10 vinkkiä: Kypros – Afroditen saari

Kyproksen saarivaltio sijaitsee Välimeren itäosassa lähellä Turkin ja Syyrian rannikoita. Saari on jaettu kreikkalaisten asuttamaan tasavaltaan ja turkkilaisten miehittämään pohjoisosaan. Tässä artikkelissa käsitellään saaren kreikkalaista puolta.

Kypros on tärkeä näyttämö monissa mytologisissa tarinoissa. Afrodite ja hänen lapsensa ovat syntyneet Kyproksella. Edelleenkin pääsemme vierailemaan Afroditen kylpypaikalla saaren luoteisosassa, lähellä Latchin kylää. Siellä Adonis rakastui tulisesti vesiputouksessa peseytyvään jumalattareen, maailman kauneimpaan naiseen. Paikka sijaitsee Akamasin niemimaalla ja siitä lähtee noin kahdeksan kilometrin pituinen Afroditen vaellusreitti.

Saarella on paljon muitakin vaellus- ja pyöräilyreittejä. Lomaa voi viettää myös upeilla rannoilla loikoillen, shoppaillen ja hyvin syöden. Historiallisiakin nähtävyyksiä löytyy ja vuoristossa sekä kansallispuistoissa voi bongata kasvi- ja eläinlajeja, joita ei ole missään muualla.

Paikallisista ruuista on maistettava ainakin meze ateria. Se koostuu useista, jopa 30 eri ruokalajista. Annokset ovat pieniä ja kaikkea kuuluu maistella. Pöytään tuodaan ainakin viininlehtikääryleitä, salaatteja, hummusta, merenantimia, halloumijuustoa, moussakaa ja pitkään haudutettua lihaa. Pyynnöstä meze ateria valmistetaan myös ilman lihaa. Aterian kanssa maistuu hyvin paikalliset viinit tai raikas Keo olut. Jälkiruuaksi voi tilata makeaa Commandaria viiniä, jota on valmistettu Kyproksella keskiajalta lähtien.

10 vinkkiä Kyprokselle

1) Pafos

Arkeologisen puiston mosaiikkilattiaArkeologisen puiston mosaiikkilattia

Pafos on Unescon suojelema satamakaupunki Kyproksen saaren lounaisosassa. Kyseessä on oikeastaan useamman kylän yhteenliittymä. Alueella voi tutustua useisiin mielenkiintoisiin historiallisiin nähtävyyksiin.

Kannattaa käydä ainakin ikiaikaisissa Agia Solomonin kirkon katakombeissa. Kerrotaan, että Pyhimys Solomon selvisi siellä 200 vuotta hengissä, kun roomalaiset muurasivat katakombien suuaukon umpeen. Antiikin Kreikan aikaisiin hautoihin pääsee tutustumaan Pafoksen lounaisella hautausmaalla. ”Kuninkaiden hautoihin” on haudattu luultavasti ylimystöön kuuluvia henkilöitä.

Arkeologisessa puistossa on käytävä ihailemassa upeita lattiamosaiikkeja. Ne ovat peräisin 200- 500 luvuilta ja kuvaavat kreikkalaisen mytologian tapahtumia. Paavalin pilari on puolestaan kuuluisa siitä, että Apostoli Paavalia ruoskittiin siellä hänen käännyttäessään Rooman Kuvernöörin kristinuskoon.

Etenkin kesällä kannattaa vierailla keskiaikaisessa linnoituksessa, jossa järjestetään runsaasti erilaisia tapahtumia. Tekemistä ja katseltavaa riittää myös upeilla vaaleahiekkaisilla rannoilla, seikkailuradoilla, vesipuistossa ja karting-radalla. Yksi kohokohdista on lähteä päiväristeilylle Pafoksen satamasta.

2) Agia Napa ja Protaras

Nissi BeachNissi Beach

Kyproksen kaakkoiskulmassa sijaitsevat koko saaren suosituimmat lomakohteet Agia Napa ja Protaras. Entiset pienet kalastajakylät ovat nykyään hotellien peittämiä turistialueita, jotka ovat kuuluisia upeista valkeista hiekkarannoistaan. Kohteista on turha etsiä aitoa ja alkuperäistä kulttuuria, mutta palvelut ovat huipussaan. Etenkin Agia Napa tunnetaan vauhdikkaana bilepaikkana. Protaras on suositumpi perheiden keskuudessa.

