10 vinkkiä: Kreeta - rantaelämää, antiikin ajan ihmeitä ja aktiviteetteja

Kreikan suurimmalla saarella, Kreetalla, ei tule aika pitkäksi. Lukuisat hiekkarannat, pikkukaupungit, maalaismaiset, vuoristot ja antiikin ajan ihmeet luovat otollisen ympäristön sekä ranta- että kulttuurilomalle, aktiviteetteja ja luontoa unohtamatta. Kreetan saaren vaiherikas historia ulottuu kivikaudelle asti, ja se on nähtävissä edelleen saaren arkkitehtuurissa ja kansanperinteissä. Saari on idästä länteen mitattuna noin 250 kilometriä pitkä, ja sen leveys vaihtelee 10-60 kilometrin välillä. Asukkaita Kreetalla on noin 650 000.

Saaren minolainen eli kreetalainen kulttuuri kehittyi vuosien 3000-1450 eaa. paikkeilla. Sen keskus oli palatsikaupunki Knossos, joka ympäristöineen on yksi suosituimmista vierailukohteista Kreetalla. Minolainen kulttuuri sai vaikutteita lähialueiden saarista, Egyptistä ja Lähi-Idästä. Vuosituhansien saatossa muun muassa roomalaiset, bysanttilaiset, venetsialaiset ja turkkilaiset ovat vuoroillaan valloittaneet saaren ja jättäneet sinne kädenjälkensä.

Kreetalla on lukemattomia, eri mittaisia rantoja. Pohjoispuolen suosituimmat ja suurimmat lomailukohteet ovat Rethymnonin, Agios Nikolaoksen ja Hanian lisäksi pääkaupungin Iraklionin ympäristö. Eteläpuolella rannat kätkeytyvät pieniin poukamiin ja monet rauhalliset rannat sijaitsevat syrjässä, kapeiden ja mutkaisten teiden päässä.

Ruoka on yksi hyvistä syistä matkustaa Kreetalle. Tyypillinen ruokailupaikka on taverna, missä nautitaan salaattia, kalaa, lammasta ja grillattua lihaa. Tyypillinen alkupala on meze-lajitelma tai kreikkalainen fetasalaatti. Tsatsikia, viinilehtikääryleitä ja munakoisosalaattia tarjoillaan myös usein alkupalana. Suosittuja pääruokia Kreetalla ovat musaka eli munakoisopaistos, savipadassa kypsennetty perunaruoka kleftiko, grillattu lampaankyljys paidakia tai souvlaki eli grillattu lihavarras. Meren antimista pöytään tuodaan usein mustekalaa tai miekkakalaa. Aperitiiviksi naukataan ouzoa tai rakia ja ruoan kanssa nautitaan tietysti paikallista viiniä.

Makuelämyksen kruunaa paikallinen oliiviöljy. Oliivilla on erityinen paikka kreetalaisten sydämissä. Se on saaren symboli ja tärkeä osa saarelaisten elämää ja ruokavaliota. Vehreät oliivilehdot peittävätkin saaren pinta-alasta ison osan. Saarella on myös lukuisia appelsiinipuutarhoja.

10 vinkkiä Kreetalle

1) Agios Nikolaos

Kreetan itäosassa sijaitseva Agion Nikolaos on yksi saaren vilkkaimmista ja tunnetuimmista lomailukohteista.Kreetan itäosassa sijaitseva Agion Nikolaos on yksi saaren vilkkaimmista ja tunnetuimmista lomailukohteista.

Vilkas Agios Nikolaos on yksi Kreetan tunnetuimmista lomailukohteista, mutta samalla aito ja alkuperäinen kreetalainen kaupunki. Saaren itäosassa sijaitseva kaupunki on muodostunut vuosituhansia sitten Mirabello-lahden ympärille, ja sen keskustassa on pyöreä, pieni järvi nimeltään Voulismenia eli Pohjaton järvi. Järven ympärillä on kaupungin vanhimmat korttelit ja viihtyisiä kahviloita, ravintoloita ja putiikkeja. Kaupunki jatkuu kukkuloiden rinteille, missä talot on väritetty pastillin sävyin.

Kaupungin keskustassa on kaksi rantaa, lisäksi pienen venesataman alukset kuljettavat auringonpalvojia lähistön rannoille. Agios Nikolaoksen suosituin vierailukohde on arkeologinen museo, joka kätkee sisäänsä aarteita minolaiselta kaudelta.

