Soussen matkakokemukset ja vinkit

Ratsastusreissu Sahara Beach-hotellilla

muus    10.06.2011    Soussen aktiviteetit ja harrastukset    Sousse

Ostimme kaverini kanssa suoraan Deturin oppaalta liput kyseiselle tallille, Menimme taksilla sinne, se oli kylläkin aika lähellä Monastiria, lähempänä sitä kuin Soussea. Hotelli oli aivan jumalaisen upealla paikalla ja todellakin joku supertäysihoito-lafka. Siellä sijaitsivat siis hevostallit, ja olimme ostaneet tunnin ratsastusretken rannalle. Mukaamme lähti paikallinen jätkä kuumahkolla nuorella orilla. Muuten mukavaa, paitsi meillä oli molemmilla tammat alla, ja minun tamma ei ainakaan tykännyt yhtään kun se ori tuli vähänkään liian lähelle. Muuten hevoset olivat todella rauhallisia, tai ainakin se kaverini ratsu. Se ei olisi jaksanut paljoa liikkuakaan :D Minä päästelin täyttä laukkaa oppaan perässä pitkin rantaa, ja se oli kyllä todella huikea kokemus!

Kaikenkaikkiaan todella hyvä kokemus, hevoset olivat kyllä melkoisen laihan oloisia, mutta eivät näyttäneet kovin kärsiviltä. Opas oli "jokseenkin" innokas meidän tyttöjen suhteen, mutta ei onneksi ihan iholle sentään tullut.

Vaatimaton ulkoa, hieno sisältä

muus    09.06.2011    Soussen hotellit    Sousse
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2009 | Hotelli: Kaiser

Hotelli Kaiser oli todella vaatimattoman näköinen ulkoa, mutta herranjestas sentään kun pääsimme sinne sisälle! Se oli todella upea sisältä, siis todella hieno aula ja yleiset tilat! Allas on aika pieni, mutta hyvin sinnekin mahtuu. Hotelli on aika lähellä myös rantaa että sinnehän pääsee aina.

Siivoojat kävivät päivittäin, mutta koko ajan oli lattiat hiekkaiset (johtunee kyllä jatkuvasta rannalla ravaamisesta). Aulabaarin pitäjä oli tosi rento tyyppi ja aamupala seisovasta pöydästä mahtava. Sillä pärjäsi piiitkälle päivään. Kahvi oli kyllä suoraan saatanasta mutta onneksi oli teetä ja mehua tarjolla.

Tarjolla olisi ollut erilaisia hierontoja ja hamamia yms, mutta niitä emme kokeilleet.

Arvosana hotellille:

hyvä palvelu

Vieras    13.11.2010    Soussen hotellit    Sousse
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2010 | Hotelli: Sindbad

Loistava kahden tähden hotelli, jossa palvelu parempaa kuin useissa neljän tähden hotelleissa.

Henkilökunta palvelualtista, jopa hotellin rannalla. Toivottavasti säilyy Finnmatkojen listalla.

Arvosana hotellille:

kaiserin ruoka

Nooraou    07.11.2010    Soussen ravintolat ja baarit    Sousse

Hotelli kaiserin ruokapaikasta joko piti tai ei. Muunmuassa monet ihmiset jättivät ruokansa syömättä. Söimme perheeni kanssa ainoastaa kuulemman Soussen parasta pizzaa. Pizza oli hieman kärvähtynyttä ja kuivaa, joten en suosittele paikkaa. Huono palvelu joutuu odottamaan kauan.

Eläinpuisto

Nooraou    07.11.2010    Soussen nähtävyydet    Sousse

Kaikki, joita kiinnostaa eläimet ja muutenki pitävät niistä niin suosittelen menemään Friquan eläinpuistoo. Retki on mukava ja päivä kuluu nopeasti. Puistossa pääsee mm.ruokkimaan norsuja (ei aina ), ratsastamaan kameleilla, kuviin stutrisien kanssa... Puistossa on monenlaisia eläimiä, joista varsinkin lapset pitävät. Retken päätteeksi mennään kalastajakylään, jossa mahdollisuus hieman kierrällä ja ostaa vaikka kahvilasta paikallista minttuteetä.Suosittelen suuresti tätä retkeä itse pidin kovasta ja oli mukava nähdä erillaisia eläimiä, joita ei suomesta löydy: ))

Lennähdä

Vieras    30.08.2010    Soussen aktiviteetit ja harrastukset    Sousse

suosittelen kokeilemaan taivaalle pyrähdystä liitovarjolla. Rannalla on siihen useassa kohtaan mahdollisuuksia.

Hinnaltaan muistaakseni n.15é ja kesto n.5-10min. "Ammattikuvaaja" räpsii kuvasarjan prosessista jotka näet heti laskeuduttuasi tietsikalta. Voit halutessasi (tietenkin haluat ;0) lunastaa kuva cd:n, n.60 kuvaa ja about 20é.

