Maailman talousfoorumi on valinnut Suomen maailman turvallisimmaksi matkailumaaksi!
Maailman talousfoorumi on valinnut Suomen maailman turvallisimmaksi matkailumaaksi!

Suomi on maailman turvallisin matkailumaa!

Meillä suomalaisilla on jälleen aihetta ylpeyteen: pieni pohjoinen maamme on nimetty maailman turvallisimmaksi matkailumaaksi Maailman talousfoorumin (WEF) joka toinen vuosi laatimassa katsauksessa.

Löydös on osa WEF:n Matkailun ja turismin kilpailukykyraporttia vuodelle 2017. Suomi sijoittui raportin matkailuturvallisuusosiossa ykköseksi. Kakkoseksi ylsi Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ja kolmanneksi Islanti.

Joka toinen vuosi laadittava raportti tutkii 136 maata ja ottaa huomioon matkailun ja turismin kestävään kehitykseen tähtäävät tekijät ja toimintatavat. Raportin mukaan nämä vaikuttavat maiden kehitykseen ja kilpailukykyyn.

Maanosista Eurooppa menestyi kokonaisuutena parhaiten, sillä kymmenestä kilpailukykyisimmästä valtiosta kuusi oli eurooppalaisia. Eurooppa houkuttelikin 620 miljoonaa maailman 1.2 miljardista kansainvälisestä turistista vuonna 2016.

Kokonaisarvostelussa ykköseksi nousi Espanja, perässään Ranska, Saksa, Japani ja Iso-Britannia. Suomi sijoittui kokonaisarvostelussa sijalle 33. Maailman turvallisimman maan sijoituksen lisäksi Suomi sijoittui viidenneksi ympäristönsuojelullisesti kestävimpänä maana, kuudenneksi työmarkkinoiden osalta sekä tietoteknisessä valmiudessa ja yhdeksänneksi tehokkaassa liiketoimintaympäristössä.

Maailman kymmenen turvallisinta maata matkailun näkökulmasta 2017:

  1. Suomi
  2. Yhdistyneet arabiemiirikunnat
  3. Islanti
  4. Oman
  5. Hong Kong
  6. Singapore
  7. Norja
  8. Sveitsi
  9. Ruanda
  10. Qatar

Koko raportti (englanninkielisenä PDF:nä) ladattavissa täältä.

Lähde: Lonely Planet

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.