Matkakokemukset - Aktiviteetit ja harrastukset Tallinnassa

Vanilla Sky kauneushoitola

Vieras    26.09.2018    Tallinnan aktiviteetit ja harrastukset    Tallinna

Kävimme kavereiden kanssa kasvohoidoissa Vanilla Skyssa ja oli karvas pettymys! Hoito tehtiin todella nopeasti ja hutiloiden ja kosmetologi poistui huoneesta pitkiksi ajoiksi tekemään jotain muuta. Kaverilleni laitettiin epäsopiva, kirveleviä, tuotteita kasvoille ja minulle ei laitettu edes kosteusvoidetta hoidon jälkeen. Lisäksi saimme tylyjä kommentteja siitä, että emme hoida ihoamme kunnolla kotona koska löytyy mustapäitä. Kaverini vaati alennusta huonosta palvelusta, mutta sai osakseen kettuilua. Ei enää ikinä tänne!

AHHAA-tiedekeskus Tallinnassa

AHHAA-tiedekeskus on kuulemma virolaisten Heureka. No, ei sinne päinkään, mutta ihan ihan mukava kohde lapsiperheille päivämatkalla Tallinnassa. Löytyy Vapaudenaukolta. AHHAAssa voit vaikka kokeilla miltä pelastusveneessä tuntuu olla, testata miltä tuntuu istua ihkaoikean poliisimoottoripyörän päällä tai ajaa kauko-ohjattavaa robottia. On auki joka päivä kahdeksaan saakka ja perhelippu taisi olla 12,50 euroa.

Ainakaan viime reissullamme AHHAA:sta ei löytynyt suomen sanaa eikä myöskään henkilökunta puhunut suomea, mutta eipä se meitä haitannut. Aikaa tiedekeskuksessa saat menemään ehkä reilun tunnin ja sen jälkeen Maias Mokkiin leivoskahville.

Laulu ja tanssi juhlat

Nämä vietetään joka neljäs vuosi ja nyt heinäkuun ansimmäisenä viikon loppuna on taas niiden vuoro.

Olin tänään tanssi esityuksessä ja siitä ei voi muuta lausua, kuin SUPER ja se oli loistava, kuinka paljon esiintyjiä ja miten hyvin kaikki oli organisoituna mukana oli niin nuoret kuin aikuiset tanssijat ja olen vieläkin haltioissani esityksestä. Huomenna on suuri paraati läpi Tallinnan ja sen jälkeen on laulukonsertti Lauluväljäkulla.

Itse menen sunnuntaina, sillä viimeinen konsertti on aina jollakin lailla erikoinen ja siinä kaikki antavat kaikkensa!

Suosittelen kaikille, jotka, ette ole vielä käyneet täällä näissä juhlissa pistämään kalenterin kulmaan ylös ,että neljän vuoden päästä on Tallinnan matka edessä, sillä siinä ette pety lainkaan!!!!!!!!!!!

Tervetuloa Tallinnaan!!!!!!!!!!

Puutarhataiteen festivaalit

Törmäsimme Tallinnan vanhan kaupungin laitamilla Tornien aukiolla puutarhataiteen festivaaleihin. Puutarhataide sisälsi aivan upeita istutusryhmiä ja kaikenlaista hauskaa rakennelmaa pihalle. Jos puutarhataide tai pihasuunnittelu kiinnostaa, niin kannattaa käydä tsekkaamassa. Festivaalit ovat auki koko kesän ja syksyn 3.6.–6.10.

Tornien aukiolle löydät vaikkapa Suur-Kloostri tai Suurtüki katuja niin pitkään että tulet muurien ulkopuolelle - sitten oletkin jo näyttelyalueella, ilmaiseksi.

Kävimme samaisilla puutarhataiteen festareille myös vuonna 2010 ja aina vain parani. Suosittelen kaikille niille, jotka hakevat uusia ja erilaisia ideoita puutarhaansa. Kannattaa siis ensi kesän Tallinnan päiväreissulla ottaa kamera mukaan ja suunnata näille festareille ideoita hakemaan.

Vanha Kaupunki

Vieras    16.05.2009    Tallinnan aktiviteetit ja harrastukset    Tallinna

Ihana paikka! Ihmiset tosi ystävällisiä.

Tallinna-kortti

Tallinna kortti tarjoaa vapaan pääsyyn tai alennuksen moniin tallinnan kohteisiin. Esim. bussilla tai ratikalla matkustaminen on ilmaista. Tai näin korttia mainostetaan. Itse koin kortin lähes hyödyttömäksi, ja useissa kohteissa joissa korttia mainostettiin ei oltu edes kuultu kortista. Bussissa ei korttia tarvinnut koskaan näyttää, enkä nähnyt kertaakaan että joku paikallisista olisi maksanut jotain bussissa. Lehti jossa esim. harrastus kohteita mainostettiin ei ollut ollenkaan ajan tasalla ja jotkin paikat joissa yritimme käydä alennetulla hinnalla olivatkin kiinni tai remontissa. Sisäänpääsy maksut sai pienellä alennuksella esim. museoihin ja eläintarhaan mutta eipä ne kalliita ollut muutenkaan. Ainut hyvä puoli oli mukana tuleva vihko jossa oli ihan kohtuu hyvät esittelyt paikoista ja matkustusohjeet. Jos olet erehtynyt ostamaan moisen läpyskän, voit ottaa sen autoon ikkunaskrabaksi! Mutta toisaalta ei se itse Tallinnakaan ole kovin ihmeellinen, ja viinaa saa laivalta melkeen halvemmalla ;P Heh ja en ees kehtaa puhua hotellista jossa majotuimme, yrittivät valehdella joka käänteessä enemmän rahaa, kuin mitä esitteissä luki.

Allasosasto+saunaosasto

Tosi hyvä kylpylähotelli ja hyvät palvelut hotelli SPA:ssa.Löytyy kaikenlaisia hoitoja laidasta laitaan .Suosittelen

Oletko vieraillut Tallinnassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.