Matkablogi: Linosan merikilpikonnien suojelukeskuksen tunnelmia
Linosan saarella Italiassa suojellaan uhanalaisia merikilpikonnia. Napsun uudessa matkablogissa vieraillaan paikallisessa suojelukeskuksessa tutustumassa, mitä turistien tekemä vapaaehtoinen suojelutyö oikein tarkoittaa ja millaisissa olosuhteissa paikan päällä eletään.
Suomesta matkoja Linosalle välittää Ekomatkaajat. Ekomatkaajien yhteistyökumppani Linosalla puolestaan on CRTM Linosa – Centro Recupero Tartarughe Marine di Linosa eli Linosan merikilpikonnien suojelukeskus, jossa toimii suojelujärjestö Hydrosphera. Hydrosphera järjestää vapaaehtoisille kilpikonniin liittyvien toimien lisäksi majoituksen, ruoan ja retkiä, minkä vuoksi ”työlomasta” muodostuu yllättävänkin monimuotoinen kokonaisuus.
Hydrosphera on perustettu vuonna 1994. Kesällä 2017 vieraillessamme suojelukeskuksessa siellä työskenteli suojelutoiminnan johtajana biologi Alessandra de Lucia, vapaaehtoiskeskuksen toiminnasta vastaavana (ja kertakaikkisen mainiona kokkina!) luonnontieteiden opiskelija Davide John Russo ja eläinlääkärinä Alberto Caschetto.
Järjestö toimii vapaaehtoistoiminnasta saatavien tulojen avulla, eikä se tällä hetkellä saa EU:n tai valtion taloudellista tukea. Tekemisen into on kuitenkin valtava, ja rakkaus eläimiin ja alueen luontoon palava. Tämä näkyy kaikessa toiminnassa, mikä nostaa suojeltavien eläinten hyvinvoinnin tärkeimpään rooliin.
Pääosassa ei siis ole turistien viihdyttäminen vaan heidän osallistamisensa aidosti tärkeään suojelutyöhön!
Majoitutaan yhdessä
Linosalle matkaavat vapaaehtoiset majoittuvat suojelukeskuksen työntekijöiden kanssa samassa rakennuksessa mikä lisää yhteisöllisyyden tuntua.
Kaikki tehdään yhdessä: ellei erityistä juhlan aihetta ole, lounas ja päivällinen tehdään ”kotona” ja usein paikallisista aineksista, jolloin kalaa ja kasviksia käytetään runsaasti. Davide on erinomainen kokki, joka on saanut rakkauden sisilialaiseen ruokaan verenperinnössä isoäidiltään. Aamupalansa jokainen rakentaa itse yhteiskeittiössä olevista aineksista.
Jokaiselta asukkaalta kerätään 12 euroa per päivä ruokakulujen kattamiseksi. Tällä rahalla asunnolle hankitaan koko päivän ruoat ja ajoittain myös viinit!
Majoitustiloissa on mukavat ja siistit kimppahuoneet sekä toimivat, talon yhteiset suihkut (huoneissa ei ole omaa kylpyhuonetta). Koska kyse on pienellä budjetilla tehtävästä ekomatkailusta, majoitus ei tietenkään ole hotellitasoa. Leppoisa ilmapiiri tekee kuitenkin paljon ja vapaaehtoiset saavat tuntea olevansa heti kuin kotonaan.
Pyykkiäkin voi pestä (hiki nimittäin virtaa helposti!) ja se kuivuu nopeasti ulkona auringossa pyykkinarulla.
Asunnolla jokainen kantaa kortensa kekoon yhteisen hyvinvoinnin vuoksi. Eikä täällä tarvitse pelätä varkaita, vaikka huoneiden ovissa ei olekaan lukkoja. Alessandran mukaan asunnolla ei ole koskaan tullut vastaan ongelmia turvallisuuden suhteen. Meilläkin oli mukana järjestelmäkamerat ja läppärit, eikä niiden puolesta tarvinnut pelätä.
Koko saari mukana yhteisössä
Hydrospheran suojeluyhteisö toimii saumattomasti yhdessä saaren muiden asukkaiden kanssa. Kaikki tuntuvat olevan yhtä ja samaa, mukavan leppoisaa yhteisöä, jossa kaikki toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi.
Italiankielen taito on kuitenkin todellinen voimavara. Vaikka suojeluryhmän työntekijät ovat englanninkielentaitoisia, keskimäärin linosalaiset osaavat vain hyvin vähän englantia, osa ei ollenkaan. Linosalla kaikki tervehtivät kaikkia ja ovat ystävällisiä toisilleen, ja kommunikointia yritetään kielimuurista huolimatta.
