10 vinkkiä: Upeaa luontoa ja täydellisiä rantoja - Häkellyttävän kaunis Korsika

Osa Ranskaa, mutta itsepäisesti Välimeren syleilyssä omaa paikallista kulttuuriaan vaaliva Korsika on hurmaava matkakohde. Sen vuoristoiset kylät huokuvat historiaa ja tarjoavat lukuisine kappeleineen ja linnoituksineen paljon näkemistä loman ajaksi. Parhaimmillaan Korsika on kuitenkin kauempana hotelleista: täydelliset hiekkarannat houkuttelevat mereen ja jylhät rannikot tarjoavat huimia autoreittejä testattavaksi.

Suurin osa matkaajista majoittuu pääkaupunki Ajaccioon ja viettää päivänsä autoillen ympäri saaren vaihtelevia maisemia. Päivät kuluvat snorklaten, uiden, kylien kapeita kujia koluten. Illalla voi ihailla auringonlaskua ravintolan terassilta hyvän viinin siivittämänä - Korsikan ruokakulttuuri on korkeatasoista mutta rentoa.

10 vinkkiä Korsikalle:

1. Viinin viemänä

Viinitila Korsikalla.Viinitila Korsikalla.

Mikä olisikaan ranskalaisempaa kuin viini? Korsika on sijainniltaan sekä ilmastoltaan ihanteellinen viinin tuotannolle, ja viinitilat ovatkin suosittuja käyntikohteita saarella. Korsikalta löytyy jopa hotelleja, jotka ovat viinitarhojen yhteydessä ja viinipainotteisia kierroksia on tarjolla useita. Mikä parasta, useat viinitilat myyvät tuotteitaan suoraan asiakkaille, joten usein paikan päällä voi piipahtaa myös aikaa etukäteen varaamatta.

Sukella viinien maailmaan esimerkiksi vierailemalla Domaine de Torraccian ja Clos d’Alzeton viinitiloilla. Istu iltaa jossakin lukuisista pienistä bistroista, tai yövy B&B:ssä viinitilalla.

2. Täydellisiä rantoja rentoutumiseen

PalombaggiaPalombaggia

Korsikalta eivät kauniit rannat ja hyvät uimapaikat lopu. Vesi on kirkasta ja turkoosin sävyistä, hiekka lempeän pehmeää. Tunnetuimpiin uimarantoihin kuuluvat pohjoisosan Loto ja Calvi, sekä eteläisen osan Pinarello ja saaren suosituin ranta Palombaggia. Monet rannoista ovat täysin koskemattomia, ja palveluita on vähän tai ei lainkaan. Joillekin rannoista pääsee helpoiten esimerkiksi taksiveneellä, jotka lähtevät Saint-Florentin satamasta.

Hieman toisenlaisen uintikohteen voi löytää Korsikan joista. Vuorilta laskeutuva kirkas ja viileä vesi tarjoavat vaihtelua hiekkarannoille; kokeile vaikka Restonican laakson kanjoneissa olevia vilvoittavia vesiä.

3. Autoretkelle vuoristokyliin

PignaPigna

Saaren saa parhaiten haltuun vuokraamalla auton. Korsikan vuoristokylät ovat mielenkiintoinen käyntikohde, ja tarjoavat viilennystä varsinkin helteisinä kesäkuukausina. Vanhin asuttu kylä on Sant’Antonino saaren koillisosassa. Kylää kutsutaan usein myös yhdeksi Ranskan kauneimmista, eikä ihme. Sen kapeat kujat kulkevat usein kaariholvien alta, ja kulman takaa voi löytyä kappeli, puutarha tai pieni kahvila.

Pohjoisen Korsikan alueita tutkiessa kannattaa vierailla myös Pignan kylässä, joka on tunnettu erityisesti käsitöistään. Muita käymisen arvoisia vuoristokyliä löytyy hyvin reitistä riippuen; suosituimpia ovat Belgodere, Speloncato sekä yksi suurimmista, Corbara.