2) Haniaan perhelomalle

Hanian Venetsialaista satamaa reunustaa viihtyisä kävelykatu ravintoloineen ja kahviloineen.Hanian Venetsialaista satamaa reunustaa viihtyisä kävelykatu ravintoloineen ja kahviloineen.

Hanian kaupunki sijaitsee Kreetan länsiosassa ja sen lähiseudun lomailualueet soveltuvat erityisesti perheille. Kaupunki on yksi saaren suurimmista ja sen kaduilla ja kujilla on lukematon määrä paikallisia tavernoita, ravintoloita, kahviloita ja kauppoja. Vanhankaupungin kujat on reunustettu paikallisia käsitöitä myyvillä putiikeilla, ja kauppahalli täyttyy aamuisin saaren antimia myyvillä kauppiailla. Hanian italialaisvaikutteista, Venetsialaista satamaa reunustaa viihtyisä kävelykatu ravintoloineen ja kahviloineen.

3) Rethymnon

Rethymnon on Kreetan kolmanneksi suurin kaupunki.Rethymnon on Kreetan kolmanneksi suurin kaupunki.

Rethymnon rakennettiin jo antiikin aikaan ja se on Kreetan kolmanneksi suurin kaupunki. Vanhakaupunki muistuttaa kävijää kaupungin värikkäästä historiasta ja varsinkin turkkilaisten valloittajien ajasta. Kaupungissa on useita moskeijoita, joista Neratzen 1600-luvulla rakennettu moskeija on tunnetuin. Rethymnonin Vanhakaupunki on venetsialaiselta ajalta ja sen venetsialaisperäinen linna on yksi koko Kreikan suurimmista.

4) Pääkaupunki Iraklion (Heraklion)

Heraklionin kaupunkia hallitsee valtava keskiaikainen, venetsialaistyylinen linnoitus.Heraklionin kaupunkia hallitsee valtava keskiaikainen, venetsialaistyylinen linnoitus.

Myös Iraklionin kaupunkia hallitsee valtava keskiaikainen, venetsialaistyylinen linnoitus. Iraklion on saaren hallinnollinen keskus ja asukkaita siellä on noin 150 000. Iraklionin museoihin on kätketty aarteita menneisyydestä: kaupungissa on sekä arkeologinen museo että Kreetan historiallinen museo. Uskonnollisen taiteen museossa esitellään upeita, 1400-luvulta peräisin olevia kreetalaisia ikoneja. Kaupungin parasta antia ovat myös paikalliset torit, jotka vilisevät ihmisiä aamupäivisin aina maanantaista lauantaihin.

5) Historian havinaa Knossoksen rauniolla

Knossoksen rauniot sijaitsevat saaren itäosassa, lähellä Heraklionin kaupunkia.Knossoksen rauniot sijaitsevat saaren itäosassa, lähellä Heraklionin kaupunkia.

Knossos on minolaisen ajanjakson palatsikeskus 5 kilometrin päässä Iraklionista. Valtavassa palatsissa oli kymmenittäin huoneita ja sen ympärillä Knossoksen kaupunki. Palatsiin ja Knossokseen liittyvät tarinat kietoutuvat kreikkalaisen mytologian Minokseen ja Minotaurukseen. Palatsilla ja sen ympäristöä aloitettiin arkeologiset kaivaukset 1900-luvun alussa ja se on yksi suosituimmista vierailukohteista Kreetalla.

6) Samarian rotkoon

17 kilometrin mittainen Samarian rotko on Kreetan saaren kauneimpia luonnonmuodostelmia ja sen läpi vaeltamiseen kannattaa varata koko päivä.17 kilometrin mittainen Samarian rotko on Kreetan saaren kauneimpia luonnonmuodostelmia ja sen läpi vaeltamiseen kannattaa varata koko päivä.

Saaren lounaisosassa, Sfakian alueella, on Valkoinen vuoristo (Lefká Óri), jonka halkaisee Samarian rotko. 17 kilometrin mittainen rotko on Kreetan saaren kauneimpia luonnonmuodostelmia ja sen läpi vaeltamiseen kannattaa varata koko päivä. Matkan varrella on useita, mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja, kuten Osia Marian kirkko, Afendis Christosin pyhättö, muutamia hylättyjä kyliä ja Agios Nikolaoksen kappeli. Rotkossa asustaa harvinainen, kreetalainen vuohilaji, jota paikalliset kutsuvat kri-kriksi. Kri-kri elelee pääasiassa öisin, joten sen havaitseminen on harvinaista.

