Delhi

Intia, kaikki huijaa ja ihan koko ajan

Viisikymppinen suomalainen pariskunta once in a lifetimematkalla Delhi-Jaipur-Agra-Delhi. Meitä yritettiin huijata neljä kertaa jo saapumisaamuna matkalla lentokentältä keskustaan hotellille. Ensimmäinen huijari oli nuori kohtelias poika, joka halusi ostaa meille metroliput ja lupasi ilmaisen rikshakyydin metroasemalta hotellille. Sitten metrossa hän halusi, että poistuisimme jollain epämääräisellä väliasemalla. No emme poistuneet vaan jatkoimme rautatieaseman metroasemalle. Poika jäi pois ja näytti jotain. Rautatieaseman metroaseman ulko-ovella hyökkäsi rikshakuskit kimppuun. Selittivät, että täällä ei saa liikkua ilman kulkupassia. Kun emme uskoneet niin ohjasivat meidät kysymään rautatieaseman vieressä olevilta "viranomaisilta". Nämä virkapukuiset "viranomaiset" vahvistivat, että juu kulkupassit pitää olla. Passit ovat ilmaiset, riksha heittää meidät 20 ruplalla hakemaan passit ja sitten samalla hinnalla hotellille. Sitten ajettiin rikshalla muutama kilometri johonkin tosi epämäär...  Lisää...

Viisikymppinen suomalainen pariskunta once in a lifetimematkalla Delhi-Jaipur-Agra-Delhi. Meitä yritettiin huijata neljä kertaa jo saapumisaamuna matkalla lentokentältä keskustaan hotellille. Ensimmäinen huijari oli nuori kohtelias poika, joka halusi ostaa meille metroliput ja lupasi ilmaisen rikshakyydin metroasemalta hotellille. Sitten metrossa hän halusi, että poistuisimme jollain epämääräisellä väliasemalla. No emme poistuneet vaan jatkoimme rautatieaseman metroasemalle. Poika jäi pois ja näytti jotain. Rautatieaseman metroaseman ulko-ovella hyökkäsi rikshakuskit kimppuun. Selittivät, että täällä ei saa liikkua ilman kulkupassia. Kun emme uskoneet niin ohjasivat meidät kysymään rautatieaseman vieressä olevilta "viranomaisilta". Nämä virkapukuiset "viranomaiset" vahvistivat, että juu kulkupassit pitää olla. Passit ovat ilmaiset, riksha heittää meidät 20 ruplalla hakemaan passit ja sitten samalla hinnalla hotellille. Sitten ajettiin rikshalla muutama kilometri johonkin tosi epämääräiselle sisäpihalle. Jostain ilmestyi muutama paikallinen selittämään jotain ja tässä vaiheessa meille riitti. Kysyimme aika tiukasti rikshakuskilta viekö hän meidät nyt heti hotellille vai menemmekö jollakin muulla. Rikshakuski alkoi nostelemaan laukkujamme pois, kiitimme häntä "todella paljon" ja vinkkasimme seuraavalle ohikulkevalle rikshalla. Kysyimme tältä rikshakuskilta pystyykö hän viemään meidät ihan suoraan hotellillemme ja näytimme vielä paikan GPS:ltä. Onnistui, mutta maksoi 300 rupiaa. Seuraavana päivänä yritimme kävellä Delhin rautatieasemalle ostamaan junalippuja. Länsipuolella on joku neljä sisäänkäyntiä ja jokaikisellä meille viittoiltiin, että tästä ei saa kulkea vaan pitää mennä seuraavasta. Sitten kimppuumme hyökkäsi kauluspaitamies, joka esitteli itsensä käyntikorttia näyttäen "rautatiejohtajaksi". Hän selitti, että juhlapyhien takia junalippuja on tosi vaikea saada. Kannattaa mieluummin ottaa matkatoimiston kautta auto ja kuljettaja. Hän sanoi varmaan kymmenen kertaa, että asia ei hänelle kuulu hän on vain matkalla kotiin mutta saattoi kuitenkin meidät ihan matkatoimiston ovelle asti. Otimme sitten Connaught placen lähellä olevasta matkatoimistosta auton, kuljettajan ja hotellipaketit viikoksi. Paketti oli kallis 1200 euroa, auto vanha romu, hotellit huomattavasti vaatimattomammat kuin esitettäessä. Silti olimme lopulta ihan tyytyväisiä, että otimme auton ja kuljettajan. Näimme suhtsujuvasti Delhin, Jaipurin ja Agran tärkeimmät nähtävyydet. Kuljettajamme vei meidät vähän kalliimpiin ravintoloihin, mutta ehkä juuri sen takia vältimme vatsataudit. Lopuksi kuljettaja tosin yritti kusettaa meiltä jotain extramaksua 300 euroa, mistä jäi vähän ikävä fiilis. Annoimme hänelle kuitenkin 6000 rupiaa tippiä, mihin hän sitten olikin tyytyväinen. Matkan varrella oli monenmoista huijausyritystä. Esim. Jaipurissa kävimme apinatemppelissä. Siellä oli joku oppaantapainen heppu, joka myi meille pähkinöitä. Sitten hän näytti, miten pähkinöillä saa apinat kiipeilemään hartioilla ja pään päällä. Kymmenen apinaa kiipeili päällämme puolisen tuntia. Kun olimme lähdössä pois, "opas" pyysi 10000 rupiaa. Hän sanoi, että apinoilla on rabiesta ja ne voivat purra koska tahansa. Rabiesrokotus maksaa kymppitonnin. Tämän hän siis kertoi sen jälkeen, kun apinat olivat pomppineet päällämme puoli tuntia. Melko vihaisena annoimme hänelle parisataa. Noita oppaita on ihan joka paikassa. Tärkeimmillä nähtävyyksillä tulevat laumana selittämään "I am official government quide, totally free of charge". Kun kysyimme, miten opas voi olla ilmainen vastaus oli "Because you buy so expensive tickets". No tämähän oli tietysti ihan puppua, vaikka liput nähtävyyksiin olivatkin 15-20 kertaa kalliimmat kuin paikallisilla. Kun ilmoitimme, että sattuipa hyvin kun meillä ei ole yhtään rahaa niin opas häipyi saman tien. Toki ymmärrämme, että "oppaat" koittavat vaan raapia elantoaan jostain, mutta me vanha pariskunta halusimme vain fiilistellä ihan rauhassa kahdestaan. Viimeisenä päivänä käppäilimme pari tuntia Delhin keskustassa. Lukemattomat rikshakuskit ja katuneuvojat tulivat sanomaan, että ei siihen suuntaan saa kävellä/siinä suunnassa on kaikki suljettu/täällä on vaarallista kävellä/tms. Yritimme löytää postilaatikkoa korteille, mutta eipä onnistunut. "Neuvojat" neuvoivat kaikki eri suuntiin. Paras oli eräs kaveri, joka osoitti rikkinäistä kellarin ikkunaa. Tässä vaiheessa meitä enää nauratti intialaiset "neuvojat". Tuskinpa tulee mentyä toista kertaa ihmeelliseen Intiaan. Mutta siltikin tuota yhtä kertaa on ihan hauska muistella. Suosittelemme ainakin meidän ikäisille vain valmismatkoja.

