Vanhassa löytöretkeilijöiden kaupungissa tuntuu seikkailun henki ja suunnattoman suuren meren läheisyys kaikkialla. Lissabon on rakennettu seitsemälle kukkulalle ja sen eri kaupunginosat tarjoavat toinen toistaan mielenkiintoisempia nähtävyyksiä ja tunnelmia.
Alakaupungissa on tyylikästä ja kadutkin kulkevat piikkisuoraan ruutukaavassa. Yläkaupungissa puolestaan villit latinorytmit ottavat valtaansa ja tunnelma kapeilla sokkeloisilla kujilla on kuin Brasiliassa. Toisella puolella kaupunkia kohoaa Alfama, joka on kaupunginosista vanhin. Se on rakennettu maurien aikaan ja sieltä koko Lissabon on saanut alkunsa.
Alfaman monissa ravintoloissa kuunnellaan aitoa portugalilaista Fadoa. Alkuperäisiä vaniljaleivoksia kannattaa lähteä maistelemaan kauniiseen Belemin kaupunginosaan. Samalla pääsee nauttimaan upeista Unescon suojelemista rakennuksista.
Lissabonin hiukan ränsistynyt tunnelma on juuri oikealla tavalla rösöinen, viehättävä ja seikkailullinen. Siellä viileän pohjoismaalaisenkin on helppo irrottautua arjesta ja tarttua hetkeen. Keltaiset raitiovaunut kuljettavat kapeita katuja pitkin ylös ja alas. Niiden lisäksi kaupungissa on toimiva metro- ja bussiverkosto, mäkiraitiovaunuja ja hissejä. Kaikkiin kulkuvälineisiin on mahdollista ostaa yhteislippu.
Kostea merellinen ilmasto on leuto ympäri vuoden eikä kesälläkään ole liian kuuma. Lisäksi vaikka meri tuntuu kaikkialla, ei suurten korkeuserojen kaupunki ole liian tuulinen, sillä Lissabon on rakennettu Tejo joen suulle suojaan aavalta mereltä.
10 vinkkiä Lissaboniin
1) Pyhän Yrjänän Linna Castelo de São Jorge ja Alfaman kaupunginosa
Raitiovaunu 28E ja 12E
Alfaman kaupunginosan vanha linna Castelo de São Jorge kohoaa Lissabonin kattojen ylle. Sieltä voi ihailla hienoja näkymiä kaupunkiin. Linnalle kannattaa kivuta heti loman aluksi, sillä kaupungin hahmottaminen on kokonaiskuvan jälkeen paljon helpompaa. Linna vaurioitui maanjäristyksessä vuonna 1755. Osa rakennelmista säilyi tähän päivään asti ja vaurioituneet kohdatkin on jälleenrakennettu uudelleen.
Linnavierailun jälkeen kannattaa jäädä kävelemään sen ympäristöön. Koko Alfaman kaupunginosa säilyi ihmeen vahingoittumattomana tuhoisassa maanjäristyksessä. Se on nykyään rapistunut ja huonokuntoinen, lähinnä köyhien asuttama alue, mutta tunnelma siellä on ainutlaatuinen. Fadolaulut soivat ja herkullinen ruuan tuoksu kantautuu sieraimiin.
Talot on rakennettu todella tiiviisti ja monissa niissä on Lissabonille niin tyypillinen sinivalkoinen kaakelointi ulkoseinässä. Haljenneita jo parhaat päivänsä aikoja sitten nähneitä laattoja pitkin kipuaa kauniita villejä köynnöskukkia ja jyrkissä portaissa tulee vastaan hymyileviä ihmisiä.
2) Baixa eli alakaupunki
Moderni alakaupunki rakennettiin kokonaan uudelleen Lissabonin maanjäristyksen jälkeen. Se on kaupungin harvoja tasaisia alueita ja kadut kulkevat ruutukaavan mukaan kuin New Yorkissa ikään. Katujen varsilla on paljon viihtyisiä kahviloita, ravintoloita ja hyvät ostosmahdollisuudet.
Ihastuttava kävelykatu Rua Augusta alkaa hienon riemukaaren alta ja päättyy Lissabonin pääaukioksi kutsutulle Rossion aukiolle (Praca dom Pedro IV). Riemukaaren toiselle puolelle jää mereen rajautuva valtava aukio Praca do Comércio. Sen paikalla oli ennen Kuninkaanpalatsi, joka tuhoutui maanjäristyksessä täysin. Aukiolle on pystytetty pronssinen Kuningas José I:n ratsastajapatsas.
