Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää...

10 vinkkiä: Matkaile turvallisesti maailmalla!

Tottahan se on: matkailu on vaarallista, mutta kyllä pieni seikkailu aina kotona vaaroilta piilottelun voittaa! Hyvällä suunnittelulla ja pienillä varotoimilla voit nimittäin itse vaikuttaa paljonkin matkasi turvallisuuteen.

10 vinkkiä turvallisempaan matkailuun

1) Tutustu matkakohteeseesi ennen matkaa

Suomessa etenkin Helsingin keskustan ulkopuolella voi suhteellisen huoletta kulkea pelkäämättä joutuvansa ryöstetyksi tai mukiloiduksi mutta kaikkialla näin ei ole. Siksi matkaa suunnitellessaan kannattaakin jättää liiallinen sinisilmäisyys pois ja tutustua matkakohteeseensa tarkkaan. Näin osaat paremmin varautua kohteesi mahdollisiin turvallisuushaasteisiin sekä esimerkiksi vältettäviin seutuihin. Esimerkiksi joissakin suurkaupungeissa on alueita, mille ei turistin ole turvallista mennä.

Ennen matkaa kannattaa myös tutustua Ulkoministeriön antamiin matkustustiedotteisiin sekä etenkin pidemmille matkoille tai selkeästi turvattomammille seuduille lähtijöiden kannattaa myös täyttää matkustusilmoitus hätätapauksia ja kriisitilanteita varten.

Tarkista myös, mitä tauteja matkakohteessasi on ja mitä rokotuksia sinne mahdollisesti tarvitaan sekä muista tarkistaa omien rokotustesi ajantasaisuus. Reissussa ei ole kiva sairastaa, jos sen vain jotenkin saa vältettyä.

2) Hanki matkavakuutus ja Euroopalainen sairaanhoitokortti

Matkavakuutus on aina hyvä olla olemassa ja sen suhteen kannattaa tarkistaa, että vakuutus on myös ajan tasalla ja kattaa kaiken tarvittavan. Muistathan, että tavallinen matkavakuutus ei useinkaan kata riskialttiita harrastuksia!

Euroopassa matkaavien kannattaa myös hankkia Kelalta maksuton Eurooppalainen sairaanhoitokortti, jonka avulla saa Euroopan alueella hoitoa sairastuessaan.

3) Lataa matkadokumentit pilveen ja jätä tärkeät tiedot kotijoukoille

Anna kotiin jäävälle luotetulle sukulaiselle tai ystävälle matkasi tiedot hätätilanteita varten, jotta joku kotona tietää, missä olet milloinkin matkaamassa. Lyhyilläkin matkoilla on hyvä, että jollakin on kotona tieto lentojesi ajankohdasta sekä hotellisi nimi.

Matkadokumenteista, passeista ja luottokorttien etu- ja takapuolista otetut kopiot on hyvä tallettaa mukaansa pilveen, vaikkapa Google Driveen tai Dropboxiin. Samaan paikkaan kannattaa myös tallettaa pankin puhelinnumero sitä varten, että luottokortti joutuu vääriin käsiin ja sen joutuu matkan päältä sulkemaan.

4) Pakkaa kevyesti

Matkalle lähtiessään arvoesineet ja kalliit korut kannattaa suosiolla jättää kotiin, sillä ne houkuttelevat puoleensa rikollisia. Samoin on suositeltavaa käyttää harkintaa muussakin pakkaamisessa: kolmen suuren merkkilaukun kanssa tasapainoileva turisti näyttää varkaasta varmasti huomattavasti houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin rinkan kanssa matkaava. Pienten kantamusten kanssa pääset myös liikkumaan helpommin, mikäli tilanne vaatii nopeaa etenemistä.

Päiväkäyttöä varten mukaan kannattaa varata vaikkapa pieni reppu, jossa voit kuljettaa esimerkiksi kameraasi poissa silmistä. Mutta varo laittamasta rahaa tai arvoesineitä repun uloimpiin taskuihin.

