Matkakokemukset - Hotelleja Fuerteventuralla

Maxorata beach, kiva ja rauhallinen hotelli

Prinsessa    04.07.2018    Fuerteventuran hotellit    Fuerteventura
Yöpymisen ajankohta: Joulukuu 2017 | Hotelli: Maxorata Beach

Asuimme joulukuussa 2017 Maxorata Beach hotellissa Corralejossa. Meillä oli kuuden hengen (4 aik + 2 lasta) porukalle iso kaksikerroksinen kolmio. Alakerrassa oli keittiö, olohuone ja ruokailutila, WC+suihkukaappi ja parveke. Yläkerrassa kaksi makuuhuonetta, jossa toisessa oli vaatehuone ja toisessa parveke. Yläkerrassa oli myös iso kylpyhuone, jossa oli WC. Alakerran olohuoneen sohva oli levitettävä, jossa meidän porukasta kaksi aikuista nukkui. Olkkarissa oli myös iso telkkari ja pyykinkuivausteline.

Huoneisto oli siisti ja tilava. Keittiössä oli aika vähän kokkailuun sopivia ruuanlaittovälineitä, mutta lautasia ja mukeje yms oli riittävästi. Olisi pitänyt ostaa vaikka yksi paistinlasta ja kauha, niin olisi ollut kivempi laittaa ruokaa. Mutta menihän tuo veitsellä ja lusikallakin =)

Yläkerran kylpyhuoneessa oli liukuikkuna, jonka toinen lasi puuttui kokonaan. Kävimme mainitsemassa tästä respassa, että ikkuna korjattaisiin, mutta lupauksista huolimatta ikkunaa ei korjattu viikon aikana. Eikä se kyllä sitten juuri häirinnytkään =) Toimipahan tuuletus!

Siivous toimi ihan ok ja lakanatkin vaihdettiin muutaman kerran loman aikana. Tiskit piti itse tiskata.

Uima-altaan vesi oli aivan jäätävän kylmää! Ja toisin kuin yhdessä hotellin esittelykuvassa on, niin aikuisten altaan päädyssä ei ole puoliympyrän muotoista lastenallasta. Tämä oli vähän pettymys. Lastenallas sijaitsi vähän erillään ihan toisessa päässä uima-allasbaaria, ja oli pieni, matala ja karheapohjainen allas. Uima-allasalueella oli päivittäin porukkaa, mutta tuoleja ei tarvinnut varailla ja hyvin mahduttiin joka kerta.

Uima-allasbaarista sai smoothieita, jädeä, juomia ja pientä syömistä. Sekä respassa että allasbaarissa henkilökunta ja palvelu oli ystävällistä.

Arvosana hotellille:

meluisa hotelli

Vieras    25.10.2015    Jandian hotellit    Jandia
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2015 | Hotelli: Iberostar Playa Gaviotas Park - All Inclusive

All Inclusive kattava, siinä olikin hyvät puolet. Henkilökunnasta osa toki oikein mukavia, osa varsin töykeitä. Huoneessa repaleiset lakanat ja pyyhkeet. Iltaohjelman melu kantautui huoneeseen erittäin häiritsevästä aina puolille öin asti. Jos haet rauhallista hotellia, älä valitse tätä vaihtoehtoa. Ns Junior sviitit hotellissa ovat max standard tason huoneita muutenkin

Arvosana hotellille:

Viihtyisä hotelli keskustassa

Vieras    06.01.2013    Corralejon hotellit    Corralejo
Yöpymisen ajankohta: Tammikuu 2013 | Hotelli: Dunas Caleta Club

Olimme toista kertaa Corralejossa; ensimmäisellä kerralla yövyimme Lobos Bahia Clubissa, joka nyt oli remontoitavana. Tämänkertainen hotelli Dunas Caleta Club sijaitsee keskustan poikkikadulla, ja jos huoneiston saa kauempaa hotellin ravintolasta, kuten me saimme, meteliä ei kuulunut. Tilavat huoneet ja terassi, jossa valmiina aurinkotuoleja. Keittiössä varusteina mm. mikroaaltouuni, vohvelirauta, vedenkeitin ja liesi. Siivous ok. Hotellin aulan tietokoneet toimivat vaihtelevasti, mutta kolikon sai kyllä receptionista takaisin, jos nettiin ei sillä kertaa päässyt. Järjestyshäiriöitä ei näkynyt. Hotelliasukkaiden enemmistö oli brittejä. Torakoita ei näkynyt; vain pari hyttystä ja kärpästä =)

