10 vinkkiä: Suunnitelmissa road trip Yhdysvalloissa? Tästä vinkit matkaan!

Yhdysvallat on automatkojen eli paikallisella murteella road trippien unelmamaa jopa niin, että elokuvissa on kokonaan oma genrensä tie-elokuville, road movieille. Automatkailu on turistillekin Yhdysvalloissa helppoa ja edullista, sillä koko maan liikennekulttuuri perustuu autoilulle – tiet ovat hyviä, parkkipaikkoja on aina saatavilla, auton vuokra ja polttoaine ovat edullisia.

Yhdysvalloissa automatkalla ei myöskään tarvitse katsella samaa maisemaa turhan pitkään, sillä USA on suuri maa, jonka luonnossa – ja myös kulttuurissa – on valtavasti vaihtelevuutta. Jokaisessa osavaltiossa on omat persoonalliset piirteensä!

Tässä 10 vinkkiä amerikkalaisen road tripin tekoon!

1) USA on suuri ja kaunis maa

Älä ahnehdi liikaa automatkaa suunnitellessasi, sillä Yhdysvallat on valtava kokonaisuus. Tästä pientä osviittaa antaa se, että leveyssuunnassa rannikolta toiselle eli esimerkiksi San Franciscosta New Yorkiin matkaa on lähes 3000 mailia eli 4800 kilometriä.

Ihan lyhyessä ajassa tuollaista matkaa ei siis taiteta. Varaa myös aikaa yllättäville pysähdyksille, sillä matkan varrella voi tulla vastaan jos jonkinmoista hauskaa – kuten vaikkapa moninaiset ”maailman suurin” -nähtävyydet.

USA:n kansallispuistot ovat upeita ja automatkalaisen kannattaakin ehdottomasti kiertää mahdollisuuksien mukaan niiden kautta. Suuriin ja suosittuihin kansallispuistoihin on kuitenkin usein korkeampi pääsymaksu - päivämaksu autokunnalta voi hyvinkin olla $30. Mutta amerikkalaiset kansallispuistot ovat todella pääsymaksunsa arvoisia nähtävyyksiä!

Lue myös: 10 vinkkiä: Yhdysvaltojen kauneimmat kansallispuistot

2) Auton vuokraaminen

Yhdysvalloissa auton vuokraamisen ikäraja on useimmiten 25 vuotta ja tätä nuoremmat kuskit saattavat joutua maksamaan vuokrauksesta ylimääräistä (Young Driver Fee voi tehdä päivähintaan useita kymppejä lisää).

Lentokentältä auton vuokraaminen on usein kalliimpaa kuin kaupungin muista toimipisteistä, samoin auton palauttaminen eri paikkaan nostaa vuokrahintaa yleensä hieman.

Auton vuokraamisessa paikan päällä Yhdysvalloissa kannattaa myös huomata se, että näkyvään hintaan eivät sisälly verot ja vakuutukset vaan ne lasketaan perushinnan päälle. Auton vuokraaminen voikin olla edullisempaa hoitaa etukäteen jo kotimaasta käsin, koska Suomesta varatuissa autoissa kaikki kulut näkyvät hinnassa, eikä yllätyksiä pääse niin helposti syntymään.

3) Kiinnitä huomiota auton mallin valintaan

Mahdollisimman pienen ja edullisen auton valitseminen voi Yhdysvalloissa olla turvallisuusriski. Etenkin maaseudulla ja vaikkapa Teksasissa amerikkalaiset itse ajavat suurikokoisilla autoilla, ja isoilla ja ruuhkaisilla valtatiellä näiden ”tankin kokoisten” autojen seassa pikkuautolla ajaminen voi tuntua turvattomalta. Kannattaa siis harkita, jos satsaisikin astetta isomman kokoluokan autoon.

Lämpimissä osavaltioissa – esimerkiksi Floridassa, Etelä-Kaliforniassa ja Havaijilla – avoauto on etenkin lyhyemmillä automatkoilla elämys, eikä sen vuokraaminen näissä osavaltioissa maksa paljoa sen enempää kuin tavallisenkaan auton. Kannattaa kuitenkin huomioida se, että avoautoissa on hyvin rajallinen tila matkatavaroille ja monen mallin tavaratilaan mahtuu vain yksi iso matkalaukku.

