10 vinkkiä: Seesteinen, oman rauhan Karpathos

Karpathoksen saari on täydellinen matkakohde niille, jotka arvostavat rauhaa, aitoa tunnelmaa ja herkullista ruokaa. Pienen kokonsa vuoksi koko saari on helposti kierrettävissä omalla autolla - kaiken pystyy kokemaan ja näkemään helposti parin päivän aikana. Vuoristoinen maasto kätkee rinteilleen muutamia ihastuttavia vuoristokyliä, ja saarella on myös omaa viinintuotantoa.

Karpathoksella aika kuluu rauhallisilla rannoilla makoillessa, vuoristoisia polkuja patikoidessa tai vesiurheilun parissa. Hyvinä päiväkohteina ovat lyhyen matkan päässä sijaitsevat Sarian saari sekä viereinen Kasos.

10 vinkkiä Karpathokselle

1. Sarian saari on loikan päässä

Karpathoksen pohjoispuolelta löytyy Sarian saari. Se on irrallaan pääsaaren mannerosasta, ja saaret erottaa toisistaan kapea salmi. Saarien uskotaan aikoinaan olleen yhdessä, ja Sarian saarelta löytyykin merkkejä muinaisesta kuningaskunnasta. Nisyroksen rauniot ovat käynnin arvoiset, mutta pääosassa täällä ovat kauniit maisemat: rannat ovat puhtaita, täynnä valkoista pehmeää hiekkaa ja merivesi on kirkkaan sinistä.

Saarelta löytyy paljon tutkittavaa, kuten luolia ja jokia, joten sinne on hyvä suunnata koko päiväksi: kokoa saarella on noin 20 neliökilometriä. Saarelle pääsee veneellä, helpoiten sellaisen löytää Pigadian kylästä Karpathoksella.

2. Rauhaisat rannat

Apella BeachApella Beach

Karpathokselta löytyy rauhallisia rantoja kaikille. Achata on yksi kauneimmista, ja sinne on helppo päästä autolla tai moottoripyörällä. Se sijaitsee Agia Panagian rannan läheisyydessä, koilliseen Pigadiasta. Sitä ympäröivät vuoret ja rehevä kasvillisuus, kun taas itse ranta on sekoitus hiekkaa ja pieniä kiviä.

Toinen käynnin arvoinen ranta on Apella, joka löytyy Pigadiasta pohjoiseen. Sen valkoinen hiekka ja suuri luola houkuttelevat kävijöitä, mutta pääsyä ei ole tehty helpoksi. Parhaiten rannalle pääseekin mereltä käsin, jonne veneet lähtevät Pigadiasta.

Diakoftis on eristyksissä oleva ranta Karpathoksen eteläpuolella. Sen pitkä rantaviiva ja rauhallisuus ovat käynnin arvoisia.

Helpompaa pääsyä sekä palveluita etsivien kannattaa suunnata suositulle Mikri Amopille, Pigadiasta lounaaseen. Muita rantoja, joilta löytyy palveluita ovat mm. Lefkos Beach, Finiki Beach sekä Pigadian välittömässä läheisyydessä oleva Afoti.

3. Pieni pääkaupunki Pigadia

Pigadia on saaren pääkaupunki ja sen kaupallinen keskus. Se on yleistunnelmaltaan hurmaava pieni kylä, josta löytyy juuri sopivasti kauppoja ja palveluita tekemään lomasta sujuvan. Paras tapa tutustua kaupunkiin on kävellä pitkin kapeita kujia, ja ihailla punatiilikattoisia söpöjä taloja, sekä vierailla sen monissa kahviloissa ja ravintoloissa.

Antiikin aikainen Poseidonin kaupungin akropolis löytyy sataman läheisyydestä, ollen yksi kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Historiasta kiinnostuneille Pigadiasta löytyy myös basilika, pieni arkeologinen museo sekä Poseidonin luolaksi nimetty paikka, jonka uskotaan olevan hauta tai alttari Venuksen kunniaksi.