Nissi Beach on yksi saaren upeimmista rannoista. Se sijaitsee viitisen kilometriä Agia Napasta länteen päin. Puuterihiekalla makailun lisäksi rannalla on tarjolla monipuoliset vesiurheilumahdollisuudet ja monia ruokailupaikkoja. Rannalla järjestetään usein bileitä ja huimapäisimmät pääsevät kokeilemaan benjihyppyä. Päivän aikana kannattaa tehdä kävelyretki kapeaa kannasta pitkin läheiselle pikkusaarelle.

Kun jatkaa matkaa vielä pari kilometriä länteen päin, saapuu Makronissoksen rannoille. Itäinen ja läntinen ranta levittäytyvät satumaisen kauniina. Tunnelma on usein paljon rauhallisempi kuin ruuhkaisella Nissi-beachilla. Bonuksena päivän aikana voi käydä tutkimassa rantojen väliin jäävää arkeologista aluetta.

Parko Paliatso huvipuisto ja Waterworld vesipuisto sijaitsevat nekin Agia Napan länsipuolella. Huvipuisto on pieni, mutta siellä on muutama hyvä laite sekä aikuiseen makuun että lapsille. Vesipuistossa taas kuluu helposti koko päivä iästä riippumatta.

Agia Napan ja Protarasin väliin jää pieni mutta kaunis Konnos Beach. Se on usein suojassa tuulelta.

Aivan erilaisiin tunnelmiin pääsee päiväretkellä Dherynian kylään aivan turkkilaisen alueen rajalle. Siellä on edelleen nähtävissä sodan jäljet. Suuri osa alueesta on sotilaiden vartioimaa asumatonta ”ei kenenkään maata”.

3) Limassol

Kolossi-linnaKolossi-linna

Limassol on Kyproksen suurin kaupunki alueeltaan ja asukasluvultaankin heti toiseksi suurin Nikosian jälkeen. Tunnelma on kansainvälinen ja rantaviivaa löytyy 16 kilometriä. Koko matkan voi kävellä tai pyöräillä valmiita reittejä pitkin. Alue on ollut merkittävässä roolissa historian saatossa. Sieltä löytyy paljon mielenkiintoisia keskiaikaisia kohteita ja antiikin ajan raunioita. Ainakin vanhassa kaupungissa kannattaa vierailla. Ristiretkien aikaan 1200 luvulla vanhan bysanttilaisen linnan tilalle rakennettiin uusi linna. Nykyään siellä toimii mielenkiintoinen keskiaikainen museo. Toinen keskiaikainen nähtävyys on 1400-luvulla rakennettu Kolossi-linna. Se sijaitsee reilut 10 kilometriä länteen Limassolin rannoilta.

Limassolissa on hyvät ostosmahdollisuudet. Uusimmassa kauppakeskuksessa My Mall on jopa luistinrata sisällä. Sinne on noin 10 minuutin bussimatka keskustasta. Ainakin busseilla 7, 21 ja 30 pääsee perille. Ostosten vastapainoksi voi viettää aikaa Kyproksen suurimassa vesipuistossa Fasouri Watermaniassa. Se sijaitsee vain parin kilometrin päässä My Mallista.

Kaupungin alueella on etenkin kesäisin paljon tapahtumia. Juhlakausi alkaa helmi-maaliskuussa naamiaiskarnevaaleilla. Toukokuussa pidetään kukkaisfestivaalit ja syksyllä on viinifestivaalien vuoro. Viinifestivaaleja on järjestetty yli 50 vuoden ajan. Innoitusta on haettu antiikinaikaisen viinijumalan Dionysoksen juhlista. Kaupunginpuistossa grillataan kokonaisia possuja ja viini virtaa. Tapahtumia järjestetään myös Kouriumin arkeologiselta alueelta löydetyssä amfiteatterissa. Alue sijaitsee noin 15 kilometriä Limassolista länteen päin. Siellä on nähtävillä myös antiikinaikaisen kylpylän jäänteet.

