10 vinkkiä: Thaimaan suloiset saaret – Mainio seikkailu ja täydellinen rantaloma

Thaimaa on tuttu ja rakas matkakohde suomalaisille. Mantereen suuret rantakohteet eivät kuitenkaan houkuttele kaikkia lämpöön haluavia, joten osa maahan suuntaavista valitseekin kohteekseen jonkin Thaimaan lukuisista saarista.

Joillekin saarille päästäkseen joutuu näkemään hieman vaivaa, kuten lauttamatkan tai maan sisäisen lennon läheiseen satamakaupunkiin, mutta vaiva on varmasti sen arvoinen. Toiset saarikohteet ovat hyvin suosittuja, ja tarjoavat kätevästi kaiken mahdollisen hotelleista sairaaloihin, tehden niistä turvallisia ja helppoja kohteita esimerkiksi lapsiperheille.

Saarihyppely on myös suosittua, sillä varsinkin Krabin provinssin lukuisat saaret ovat pienen venematkan päässä toisistaan, tehden lomasta varsinaisen seikkailun.

10 vinkkiä Thaimaan paratiisisaariin:

1. Koh Phayam

Juuri kun tuntuu, että kaikki Thaimaan kolkat on vallattu, tarjoaa Koh Phayam jotain täysin päinvastaista. Tämä suurilta turistilaumoilta piilossa oleva saari maan eteläosassa on edelleen melko tuntematon, ja tarjoaa ihastuttavan rennon tunnelman.

Saarelle suuntaavat useimmiten reppureissaajat, sekä saaria kiertelevät matkailijat. Helpoiten venematka taittuu satamakaupunki Ranongista. Mitään erikoista tekemistä saari ei tunnu tarjoavan: rannat ovat saaren suurin vetonaula.

Suurin ja kaunein ranta Ao Yai on myös suurin keskittymä majoituksen ja ravintoloiden osalta. Ao Kwang Peeb sekä Ao Khao Kwai ovat saaren kaksi muuta tunnetuinta rantaa, mutta saari on täynnä pieniä poukamia joista löytää rauhallinen uintipaikka saaren kiertämisen lomassa. Koh Phayamilta ei löydy suuria hotellikeskuksia, vaan majoitus tapahtuu bungaloweissa ja pienissä majataloissa.

Saaren ottaa haltuun parhaiten vuokraamalla skootterin, jolla huristaa rannalta toiselle.

2. Koh Chang

Koh Chang, eli Norsusaari, on vehreiden kukkuloiden peittämä matkakohde, ja Thaimaan toiseksi suurin saari. Vieressä on toinen erinomainen lomasaari, Koh Kood, sekä Kamputsean raja. Saarelta löytyy runsaasti palveluita, mutta se ei ole täyteen tungettu rantakohde: Koh Chanigissa on vielä paljon paikallista tunnelmaa, sekä tilaa olla ja elää.

Saarelta löytyy paljon rantoja, jonne suunnata rauhaa etsimään ja esimerkiksi snorklaamaan. Saarelle suunnatessa tärkeintä on harkita millaisen loman haluaa, sillä eri rannat tarjoavat hyvinkin erilaisia elämyksiä. Rauhaa rakastavat suuntaavat Klong Praolle, kun taas palveluita kaipaavat ja lapsiperheet jäävät usein White Sand Beachille.

Saari sijaitsee noin 300 kilometrin päästä Bangkokista, joten helpoin tapa saavuttaa kohde on lentää pääkaupungista suoraan Tratiin.

3. Koh Ngai

Jos haluat kauaksi hulinasta ja viettää aikaa suurimpien turistikeskusten ulkopuolella, voi Koh Ngai olla juuri sinulle. Pieni ja vehreä saari ei tarjoa paljon tekemistä: täällä ei ole autoja eikä mopoja. Saarelta löytyy hurmaavia mökkikyliä, jotka ovat rauhallisia ja täydellisiä irtiottoon arjesta. Tunnelmassa on jotain aution saaren taikaa, ja turistikanta koostuu pääasiassa pariskunnista ja ihmisistä, jotka eivät halua viettää iltojaan baareissa bilettäen.

Päivät kuluvat kävellen saaren ympäri, lekotellen pienillä täydellisillä hiekkarannoilla ja nauttien iltaisin ravintoloiden herkullisista antimista. Palveluita mökkikylien ulkopuolella ei ole: ei pankkiautomaatteja, eikäi muita palveluita.

Koh Ngai on yksi niin kutsutuista Trangin saarista, joten se on täydellinen pysähtymispaikka saarihyppelyn aikana. Paikalle pääsee veneellä Trangista, ja sesonkiaikana talvisin myös Koh Lantalta sekä ympäröiviltä saarilta.

