10 vinkkiä: Firenze – renessanssin kehto

Kukkuloistaan ja maalaismaisemistaan tunnetun Toscanan maakunnan pääkaupunki Firenze on yksi maailman suosituimpia turistikohteita. Alle puolen miljoonan asukkaan kaupungissa käy vuosittain noin seitsemän miljoonaa matkailijaa ihailemassa renessanssin kehtona tunnetun Firenzen mittaamattoman arvokkaita taideaarteita. Niissä piilee myös omat vaaransa. Täältä sai alkunsa Stendhalin syndrooma, kun sillä nimellä tunnettu ranskalaiskirjailija 1800-luvun alussa vieraili Firenzessä ja kertoi saaneensa sydämentykytyksiä ja huimauskohtauksia kaupungin liiallisesta taiteesta ja kauneudesta.

Kävelykierros Firenzessä

Vaikka keskusta on pieni ja suurin osa nähtävyyksistä alle kilometrin säteellä toisistaan, Firenzeen ei ehdi tutustua kunnolla päivässä tai parissa. Viikon aikana saa jo kattavan käsityksen kaupungin historiasta ja eurooppalaisen taiteen kehityksestä. Neuvo: liput suosituimpiin museoihin kannattaa sesonkiaikaan varata etukäteen, ellei halua jonottaa pahimmassa tapauksessa tuntikaupalla paahtavan auringon alla.

Ainoa mahdollinen keino tutustua tähän valtavaan ulkomuseoon on kävellä se läpi, sillä keskiaikaisessa keskustassa ei juuri kulje busseja ja liikennettä siellä on muutenkin rajoitettu. Kaupungin Santa Maria Novella –nimiseltä päärautatieasemalta päin saavuttaessa ensimmäiseksi etapiksi voi ottaa San Lorenzon basilikan, johon on haudattu renessanssiajan ruhtinassuku Medicit. Viereiseltä ulkoilmatorilta löytyy lukemattomia kojuja, jotka myyvät laadukkaita nahkatuotteita. Matkaa voi jatkaa kohti Galleria dell’Accademiaa, josta löytyy Michelangelon alkuperäinen Daavid-patsas. Hieman toisenlaisiin tunnelmiin pääsee mielenkiintoisessa mutta pienessä kidutusmuseossa.

Yksi matkan pääkohteista on kolossaalinen tuomiokirkko, jonka koristeltu kupoli on Firenzen näkyvin ja tunnetuin maamerkki. Giotton kellotornin huipulta pääsee ihailemaan huikeita maisemia ja kirkon edustalla kohoava kastekappeli pronssisine ”Paratiisin portteineen” on nähtävyys sinänsä. Tuomiokirkolta matkaa voi jatkaa Dante Alighierin kotimuseoon ja sitä lähes vastapäätä sijaitsevaan pieneen kirkkoon, johon on haudattu kirjailijan nuoruudenrakkaus, ”Jumalaisessa näytelmässäkin” mainittu Beatrice-neito. Kapeilta kujilta pääsee nopeasti Piazza della Signorialle tutustumaan Palazzo Vecchion ja Uffizin taidegallerian kokoelmiin. Uffizin edustalta pääsee holvikaarten reunustamaan Arno-joen rantaan, josta avautuu upea näkymä Ponte Vecchiolle, vanhalle sillalle. Sillalta voi jatkaa matkaa joko etelään, jossa odottavat Palazzo Pitti ja Bobolin puutarhat, tai Via dei Calzaiuolia pitkin pohjoiseen, jossa ”pakollisiin” nähtävyyksiin lukeutuvat vielä Orsanmichelen kirkko, Mercato Nuovo, Piazza della Repubblica ja Palazzo Strozzi.

Mikäli kengät ja jalat vielä kestävät, kauempana kannattaa pistäytyä vaikuttavassa Santa Croce basilikassa, Casa Buonarrotissa eli Michelangelon kotimuseossa sekä Ognissantin kirkossa. Joen eteläpuoliselta Piazzale Michelangelolta avautuu paras näkymä koko kaupungin ylle.

Erinomaisia päiväretkikohteita Firenzestä käsin ovat esimerkiksi etruskien perustama Fiesole, Pisa, Siena, San Gimignano ja Arezzo. Samalla kannattaa tutustua myös Chiantin alueen viinitiloihin sekä maaseudun kauneuteen.