Limassolin itäpuolella sijaitsee toinen arkeologinen alue Amatus. Paras tapa vierailla siellä on vuokrata polkupyörä. Helppo noin 11 kilometriä pitkä reitti päällystettyä tietä pitkin alkaa Limassolin vanhasta satamasta. Kannattaa ottaa uimapuku mukaan, sillä perillä on ihastuttava ranta.

Vanhan sataman läheisyydessä sijaitsee Keo panimo ja viininvalmistamo. Siellä voi käydä tutustumassa Keo oluen valmistukseen ja viinin eri vaiheisiin. Kannattaa myös vierailla Limassolin lähialueilla viehättävissä pienissä maalaiskylissä, joissa viini viljellään.

4) Larnaka

Larnakan linnoitusLarnakan linnoitus

Kyproksen vanhimmassa kaupungissa Larnakassa voi yhdistää kaupunki- ja rantalomailun. Seafront rantabulevardi kuhisee elämää ja vanhassa kaupungissa kuluu päivä nopeasti luksusputiikkeja kiertäen ja itämaista tunnelmaa aistien.

Keskustassa kannattaa vierailla bysantin aikaisessa Agios Lazaroksen kirkossa. Se on rakennettu Jeesuksen ystävän Lazaroksen haudan päälle. Hauta ja marmorinen sarkofagi ovat nähtävissä kirkon kryptassa.

Larnakan kaupungin tilalla on ammoisina aikoina sijainnut Kitionin kaupunkivaltio. Silloin pääelinkeino oli kuparin myyminen. Antiikin ajan raunioihin pääsee tutustumaan arkeologisella alueella, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta luoteeseen.

Larnakan linnoitus sijaitsee rannalla satamasta etelään päin. Rakennuksia on tehty usealla eri aikakaudella. Nykyään tiloissa toimii historiallinen museo. Aikaisemmin linnoitus on toiminut mm vankilana. Kesäaikaan linnoituksen sisäpihalla järjestetään paljon tapahtumia.

Ehkä vähän yllättäenkin Larnakassa on yksi maailman parhaista hylkysukelluskohteista. Erinomaisessa kunnossa olevalle Zenobian rahtialuksen hylylle sukeltavat sekä ammattilaiset että amatöörit. Se lepää muutaman kymmenen metrin syvyydessä Larnakan lahdessa, jonne se upposi kesällä 1980. Etenkin talviaikaan Kyproksella vierailevien kannattaa käydä Euroopan suurimmalla suolajärvellä. Se sijaitsee heti kaupungin eteläpuolella. Monien muuttolintujen lisäksi järvellä voi bongata vaaleanpunaisia flamingoja.

Ainakin lapset nauttivat kamelipuistossa vierailusta. Se sijaitsee noin 15 km suolajärvestä ja lentokentästä etelään päin. Muutenkin Larnakasta kannattaa lähteä päiväretkille läheisiin pikkukyliin. Siellä voi tehdä edullisia paikallisia tuliaisostoksia ja ihastella aitoa kyproslaista elämänmenoa. Usein kylissä voi tutustua paikallisiin eläin- ja kasvifarmeihin. Dipotamoksen aasifarmilla voi jopa tehdä itse öljyä poimimistaan oliiveista.

5) Nikosia

NikosiaNikosia

Nikosia on nykyään maailman ainoa jaettu pääkaupunki. Aseistetut YK-sotilaat valvovat rajalla yötä päivää. Vuodesta 2008 lähtien rajan kreikkalaisen ja turkkilaisen Kyproksen välillä on voinut ylittää. Useimmiten jono on pitkä, sillä turisteja riittää ja paikalliset käyvät turkkilaisella puolella edullisilla ostoksilla. Alueiden välissä kulkee niin sanottu Vihreä Linja. Se on asumaton alue, jossa on edelleen nähtävissä hylättyjä taloja vuoden 1974 turkkilaismiehityksen jäljiltä. Silloin monet joutuivat jättämään kotinsa ja saari jaettiin kahtia. Vain Turkki on tunnustanut Pohjois-Kyproksen itsenäiseksi tasavallaksi.