4. Menneisyydessä elävä Olympos

Pääkaupunki Pigadiasta 58 km luoteeseen löytyy Olympoksen kylä, joka on saaren parhaita käyntikohteita. Sitä ympäröivät vehreät laaksot sekä vuoret: kylän talot on rakennettu perinteitä kunnioittaen vuoren rinteeseen.

Maataloudesta elävän kylän noin 400 asukasta ovat ylläpitäneet vanhoja tapoja, tehden Olympoksesta sekä matkan menneisyyteen, että pittoreskin kohteen valokuvauksen ystäville. Kylän naiset pukeutuvat edelleen hyvin perinteisesti, joten Olympoksen kylää voitaneen pitää myös eräänlaisena ulkoilmamuseona.

Kylästä ja sen läheisyydestä löytyy myös useita kirkkoja.

Olympoksen tuulimyllyt ovat mainitsemisen arvoinen asia: niitä löytyy tusinoittain ympäröivien vuorien rinteiltä, ja yksi niistä on muutettu myös museoksi.

5. Saaren parhaat näköalapaikat

Kyra PanagiaKyra Panagia

Saaren korkein kohta, Kali Limni, on noin 1215 metriä merenpinnan yläpuolella. Sinne pääsee ainoastaan kävelemällä paria eri reittiä pitkin, joista helpoin lähtee Lastoksen ylätasangolta. Lastoksen kylään voi jättää autonsa parkkiin, mutta tästä eteenpäin on tehtävä töitä: polku on kivinen ja kapea. Ylhäältä avautuvia maisemia sanotaan saaren parhaiksi, joten hyväkuntoisten matkalaisten kannattaa ainakin harkita urakkaa.

Toinen hieno maisema avautuu Kyra Panagian lahdelta. Se on myös yksi saaren kuvatuimpia maisemia. Rannalta löytyy myös kirkko, jonka puutarhasta ovat erinomaiset näkymät lahdelle.

Kolmas vinkki ohjaa kävijät vuoristokyliin. Matkalla Voladiaan voit pysähtyä tien viereen: näkymät avautuvat suoraan Aperin vuoristokylän ja Pigadian ylle.

6. Värikäs Menetes

Pigadiasta lounaaseen majailee Meneteksen pieni kylä. Se on rakennettu vuoren kylkeen amfiteatterin muotoon, ja sen jakaa kahteen osaan vuoristoa kiertävä ajotie. Kylän tärkein nähtävyys on sen laidalla sijaitseva kirkko Kimisis tis Theotokou, joka on rakennettu vuonna 1845. Sen sisällä olevan Neitsyt Marian ikonin kerrotaan suorittavan ihmeitä. Kirkon puutarhasta avautuvat hienot näkymät yli kylän ja koko Pigadian alueen.

Kylään houkuttelevat myös värikkäät puutarhat ja parvekkeet, sekä kapeat kujat - Menetes on saaren hurmaavimpia kyliä. Kylässä järjestetään sen vahvan musiikkiperinteen vuoksi elokuun alussa festivaalit. Kylän laidalta noin kilometrin päästä löytyy myös sotamuistomerkki, joka juhlistaa saaren itsenäisyyttä. Ylhäältä avautuvat huimat näkymät yli Meneteksen kaupungin.

7. Herkullisten kalaruokien pariin Finikille

Pieni kalastajakylä Finiki on hyvä käyntikohde niille, jotka arvostavat hyvää ruokaa. Saaren lounaisosassa sijaitseva kylä on luonnonlahden pohjukassa, ja on kuuluisa etenkin hyviä kalaruokia tarjoavista tavernoistaan.

Lahti on suojeltu alue, ja pienet kalastajaveneet värittävät satama-aluetta, joka ennen toimi saaren pääsatamana. Finikin kylän yläpuolella sijaitsevalla kukkulalla sijaitsee pyhä kappeli - täältä avautuvat myös hienot näkymät yli lahden. Kylän rannalta löytyy pieni hiekkaranta sekä ravintoloita.

