja mosaiikein.

Sisäpuolen tärkein nähtävyys on upea pääalttari, joka kuuluu 1100-luvun bysanttilaisen taiteen mestariteoksiin. Ulkona turistit voivat kuvata kreikkalaisten pronssihevosten jäljennöksiä. Alkuperäiset, joita säilytetään sisätiloissa suojassa ilmansaasteilta, saatiin vuonna 1204 sotasaaliiksi Konstantinopolista.

3) Palazzo Ducale

Palazzo DucalePalazzo Ducale

Dogen palatsi eli Palazzo Ducale oli vuosisatojen ajan Venetsian keskushallinnon pääpaikka. Goottilaistyyppisessä museorakennuksessa vierailee vuosittain lähes 1,5 miljoonaa turistia.

Sisällä voi tutustua 1400- ja 1500-luvun upeisiin veistoksiin, jotka kertovat silloisen kaupunkivaltion mahdista, sekä museohuoneisiin, joista käsin doge eli Venetsian vaaleilla valittu valtionpäämies hallitsi kaupunkia.

Palatsin uumenista löytyy myös vankityrmä, jonka ’mukavuuksiin’ hurmuri Casanovakin pääsi omakohtaisesti tutustumaan. Kuuluisan julkisivun ylle kaartuu yli 500 vuotta vanha, tyrmäävän upea ulkokatto.

4) Rialton silta

Rialton siltaRialton silta

Rialton silta on yksi kaupungin symboleja. Paikalla on ollut silta yli 800 vuoden ajan, alun perin puusta rakennettuna. Nykyinen silta rakennettiin vuonna 1591 sortuneen puusillan tilalle.

Lähistöllä on mainiot ostosmahdollisuudet. Sillan länsipuolella järjestetään perinteiset torimarkkinat, kun taas itäpuolelta löytyy runsaasti pieniä putiikkeja ja ravintoloita.

Vinkki: vuosittain syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina kannattaa pysähtyä seuraamaan Canal Grandea pitkin soudettavaa perinteistä regattaa, jonka aikana pääsee ihailemaan lähes sataa erilaista historiallista venetyyppiä. Tunnelma ei jätä kylmäksi!

5) Huokausten silta

Huokausten siltaHuokausten silta

Huokausten silta (Ponte dei sospiri) rakennettiin valkoisesta kalkkikivestä Antonio Continon piirustusten mukaisesti yli 400 vuotta sitten. Se yhdistää Venetsian uuden vankilan dogen palatsin kuulusteluhuoneisiin ja vanhaan vankilaan ja on nykyisin yksi Venetsian tunnetuimpia turistikohteita.

Huokausten sillan nimen ikuisti viimeistään englantilaiskirjailija lordi Byron 1800-luvulla. Näkymä sillan ikkunoista oli viimeinen, jonka kauneutta tuomitut pääsivät tarinan mukaan huokaisten ihailemaan ennen kuin heidät lukittiin ankeisiin selleihin kärsimään tuomioitaan.

Paikallisen uskomuksen mukaan rakastavaiset elävät ikuisesti onnellisina, mikäli he suutelevat gondolin lipuessa auringonlaskun aikaan sillan alitse samalla, kun Pyhän Markuksen kirkon kellot soivat. Kenties nimi tuleekin heidän ihastuneista huokauksistaan?

6) Scuola Grande di San Rocco

Scuola Grande di San RoccoScuola Grande di San Rocco

Scuola Grande di San Rocco perustettiin jo vuonna 1478 samannimisen kirkon viereen rikkaiden venetsialaisten koulutus- ja kokoontumistilaksi. Vajaat sata vuotta myöhemmin taiteilija Tintoretto sai tehtäväkseen koristella opinahjon upein freskoin, joista tunnetuimmat löytyvät Sala dell’Albergosta ja Sala Superioresta.

Rakennuksessa kannattaa pistäytyä ihailemassa myös Tizianon maalauksia.

7) Juutalaiskortteli

JuutalaiskortteliJuutalaiskortteli

Venetsian juutalaiskortteli on koko Euroopan vanhin. Virallisesti vuonna 1516 perustetun italiankielisestä nimestä (Il Ghetto) tulikin sittemmin yleisnimitys kaikille maailman juutalaiskortteleille.

