10 vinkkiä: Tallinnaa ristiin rastiin

Lähes jokainen suomalainen on käynyt Tallinnassa vähintäänkin muutaman tunnin risteilyn lomassa. Vanhan Kaupungin ravintolat, pikkukaupat ja edulliset kauneushoitolat sekä Tallinnan läheisyyteen ja uuteen keskustaan kohonneet kauppakeskukset ovat monelle tuttuja.

Entistä useampi suomalainen matkaaja löytää nykyään myös Tallinnan modernin ja trendikkään puolen. Kaupunki on kehittynyt huimasti uudelleen itsenäistymisensä jälkeen eli reilun 20-vuoden aikana. Kaupunki on täynnä supertrendikkäitä muoti- ja sisustusputiikkeja sekä loistavia uudenaikaisia ravintoloita. Koko kaupungin keskustan alueella toimii ilmainen langaton verkkoyhteys.

Virolaiset ovat ylpeitä omasta identiteetistään, maastaan ja pääkaupungistaan. He ovat myös rehellisiä ja työteliäitä. Yhä useammin ravintolaan unohtunut käsilaukku löytää takaisin omistajalleen. Kaupunki tuntuu tarjoavan jotain uutta aina, kun sinne menee. Siitä huolimatta kukkakauppiaat myyvät edelleen ruusuja ja hienoja kukka-asetelmia Virukadulla pikkurahalla ja keskiaikainen Vanha Kaupunki on yhtä satumaisen kaunis ja tunnelmallinen kuin aina ennenkin.

10 vinkkiä Tallinnaan

1) Vanhakaupunki

VanhakaupunkiVanhakaupunki

Tallinnan 1200–1500-luvuilla rakennettu vanhakaupunki etsii vertaistaan kauneudessaan ja tunnelmallisuudessaan. Se on ainutlaatuinen koko maailmassa. Vanhakaupunki on säilynyt uskomattoman hyvin ja sen kaduilla voi helposti tuntea keskiaikaisen vilkkaan hansakaupungin tunnelmaa.

Raatihuoneen torilla ja kivikatujen varsilla on runsaasti ravintoloita ja kahviloita upeissa keskiaikaisissa rakennuksissa. Käsintehdyt suklaakonvehdit sulavat suuhun kahvin ja kuohuviinin saattelemina. Pienistä käsityöläisputiikeista ja markkinapaikoilta voi ostaa pellavatuotteita, kristallia ja villasukkia. Puhumattakaan Raatihuoneentorin joulumarkkinoista, joilla voi nauttia kunkin myyjän omalla reseptillä valmistettua herkullista kuumaa glögiä.

Kannattaa kävellä kapeita katuja alakaupungista yläkaupunkiin Toompean alueelle. Kohtu-kadun ja Patkulin (Rahukohtu 3) tasanteilta on upeat näköalat vanhaan kaupunkiin ja muurille.

Vanhassa Kaupungissa on myös huomattavan paljon mielenkiintoisia museoita, kuten Kalevin marsipaanimuseohuone (Pikk 16), Tallinnan Kaupunginmuseo (Vene 17), Raadinvankilan Valokuvamuseo (Raekoja 4/6) ja Viron Miehitysmuseo (Toompea 8).

2) Rotermannin kortteli

Rotermannin kortteliRotermannin kortteli

Vanhankaupungin ja sataman välistä vanhaa teollisrakennusten korttelia on kunnostettu moderniksi ostos- ja kulttuurialueeksi. Rakennusten keskelle jäävällä aukiolla on usein erilaisia ulkoilmatapahtumia.

Rotermannin Kauppakeskuksen liikkeissä myydään hiukan kalliimpia vaatteita sekä kohtuuhintaista nuorten muotia. Sieltä voi tehdä uniikkeja löytöjä. Alueella on myös herkkukauppoja, ravintoloita ja kahviloita sekä kauneudenhoitopalveluja.

3) Kadriorgin puisto, palatsi ja taidemuseo

Kadriorgin Puisto, Palatsi ja TaidemuseoKadriorgin Puisto, Palatsi ja Taidemuseo

Katariinanlaakso eli Kadriorg on Tallinnan itäinen kaupunginosa, jonne Pietari Suuri rakennutti kesäpalatsin ja sitä ympäröivän suuren puistoalueen 1700-luvun alussa. Palatsi on edelleen hieno nähtävyys, jossa vallitsee suorastaan keisarillinen tunnelma.