Arvosana hotellille:

Urheiluhullujen hotelli Las Playitas

Vieras    04.12.2012    Fuerteventuran hotellit    Fuerteventura
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2012 | Hotelli: Aparthotel Las Playitas

Apollomatkojen matkalla Fuerteventurassa Las Playitas Aparthotellissa ,2 aikuista. Iso hotellikompleksi ,ainoa hotelli lähialueella . Muistuttaa jotain isoa urheiluopistoa .Siistihköt huoneet ,kohtalaisen isot allasalueet ,huoneissa siivous vain 4 krt.vko ,paljon urheilumahdollisuuksia : Spinning ,tennis ,vesijumppa ,olympiamittainen uima-allas ,kuntosaleja ,golgkenttä vieressä ym.ym. Ohjatun liikunnan melu (jumputus) hieman häiritsevää päivisin .Ei juuri minkäänlaista ilta/yöelämää ,sitä etsivät pysykää täältä pois ! Vähän eri ruokapaikkoja ,6 km. päässä Gran Tarajalin pikkukaupungissa lisää . Paljon kärpäsiä ,joiden poistamiseksi ei näyttänyt kukaa tekevän mitään ,liekö ilmiö johtunut vuodenajasta ,vai onko aina ? Tuulinen paikka ja vaihteleva ilmasto . Sopiva paikka lapsperheille ja urheiluhenkisille ,me emme vaimoni kanssa kyllä enää mennä !

Arvosana hotellille:

all inclusive-hotelli, Apollomatkat

Vieras    04.06.2012    Corralejon hotellit    Corralejo
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2012 | Hotelli: OASIS VILLAGE

Olimme maaliskuussa 2012 Apollomatkojen kautta Hotelli Oasis Villagessa Corralejossa. Olemme nelihenkinen perhe, lapset 6v ja 8v. Meille oli varattu hotellista 2 vierekkäistä perhehuonetta, koska hotellin henkilökunnan mukaan neljä henkeä ei mahdu yhteen perhehuoneeseen. Huoneissa oli makuuhuone sekä keittiö/olohuone. Tämä järjestely toimi ihan ok, koska huoneet olivat vierekkäin ja parvekkeiden kautta pystyi myös tarvittaessa kommunikoimaan. Positiivista oli se, että tällaisella huonejärjestelyllä oli riittävästi esim. vaatekaappitilaa.

Itsehuoneistot olivat hieman kuluneita, mutta toimivia. Astioita emme juurikaan käyttäneet all inclusiven takia. Siivous toimi hyvin ja huomaamattomasti. Sängyt kohtalaisia, tyynyt kovia ja peitot suomalaiseen makuun ohuita/hankalia (ei pussilakanoita), mutta tämä lienee ihan tavallista monissa muissakin kanarian kohteissa. Lisäpeittoja oli kuitenkin kaapissa, joten palella ei yöllä tarvinnut. Tv:n kaukosäätimestä olisi pitänyt maksaa, me emme tätä kuitenkaan ottaneet, emmekä juuri tv:tä avanneet. Suihkusta tuli aamuisin melko viileää vettä, mutta emme antaneet tämän lomaa häiritä. Torakoita näimme loman aikana kaksi kappaletta, toisen altailla ja toisen ravintolassa, joten ötökkä ongelma ei ollut.

Hotellin uima-altaat olivat ok, molemmat lapsemme osaavat uida ja pulikoivat niissä mielellään. Meilkein aina löytyi aurinkotuoleja, vaikka jonkun verran ihmiset niitä varailivat. Suomalaisia hotellissa oli vähän, enimmäkseen äänekkäitä englantilaisia, joille oli myös altailla tapahtuva päiväohjelma suunnattu. Altailla soi musiikki noin klo 10.30-16 välillä. Allasbaarista sai all inclusiveen kuuluvat juomat ja välipalaa noin klo 15-17.