Tunis

Vieras    30.08.2010    Soussen nähtävyydet    Sousse

Otimme nopean junan Tunisiin, jolloin matkantekoa kesti about 1h30min. Hieman ensin huippasi, kun istuimme heti veturimiehen takana ja täten loistopaikoilla näkymin eteen ja sivuille !! Halusimme ottaa hieman etäisyyttä Sousseen ja nähdä pääkaupungin, joka oli näinkin lyhyen matkan päässä. Käppäilimme kujilla ja kaduilla. Oli oikein vilkasta ja eläväistä meininkiä. Ainoa mitä ihmettelimme ja miksi kokopäiväretkemme tyssäsi pariin tuntiin oli se, ettemme löytäneet yhtään avoinna olevaa kahvilaa, ravintolaa... -ramadanin aika !!! Takaisin matkasimmekin täten oletettua aikaisemmin, jolloin otimme 2 tuntia kestävän junamatkan. Mutta EHDOTTOMASTI käymisen arvoinen kohde !!

Katsa

Siisti, myös sijainniltaan

Vieras    30.08.2010    Soussen hotellit    Sousse
Yöpymisen ajankohta: Elokuu 2010 | Hotelli: Nejma

Sijainti todella hyvä. Varsinaiseen eskustaan lyhyt kävelymatka ja merikin heti tien toisella puolella. Vilkkaasta liikenteestä huolimatta kuitenkin "rauhallinen" hotelli, meteli ei nimittäin kuulu häiritsevästi esim. allasalueelle saati huoneisiin. Henkilökunta ystävällistä, eivätkä olleet "piilossa", vaan vuorokauden ajasta riippumatta aina joku tai useampi oli työssään.

Rahanvaihto ei aina onnistunut, kun eurot olivat loppu, mutta esim. pankki on aivan hotellin vieressä (ehkä vaihtavat pankissa hieman parempaan kurssiin). Komissiota ei peritä. Isompi ruoka/tavaramarketti löytyy n. 100m päästä. Niin ja alkoholiakin näytti olevan tuolla myynnissä, me emme sitä tosin saaneet ostettua, koska olimme kohteessa ramadanin aikaan !!

Huoneemme oli korkeahko ja siten ihanan ilmava, tosin tehokas ilmastointi oli myös käytössämme. Huoneesta löytyi iso jääkaappi johon sai näppärästi mm. vesipullot kylmenemään. Siivooja kävi joka päivä siivoamassa ja petaamassa. Ylimääräiset rahat ja maksukortit, passit säilytimme tallelokerossa, joka oli ilmainen.

Huoneemme oven aukaiseminen tuotti "tuskaa". Lukkopesät ovat aivan omaa luokkaansa (kuulin, että muutkin räpläsivät oviensa kanssa). Avaamisessa ei voinut hosua vaan oli rauhassa houkuteltava aukeamaan. Onneksi mieheni oli tässä näppärämpi ja ennenkaikkea kärsivällisempi.

Hotellin omia pyyhkeitä ei tule viedä allasosastolle, joten ostapa rantapyyhe heti lähimmästä matkamuistokaupasta. Kaikki varailivat petejä heti aamiaiselle mennessään ja mikäli ei siihen samaan kisaan lähtenyt mukaan, niin pedittäpä saatoit jäädä. Tosin hiekkarantahan on tien toisella puolella ja siellä on hotellin oma alue, jonka pedit ovat maksuttomia.

Aamianen oli aika yksinkertainen ja samankaltainen joka päivä viikon aikana. Mutta kun siihen tottui, niin "maassa maan tavalla" tässäkin kohtaa. Lounaan söimme useampana päivänä hotellin ulkoilmaravintolassa. Merelliset pitsat ja pastat olivat runsaita ja sopivan suolaisia kaljan tai viinin kera.

Lähtöpäivänä huoneiden luovutus olisi ollut 12, mutta ostimme lisäaikaa, koska lentokentälle nouto oli vasta 19 aikoihin. Huone maksoi mielestäni n.30 dinaaria eli about 15é. Joka oli siis pikkusumma siitä ilosta, että sai kuuman päivän jälkeen käydä vielä huoneessa suihkuttelemassa jne.

Arvosana hotellille:

Positiivinen kokemus

Vieras    23.04.2010    Soussen muita vinkkejä    Sousse

Kokemus Tunisian matkasta oli pelkkää plussaa. Ei ihmiset siellä ollu muita kummenpii. Totta kai joka maassa pitää pitää huolta rahoistaan ym. tavaroistaan. Ja kyllä tunisialaiset huumoria ymmärtää. Itsestäs kiinni miten ihmiset sinuun suhtautuu. Ja hotellimme Royal Jinene saa täydet 10 pistettä! Ruoka hyvää ja valinnan varaa ihan kivasti (puolihoito). Kokki-pojat tosi mukavii, huumorii ymmärtävii. Eipä jääny suru puseroon, kun kävi syömässä.