5) Pidä rahat ja arvoesineet piilossa

Matkustuksen aikana rahat ja passit kannattaa kuljettaa ihokosketuksessa päällään -esimerkiksi paidan alle piilotettavassa rahavyössä- eikä niitä missään nimessä saa pakata matkalaukkuun.

Kohteessa arvokkaimmat esineet kannattaa säilyttää hotellin tallelokerossa ja ottaa retkilleen mukaansa vain välttämättömin. Koko matkakassaa ei kannata kuljettaa mukanaan koko aikaa, vaan jakaa rahavaransa pienempiin osiin ja pitää mukanaan esimerkiksi pientä ja huomaamatonta käyttörahakukkaroa.

Rahaa kannattaa myös jemmata pieni hätävara johonkin salaiseen ja epäuskottavalta tuntuvaan paikkaan, mistä varkaalle ei välttämättä tule mieleen katsoa – vaikkapa tamponilaatikon pohjalle tai sukkaan.

Etenkin pitkillä matkoilla luottokortteja kannattaa ottaa mukaansa kaksin kappalein. Jos jokapäiväisesti käyttämäsi kortti joutuu vääriin käsiin ja sen joutuu sulkemaan, on näin varalla mukana ja turvallisessa paikassa varakortti.

Mikäli majapaikassa ei ole tallelokeroa, on nykyisin myynnissä kannettavia ja viiltämistä kestäviä turvapusseja, jotka voi kiinnittää lukolla esimerkiksi patterin putkeen. Myös muille matkatavaroille kannattaa varata mukaansa lukko ja kiinnitysketju, joilla ne saa päivän ajaksi kiinni johonkin huoneessa mahdollisimman kiinteästi olevaan kohteeseen.

6) Varo varkaita

Ruuhkaisat joukkoliikennevälineet ovat taskuvarkaiden paratiisi, sillä ihmiset joutuvat usein olemaan niissä kosketusetäisyydellä toisiaan. Näppärän taskuvarkaan on helppo hieman horjahtaessaan napata lompakko vaikkapa povitaskusta. Pidä siis arvotavaroistasi kiinni ja siirrä laukut aina etupuolellesi niin, että tunnet ne käsissäsi koko ajan. Myös käsilaukun suu kannattaa kääntää itseään vasten. Vartalon ympäri kulkeva käsilaukku on erinomainen vaihtoehto.

Usein ammattimaiset varkaat liikkuvat pareittain tai ryhmissä, missä yksi vie uhrin huomion ensin toisaalle ja rikoskumppani nappaa tämän rahat tai laukun. Joissakin maissa varkaina toimivat lapset, jotka pyrkivät lähelle turistia esimerkiksi paperi käsiensä päällä. Apua pyytäessään he pyrkivät niin lähelle uhriaan, että voivat suojansa alla olevilla käsillään napata tämän rahat.

Älä pidä lompakkoa tai puhelinta takataskussa, josta se on helppo napata. Älä myöskään jätä lompakkoasi takin taskuun laittaessasi sen ravintolassa tuolin selkämykselle tai naulakkoon!

Pidä silmällä laukkujasi ja matkatavaroitasi ostaessasi esimerkiksi matkalippuja: siirrä laukut joko eteesi itsesi ja myyntitiskin väliin tai laita jalkojesi väliin. Näin huomaat helpommin, mikäli joku yrittää napata omaisuutesi. Ravintolassa pidä pieni käsilaukku sylissäsi ja muista isommissa laukuissa kosketus jalkoihisi, jotta tiedät katsomattakin että se pysyy lähelläsi: voit vaikka pyöräyttää laukun hihnan joko oman jalkasi tai tuolisi jalan ympärille.

”Varo taskuvarkaita” -kyltin alla varo näyttämästä mahdollisille varkaille rahojesi ja arvotavaroittesi sijaintia tarkistamalla näyttävästi niiden mukanaoloa. Taskuvarkaasta kovaan ääneen ilmoittava henkilö voi olla itse varas, joka yrittää viedä huomiosi toisaalle.