4. Koh Racha Yai

Kuva: © Mosaymay | Dreamstime.comKuva: © Mosaymay | Dreamstime.com

Koh Racha Yain pieni paratiisisaari, joka tunnetaan myös nimellä Koh Raya Yai, on erityisen tunnettu kauneudestaan, ja tänne suuntaavat rennon rauhallista omaa aikaa etsivät matkailijat. Se sijaitsee kätevästi lähellä Phuketia (noin 20 kilometrin päässä, 30 minuuttia veneellä), joten sinne voi piipahtaa vaikka päiväretkelle tai jäädä pidemmäksi aikaa.

Saarta ympäröivät vedet sopivat erinomaisesti snorklaamiseen sekä sukeltamiseen. Saarella toimii myös suomalaisvetoinen Raya Divers, joka houkuttelee monia alueelle.

Saaren pienen koon vuoksi se on helppo ottaa haltuun kävellen: saaren bungalowit ja hotellit tarjoavat sopivasti omia ravintoloita, mutta keskustaan kävelee iltaisin nopeasti. Patokin ranta on suosituin päivämatkalaisten keskuudessa, ja on siksi toisinaan ruuhkainen: rauhaa etsivät suuntaavatkin esimerkiksi Siam Beachille.

5. Koh Phi Phin saaret

Suosituille Koh Phi Phin saarille matkustetaan lähinnä palveluiden ja sen kauneuden vuoksi. Saarille pääsee helposti sekä Phuketista että Krabilta.

Rauhaa Koh Phi Philtä ei enää juuri löydä, sillä komeat karstivuoret houkuttelevat paikalle turisteja maisemia kuvaamaan. Vilkkain keskus sijaitsee Phi Phi Donin saarella, Tonsain kylässä, josta löytyy paljon palveluita ravintoloita ja hotelleja myöten. Saarelta löytyy lukuisia rantoja: lapsiperheille sopiva hyvin matala Ao Loh Dalum sekä itäisen osan Long Beach ovat molemmat suosittuja.

Pienellä vaivalla matkailija pääsee joko kävellen tai pitkähäntäveneellä rauhallisemmille rannoille: autoja ja mopoja ei saarella ole lainkaan. Phi Phin saaret ovat erityisesti myös sukeltajien ja snorklaajien suosiossa.

Varsinaista aitoa thaimaalaista tunnelmaa ei täältä löydy; tänne tullaan palveluiden ja elämisen helppouden vuoksi. Samalla sen kätevä sijainti houkuttelee hyppelemään saarelta toiselle, sillä Krabin provinssista löytyy paljon lomasaaria tutkittavaksi.

6. Koh Lipe

Eteläisin Thaimaan saarista, Koh Lipen saari Andamaanienmerellä, on puhtaasti rentoutumiseen tarkoitettu. Sen paratiisimainen tunnelma valkoisine hiekkarantoineen ja palmuineen ei tarjoa juurikaan muuta tekemistä kuin maata auringossa, syödä ja levätä. Koh Lipen maine on kiirinyt kauas, ja se on pikkuhiljaa ruvennut kiinnostamaan yhä suurempia määriä matkailijoita, joka aiheuttaa ruuhkaa sesonkiaikana.

Sukeltajat ja snorklaajat viihtyvät täällä hyvin, sillä merivesi on kirkasta ja nähtävää pinnan alla on paljon. Saaren kolme rantaa, Sunset Beach, Sunrise Beach ja suurin Pattaya Beach takaavat, että jokaiselle löytyy paikka hiekalta. Palvelut löytyvät helposti yhdestä paikasta nk. Walking Streetiltä, ja hotellitarjonta on runsasta sekä hintatasoltaan hyvin vaihtelevaa.

Lapsiperheille hyvin sopivalle saarelle pääsee hieman vaivaa nähden, meritse matkaa joutuu taittamaan usean tunnin verran, lähtöpaikkana esimerkiksi Malesian Langkawi tai Thaimaan Hat Yai.

7. Koh Lanta

Kahdesta saaresta koostuva ryhmittymä on täydellinen yhdistelmä rantalomaa sekä nähtävyyksiä. Hiekkarannat tarjoavat paljon tekemistä niin snorklaamisesta kuin auringonotosta ja rentoutumisesta nauttiville, mutta vehreältä saarelta löytyy paljon muutakin tekemistä. Rannoista hienoimpia ovat Phra Ae ja perheiden suosima Klong Dao, jotka ihastuttavat valkoisella hiekallaan ja kirkkailla vesillään.

Paikallista tunnelmaa kannattaa käydä katsastamassa Lanta Old Townissa, kun taas shoppailut ja vilkkaampaa elämää löytyy saaren suurimmasta keskittymästä Saladanista. Koh Lantan saarella asuu suuri muslimiväestö ja tästä johtuen sieltä löytyy temppeleiden lisäksi moskeijoita: saari eroaa näin myös hieman muista, sillä näkyvää seksiturismia ei saarella ole.

Saarelta löytyy myös kansallispuisto Mu Ko sekä seikkailunhaluisille Khao Mai Kaewin tippukiviluolat, tehden Koh Lantasta monipuolisen ja houkuttelevan kohteen.

Koh Lantalle pääsee Suomesta helposti pakettimatkalla.