Ruoka oli ihan hyvää, ei mitään guormet tasoa, mutta aina löytyi jokaiselle jotakin. Eikä nälkä päässyt yllättämään missään vaiheessa. Pöytätilaa löytyi hyvin, johtunee osaksi siitä, että olimme joka ruokailussa melko ajoissa. Tarjoilijat olivat todella tehokkaita, välillä jopa liian nopeita ;)

Hotellin sijainti oli ok, keskustaan ehkä noin kilometrin matka. Corralejon ostostarjonta oli heikkoa, joten shoppailun ystäville en suosittele.

Kaiken kaikkiaan hyvä loma, all inclusive vaihtoehto lapsiperheelle erittäin helppo ja suositeltava vaihtoehto. Matka hinta-laatu suhde ihan kohdallaan. Hotelliin voisin mennä toisenkin kerran, Corralejo tuli kuitenkin nähtyä yhden matkan aikana. Hotellin respa henkilökunnalle pisteet melko hyvästä englannista.

Arvosana hotellille:

Rauhallinen lähellä rantaa

Vieras    27.04.2010    Jandian hotellit    Jandia
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2010 | Hotelli: Jandia Luz

Hyvällä paikalla siisti ja rauhallinen,menen uudestaan tähän huoneistohotelliin.

Arvosana hotellille:

Rauhallinen hotelli ja kaunis pihapiiri

Vieras    03.04.2010    Fuerteventuran hotellit    Fuerteventura
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2010 | Hotelli: Playa Park Club

Hotelli on matkatoimiston mukaan kolmen tähden hotelli.

Oman kokemuksemme mukaan antaisimme sille jopa neljä tähteä, koska olemme olleet jonkun toisen matkatoimiston matkalla toisessa kohteessa kolmen tähden hotellissa ja taso on ollut paljon heikompi.

Palvelu oli ystävällistä ja joustavaa, ja saimme varaamaamme parempitasoisen ja kookkaamman huoneiston sekä extrahyvityksen hotellin alunperin virheellisten huonesijoitusten johdosta. Hotellin pihapiiri on kaunis ja hyvinhoidettu. Ainoa puute oli mielestämme yksitoikkoinen ja suhteellisen niukka aamiaispöydän tarjonta, mutta kyllä silläkin pärjäsi. Pariviikkoisen oleskelun jälkeen meille jäi hyvä muisto.

Arvosana hotellille:

Suite Atlantis, Fuerteventura Resort

Vieras    25.02.2010    Corralejon hotellit    Corralejo
Yöpymisen ajankohta: Helmikuu 2010 | Hotelli: Suite Atlantis Fuerteventura Resort

Suosittelen liikunnasta pitäville Suite Atlantista tukikohdaksi. Pysyy kunnossa kun pari kertaa päivässä tekee muutakin kuin makailee ja syö. Sieltä on kävelymatka dyyneille ja kävelymatka kylän keskustaan. Toki voi helpottaa siirtymistä kun vuokraa auton tai pyörän (hotellin alueella oma vuokraamo - ja oikeastaan vieressä oleva hipermarkettikin on sen tontilla).

Suite Atlantis kesti todella rajun myrskyn vaurioitta (noin 110 km/h tuulta), neljä tähteä hotellin katolla kertoo monipuolisesta ravintolavalikoimasta ja kaksi torakkaa kämpässä tekee terää kotimaan matkalaukun huolelliselle pakkaamiselle.

Fuerteventura sopii oikeastaan vain rantaihmisille, koko saarelta ei löydy juurikaan mitään kaupunki-ihmisille. Tätä ei ehkä matkailutoimistot tuo riittävän selvästi esille. Ihan sama mistä etelänmaasta käy kenkänsä ja käsilaukkunsa ostamassa, Fuerteventurasta ei siihen juurikaan lisäarvoa löydy. Hyvä puoli on, että Lanzarotelle on lyhyt matka.