4. Bongaa eläinhahmo kallioista

Les Calanchen kalliotLes Calanchen kalliot

Hennon pinkit ja oranssit Les Calanchen kalliot houkuttelevat kävijöitä paikalle, sillä kontrasti niiden ja kirkkaan sinisen meren kanssa ovat kaunis näky. Eroosion vuoksi kalliokivet muodostavat mielenkiintoisia muotoja kallion seinämiin, ja sama muotokieli toistuu merestä kohoavissa kivimuodostelmissa. Kuuluisin näistä erikoisista muodoista tunnetaan nimellä Téte de Chien, eli koiran pää. Saaren länsiosaan tullaankin usein bongaamaan erilaisia eläimiä ja hahmoja, joita ihmiset näkevät kallioissa.

Les Calanchen kalliot toimivat erinomaisena pysähdyspaikkana, jos suuntana ovat esimerkiksi Korsikan vuoristot tai Scandolan kansallispuiston veneretki. Parhaat pysähdyspaikat löytyvät tien varresta, ja onkin odotettavissa että edessä ajava auto pysähtyy hyvinkin äkkiä kuvia ottamaan.

Hyvät kävelykengät ovat ehdottomat, sillä rannikko on kivistä ja osittain jyrkkää - maisemat tosin ovat vaivan arvoiset. Patikoinnista alueella kiinnostuneet löytävät alueelta muutaman hyvän kävelyreitin, joille ohjeita löytyy mm. läheisestä Pianan kylästä.

5. Citadelit huokuvat historiaa

CalviCalvi

Calvin linnoitus on kuin astuisi toiseen aikaan. Sitä ympäröivät korkeat muurit, jotka on aikoinaan rakennettu suojaamaan kylää valloittajilta. Paikan päältä löytyy hurmaavia kapeita mukulakivikatuja sekä historiallisia rakennuksia, kuten barokkityylinen katedraali. Aluetta voi tutkia vapaasti jalan, ja kujat houkuttelevatkin eksymään sokkeloisen linnoituksen uumeniin.

Historiasta pitäville paikka on kiinnostava myös siksi, että yhdessä alueen vanhoista taloista on pitänyt majaa Christopher Columbus. Alueelta, kuten linnoituksen juurelta löytyvästä Calvin kylästä, löytyy runsaasti majoitus- ja ravintola vaihtoehtoja.

6. Napoleonin korea synnyinkoti

Maison Bonaparte. Kuva: © Vampy1 | Dreamstime.comMaison Bonaparte. Kuva: © Vampy1 | Dreamstime.com

Napoleon Bonaparten synnyinkoti sijaitsee Korsikalla, ja on luonnollisesti suosittu nähtävyys. Maison Bonaparte on ollut perheen omistuksessa vuosina 1682 - 1923, ja kävijöillä on mahdollisuus vierailla huoneessa jossa tunnettu mies syntyi vuonna 1769. Kaunis talo on sisustukseltaan mahdollisimman tarkka jäljennös tuolta ajalta, vaikka alkuperäistä esineistöä on nähtävillä kitsaasti.

Ajacciossa sijaitseva talo on koristeellinen matka menneeseen, ja paikalla on mahdollisuus englanninkieliseen audio-opastukseen. Paikka on auki tiistaista sunnuntaihin vaihtelevin kellonajoin. Tarkemmat aukioloajat löytyvät täältä.

7. Päiväretki saaristoon

LavezziLavezzi

Jos haluat käydä niin eteläisessä osassa Ranskaa kuin mahdollista, suuntaa Lavezzin saarille Bonifacion lähellä. Kiviset saaret ovat suurimmalta osin asuttamattomat, joka takaa paljon omaa rauhaa komeissa maisemissa. Paikalle pääsee venekyydillä Bonifacion satamasta suoraan pääsaarille Cavallolle sekä Lavezzille.

Parasta täällä ovat uintimahdollisuudet, sillä vesi on kirkasta ja rantavesiä rikkovat niin koralliriutat kuin rouheat graniittijärkäleetkin. Päiväretki Lavezzille on hyvä tapa pitää tauko nähtävyyksien kiertämisestä - älä unohda uimapukua.