Kadriorgin puisto on upea ulkoilu- ja picnicalue. Sinne on nykyään rakennettu jopa hieno japanilainen puutarha kanavineen. Puiston läheisyydessä sijaitsee myös monelle suomalaiselle tuttu Laulukenttä, jossa järjestetään Tallinnan suurimmat musiikkitapahtumat.

Kadriorgiin on noin kolmen kilometrin matka Tallinnan keskustasta. Puistoalueella sijaitsee myös Taidemuseo Kumu, joka on ehdottomasti vierailun arvoinen. Jo itse rakennus on upea vuonna 2006 valmistunut suomalaisen suunnittelijan moderni arkkitehtuurin helmi.

4) Hemmottelua ja kulttuuria

Hemmottelua ja KulttuuriaHemmottelua ja Kulttuuria

Tallinnassa on monta tapaa viettää täydellistä päivää. Ensimmäisenä mieleen tulee kaupungin useat DaySpa:t ja kauneushoitolat. Kasvo-, käsi- ja jalkahoidot sekä kampaamo- ja hierontapalvelut ovat laadukkaita ja hieman edullisempia kuin Suomessa.

Iltaelämys on taattu oopperan tai konsertin lumoissa. Sata vuotta vanhassa Estonian teatteri- ja konserttitalossa pääsee nauttimaan korkeatasoisista esityksistä upeassa miljöössä. Tallinnassa järjestetään useita erilaisia festivaaleja ja tapahtumia ympäri vuoden.

5) TV-torni

TV-torniTV-torni

TV-torni on Viron korkein rakennus (314 m). Se sijaitsee noin 10 kilometrin päässä keskustasta Piritan kaupunginosassa. Torni on remontoitu ja näköalojen lisäksi ylhäällä voi nauttia mm. 3D esityksistä ja ravintolan palveluista.

Hissimatka 170-metrin korkeudessa sijaitsevalle näköalatasanteelle kestää alle minuutin. Uskaliaimmat voivat mennä seisomaan lattiaan tehtyjen ikkunoiden päälle.

6) Lentosatama

LentosatamaLentosatama

Lentosatama on uusi hauska museo lapsille ja aikuisille Kalamajan kaupunginosassa lähellä Linnanhallia. Siellä voi tutustua meriaiheisiin kulkuneuvoihin mm. vierailemalla valtavassa brittirakenteisessa Lembit sukellusveneessä. Museossa voi myös testata taitojaan erilaisissa simulaattoreissa. Niiden avulla voi lähteä lentomatkalle Tallinnan ylle, navigoida satamassa tai ohjata sukellusvenettä.

Itse museorakennus on noin sata vuotta vanha vesitasohangaari, joka on nyt kunnostettu museokäyttöön. Tekemistä riittää aina paperilennokkien taittelusta merihenkisten vaatteiden kokeilemiseen asti.

7) Ulkomuseo

UlkomuseoUlkomuseo

Rocca al Maressa noin 15 minuutin bussimatkan päässä Tallinnan keskustasta sijaitsee Ulkomuseo, joka on perustettu vuonna 1957. Siellä pääsee tutustumaan kauniin luonnon keskelle rakennettuihin pihapiireihin, jotka valottavat millaista elämää paikalliset elivät 1700-luvulta 1900-luvulle.

Alueen keskellä on viihtyisä kievari, jossa on mukavaa käydä kahvilla tai lounaalla. Sieltä voi ostaa myös käsitöitä ja muita tuliaisia. Ulkomuseon aluetta pääsee kiertämään halutessaan hevosvaunujen kyydissä.

8) Bastionin käytävät

Bastionin KäytävätBastionin Käytävät

1600-luvulla Tallinnan kykyä vastata mahdollisiin hyökkäyksiin haluttiin parantaa rakentamalla puolustustornien eli bastionien välille salainen maanalainen tunnelisto. Tunneleita pitkin pystyttiin siirtämään sotilaita, aseita ja muita tarvikkeita vihollisen tietämättä. Tunnelit olivat pitkään unohduksissa ja viimeisin niistä löydettiin vasta vuonna 2003.

Nykyään tunneleihin pääsee tutustumaan opastetulla kierroksella, joka kannattaa varata etukäteen. Kierros alkaa Kiek in de Kök –tornin juurelta. Retkellä pääsee tutustumaan tunneleihin, jotka näyttävät edelleen samalta kuin keskiajalla.