Kahden kilometrin päästä löytyy samaan hallintoalueeseen kuuluva Arkasan kylä, joka on länsiosan suurin. Täältä löytyy kesäisin ravintoloita, autovuokraamo sekä kauppoja. Kaupungista lähtee kohti vuoria muutama patikkapolku ja sen eteläpuolelta hyvä uimaranta Agios Nikolaos.

8. Nauti merestä

Karpathos on erityisen suosittu purjelautalijoiden keskuudessa. Saaren eteläosa on tuulinen, joka ei ole omiaan houkuttelemaan auringonpalvojia hiekkaa pöllyävälle rannalle. Purjelautailijoille tämä on kuitenkin taivas, ja kesäisin ranta-alue täyttyykin laudoista; alueella voi osallistua myös alkeiskursseille.

Sukeltaminen on ollut kiellettyä saaren ympäristössä pitkään. Lainmuutoksen vuoksi sukeltajat pääsevät nyt tutustumaan alueen hienoihin koralliriuttoihin: alueelta löytyy myös veneiden hylkyjä sekä vedenalaisia luolia. Sukeltamista harrastavien kannattaa suunnata Vrontin luoliin; muita suosittuja kohteita ovat Labyrinth, Achata Arch, Camel Reed ja MS Diasin hylky.

9. Vieraile vuoristokylissä

AperiAperi

Hyvä tapa tutustua saareen on kiertää sitä autolla ja pysähtyä lukuisissa vuoristokylissä, jotka löytyvät vuoristoisen saaren rinteiltä. Saaren keskiosista löytyvät pienet vuoristokylät kuten Piles, Volada, Aperi ja Othos. Ne ovat sopivasti myös saaren viinialuetta, joten hyvällä onnella kylien pienissä ravintoloissa pääsee maistelemaan juuri paikallisia juomia. Varsinkin Othosin kylä on tunnettu siitä, että paikallisia viinejä pääsee maistelemaan helposti.

Vuoristokylistä ei löydy juuri paria taloa enempää katsottavaa, ja osan läpi ajaa hetkessä, mutta kokemuksena vuoristokylien näkeminen on hyvä tapa viettää aikaa saarella.

10. Päiväretki Kasoksen saarelle

Päiväretken arvoinen kohde on Karpathoksen vieressä sijaitseva Kasoksen saari. Saarelle pääsee Karpathokselta suoralla lennolla tai Anek Linesin lautalla, joka kulkee kesäisin kolme kertaa viikossa.

Saarelta löytyy viisi pientä kylää, ja se on tunnettu etenkin eläväisestä musiikkitarjonnastaan. Heinä- ja elokuussa saarella järjestetään lukuisia konsertteja ja festivaaleja. Kasos tarjoaa lukuisia rantoja, autioita rauhallisia paratiiseja, mutta myös palveluita tarjoavia kohteita. Omaa rauhaa etsivien kannattaa suunnata saaren länsiosaan, Ammouan rannan läheisyyteen.

Milloin mennä Karpathokselle?

Kuten useimmissa osassa Kreikkaa, saaren sesonki ulottuu huhtikuusta noin lokakuuhun. Vilkkainta, ja kuuminta, Karpathoksella on keskikesällä, jolloin patikoiminen voi tuntua varsin tukalalta - lämpö nousee saarella jopa +30 asteen tuntumaan.

Parhaimmillaan ja rauhallisimmillaan saari onkin alkukesästä ja syksyllä, jolloin pakettimatkat ovat hieman edullisempia.

Matkat Karpathokselle löydät Napsun Valmismatkahausta.

Teksti: Skye Borg | Kuvat: Dreamstime.com


Julkaistu 11. maaliskuuta, 2019

Lisää Karpathoksen valmismatkoja
Pieni hetki, sivua ladataan.