10 vinkkiä Firenzeen

1) Santa Maria del Fiore

Santa Maria del Fiore eli DuomoSanta Maria del Fiore eli Duomo

Firenzen tuomiokirkko eli Duomo rakennettiin pääosin 1300- ja 1400-luvuilla. Kirkko on Euroopan viidenneksi suurin, joten se tarjoaa runsaasti nähtävää. Sisään mahtuu samanaikaisesti peräti 30 000 ihmistä. Santa Maria del Fiore on erityisen kuuluisa Filippo Brunelleschin suunnittelemasta kupolista, joka hallitsee koko Firenzen kaupunkimaisemaa. Se rakennettiin rakennusteknisesti hankalalla tavalla, ilman maasta alkavaa tukea, minkä vuoksi monet aikalaiset eivät uskoneet kupolin koskaan valmistuvan. Sen sisäkattoa koristaa Giorgio Vasarin 3600 neliömetriä laaja maalaus. Firenzen tuomiokirkon kupoli on yhä maailman suurin tiilistä muurattu kupoli, vaikka 1500-luvulla laajennetun Pietarinkirkon valtava kupoli onnistuikin ohittamaan sen mittasuhteissa. Brunelleschi on muuten haudattu tuomiokirkon mielenkiintoiseen kryptaan. Toinen tunnettu maamerkki on Giotton 85 metriä korkea kellotorni, jonka huipulta avautuu hienot näkymät. Vinkki: sisäänpääsy kirkkoon on ilmainen.

2) Ponte Vecchio

Ponte VecchioPonte Vecchio

Arno-joen ylittävä vanha silta on yksi Firenzen valokuvatuimpia nähtävyyksiä. Nykyinen silta on järjestyksessään kolmas ja sekin on rakennettu jo 1300-luvulla. Sillalta avautuu upea jokimaisema ja sen lukuisat kultasepänliikkeet ovat maailmankuuluja ammattitaidostaan. Sillan nukketaloa muistuttavien rakennusten yllä kulkee Medicien rakennuttama salakäytävä, joka johtaa Uffizin taidegalleriasta joen eteläpuolelle Palazzo Pittiin saakka. Italian diktaattori Benito Mussolini vei Adolf Hitlerin sitä pitkin ihailemaan salassa maisemia natsijohtajan valtiovierailun aikana vuonna 1939. Hitler kuulemma ihastui näkymään niin kovasti, että määräsi sillan säästettäväksi pommituksilta, kun saksalaiset viisi vuotta myöhemmin vetäytyivät liittoutuneiden tieltä kohti pohjoista ja tuhosivat Firenzen kaikki muut vanhat sillat.

3) Uffizin taidegalleria

Uffizin taidegalleriaUffizin taidegalleria

Maailman kenties tunnetuin taidemuseo rakennettiin alunperin 1560-luvulla Firenzen kaupunkivaltion byrokraattien virastotaloksi. Sinne perustettiin myöhemmin taiteita suosineiden Medicien suvun yksityiskokoelma, joka avattiin yleisölle jo vuonna 1765. Kyseessä on siis maailman vanhin taidegalleria. Museon tuhansiin mestariteoksiin lukeutuu mm. Michelangelon, Leonardo da Vincin, Sandro Botticellin ja Tizianon tunnetuimpia töitä. Museon kenties varjelluin aarre on Botticellin “Venuksen syntymä”. Uffizin kiertämiseen kannattaa varata aikaa kokonainen päivä.

4) Piazza della Signoria

Piazza della SignoriaPiazza della Signoria

Historiallisen Firenzen poliittisena keskuksena toiminut aukio on paitsi kaupunkilaisten kohtaamispaikka myös täynnä historiallisia rakennuksia, muistomerkkejä ja taideaarteita. Matkailijan huomio kiinnittyy ensimmäisenä aukiota hallitsevan Palazzo Vecchion komeaan kellotorniin ja vaakunoita täynnä olevaan julkisivuun. Aivan sen edessä kohoaa Michelangelon kuuluisan Daavid-patsaan jäljennös ja muutaman askeleen päässä vaikuttava Neptunuksen suihkulähde. Uffizin taidegallerian kulmalla on Loggia de’ Lanzin avoin veistoskokoelma, jonka tunnetuin mestariteos on merihirviö Meduusan päätä pitelevä Perseus-patsas.

5) Palazzo Vecchio

Palazzo VecchioPalazzo Vecchio

1100-luvulla rakennettu Palazzo Vecchio on paitsi Firenzen nykyinen kaupungintalo ja Medicien entinen hallintopalatsi myös vaikuttava taidemuseo. Sisällä kannattaa pistäytyä ihailemassa upeaa 1500-luvun sisäpihaa ja saman aikakauden freskoja.

6) Basilica di San Lorenzo

Basilica di San LorenzoBasilica di San Lorenzo

Renessanssiarkkitehti Filippo Brunelleschin osittain suunnittelema San Lorenzon basilika on paitsi yksi kaupungin suurimmista kirkkorakennuksista myös sitä vuosisatoja hallinneiden Medicien hautakappeli. 1500-luvulta alkaen rakennettu loistelias hautakappeli osoittautui niin kalliiksi, että Medicit jäivät siitä velkaa, kun suvun viimeinen jäsen, Anna Maria Luisa de’ Medici, kuoli vuonna 1743. Basilikassa kannattaa pistäytyä myös ihailemassa Donatellon töitä.