Lisäksi hintaan kuuluu näyttely ”Aikamatka Tallinna 1219–2219” ja siihen liittyvä juna-ajelu. Näyttely esittelee monin eri tavoin erilaisia vaiheita tunnelien historiasta ja visioita niiden tulevasta käytöstä.

9) Kalamajan torit

Kalamajan ToritKalamajan Torit

Boheemi Tallinna löytyy ihan vanhankaupungin läheltä rautatieaseman takaa Kalamajan kaupunginosasta. Siellä kannattaa käydä ihastelemassa arkkitehtuurista monimuotoisuutta. Kalamajassa on 1800-luvun loppupuolella rakennettuja kauniita kaksikerroksisia puutaloja ja stalinistista tyyliä edustavia kivitaloja sekä 1900-luvun alussa rakennettuja ”Tallinnan majoja”, joissa puusiipien väliin on rakennettu paloturvalliset kiviset porraskäytävät.

Aivan oma tunnelmansa on aseman torilla (Balti jaama turg). Sieltä voi ostaa melkein mitä vaan ja ilman ostoksiakin kaupankäyntiä on hauska seurata. Lauantaisin Kalamajan sataman läheisyyteen Kalasadamakadulle pystytetään edelleen perinteinen kalatori. Se on nykyisessä modernissa muodossaan tutustumisen arvoinen paikka. Kannattaa maistaa paikallisia tuoreita kalaherkkuja paikan päällä.

10) Kasvitieteellinen puutarha

Kasvitieteellinen PuutarhaKasvitieteellinen Puutarha

Kasvitieteellisen Puutarhan ruusutarhassa on heinäkuussa huumaava tuoksu. Huhtikuulla pääsee ihastelemaan tulppaanien ja krookusten kirjoa. Ja jo maaliskuussa orkideat kukkivat täydessä loistossaan.

Valtavat kasvihuoneet ovat auki talvellakin ja vaihtuvissa erikoisnäyttelyissä voi tutustua esimerkiksi eksoottisiin kasveihin ja hedelmiin, lääkekasveihin sekä myrkkykasveihin. Puutarha on siististi hoidettu ja siellä viihtyy pitempäänkin.

Miksi mennä Tallinnaan?

Tallinna on monipuolinen kohde erittäin lähellä ja hyvien kulkuyhteyksien päässä. Matkaan on helppo lähteä lyhyelläkin varoitusajalla päivittäisten laivayhteyksien vuoksi.

Kaupungista löytää helposti monentasoisia majoituspaikkoja edullisista budget-hotelleista upeisiin design-hotellihin saakka. Vanha Kaupunki perinteisine putiikkeineen ja ravintoloineen sekä huippumodernit kaupat ja ravintolat luovat mielenkiintoisen yhdistelmän.

Tallinnassa on helppo liikkua ja jopa suomen kielellä tulee toimeen ainakin vanhempien ihmisten kanssa. Kaupunki kehittyy edelleen ja sieltä löytää aina jotain uutta.

Tallinnan ravintolatarjonta on erittäin monipuolista ja kansainvälistä. Ravintolaillallisen saa edelleen hiukan edullisemmin kuin Suomessa.

Milloin mennä Tallinnaan?

Tallinnaan voi mennä mihin vuoden aikaan tahansa. Kaupungissa on paljon erilaisia tapahtumia ja nähtävää ympäri vuoden.

Talvella on tosin varauduttava jäätävän kylmään merituuleen ja liukkaisiin vaikeasti kuljettaviin katuihin. Toisaalta pimeän vuodenajan tunnelma keskiaikaisessa vanhassa kaupungissa on taianomainen.

Kesällä taas kaupunki herää eloon. Tallinna täyttyy terassiravintoloista ja iloisista ihmisistä. Kaupunkilomaan voi helposti yhdistää auringonottoa läheisellä Piritan beachilla tai soutelua Pirita joella.

Lapset ja lapsenmieliset viihtyvät kesäaikaan retkellä Nõmme kaupunginosassa Tallinnan lounaisreunalla. Siellä voi viettää päivää seikkailupuistossa ja kunnostetulla viihtyisällä kaupungin torilla.

Teksti: Virpi Keränen, ViisastenMatka | Kuvat: Dreamstime.com, Maria Heikkilä

Lue lisää kohteesta: Tallinna

Päivitetty 8.6.2018


Julkaistu 13. lokakuuta, 2013

Pieni hetki, sivua ladataan.