Nykyisin alueella asuu noin 300 Venetsian juutalaista ja synagogat, kirjakaupat sekä juutalaisravintolat ovat mielenkiintoisia käyntikohteita myös turistin näkökulmasta. Löytyypä korttelista juutalaisen taiteen museokin.

8) Peggy Guggenheimin museo

Peggy Guggenheimin museoPeggy Guggenheimin museo

Peggy Guggenheimin museossa kävijää odottavat mm. Picasson, Kandinskyn, Pollockin, De Chiricon, Mirón ja Dalín mestariteokset. Näyttelyn rungon muodostavat tunnettujen italialaisten futuristien ja amerikkalaisten modernistien työt, mutta joukkoon mahtuu myös aimo annos kubismia, surrealismia ja abstraktia ekspressionismia.

Rikkaan amerikkalaisperijättären yleisölle jo vuonna 1951 avaamaa taidekokoelmaa pääsee ihastelemaan 1700-luvulla rakennetussa Palazzo Venier dei Leonissa. Peggy Guggenheim on haudattu museon kauniiseen puutarhaan.

9) Gondoliajelu

GondoliajeluGondoliajelu

Gondoliajelu kaupungin kanaaleita pitkin on suolaisesta hinnastaan huolimatta varmasti ikimuistoinen elämys. Kannattaa tehdä hintavertailua ja tinkiä niin paljon ja röyhkeästi kuin vain mahdollista! Gondolieerin ammatilla on Venetsiassa pitkät perinteet.

Perinteisesti gondolieerien tulee olla miespuolisia ja useimmissa tapauksissa syntyperäisiä venetsialaisia. Viranomaiset ovat nykyisin myöntäneet ammatinharjoittamisluvan noin 450 gondolieerille.

Hieman edullisempi vaihtoehto ylittää Canal Grande ja nähdä kaupunkia on matkustaa vaporettolla eli vesibussilla, mutta todellisen budjettiajelun kanaalin ylitse voi tehdä paikallisilla lautoilla (traghetto), jotka ovat parhaat päivänsä nähneitä gondoleita ja kuljettavat lähinnä työssäkäyviä ihmisiä ruuhka-aikoina.

10) Päiväretket saarille

Buranon saariBuranon saari

Päiväretket saarille kannattavat paitsi maisemien myös historiallisten nähtävyyksien vuoksi. Tunnetuin Venetsian edustalla merestä nousevista saarista on lasimestareiden Murano, jonka ehdottomasti tärkein nähtävyys on maailmankuulu lasimuseo. Monet lasitehtaat järjestävät turistien iloksi myös lasinpuhallusnäytöksiä.

Saari on niin pieni, että sen kiertää hyvin jalkaisin, kuten myös läheisen Buranon. Pienestä pitsimuseostaan ja värikkäistä taloistaan tunnettu Burano on kenties saarista kaunein. Rauhaa ja hiljaisuutta etsiville Torcellon saari tarjoaa Venetsiassa ainutlaatuisen tilaisuuden päästä pakoon hälyä ja turistimassoja.

Toinen varmasti rauhallinen kohde on kaupungin hautausmaasaari Cimitero. Rantaelämää sen sijaan löytää Lido di Jesolosta.

Milloin mennä Venetsiaan?

Paras matkustusaika Venetsiaan on loppukeväästä ja alkukesästä, jolloin painostava kuumuus ei vielä tuota ikäviä yllätyksiä.

Turistejakin on pitkälle kesäkuuhun asti verrattain vähän, joten kaupungin kapeilla kaduilla mahtuu liikkumaan huomattavasti vaivattomammin. Myös alkusyksy on hyvä aika matkustaa Venetsiaan, mutta kesän kuumuus on usein saanut kaupungin kanaalien veden haisemaan.

Miten mennä Venetsiaan?

Mikäli on valmis liikkumaan paljon jalkaisin ja julkisilla kulkuneuvoilla, löytää edullisia majoitusvaihtoehtoja mantereen puolelta Mestrestä tai kauempaa.

Venetsiaan on hyvät junayhteydet niin muualta Italiasta kuin Keski-Euroopastakin. Lentoteitse perille pääsee suoraan Suomesta esimerkiksi Finnairin tai Norwegianin siivin.

Teksti: Mikko Vesterinen, Ketunmieli | Kuvat: Dreamstime.com

Lue lisää kohteesta: Venetsia

Päivitetty 23.3.2017


Julkaistu 16. heinäkuuta, 2014

Pieni hetki, sivua ladataan.