Lue myös: 10 vinkkiä: Saarihyppelyä sadunhohtoisella Havaijilla

Lue myös: 10 vinkkiä: Tv:stä tuttu Miami ympäristöineen

4) Polttoaine ja tankkaaminen

Polttoainetta on Yhdysvalloissa saatavilla säännöllisin välimatkoin ja hinta on suomalaisittain edullinen, joskin se vaihtelee eri osavaltioiden välillä – kalleinta on länsirannikolla ja edullisinta kaistaleella Teksasista Tennesseehen.

Huoltoasemat on usein näppärästi merkitty valtateiden varsilla kylteillä. Syrjäisemmillä seuduilla matkaa seuraavalle huoltoasemalle voi olla enemmän, mutta tällaisissa tapauksissa asiasta huomautetaan usein liikennemerkillä, jotta tankin voi täyttää ennen pitkälle ajomatkalle lähtöä.

Eurooppalaisella luottokortilla automaatista tankkaaminen on joskus hankalaa, sillä automaatti pyytää syöttämään postinumeron. Kannattaakin varautua maksamaan polttoaine automaatin sijaan huoltoaseman tiskillä.

5) Mukaan navigaattori ja varalle paperikartta

Navigaattorin vuokraaminen on usein kallista, minkä vuoksi kartat kannattaakin ottaa mukaan vaikkapa puhelimeensa tai ostaa navigaattori vaikkapa Walmartista. Esimerkiksi Google Mapsiin saa nykyisin ladattua offline-karttoja melkoisen suureltakin alueelta ja pitkälle matkalle lähdettäessä kannattaa myös harkita paikallisen nettiliittymän hankkimista matkan ajaksi.

Navigaattori on korvaamaton apu etenkin suurten kaupunkien läheisyydessä sijaitsevissa, tippaleipää muistuttavissa risteyksissä. Risteykset on kuitenkin näppärästi numeroitu, mikä helpottaa oikean tien valitsemista. Jos sopivasta risteyksestä sattuu ajamaan ohi, voi suurilla ja monikaistaisilla valtateillä kääntymismahdollisuus olla vasta useiden mailien päässä.

Muista kuitenkin myös ottaa paperikartta mukaan etenkin pidemmille matkoille! Illan hämärässä ei ole mukava jäädä tien päälle tietämättä missä on, jos navigaattoriin sattuukin tulemaan vika.

6) Muista tietullit

Etenkin suurten kaupunkien läheisyydessä kannattaa varautua tietulleihin – tai vastaavasti valita matkantekoonsa pienempiä ja samalla hitaampia teitä. Tietullit sijaitsevat yleensä vilkkaasti liikennöidyillä valtateillä ja niitä voi sopivilla navigaattoriasetuksilla myös kiertää, mikäli aikaa on. Tullittomat tiet nimittäin kulkevat alueilla, missä nopeusrajoitukset ovat esimerkiksi asutuksen vuoksi hitaampia. Myös lukuisat liikennevalot ja -ympyrät hidastavat matkantekoa.

Tullien maksua varten kannattaa varata käteistä rahaa, sillä usein se maksetaan tien päällä. Joissakin paikoissa tulli kertyy puolestaan automaattisesti auton rekisterinumerolle, minkä vuoksi kannattaa pitää huolta, ettei auton palautuksen jälkeen vuokraamolta tule suurella palvelumaksulla lisättyä tullilaskua perään.

Lue myös: 10 vinkkiä: Suuri mutta idyllinen Boston

Lue myös: 10 vinkkiä: Villi Las Vegas ja henkeäsalpaava Grand Canyon

Lue myös: 10 vinkkiä: Boheemi ja monipuolinen San Francisco

7) Erinomaiset tiet ja hyvät merkinnät

Yhdysvalloissa autoilu on tärkeässä asemassa, minkä vuoksi tiet ovat pääosin erinomaisessa kunnossa ja siksi turvallisia ajaa. Myös tienvarsimerkinnät ovat kattavia. Liikennettä on kuitenkin paljon ja suurten kaupunkien lähistöllä kaistoja voi helpostikin olla viisi yhteen suuntaan. Ruuhkiin kannattaa siis myös varautua, sillä puolen tunnin matka saattaa yllättävän ruuhkan vuoksi muuttuakin kahden tunnin mittaiseksi.