Aukion laidalla sijaitsee ”Lisboa Story Centre”. Siellä kannattaa vierailla ja tutustua kaupungin mielenkiintoiseen historiaan. Keskuksessa voi myös kokea maanjäristyksen, sitä havainnollistavassa huoneessa.
3) Santa Justa -hissi
Rua Augustan sivukadulta Rua do Ourolta pääsee ainutlaatuisen Santa Justa -hissin kyytiin. Hissi näyttää jotenkin tutulta. Tarkemman silmäilyn tuloksena rautakehikko muistuttaa hieman Pariisin Eiffel tornia.
Elevador de Santa Justan onkin suunnitellut Gustave Eiffelin oppipoika. Hissi valmistui yli sata vuotta sitten vuonna 1902. Alkujaan höyryvoimalla toimiva hissi sähköistettiin jo vuonna 1907. Vielä nykyäänkin se kuljettaa ihmisiä päivittäin alakaupungista 45 metriä ylöspäin yläkaupunkiin.
Ylätasolla on mukava kahvila, jossa voi nauttia virvokkeita ja ihailla kaunista Lissabonia.
4) Bairro Alto eli yläkaupunki
Yläkaupunkiin pääsee Santa Justa -hissin ja raitiovaunujen lisäksi mäkiraitiovaunuilla, busseilla tai metroasema Baixa/Chiadon liukuportailla. Toki ylös voi myös kävellä, jos pohkeissa riittää virtaa.
Bairro Altossa tuntuu kuin olisi tullut toiseen maahan. Kapeiden katujen väliin on viritetty pyykkinaruja, joissa liehuvat puhtaiden vaatteiden lisäksi myös Brasilian liput. Salsarytmit houkuttelevat tanssimaan ja pienet baarit täyttyvät päivittäin juhlijoista.
Caipirinjaa nautitaan myös kaduilla baarien ulkopuolella. Bairro Altossa ilta kuluu kuin siivillä. Katujen varsilla ja aukioiden reunoilla on myös paljon hyviä ruokaravintoloita.
5) Belem
Pikaraitiovaunu 15, kyytiin pääsee esim. Rossion aukiolta
Belem säilyi kuin ihmeen kaupalla 1755 vuoden maanjäristyksessä lähes vahingoittumattomana. Se onkin oikea Lissabonin helmi upeiden Unescon suojelemien rakennusten ja kauniiden puistoalueiden vuoksi. Ainakin Belemin torni (Torre de Belém) sekä Jerónimos luostari kannattaa käydä katsomassa.
Kaikkein tärkein asia Belemissä on kuitenkin käydä juomassa maailman kuulut leivoskahvit. Rapeakuoriset vaniljatäyteleivokset syödään lämpiminä juuri uunista tulleina. Niitä kuuluu ottaa ainakin kaksi syöjää kohden. Toiset ripottelevat päälle vielä kanelia täydentämään makuelämystä.
Kyseisiä leivoksia saa joka puolelta Lissabonista, mutta ne on kehitetty Café Pastéis de Belémissä. Siellä ne myös maistuvat parhaimmalta vielä tänäkin päivänä. Kahvila on toiminut vuodesta 1837 lähtien ja se sijaitsee ihan Jerónimos luostarin lähellä Rua de Belemin varrella.
Belemistä ei voi lähteä ennen kuin on käynyt meren rantaan Avenida de Brasílian varrelle rakennetulla löytöretkeilijöiden muistomerkillä (Monumento aos Descobrimentos). Se sijaitsee rautatien takana ja sinne pääsee ainoastaan alikulkutunnelia pitkin, jonka suuaukko löytyy Jerónimos luostarin edessä olevasta puistosta.
Sekä Belemin tornissa että löytöretkeilijöiden muistomerkissä voi maksua vastaan kiivetä portaita pitkin näköalatasanteelle ihastelemaan näköaloja.
6) Lauttamatka vastarannalle ja Cristo Rei eli Kristus-patsas
Lautta Cais do Sodré terminaalista ja bussi 101 Almadasta
Matka lautalla Tejo joen toiselle rannalle Almadaan on mukava elämys. 15 minuutin aikana ehtii ihailemaan merellisiä maisemia ja 25 de Abril-siltaa. Silta muistuttaa hyvin paljon San Franciscon kuuluisaa Golden Gate terässiltaa ja on saanut nimensä Neilikkavallankumouksesta.
Vastarannalla siintää myös yli 100 metriä korkea Kristus-monumentti (Cristo Rei). Patsas on lähes 30 metriä korkea ja se seisoo 75 metriä korkean jalustan päällä. Näky tuo mieleen Rio de Janeiron vastaavan monumentin. Kristus-patsaalla pääsee käymään ja nousemaan hissillä 80 metrin korkeuteen näköalatasanteelle.