Ensikertalaisena Intiassa - älkää tehkö näin!

Tehtiin sillain hauskasti mummoni kanssa tuossa kerran, että päätettiin lähteä Intiaan ilman muuta ennakkosuunnitelmaa, kuin että mennään Dharamsalaan. "Kyllähän Delhistä taksilla ja bussilla pääsee!" Mummoni oli tätä ennen käynyt Intiassa pari kertaa, tosin ei omatoimisesti. Itsekään en ollut omatoimisesti matkannut oikeastaan missään, mutta luulin tietäväni siitä paljonkin. "Kyllä elämä kuljettaa ja kun pitää silmät auki huijareille niin ei ole hätää" , ajattelin.. Delhin lentokentällä todellisuus oli hyvin omituinen. Terminaalista ulos lähtiessämme emme päässeet enää aseistettujen vartijoiden ohi takaisin sisälle, eikä mitään järkevää infopistettä ollut missään. Edessämme avautui loputtomasti autoteitä, joilla vilisi busseja, henkilöautoja ja takseja. Yritimme saada huonoa englantia puhuville taksimiehille selvennettyä, että haluamme turisti-infoon. "Yes yes" oli vastaus joka ikiseltä, oli katse kuinka tyhjä tahansa. Bussit eivät ottaneet meitä kyytiin ollenkaan, kun emme osanne...  Lisää...