7) Santorinin saarelle

Oía, SantoriniOía, Santorini

Kreikan kauneimmaksi kutsutulle Santorinin saarelle tekee laivalla mukavan päiväretken. Alukset lähtevät Iraklionin ja Rethymnonin satamista aamulla, ja paluumatkalle lähdetään illansuussa. Santorinin pääkaupunki Fira on rakennettu kalderan reunalle amfiteatterin muotoon, ja sen satamasta pääsee keskustaan köysirataa pitkin, aasin selässä tai portaita noin 200 metrin matkan ylös kivuten. Laivamatka Santorinille kestää noin 2,5 tuntia yhteen suuntaan.

8) Kreetan vuorille

Lunta Kreetalla? Jep, Valkoisten vuorten huippu peittyy lumeen talvisin.Lunta Kreetalla? Jep, Valkoisten vuorten huippu peittyy lumeen talvisin.

Aktiivista ulkoilmaelämää kaipaavallekin on tarjolla haasteita. 2 456 metrin korkeuteen kohoava Ida-vuori tarjoaa mielenkiintoisia reittejä ja huikeita maisemia patikoijalle. Ida-vuori on ollut saarelaisten pyhä paikka vuosituhansien ajan, ja se korkeimmalla huipulla on Pyhän Ristin kappeli. Ida-vuoren lisäksi saarella on kolme muuta vuorta: Agio Pnevma, Gingilos ja Valkoiset vuoret. Valkoisten vuorten huippu peittyy lumeen talvisin, ja sen alapuolelle levittäytyvä rotko, Samarian rotko, on myös suosittu patikointikohde.

9) Kapsalianan kylään rentoutumaan

Oliiviöljyn tuotanto on aloitettu Kapsalinan kylässä jo 1700-luvulla.Oliiviöljyn tuotanto on aloitettu Kapsalinan kylässä jo 1700-luvulla.

Kreetan maaseutu on täynnä viehättäviä ja tunnelmallisia pieniä kyliä. Yksi niistä, kauniisti entisöity Kapsalianan kylä, sijaitsee saaren vanhimpien oliivilehtojen ympäröimänä noin 15 kilometrin päässä Rethymnonista. Kylässä aloitettiin oliiviöljyn tuotanto 1700-luvulla lähellä sijaitsevan Arkadin luostarin alaisuudessa. Nykyisin kylän keskipiste on museo, missä esitellään alkuperäisen oliivipuristamon tuotantovälineitä. Kylässä toimii historialliseen rakennukseen entisöity, korkeatasoinen hotelli ravintoloineen.

10) Spinalongan saari

Spinalongan saarelle eristettiin lepraa sairastavat kreikkalaiset satojen vuosien ajan ja sinne kehittyi sairaiden suljettu yhteisö.Spinalongan saarelle eristettiin lepraa sairastavat kreikkalaiset satojen vuosien ajan ja sinne kehittyi sairaiden suljettu yhteisö.

Spinalongan saari kertoo synkkiä tarinoita menneisyydestä. Saarelle eristettiin lepraa sairastavat kreikkalaiset satojen vuosien ajan ja sinne kehittyi sairaiden suljettu yhteisö. Nykyään saari tunnetaan tyhjennetyn leprasiirtolan lisäksi osmaniajan linnoituksesta ja pikkukivirannastaan. Kreetalta pääsee saarelle useista satamista, Plakan kylästä matka on lyhin, noin 15 minuuttia.

Miten mennä Kreetalle?

Kreetalle matkustetaan pääasiassa viikon tai kahden mittaisella valmismatkalla. Kesäkaudella valmismatkoja järjestävät useat matkanjärjestäjät, joiden valikoima kattaa yli 25 eri lomailukohdetta saarella. Kreetalle voi matkustaa omatoimisesti ympäri vuoden, mutta useat majapaikat, ravintolat ja liikkeet ovat talven yli suljettu.

Milloin mennä Kreetalle?

Kreetan välimerellinen ilmasto hellii mukavan lämpimällä ilmalla keväällä ja syksyllä, kesällä mittari kipuaa hellelukemiin ja heinä-elokuu ovat myös ruuhkaisimmat kuukaudet saarella. Myös pääsiäisen aikaan Kreetalla on vilkasta. Kuiva ja kuuma ajanjakso kestää Kreetalla pidempään kuin muualla Kreikassa, sillä se on Kreikan eteläisin saari.

Lue myös: 10 vinkkiä: Kreetan upeat rannat

Teksti: Miia Manner | Kuvat: Dreamstime.com

Lue lisää kohteesta: Kreeta


Julkaistu 29. marraskuuta, 2016

Lisää Kreetan valmismatkoja
Pieni hetki, sivua ladataan.