8. Vaativa patikointi kauniissa maisemissa

RestonicaRestonica

Kanjonimainen Restonican alue on ulkoilun ystävien unelmakohde. Parhaiten alueen voi kokea patikoimalla noin 8 kilometrin reitin, seuraten joen rantaa pitkin vuoristoisia maisemia. Reitti on haastava, joten hyvät kengät ja kohtalainen kunto ovat pakollisia - osa reitistä vaatii kiipeämistä. Reitin päässä odottaa Melo-järvi, jossa voi pulahtaa hikisen retken päätteeksi vilvoittaviin vesiin, ellet ole hyödyntänyt jo aiemmin joen uintimahdollisuuksia.

Paras aika saapua reitille on aamusta, ennen ruuhkia sekä paahtavaa hellettä.

9. Tämän luonnonpuiston voi kokea vain mereltä käsin

Scandolan luonnonpuistoScandolan luonnonpuisto

Scandolan luonnonpuisto löytyy saaren länsiosasta. Se kuuluu UNESCON suojelulistalle, ja peittää noin 900 hehtaarin metsäisen alueen sekä noin 1000 hehtaaria suojeltua merialuetta. Paikalle ei pääse autolla, sillä sitä ympäröivät korkeat vuoret. Luonnonpuistoa pääsee näin ihailemaan ainoastaan ottamalla venekyydin joko Calvista, Ajacciosta tai Portosta hieman sesongin mukaan.

Rantaviivaa koristavat rosoiset kauniit kalliot ja luolastot, sekä merestä nousevat kivipylväät. Pienemmillä veneillä liikkuvat voivat jopa vierailla parissa suurimmista meriluolista, ja näkymä pinnan alle on melkein täydellinen - vesi on niin kirkasta. Risteilyn aikana on mahdollista bongata esimerkiksi delfiineitä sekä lukuisia kaloja, ja taivaalla liitelee kotkia sekä haukkoja.

Luonnonpuistoon tehtävä veneretki on yksi suosituimpia kierroksia Korsikalla - mitä pienempi vene, sitä paremmat näkymät.

10. Täydellinen näköala ja hyvää onnea

Notre-Dame de la SerraNotre-Dame de la Serra

Hieman hikistä puserrusta vaatii Notre-Dame de la Serran kappelin näkeminen. Paikalle johtaa kapea kävelypolku portaineen ylös kukkulaa, jonka laelta avautuvat hienot näkymät yli alueen, jopa Lumioon saakka. Samalla kertaa pystyy näkemään sekä Calvin kaupungin, että maisemaa reunustavan sinisen meren ja vuoriston. Itse kappeli on pieni vaatimaton rakennus, jonka reunamilla seisoo suuri pyhimyspatsas toivottamassa kaikki tervetulleiksi.

Lisämotivaationa kauniiden maisemien lisäksi paikallinen legenda kertoo, että jos paikalle saapuu yhdessä rakkaansa kanssa, on vaivan palkkana monta onnellista vuotta yhdessä.

Milloin mennä Korsikalle?

Korsika on yksi Ranskan aurinkoisimmista paikoista, joten lämmöstä ei ole puutetta.

Paras aika vierailla saarella on ennen kesän tukahduttavia helteitä, jotka kestävät heinäkuusta syyskuulle. Tuolloin lämpötila voi nousta noin +27 asteen tuntumaan, jolloin vuoristokylät ja uimarannat ovat kovassa käytössä. Heinä- ja elokuu ovatkin Korsikan sesonkiaikaa, joten omaa rauhaa arvostavien sekä hieman siedettävämpien lämpötilojen ystävät hakeutuvat Korsikalle toukokuussa tai lokakuussa.

Lue lisää kohteesta: Korsika

Teksti: Skye Borg | Kuvat: Dreamstime.com


Julkaistu 28. syyskuuta, 2018

Pieni hetki, sivua ladataan.