Joskus yhdessä matkustelu kiristää hermoja.
Joskus yhdessä matkustelu kiristää hermoja.
· Skye Borg

Vinkkejä pariskunnille - yhdessä matkustaminen voi olla romanttista (ja raivostuttavaa)

Miten välttää pariskuntien reissuille tyypilliset kompastuskivet? Viisi vinkkiä auvoisempaan reissaamiseen.

Matkustaminen yhdessä tuntuu ihanalta ajatukselta: romanttinen ilta Venetsiassa, yhteisten muistojen kerääminen Barcelonassa ja uudet kokemukset reppureissulla Thaimaassa. Mutta ei kuitenkaan teeskennellä että kaikki menee aina sujuvasti, eivätkä hermot koskaan kiristy reissussa.

Tässä viisi vinkkiä, joilla voi varautua siihen ettei koko reissu mene riitelyksi.

Laske odotuksiasi

Kaikki ei voi aina olla romanttista ja ihanaa. Ellette satu matkustamaan luksustyyliin, jossa kaikki on hoidettu puolestanne, tulee matkan aikana stressitaso nousemaan ja odottamattomia ongelmia tapahtumaan.

Vessapaperi loppuu, kartta ei olekaan tarpeeksi selvä ja eksytte, ruokamyrkytys pistää toisen osapuolen petiin pariksi päiväksi. Kaikkea sattuu eikä koko reissu voi olla shampanjaa ja ruusuilla tanssimista.

Jakakaa vastuita

On hyvä idea jakaa vastuita omien vahvuuksien mukaan. Jos toinen on hyvä suunnistamaan ja lukemaan karttaa, laitettakoon homma suosiolla tämän osapuolen vastuulle.

Jos toinen on intohimoinen kulinaristi, tehköön hän listan mahdollisista ravintoloista jotka kiinnostavat. Jos toinen saa rauhallisemman mielen suunnittelemalla päivän etukäteen, suotakoon tämä ilo hänelle - toinen voi luovuttaa ilolla ohjat päiväksi.

Sopikaa kuluista

Tehkää jo ennen reissua selväksi kuka maksaa ja mitä. Mutta älkää tehkö asiasta suurta numeroa. Maksaako toinen majoitukset ja toinen ruokailut?

Budjetti on joka tapauksessa hyvä tehdä ennen reissua, joten menojen tasaaminen on helpompaa pienellä ennakoinnilla. Näin vältytään epämiellyttäviltä tilanteilta eikä toiselta osapuolelta lopu rahat koska tämä on joutunut laittamaan luottokortilleen kaiken.

On ihan ok olla välillä yksin

Kukaan ei ole toisen kanssa 24/7. Kotona arkielämässä käydään töissä, on harrastuksia ja tavataan ystäviä. Lomaillessa alituinen yhdessä oleminen yleensä kiristää pinnaa ja aiheuttaa täysin turhia riitoja.

Ottakaa aikaa itsellenne, toinen käy hieronnassa kun toinen kiertää museossa joka kiinnostaa ainostaan häntä. Käy shoppailemassa yksin, tai pienellä kävelylenkillä hotellin lähellä. Tämä on täysin luvallista ja jopa suositeltavaa.

"Superromanttiset" kohteet voivat tuottaa pettymyksen

Useita nähtävyyksiä mainostetaan romanttisina. Yleensä nämä kohteet ovat ylihinnoiteltuja, eivätkä lopulta hypetyksen arvoisia. Tämä johtaa usein pettymyksiin.

Kysy paikallisilta, mikä heistä on romanttista heidän kotikaupungissa. Ja luota vaistoosi: viinipullo, patonki ja Seinen ranta ovat varmasti romanttisempia kuin jonotus Eiffel-torniin 30 asteen helteessä.

Lähde: Bustle.com

Päivitetty:

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.