Almadassa voi käydä nauttimassa herkullista ja edullista lounasta kalaravintoloissa ja katsella Lissabonia eri näkökulmasta.
7) Cascais ja Estoril
Juna Cais do Sodré terminaalista
Rantalomalle ja pikkukaupungin tunnelmaan Lissabonista pääsee helposti junalla. Estoril ja Cascais ovat peräkkäiset asemat reilun puolen tunnin junamatkan jälkeen. Estorilissa on casino ja pitkä hiekkaranta, mutta Cascaisin viehättävä pieni kaupunki vie sydämen mennessään. Sieltä löytyy sekä aitoa kalastajakylätunnelmaa, että viihtyisän pikkukaupungin loistoa.
Kaupungissa on ihanaa vain kävellä ja istua kahvilla. Siellä on mahdollisuus tehdä ostoksia pikkuputiikeissa ja syödä ehkä maailman parasta kalaa. Cascaisissa on useita pieniä rantoja, monipuolinen satama-alue ja viihtyisiä puistoalueita sekä kävelykatuja ja aukioita.
Mukava tapa viettää aikaa on vuokrata polkupyörä ja ajella vaikka Estorilin rantoja katselemaan.
8) Retki Sintraan
Juna Rossion asemalta Terminal do Rossio
Sintra on suorastaan mielikuvituksellisen kaunis ja monella tapaa yllättävä Unescon suojelema kaupunki junamatkan päässä Lissabonista. Sintra on myös suomalaisen laulajattaren Anna Abreun toinen kotikaupunki. Päivämatkan aikana ehtii nähdä kaiken tarpeellisen, kun lähtee ajoissa liikkeelle.
Heti juna-asemalla Sintrassa kannattaa ostaa sightseen päivälippu kaupunkiin. Se oikeuttaa liikkumisen turistibusseilla koko päivän ajan. Bussit kulkevat rengasreittiä ja niiden kyydistä voi jäädä ihastelemaan matkan varren nähtävyyksiä niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Aina tulee uusi bussi, jonka kyydillä matkaa pääsee jatkamaan. Välillä itse bussikyytikin on päätähuimaavan hieno, sillä matkaa tehdään jyrkillä serpentiiniteillä ylös ja alas.
Ensimmäisenä kannattaa pysähtyä Sintran upeaan vanhaan kaupunkiin, siellä on paljon kivoja pikkuputiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Niihin ehtii tutustua myös kierroksen jälkeenkin, mutta vettä kannattaa ostaa mukaan loppupäivän kierroksille. Ylhäällä on hienoja nähtävyyksiä ja paljon katseltavaa, mutta todella huonosti mahdollisuuksia ostaa juotavaa ja syötävää.
Yli 400 metrin korkeudessa meren pinnasta sijaitseva Castelo dos Mouros on todella vaikuttava vanha maurilinnoitus tai sen rauniot. Mahtavissa puitteissa mielikuvitus saa vallan ja voi melkein aistia entisaikojen elämää. Lisäksi raunioilta näkee kirkkaalla ilmalla pitkälle Atlantille asti.
Penan Palatsi on kuin satukirjasta värikkäine torneineen ja kupoleineen. Sitä ympäröi valtavan suuri puistoalue. Palatsi rakennettiin kuninkaallisten kesäasunnoksi suuressa maanjäristyksessä tuhoutuneen luostarin paikalle. Sisällä on edelleen nähtävillä kuninkaallisten henkilökohtaisia tavaroita ja huonekaluja. Palatsilla ja sitä ympäröivissä puistoissa ja puutarhoissa saa helposti kulumaan aikaa useamman tunnin.
9) Kaupunkikierros raitiovaunulla
Yli sata vuotta Lissabonissa liikennöineet raitiovaunut kuuluvat kaupungin katukuvaan ja niillä ajeleminen on jo itsessään elämys. Vaunuissa on puusisustus ja historian havinaa. Hellepäivinä kaikki ikkunat ovat auki, jotta ilma pääsee vaihtumaan.
Vauhti tuntuu välillä yllättävänkin kovalta ja käsiä ei kannatta kurkotella liian pitkälle, sillä joissakin kohdissa talojen seinät ovat aivan kosketusetäisyydellä.
Legendaarisin linja on 28E, jonka kyydissä on usein turisteja. Se kulkee pitkän kahdeksikon muotoisen reitin, jonka varrella on lähes kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Kyytiin pääsee kuljettajalta ostettavalla kertalipulla tai julkisen liikenteen päiväpasseilla.