Suurin osa saarella käyvistä turisteista on mantereen puolelta tulevia italialaisia, minkä vuoksi muualta tulleet herättävät kiinnostusta saaren reilussa 400 asukkaassa.
Ensimmäisenä iltanamme meillä oli juhlailta kukkulalla sijaitsevassa pizzeriassa ja sitä ennen aperitiiveilla jokainen ohikulkija halusi käydä vaihtamassa muutaman sanasen suomalaisten kanssa (kuulemma jokainen jo tiesi meistä kaiken, mutta halusi silti käydä kysymässä, ketä me oikein olemme).
Ketään halukasta ei koskaan käännytetä retkiltä tai ruokahetkiltä pois, vaan mukana on usein suojelukeskuksen henkilökunnan ja vapaaehtoisten lisäksi myös joukko muita kyläläisiä.
Työn ja vapaa-ajan suhde
Suojelukeskuksessa opiskellaan merikilpikonnien ekologiaa, seurataan niiden pesintää Linosan saarella sekä autetaan keskukseen tuotuja, vahingoittuneita tai esimerkiksi muovia syöneitä kilpikonnia.
Etenkin ennen keskeistä, elokuussa olevaa turistikautta suojelukeskuksessa voi olla paljonkin vapaa-aikaa. Vapaa-aikana keskuksen henkilökunta kierrättää vapaaehtoisia ympäri saarta perinteisemmissäkin turistiaktiviteeteissa.
Ensimmäisenä päivänä kiersimme saaren autolla ja asunnon “isäntänä” toimiva Davide esitteli tuliperäisen saaren kauneimmat pulahduspaikat. Toisena päivänä kävimme ensin aamupäivällä pari tuntia uimassa ja nauttimassa auringosta suojaisessa lahdelmassa, iltapäivällä puolestaan lähdimme kierrokselle veneillä. Meidät vietiin ihastuttavaan poukamaan, jossa pääsimme uimaan ja snorklaamaan suoraan veneistä – ja paikallisen tavan mukaan joukkoon liittyi suuri joukko paikallisia ihmisiä.
Viikon aikana tehdään myös mm. delfiini- ja kilpikonnaretkiä merelle, mutta eläinten näkeminen on tuuripeliä. Omalla retkellämme emme onnistuneet näkemään yhtään delfiiniä, sillä merenkäynti oli Linosan lähellä sinä päivänä liian voimakasta. Näimme retkellä kuitenkin yhden merikilpikonnan, jonka uintia seurasimme hetken tarkkaillen, onko se kunnossa. Alessandra oli jo valmistautunut hyppäämään veteen tarkistamaan kilpikonnan vointia, kun se lopulta sukelsi luotamme pois.
Merissä oleva muovi on valtava ympäristöongelma, joka vaikuttaa myös kilpikonniin. Sitä syöneet kilpikonnat nimittäin jäävät kellumaan pinnalle, eivätkä pääse sukeltamaan ravinnonhakureissuille. Näitä kilpikonnia tuodaan Linosan suojelukeskukseen eläinlääkärin tutkittavaksi ja toipumaan.
Ekomatkalla pääsimme siis varsinaisen vapaaehtoistyön lisäksi tekemään paljon sellaisia asioita, joita tavalliset turistit joutuvat ostamaan erikseen kovalla rahalla. Nyt meillä oli näihin aktiviteetteihin mukava, tuttu porukka, sellainen joka todella tuntee seudun, ja jolta puuttuu mahdollisesti ylimielinen asenne turisteja kohtaan. Suojelukeskuksen porukan mukana saimme koko ajan tuntea olevamme osa heitä.
Luonnontieteilijöille vapaaehtoistyö on mainio mahdollisuus tutustua Välimeren luontoon, sillä suojelukeskuksen työntekijät ovat osaavaa porukkaa ja monella on ymmärrettävästi luonnontieteellinen koulutus ja biologian opintoja. Suuri osa suojelukeskukseen tulevista vapaaehtoisista on nuoria ja opiskelijoita, mutta mikään ei estä myös vanhempia osallistumasta!
Menomatkasta Linosalle kerroimme edellisessä blogipostauksessa.
Jos vapaaehtoistyö kilpikonnien parissa alkoi kiinnostaa, mahdollisuudesta matkata Linosalle voit kysellä Ekomatkaajilta >
Teksti ja kuvat: Päivi Laajalahti, Linosa