7) Palazzo Pitti ja Bobolin puutarhat

Palazzo Pitti ja Bobolin puutarhatPalazzo Pitti ja Bobolin puutarhat

Palatsin rakentaminen alkoi vuonna 1458 pankkiiri Luca Pittin toimeksiannosta. Hänen sukunsa kilpaili Medicien kanssa ja halusi osoittaa olevansa näitä mahtavampi. Lopulta Pittin suku joutui kuitenkin myymään Palazzo Pittin Mediceille, jotka muuttivat sen hallintopalatsikseen. Nykyisin sen tiloissa toimii peräti kahdeksan museota, joista tunnetuin on Galleria Palatina. Siellä on näytteillä Mediceille kuuluneita renessanssi- ja barokkiajan taideaarteita. Palatsin takana kukkulalle levittäytyvät Bobolin puutarhat, jotka kätkevät sisälleen mm. Buontalentin koristeellisen luolan sekä laajan veistoskokoelman.

8) Piazzale Michelangelo ja San Miniato al Monte

Näkymä Piazzale Michelangelon näköala-aukioltaNäkymä Piazzale Michelangelon näköala-aukiolta

Arno-joen etelärannalla tie nousee jyrkästi ylöspäin. Bussit viilettävät Piazzale Michelangelolle, joka on turistien suosima näköala-aukio. Sieltä löytyy myös Daavid-patsaan vihertävä kopio sekä matkamuistokauppiaita jonoksi asti. Niin, se näköala. Se on upea. Täältä näkee kerralla koko kaupungin keskustan ja jopa valtava tuomiokirkko mahtuu yhteen valokuvaan! Tie jatkuu aukiolta ylös rinnettä vielä kohti San Miniato al Monten kaunista basilikaa, jonka hautausmaalla lepää Carlo Collodi, satuhahmo Pinocchion luoja.

9) Mercato Nuovo

Fontana del PorcellinoFontana del Porcellino

Kaupungin ”uusi” katettu torialue on täynnä pieniä nahka- ja matkamuistokojuja. Kauniin alueen päänähtävyys on Fontana del Porcellino eli villisikaa esittävä pieni suihkulähde. Eläimen kärsä on kulunut silityksistä, jotka takaavat matkailijoille paluun Firenzeen. Toinen siihen liittyvä, onnea tuottava rituaali on kolikon asettaminen sian suuhun, josta sen pitäisi pudota ritilöiden välistä suihkulähteen pohjalle. Alkuperäinen villisikapatsas 1500-luvulta löytyy Palazzo Pittin kokoelmista.

10) Basilica di Santa Croce

Basilica di Santa CroceBasilica di Santa Croce

Duomoa ulkoisesti muistuttava Santa Crocen basilika kohoaa keskustan itäpuolella samannimisen aukion laidalla. Sinne johtaa kaupungintalon aukiolta pitkä ja kapea katu (Borgo dei Greci), jonka varrelta löytyy mainioita pikkuliikkeitä ja katukauppiaiden kojuja. Kirkkoon on haudattu mm. Michelangelo ja Galileo Galilei. Myös Dante Alighierille on pystytetty sinne muistomerkki, mutta firenzeläissyntyinen runoilija kuoli maanpaossa vuonna 1226 Ravennassa, jonne hänet on haudattu. Santa Crocen aukion laidalla kohoaa muutaman metrin korkeudessa muistolaatta, joka osoittaa vedenpinnan korkeuden vuoden 1966 katastrofaalisen tulvan aikaan. Tulva tuhosi monta mittaamattoman arvokasta taideaarretta.

Miten ja milloin mennä?

Firenzeen pääsee helposti lentokoneen kyydissä suoraan Suomesta. Toscanan maakunnan suurin lentokenttä on Pisassa, josta on vain tunnin junamatka Firenzeen, mutta esimerkiksi Finnair ja Lufthansa lentävät myös Firenzen omalle, Peretola-nimiselle kentälle. Roomasta ja Milanosta junamatka Firenzeen kestää kolmisen tuntia.

Kaupunkiin on helpointa tutustua kevätaikaan tai syksyllä, jolloin matkailijoiden tulva ei tuki kaupungin kapeita katuja ja museoita. Erityisen hyviä matkustusaikoja ovat huhti-toukokuu ja syys-lokakuu, jolloin lämpötilat ovat suomalaisittain siedettävät ja aurinko jaksaa vielä paistaa kirkkaalta taivaalta.

Teksti: Mikko Vesterinen, Ketunmieli | Kuvat: Dreamstime.com

Lue lisää kohteesta: Firenze


Julkaistu 7. huhtikuuta, 2014

Pieni hetki, sivua ladataan.