Vaunu kulkee ylä- ja alakaupungissa sekä Alfaman kaupunginosassa. Länsipuolelle Bairro Altoon ja Chiadoon mennessä kuljetaan suuntaan Prazeres. Alfamaan eli länsipuolelle kuljetaan suuntaan Martim Moniz.
Toinen linja, jota käytetään sightseen ajeluun, on 12E. Se on huomattavasti lyhyempi ja kierros keskittyy Mourariaan ja Alfamaan. Ainakin Largo das Portas do Sol aukiolla kannattaa jäädä katselemaan hienoja näkymiä Tejo joelle.
10) Parque das Nações
Metro Oriente
Vuonna 1998 Lissabonissa järjestettiin maailmannäyttely. Näyttelyn teemana oli ”Valtameret – Tulevaisuuden Perintö”. Teemaan liittyen rakennettiin moderni näyttelyalue meren tai oikeastaan Tejo joen rannalle Lissabonin ydinkeskustan pohjoispuolelle. Näyttelyn jälkeen aluetta alettiin kutsua Kansojen Puistoksi (Parque das Nações). Alue on häkellyttävän erilainen kuin muu Lissabon. Kaikki on modernia ja mahtavaa.
Kansojen Puisto on suosittu ulkoilu- ja virkistysalue. Alueella on paljon pitkiä kauniita kävelyteitä, suihkulähteitä ja ravintoloita. Sieltä löytyy myös tiedemuseo ja meriakvaario. Mukavaa puuhaa on tunnistaa eri maiden liehuvia lippuja ja katsella modernia arkkitehtuuria. Alue on valtava. Paikan päältä voi vuokrata polkupyörän liikkumisen avuksi.
Puiston yllä voi ajella myös köysiratahissillä. Ostoksille pääsee kauppakeskukseen ja casinolla voi koettaa pelionneaan.
Miksi mennä Lissaboniin?
Lissabon on mielenkiintoinen kohde Euroopan laidalla. Portugalilaiset ovat ystävällisiä ja työteliäitä. He puhuvat naapureihinsa espanjalaisiin verrattuna paljon vähemmän. Ehkä juuri siksi meidän suomalaisten on helppo tuntea olomme kotoisaksi heidän seurassaan.
Toisaalta lähes salakavalasti suomalainenkin huomaa olevansa latinorytmien pauloissa. Lissabonissa vaikuttaa suuri brasilialaisväestö ja meno määrätyillä alueilla on sen mukaista.
Surumielinen Fado musiikki kietoo otteeseensa ja tuntuu kertova aito ja tarinoita, vaikka kieltä ei ymmärtäisikään. Meren ympäröimässä kaupungissa syödään paljon tuoretta kalaa ja maistellaan myös etnisiä herkkuja rapakon takaa. Juomapuolella riittää vaihtoehtoja. Portugalilaiset viinit ovat yllättävän hyviä. Maistaa kannattaa myös kevyttä viherviiniä ja vahvaa portviiniä.
Erittäin hyvän ja raikkaan kesädrinkin saa, kun sekoittaa vaaleaa portviiniä ja hiilihapotettua mineraalivettä. Oma tunnelmansa on nauttia ginjinha likööriä pikkukapakan ulkopuolella paikallisten kanssa. Ginjinha on kuin kirsikkalikööriä.
Lissabon on kaunis ja tunnelmallinen sekä täynnä mielenkiintoista historiaa. Suuret korkeuserot ja erikoiset kulkuneuvot lyövät kaupungille oman leimansa. Kaakelipäällysteiset rakennukset ovat osin ränsistyneitä, mutta juuri pieni epätäydellisyys tekee Lissabonista vieläkin viehättävämmän.
Milloin mennä Lissaboniin?
Suurin sesonki Lissabonissa on kesäaikaan heinä-elokuussa ja talvi- sekä joululomaviikoilla.
Merellisessä kaupungissa ei ole kovin suuria lämpötilavaihteluita vuodenaikojen välillä. Kylmimpänä aikanakin on tavallisesti vähintään +10 astetta.
Kesällä taas kuumimmankin päivän jälkeen ilma viilenee illaksi. Tavallinen kesälämpötila päivällä on noin +20 - 25 astetta. Talvella on sateisempaa, mutta yleisesti ottaen Lissabon on yksi Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista.
Lämpötila alkaa olla kesäinen jo maaliskuulla ja kauniita ilmoja saattaa hyvinkin riittää marraskuulle saakka.
Lennot Lissaboniin löydät Napsun lentohausta.
Lue lisää kohteesta: Lissabon
Päivitetty 28.3.2017
Julkaistu 14. marraskuuta, 2013