Arvosana hotellille:

Hyvä golfhotelli

Vieras    08.12.2009    Caleta de Fusten hotellit    Caleta de Fuste
Yöpymisen ajankohta: Joulukuu 2009 | Hotelli: Elba Sara Beach & Golf Resort

Erinomainen sijainti. Lyhyt matka golfkentille. Siisti ja tasokas hotelli. Ainakin joulukuussa jo rauhallinen.

Arvosana hotellille:

HYVÄ HUONEISTOHOTELLI!

eira45    22.11.2009    Corralejon hotellit    Corralejo
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2009 | Hotelli: Apartamentos Fuentepark

Hyvällä paikalla, keskustassa, silti rauhallinen. Tilava, siisti, mitä nyt muutama torakka kylppärissä. Pidä yöllä valot päällä, niin ei ilmesty. 1999 ja 2009 tässä hotellissa. Ei mainittavia parannuksia 10 vuoden sisällä. Uusi hyvin toimiva iso jääkaappi-pakastinyhdistelmä. Hyvät sängyt, tilava vaatekomerosto makuuhuoneessa. Jos saat alakerran huoneiston, niin oma terassi todella suuri.... Tähän hotelliin aion matkustaa vielä kolmannenkin kerran......

Arvosana hotellille:

halpa ja hyvä

Vieras    17.09.2008    Fuerteventuran hotellit    Fuerteventura
Yöpymisen ajankohta: Tammikuu 2006 | Hotelli: Alameda

Perus majoitus, halpa useamman viikon matkalle. 7-9 kerroksista hyvät näköalat merelle. Edullinen ja hyvä ruoka .

Arvosana hotellille:

Loistokas iso hotelli

Vieras    19.08.2008    Jandian hotellit    Jandia
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2007 | Hotelli: Barceló Jandía Mar

Kaikki toimii hyvin.

Arvosana hotellille:

vaatimaton, halpa , yläkerroksissa UPEAT näköalat

Vieras    14.06.2008    Fuerteventuran hotellit    Fuerteventura
Yöpymisen ajankohta: Tammikuu 2007 | Hotelli: Alameda

Halpa, viihtyisä , vanhahko mutta toimiva apartamentos, asiallisen siisti , ainoa puute on kylpyammeen puuttuminen - mutta suihku onkin sitten turvallinen vanhuksillekin. Olemme ollet hotellissa kolme kertaa (kolme viikkoa kerrallaan) ja jälleen vuoden vaihteessa menossa 4:ksi viikoksi, niin ettei kait se voi ihan kamala paikka olla... Tammikuussa lämpimämpi siellä kuin täällä..

Arvosana hotellille:

kylän keskellä

Vieras    13.03.2008    Jandian hotellit    Jandia
Yöpymisen ajankohta: Tammikuu 2007 | Hotelli: Igramar

Rauhallinen, saa nukkua kunnon yöunet. Ympärillä paikallista asutusta, jota voi seurata mielenkiinnolla. Huoneisto kaksi kerroksinen, makuuhuoneessa ilmastointi. Iso kylpyhuone yläkerrassa, alakerrassa wc ja suihku. Keittiö tavallinen, mutta alakerran ja yläkerran parvekeet viihtyisät ja mukavat. Aurinko paistaa koko päivän ja auriongonlaskua saa seurata aina kun pilvet sallivat. Ihan mukava majoitus!

Arvosana hotellille:

halpa ja hyvä

Vieras    03.03.2008    Fuerteventuran hotellit    Fuerteventura
Yöpymisen ajankohta: Tammikuu 2006 | Hotelli: Alameda

Aurinkomatkat tekee hotelliin pakettimatkoja kerroksiin 7 - 9 joista on hienot merinäköalat ja näkymät Jandian turistikeskuksen. Huoneet yksinkertaiset, kylpyhuoneessa pelkästään suihkunurkkaus, mutta olohuone tilava ja illat kuluu satelliittitv.tä katsellessa. Allasalue pienehkö - mutta uima-allas yleensä lämmitetty, mikä todellinen yllätys tämän tasoisessa hotellissa. Olemme olleet hotellissa 3 kertaa 3 viikkoa, joten ei se voi huono olla. Mutta tasoa hakevat maksukykyiset harkitkoot ensin...

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Fuerteventuralla?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.