Nikosia sijaitsee Kyproksen keskiosassa. Siellä voi kesällä olla tukahduttavan kuuma, mutta se on myös koko saaren paras ostospaikka. Ledra-kadun varrelta löytyy monenlaisia putiikkeja ja luksusmerkkejä. Toisaalta käsityöläisillä voi teettää viikossa mittatilauskengät tai – vaatteet. Suosittuja ostoksia ovat paikalliset pitsityöt, keramiikka ja nahka- sekä hopeatuotteet. Ledra-katu jatkuu Nikosian turkkilaisella puolella. Lecmacin raja-asema on auki aina. Mikäli haluaa ylittää rajan, on otettava passi mukaan.

Kaupungin keskustaa ympäröivät venetsialaisten rakennuttamat muurit 1500 – luvulta. Famagustan portti on kunnostettu hienoksi nähtävyydeksi. Myös 1600-luvulla rakennetussa Agios Ioanniksen katedraalissa kannattaa käydä. Siellä pääsee katsomaan upeita vanhoja freskoja.

6) Afroditen synnyipaikka Petra Tou Romiou

Afroditen synnyinpaikka, Petra Tou RomiouAfroditen synnyinpaikka, Petra Tou Romiou

Afrodite tunnetaan rakkauden, hedelmällisyyden ja seksuaalisuuden jumalattarena. Hänet tunnetaan myös nimillä Venus, Ishtar ja Hathor. Tämän kaikista naisista kauneimman kerrotaan syntyneen meren vaahdosta aaltojen lyödessä Perta Tou Romioun kivilohkareita vasten. Paikka sijaitsee Kyproksen etelärannikolla Pafoksen ja Limassolin välissä. Pariskunnat käyvät kuvauttamassa itsensä ehkä saaren kauneimmalla paikalla jylhiä rosoisia kallioita vasten.

Taikauskoisimmat haluavat uida kolmesti kiven ympäri. Ensimmäinen kierros tuo uimarille ikuisen kauneuden, toisen kierroksen jälkeen hän saa nuoruuden takaisin ja niille, jotka jaksavat uida kiven ympäri vielä kolmannen kerran, on luvattu palauttaa neitsyys. Uskokoon ken tahtoo. Uimista ei voi kuitenkaan suositella, sillä paikalla on usein voimakkaita merivirtauksia ja kiven päälle kiipeäminen on kielletty.

On myös kerrottu, että sydämenmuotoisen kiven löytäjä saa nauttia onnellisesta rakkauselämästä. Riittää, että kiven löytää, pitää sitä kädessään ja ottaa siitä mahdollisesti valokuvan. Miltään rannalta ei kannata kerätä kiviä matkamuistoksi. Monissa paikoissa se on sakkojen uhalla kiellettyä.

7) Troodos-vuoristo

Kykko-luostari Troodos-vuoristossaKykko-luostari Troodos-vuoristossa

Ainutlaatuinen Troodos-vuoristo on ehdottomasti vierailun arvoinen Kyproksen loman aikana. Vuorilla on kesälläkin miellyttävän viileää ja raikasta. Tekemistä ja kokemista riittää useaksikin päiväksi, mutta elämys on myös ajella päivä vuoristoteitä pitkin ja nauttia hienoista maisemista. Matkalla näkee varmasti kauniita luostareita ja kirkkoja. Tunnetuin luostareista on Kykko, joka sijaitsee Marathasan alueella noin 1300 metrin korkeudessa Troodos vuoriston koillisosassa.

Tutustumisen arvoisia ovat myös pienet kylät ja viini- sekä hedelmätarhat. Kirsikkalaakson kylä Pedoulas sijaitsee lähellä Olympos vuorta. Vain parinkymmenen kilometrin päässä siitä on viehättävä Kakopetria, joka on omenalaakson tunnetuimpia kyliä. Viinikylät sijaitsevat enimmäkseen vuoriston etelärinteillä Limassolin yläpuolella. Monille viinitiloille voi tehdä omatoimisia vierailuja ja maistella paikallisia viinejä samalla kun tutustuu viininviljelyn saloihin. Viinikylistä tunnetuin on Omodos.