Tehtiin sillain hauskasti mummoni kanssa tuossa kerran, että päätettiin lähteä Intiaan ilman muuta ennakkosuunnitelmaa, kuin että mennään Dharamsalaan. "Kyllähän Delhistä taksilla ja bussilla pääsee!" Mummoni oli tätä ennen käynyt Intiassa pari kertaa, tosin ei omatoimisesti. Itsekään en ollut omatoimisesti matkannut oikeastaan missään, mutta luulin tietäväni siitä paljonkin. "Kyllä elämä kuljettaa ja kun pitää silmät auki huijareille niin ei ole hätää" , ajattelin.. Delhin lentokentällä todellisuus oli hyvin omituinen. Terminaalista ulos lähtiessämme emme päässeet enää aseistettujen vartijoiden ohi takaisin sisälle, eikä mitään järkevää infopistettä ollut missään. Edessämme avautui loputtomasti autoteitä, joilla vilisi busseja, henkilöautoja ja takseja. Yritimme saada huonoa englantia puhuville taksimiehille selvennettyä, että haluamme turisti-infoon. "Yes yes" oli vastaus joka ikiseltä, oli katse kuinka tyhjä tahansa. Bussit eivät ottaneet meitä kyytiin ollenkaan, kun emme osanneet sanoa intiaksi muuta kuin paikan, jonne olimme menossa (Dharamsala). Yksi hiukan länsimaalaisen oloinen mies sitten keskusteli yhden kuskin kanssa ja sanoi, että tämä vaikuttaa luotettavalta. Hypätkää vaan kyytiin. Oltiin tässä vaiheessa valvottu vuorokausi, eikä aivot oikein pelanneet, oltiin väännetty tunti siellä terminaalin edessä jo.. Kuski vei meidät sitten paikkaan nimeltä "Tourist Information India" - oli aivan valtion leimalla varustettu ja "government approved", joten oltiin helpottuneita, vaikkei puitteet olleet kummoiset. Meille sanottiin että meitä palveleva heebo on tulossa pian. Odotettiin tunti, kaksi.. Sitten kun tyyppi tuli paikalle, se tarjosi meille teetä ja leipää ja vakuutti kaiken olevan nyt hyvin. Kohta katseltiin jo esitteitä Kashmirista (provinssista) ja mitä kaikkea.. "In India it is not safe to travel without a plan, no, no no no" se sanoi ja lupasi hoitaa meille kaikki bussit ja majoitukset valmiiksi, kunhan nimeäisimme paikat, joissa haluamme käydä. Sanoimme että haluamme vain Dharamsalaan, mutta se ei hänelle kelvannut, ei millään. Tässä vaiheessa ois pitänyt tajuta, että tuo paikka missä oltiin, ei ollut turisti-info vaan ovelasti nimetty matkatoimisto. Maksettiin sitten yli 2000 euroa paskistakin paskimmista bussikuljetuksista paskimpiin hostelleihin, jotka ois maksanut meiltä itsenäisesti maksettuna kärpäsenpaskan verran. Meidät ylipuhuttiin myös lähtemään sinne helvetin Kashmiriin 10 päiväksi. Oli tosiaan joulukuu - mikä tarkoitti, että valokuva-albumista näytetyt vihertävät kuvat eivät olleet ajankohtaisia. Kashmir oli kylmä ja karu paikka, ja matka sinne kesti 26 tuntia bussissa, jossa oli sisällä välillä muutama aste pakkastakin. Jos bussin muut kulkijat eivät olisi tuoneet meille vällyjä ja peitteitä, olisimme varmasti sairastuneet hyvin ikävästi. Mummoni on onneksi vasta eläköitynyt ja reipas nainen, mutta koville tämä juttu hänetkin laittoi. Kashmirissa sitten yövyimme lauttahostellissa, jonka omistaja oli - kippaskappas - matkatoimistotyypin veli. Siksi se meidät väkisin sinne tahtoi. Ei ole asiakkaita siellä päin joulukuussa ja leipä on tienattava. Kaikki travellerit mitä siellä tavattiin, oli huijattu sinne samalla tavalla, ja monet olivat sairastuneet, sillä huoneissa oli öisin pakkasta, eikä kaikkiin huoneisiin saanut lämmitystä. Siinä vaiheessa terve itsekkyys pelasti meidät, vaadittiin että halutaan lähteä heti kun voidaan. Poliittisten/uskonnollisten levottomuuksien vuoksi jouduttiin yöpymään kaksi yötä, jonka jälkeen lähdettiin Jammun kautta Dharamsalaan. Kun päästiin sinne McLeod Ganj -kylään minne oltiin koko ajan haluttukin, tirautettiin pikku itkut ja skipattiin kaikki loput kohteet. Rahaa meni hukkaan aivan törkeän paljon, matkatoimiston tyypit kun ei suostunut palauttamaan mitään - ehei, ne lähti vittu JAPANIIN niillä rahoilla ja meidän piti maksaa itse kaikki toiseen kertaan paitsi majoitus Dharamsalassa. Opittiinpahan ehkä jotain Intiassa matkustamisesta.

mahatauti

Intian matkalla kaikki olisi muuten sujunut hyvin ja varmaan ilman mahavaivoja mutta kun kerran ravintolassa tultuamme katukahvilasta ostimme paikallisen suunraikastimen.. tietämättä mitä se on.. se on sellainen lehteen kääritty siemen ja raikastin nyytti. Maistuu ihan saippualta. Puriaismme kerran ja purskahdimme nauramaan. Molemmat aloimme sylkeä sitä kiivaasti pois. Saippuan/deorodantin maksu säilyi kauan suussa (kuulemma kun myöhemmin kyselimme, siihen laitetaan oikeasti parfyymiä) ja molemmilla meni maha sekaisin. Mutta onneksi vain lievästi.. meni ohi ilman suurempia ongelmia mutta varoitan kaikkia Intian matkailijoita. Varokaa parfyyminyytteja:)

Vanhan ajan "kolonialisminen" hotelli

Tosi hieno hotelli, tunnelma oli vanhan brittiläisen vallan aikainen. Tarjoilijoilla tuon ajan mukaiset asusteet, samoin palvelu. Hinnat ovat kovat, olut maksaa hotellin 1911-ravintolassa 370 rupiaa. Ympäristö ja palvelu tosin antavat hiukan anteeksi korkealle hinnalle. Jos sinulla on maksaja reissullesi, suosittelen tätä hotellia ihan kokemuksena.