Yhdysvalloissa on viime aikoina alettu kiinnittää huomiota yksityisautoilun määrään ja houkutella ihmisiä kimppakyyteihin. Monilla suurilla valtateillä on sisin kaista usein varattu niille autoille, joissa on kyydissä enemmän kuin kaksi matkustajaa, mikä auttaa kimppakyytiläisiä ruuhkissa.

Maaseudulla tiet voivat olla pitkällä matkalla lähes tikkusuoria, mikä pitkää matkaa taitettaessa saattaa helposti puuduttaa. Muista siis lepotauot, varaa mukaan runsaasti nestettä ja vaihda kuskia aika ajoin!

8) Eväät ja syöminen

Pitkällä road tripillä omien eväiden kuljettaminen mukana on erinomainen ajatus, sillä teiden varsilta löytyy mainioita pysähdyspaikkoja picnicille. Kannattaa esimerkiksi harkita kylmälaukun hankkimista autoon kyytiin ja täyttää se paikallisen supermarketin eväillä.

Jatkuva ravintoloissa syöminen nimittäin voi Yhdysvalloissa tehdä yllättävän suuren loven matkabudjettiin. Vaikka ruoka-annoksen hinta ei listalla olisi suuren suuri, hintaa nostavat verot ja pakollinen palvelumaksu (10-20% laskun loppusummasta).

Amerikkalainen tippikulttuuri, missä suuri osa palveluhenkilökunnan palkasta tulee asiakkaiden jättämistä tipeistä, vaatii suomalaisesta kulttuurista tulevalta hieman opettelua.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että amerikkalaisten ravintoloiden ruoka-annokset ovat usein valtavan kokoisia ja yhdestä annoksesta syö helposti kaksi. Kannattaa siis vilkaista naapuripöytiin ennen tilaamista!

9) Rajan ylitys Kanadan tai Meksikon puolelle

Etelässä pistäytyminen Meksikon puolella tai vastaavasti pohjoisrajalla Kanadan puolella saattaa kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Vuokra-autolla rajan ylitykseen kuuluu kuitenkin rajoituksia, eivätkä kaikki vuokraamot tarjoa tätä mahdollisuutta. Lisäksi Yhdysvaltain viime aikoina kiristyneet rajamuodollisuudet voivat tehdä ulkomaalaiselle pienenkin piipahduksen vaikeaksi.

Tarkista siis mahdollisuus rajan ylitykseen etukäteen autosi vuokraajalta. Kannattaa lisäksi tutkia tämänhetkinen tilanne ylitysmahdollisuuden suhteen tarkkaan, jotta ei ulkomaalaisena joudu hankaluuksiin.

Muista myös tarkistaa rajavaatimukset Meksikon ja Kanadan suuntaan.

10) Suosituimmat reitit

Maailman tunnetuin road trip -reitti on Chicagosta Los Angelesiin kulkeva Route 66. Legendaarinen reitti kulkee pikkukaupunkien läpi ja tarjoaa erinomaisen läpileikkauksen amerikkalaisuuteen. Route 66 ajetaan perinteisesti idästä lähteen ja sen pituus on noin 4000 kilometriä.

Rannikolta rannikolle – eli esimerkiksi New Yorkista Kaliforniaan – suuntaavalle road tripille kannattaa varata aikaa ainakin kuukausi.

New Yorkin pilvenpiirtäjien jälkeen Tennesseen, Oklahoman ja Teksasin maaseudut pikkukylineen avautuvat eksoottisina, ja Grand Canyon, Las Vegas ja Death Valley matkan loppupuolella kruunaavat kaiken.

Amerikkalaisen road tripin ei kuitenkaan tarvitse olla noin massiivinen, sillä lyhyemmilläkin reissuilla ehtii kokea paljon. Yksi tunnetuimpia autoreittejä on Kalifornian Highway 1 San Franciscon ja Los Angelesin / San Diegon välillä. Tyynenmeren rannikkoa seuraileva reitti vie upeiden maisemien kautta ja tarjoaa Yhdysvaltojen ikonisimpia nähtävyyksiä.

Lue myös: 10 vinkkiä: Mieletön Chicago

Lue myös: 10 vinkkiä: Hollywood ja Los Angeles - viihdettä ja glamouria

Teksti: Päivi Laajalahti | Kuvat: Dreamstime.com


Julkaistu 7. kesäkuuta, 2018

Pieni hetki, sivua ladataan.