Vuoriston korkein huippu Olympos-vuori kohoaa lähes 2000 metrin korkeuteen ja sen rinteillä voi talviaikana lasketella. Kesällä mäntymetsissä kulkee useita kävely- ja vaellusreittejä. Yksi parhaimmista on Atalante reitti Olympos vuoren ympäri. Sen voi ajaa myös maastopyörällä. Reitti kulkee noin 1700 metrin korkeudessa eikä siinä ole suuria korkeuseroja. Pituutta koko kierrokselle kertyy noin 12 km. Matkaan voi lähteä Troodos-aukiolta, jossa sijaitsee myös Troodos-hotelli. Se on noin 50 km päässä Limassolista.

Kävelyreittejä on useita erilaisia. Niistä saa yksityiskohtaista tietoa turistitoimistoista. Raikkaan vuoristoilman lisäksi reiteillä pääsee nauttimaan solisevista puroista, vesiputouksista ja vuoriston ainutlaatuisista kasveista. Onnekkaimmat näkevät mufloneita eli paikallisia villilampaita.

Vuorille tehdään myös paljon opastettuja retkiä, joista voi kysellä hotelleista ja turistitoimistoista.

8) Gkrekon niemimaa

Gkrekon niemimaaGkrekon niemimaa

Kyproksen kaakkoiskulmassa Agia Napan ja Protaraksen välissä sijaitsee laaja kansallispuistoalue Cape Gkreko. Siellä voi kävellä tai pyöräillä kauniita luontopolkuja pitkin ja nauttia huikeista maisemista. Mukaan kannattaa ottaa uikkarit, sillä paikanpäällä hypitään huokoisilta laavakivikalliolta suoraan kristallinkirkkaaseen veteen. Mikäli haluaa nauttia uimisesta rauhallisemmissa merkeissä, kannattaa viivähtää läheisellä Konnos rannalla. Se on yleensä suojassa tuulelta ja aikaa kuluu vaikka koko päivä. Rannalla on hyvät peruspalvelut ja sieltä voi vuokrata vaikka kelluvan aurinkotuolin käyttöönsä.

Gkrekon niemimaalle pääsee autolla, mutta sinne voi myös patikoida Agia Napasta. Erittäin kiva tapa viettää päivää, on vuokrata polkupyörä ja lähteä ajelulle Gkrekon niemimaalle. Matkalla kannattaa poiketa sievässä Limnara ravintolassa, joka sijaitsee Kavo Gkreko tien varrella. Sieltä voi ostaa mennessä matkalle eväät ja nauttia maittavaa illallista takaisin tullessa.

Kansallispuisto tarjoaa myös hienot sukellus- ja kalastusmahdollisuudet. Siellä voi bongata monenlaisia lintuja ja tutkia meriluolia.

9) Avakas-rotko

Avakas-rotkoAvakas-rotko

Luoteis-Pafoksella lähellä Akamasin niemimaata pääsee kokemaan vähän haastavamman, mutta ei kuitenkaan liian vaikean vaellusreitin Avakas-rotkossa. Korkeat kalkkikiviseinät luovat lähes surrealistisen tunnelman kolmen kilometrin pituiseen rotkoon. Reitti kulkee rotkon pohjalla virtaavan pienen joen vierellä. Välillä joki pitää ylittää liukkaita kiviä pitkin. Jalassa kannattaa olla tukevat kengät ja mukaan kannattaa ottaa tukea antava vaellussauva sekä tarpeeksi juomavettä. Matkalla on hyvät mahdollisuudet nähdä rotkossa asuvia villivuohia, liskoja, haukkoja, pöllöjä ja perhosia. Centauria Akamas kukkaa ei ole löydetty mistään muualta. Se on uhanalainen ja kukkii keväällä kauniin aniliinipunaisena. Kesällä rotkossa on mukavan viileää. Vaellukselle pääsee parhaiten ostamalla valmiin retken joltain monista matkanjärjestäjistä.