8. Koh Samet

Kätevästi Bangkokin lähellä sijaitseva Koh Samet sijaitsee muutaman tunnin ajomatkan päässä Thaimaan pääkaupungista. Vaikka saari on suosittu päivämatkaajien keskuudessa, ja voi viikonloppuisin olla ruuhkaisa, löytyy täältä pikaiseen rantalomaan myös hiljaisempia rantoja ja rentouttavia elämyksiä pääkaupungin vilinässä uupuneelle, varsinkin keskellä viikkoa.

Varsinaisia hienoja lomakeskuksia saarella ei ole, vaan tarjolla on hotelleja ja bungaloweja laajalla hintahaarukalla. Parasta ovat kuitenkin silkkisen hienoa hiekkaa sisältävät unelmarannat, joiden vuoksi tänne voi tulla hiljentymään pariksi päiväksi. Haad Sai Kaew on palveluiden ja ihmisten täyttämä ranta, kun taas Ao Hin Khokin ranta on boheemien reppureissaajien suosiossa.

Koh Samet on täydellinen valinta ihmisille, jotka eivät jaksa matkustaa Thaimaan eteläosiin rannalle päästäkseen, vaan kokea rantaloman lähempänä Bangkokia.

9. Koh Samui

Suomalaisille hyvin tuttu ja rakas Koh Samui on suosittu syystä. Sen monipuoliset harrastusmahdollisuudet, kylpylät, rannat ja ravintolatarjonta pitävät huolen, että kenelläkään ei ole täällä tylsää. Runsaan tarjonnan vuoksi Koh Samui on täydellinen kohde lapsiperheille, kuin myös omaa rauhaa ja romanttista tunnelmaa etsivillekin, sillä hotellivalikoima on laaja.

Ang Thongin meriluonnonpuisto, erinomaiset sukellusmahdollisuudet sekä ihanat kylpylät ovat vain osa saaren mahdollisuuksista. Päivän voi viettää kiertämällä saarta skootterilla, vierailemalla temppeleissä ja Big Buddha-patsaalla, sekä pulahtamalla ihanaan Namtok Hin Latin vesiputouksen vilvoittaviin vesiin.

Suurin rannoista on Chaweng Beach, jonka ääreltä löytyy myös suuri kylä. Rauhallisempaa tunnelmaa löytyy Choeng Mon -rannan läheltä. Autiompia rantoja kannattaa etsiä lounaisosasta, josta löytyvät myös saaren hienoimmat hotellit. Omaa tilaa ja rauhaa arvostavat suuntaavat myös Bophut-rannalle, sekä Mae Namille.

10. Koh Phangan

Koh Samuin vierestä löytyvä Koh Phangan on tunnettu railakkaista täydenkuunjuhlistaan, mutta saarella on itse asiassa paljon muutakin tarjottavaa. Sen rannat ovat Samuita luonnonmukaisemmat ja rauhallisemmat, ja saari houkuttelee tunnelmallaan niin lapsiperheitä, joogaajia kuin reppureissaajiakin. Suurelta saarelta löytyy paljon tekemistä: Thongsalan kylästä löytyy majoitusta sekä ravintoloita ja palveluita, sekä iltamarkkinat viikonloppuisin.

Haad Rinin alue on suosittu turistialue, jossa myös täydenkuunjuhlat pidetään. Tämä tarkoittaa myös, että alueella on paljon palveluita, ja meno sen mukaista. Hiljainen ja huomattavasti rentouttavampi Koh Phangan löytyykin saaren pohjoisosista. Thong Nai Pan Yain ranta ja sen tunnelmalliset majoitusvaihtoehdot, sekä pienempi Thong Nai Pan Noi vieressä ovat ylellisen rauhallisia paratiiseja.

Saarelle pääsee helpoiten Koh Samuin lentokentältä, tai suoraan mantereelta venekyydillä jotka lähtevät mm. Chumponista sekä Suratthanista.

Milloin mennä Thaimaahan?

Suosituin matkakausi keskittyy talvikuukausille, jolloin suurimmassa osassa maata on kuivaa ja aurinkoista. Kesän sadekausi ei ole ihanteellisin rantalomaa suunnitteleville, ja joulun aika on tunnetusti Thaimaan kiireisin lomakausi.

Ilmasto suosii matkailijoita useimmiten lokakuusta helmi-maaliskuulle, jolloin on kylläkin hyvin lämmintä mutta varmasti vähäsateista.

Pakettimatkat Thaimaahan löydät Napsun valmismatkahausta.

Katso myös pelkät lennot Thaimaahan Napsun lentohausta.

Teksti: Skye Borg | Kuvat: Dreamstime.com

Lue myös: 10 vinkkiä: Thaimaan parhaat sukelluskohteet

Lue myös: 10 vinkkiä: Thaimaan ihanimmat rannat

Lue lisää kohteesta: Thaimaa


Julkaistu 27. helmikuuta, 2018

Lisää Thaimaan valmismatkoja
Pieni hetki, sivua ladataan.