7) Tarkkaile ympäristöäsi

Pidä silmällä ympärilläsi liikkuvia ihmisiä ja sitä seuraako esimerkiksi joku sinua syrjäisemmälle kadulle. Jos tunnet jonkun seuraavan, pysähdy hetkeksi paikkaan, missä on muitakin ihmisiä ja tarkkaile pääsetkö seuraajastasi eroon. Yksin matkatessasi älä pidä molempia kuulokkeita korvillasi, mikäli kuuntelet kävellessäsi musiikkia, sillä tällöin et välttämättä kuule lähestyvää roistoa, autoa tai polkupyörää.

Vältä suuria väkijoukkoja, koska ne houkuttelevat taskuvarkaita. Älä myöskään kaikkialla täysin luota taksikuskeihin ja autonkuljettajiin: seuraa esimerkiksi Google Mapsin avulla reittiäsi istuessasi taksin kyydissä. Yksin matkatessasi voit vaikka tehdä soiton (tai feikata sellaisen) ystävällesi, missä sanot olevasi perillä hetken päästä. Näin viestität mahdolliselle rikolliselle, ettet ole yksin vaikka olisitkin.

8) Älä näytä liian turistilta

Paikalliset rikolliset tietävät, että turisteilla on aina rahaa mukanaan. Hyvä tapa suojautua tällaisilta erityisesti turisteja saalistavilta varkailta on näyttää mahdollisimman vähän turistilta: pukeudu samaan tapaan kuin paikalliset, älä jää eksyneen näköisenä lukemaan karttaa keskellä tietä, äläkä kuskaa kallista kameraa kaulassasi. Kun näytät siltä, ettei sinulla ole mitään arvokasta varastettavaa tai siltä kuin asuisit seudulla, varkaatkin suuntaavat helpommin katseensa toisaalle.

Näytä siltä kuin tietäisit, mihin olet menossa vaikka et aina sitä tietäisikään. Äläkä eksyttyäsikään panikoi, vaan käyttäydy mahdollisimman rauhallisesti ja itsevarmasti, ja pyydä apua vaikkapa jostakin läheisestä liikkeestä.

9) Tutustu uusiin ihmisiin, mutta älä luota liikaa

Matkoille mukavan mausteensa antaa tutustuminen uusiin ihmisiin. Pidä kuitenkin varasi ja hoksottimesi terävinä, ettet joudu liukaskielisen huijarin ryöväämäksi tai jotain vielä pahempaa. Älä kerro uusille tuttavuuksille itsestäsi ensitapaamisella liikaa ja pidä hotellihuoneesi numero salassa. Kiinnitä huomiota tuttavasi tapaan keskustella, uteleeko tämä mahdollisesti asioita, jotka voivat saattaa sinut ikävyyksiin. Pidä aistisi valppaina ja poistu tilanteesta, jos koet uuden tuttavuutesi jollain tapaa ahdistavaksi.

10) Katso mitä syöt ja juot

Matkalle lähdetään usein rentoutumaan ja saatetaan ottaa illan mittaan lasillinen jos toinenkin alkoholia. Varo kuitenkin humaltumasta liikaa, etenkin jos matkaat yksin, sillä humaltunut on selvää huomattavasti helpompi uhri esimerkiksi taskuvarkaalle. Älä jätä yökerhoissa lasiasi vartioimatta edes Suomessa, jotta et joudu epärehellisen huumaamaksi.

Huolehdi terveydestäsi tarkistamalla, onko paikallinen hanavesi turvallista juotavaksi. Mikäli yhtään epäilet veden laatua, satsaa mieluummin pulloveteen. On parempi maksaa muutama euro puhtaasta vedestä kuin viettää puolet lomastaan vatsataudissa.

Maista paikallisia ruokia, mutta etenkin köyhemmissä maissa katukeittiöihin kannattaa suhtautua varauksella. Ruokaan pätee sama neuvo kuin veteenkin vatsataudin suhteen! Älä kuitenkaan anna turhan vatsapöpöpelon estää sinua nauttimasta matkastasi: paikalliset ruoat ovat osa matkailun eksotiikkaa.

Teksti: Päivi Laajalahti | Kuvat: Dreamstime.com


Julkaistu 21. heinäkuuta, 2016

Pieni hetki, sivua ladataan.