Samaan reissuun voi mahdollisesti yhdistää vierailun läheisellä Laran hiekkarannalla. Kilpikonnat tulevat sinne munimaan vuosittain kesä-heinäkuussa. Rannalla toimiva kilpikonnien suojeluyhdistys auttaa tutustumaan kilpikonniin häiritsemättä niiden pesintärauhaa. Rannalle kulkee melko huonokuntoinen tie. Sinne pääsee parhaiten jeepillä tai mönkijällä.

10) Adoniksen kylpypaikka

Adoniksen kylpypaikkaAdoniksen kylpypaikka

Koilin kylän tuntumassa noin 15 kilometriä Pafoksesta pohjoiseen päin sijaitsee Adoniksen kylpypaikka. Se on kaunis luonnonallas, johon virtaa vettä vuoristosta vesiputouksen kautta. Altaassa voi uida, siihen voi hypätä läheisten puiden oksilta ja kalliolta tai paikalle kiinnitetystä köydestä roikkuen.

Kreikkalaisen taruston mukaan Afrodite ja Adonis saivat paikanpäällä monta lasta ja olivat onnellisia, kunnes mustasukkainen Ares muutti itsensä villisiaksi ja puri häntä haavoittaneen Adoniksen kuoliaaksi.

Uimisen lisäksi kylpypaikalla voi ihastella taidetta. Patsas rakastuneesta parista Adoniksesta ja Afroditesta on ainakin nähtävä. Kylpypaikalle voi ajaa autolla, mutta tie on melko huonokuntoinen. Paikanpäällä on käveltävä jyrkät kiviportaat alas lammelle.

Miksi mennä Kyprokselle?

Kyproksella on yli 300 aurinkopäivää vuodessa ja lomakohteissa on erittäin hyvät palvelut. Saari sopii sekä lapsiperheille, aktiivilomailijoille, kulinaristeille, bilettäjille ja historiasta sekä tarinoista kiinnostuneille. Kohteen voi valita omien kiinnostusten mukaan ja tehdä halutessaan retkiä saaren eri osiin. Mikäli retkiä varten vuokraa auton tai moottoripyörän, kannattaa muistaa, että Kyproksella on vasemmanpuoleinen liikenne. Tosin vuokra-autojen rekisterikilvet on usein maalattu punaisiksi, jotta paikalliset tunnistavat turistit.

Milloin mennä Kyprokselle?

Kyproksen matkailusesonki on pitkä.

Päivälämpötilat kipuavat hellelukemiin jo maalis-toukokuussa. Keväällä illat ja yöt ovat usein viileitä ja merivesi tuntuu lähes kylmältä. Turisteja ei ole vielä liikaa ja sää on mitä parhain aktiivilomailuun. Keväällä myös luonto puhkeaa kukkaan ja on kauneimmillaan.

Kesä-elokuu on korkeasesongin aikaa ja monet rantakohteet ovat ruuhkaisia. Lämpötila nousee helposti tukahduttavan kuumaksi ja majoitus- sekä ravintolahinnat ovat korkeimmillaan. Kesällä saaren kaikki palvelut ovat auki ja käytössä.

Syys-marraskuussa suurimmat ihmismassat väistyvät ja merivesi pysyy uimakelpoisena melko pitkään. Päivälämpötilat ovat siedettävämpiä ja aktiivilomailu mukavampaa. Myös hintataso on edullisempi. Syksyn ehdottomiin rientoihin kuuluvat viini- ja muut elonkorjuujuhlat.

Talvella joulu-helmikuussa on todella hiljaista ja saarelle on vaikeampi päästä. Illalla ja yöllä on kylmä, mutta päivälämpötilat pysyvät talvellakin leutoina.

Teksti: Virpi Keränen, ViisastenMatka | Kuvat: Dreamstime.com

Lue lisää kohteesta: Kypros


Julkaistu 8. huhtikuuta, 2015

Lisää Kyproksen valmismatkoja
Pieni hetki, sivua ladataan.