Luettuani muiden ihmisten kokemuksia, en ymmärrä missä maassa he ovat olleet. Sain aivan eri käsityksen ko. maasta. Uudelleen menen kun on taas sellainen tilanne, että rahavarat ja vapaus antaa myöten.

Erittäin siisti hotelli

Vieras    15.11.2009    Soussen hotellit    Sousse
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2009 | Hotelli: Dessole Abou Sofiane Resort - All Inclusive

Olimme vaimon kanssa kahden viikon lomalla ko. hotellissa. Hotelli on siisti. All inclusive ruoka on liian yksipuolista. Ruokaa on paljon, mutta ei vaihtelua, vaan samat ruoat päivästä toiseen. Samoin aamiaisella aina samat leikkeleet. Mielestämme ei luulisi olevan vaikeaa tehdä esim viikon menu, jota vaihdettaisiin.

Jos menette tähän hotelliin, niin omat pyyhkeet on paras ottaa mukaan. Hotellin pyyhkeet ovat kuin postimerkkejä, siis liian pienet.

Yleisesti ottaen hotelli sopii rauhaa rakastaville, koska se ei ole mikään melupaikka. Ohjelmaa on päivisin ja iltaisin niin paljon, että ei tarvitse lähteä mihinkään jos ei halua. Joka ilta tunnin mittainen show jonkun aiheen ympärillä ja päivällä erilaisia aktiviteetteja joihin on mukava osallistua. Helppoa lomaa lyhyen lentomatkan päässä.

Arvosana hotellille:

Varo "tuttuja" Tunisiassa.

Patjaha    23.09.2009    Soussen vaarat ja ongelmat    Sousse

Olimme lomakauden alussa Tunisiassa Soussessa. Törmäsimme päivittäin huijareihin jotka tekeytyivät "tutuiksi". Yleensä henkilö kävelee sinun ohitsesi ja tervehtii tuttavallisesti. Seuraavassa kadunkulmassa seisoo sama henkilö ja sama tervehdys. Hetken kuluttua hän kävelee vierelläsi ja kysyy että etkö tunne häntä, kertomansa mukaan hän työskentelee samassa hotellissa jossa asut. Tässä vaiheessa meillä soi aina hälytyskellot, emmekä lähteneet hänen matkaansa "kamelimarkkinoille, moskeijaan, hänen tuttunsa halpaan myymälään" tai muuhunkaan houkutukseen. Jäi pieneksi arvoitukseksi oliko heillä tarkoitus ryöstää meidät vai houkutella johonkin kaupantekoon?

Samalla menetelmällä myydään kaduilla merirosvolaivoihin "halpoja" lippuja, jotka osoittautuvat hinnaltaan lähes kaksinkertaiseksi satamassa myytyihin nähden.

mahdoton meininki

sainile    26.12.2008    Soussen ostokset    Sousse

samanlaista tyrkyttämistä ja vieläpä suomeksi kuin venäjällä! moni osti nahkarotsin kun olivat aika edullisia ja sai teetettyä omilla mitoilla,hinta halvimmillaan alle 100 euroa.keramiikka edullista ja kaunista.pitää kokoajan tinkiä! kannattaa pari ekaa päivää katsella ja vertailla hintoja!esim.taksin hinta tosi vaihteleva 2-7euroa sama matka--siis muista taas tinkiä!olimme reissussa lokakuulla,kohtuullinen ilma.

Rahalla saa ja hevosella pääsee

llauraa-    04.11.2008    Soussen lennot & liikenne    Sousse

En tiedä muista Tunisian kaupungeista, mutta Soussessa seisoo upeasti koristeltuja hevosvaunuja joka kadunkulmassa. Tämä tunisialainen "taksinkorvike" on lähes puolet kalliimpi kuin taksi, mutta kyyti on tuplasti hauskempaa! Saman voi tosin kokea myös Helsingissä, mutta vertaa hintaa: sama matka Tunisiassa n. 5e, Suomessa 20e.

Tunisialaisten luksushotelli = suomalaisten perustasoa

llauraa-    19.10.2008    Soussen hotellit    Sousse
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2008 | Hotelli: El Mouradi Palace

Thaimaahan matkaaville annetaan usein vinkki: kannattaa mennä mahdollisimman ylelliseen hotelliin, koska hintataso on niin alhainen. Tunisiaan annan saman ohjeen, tosin siitä syystä, että tunisialaiset laatuvaatimukset eivät ihan vastaa suomalaisia.

El Mouradi Palaceen astuessa huomio kiinnittyy yleiseen sähläämiseen. Oli kellonaika mikä tahansa, aula on täynnä erimaalaisten ihmisten ryhmiä ja ympäriinsä haahuilevia turisteja. Hotelli kieltämättä on hieman sekava, käsittäähän sen pelkkä päärakennus 500 huonetta. Reippaalla kävelyvauhdilla aulasta omaan 2. kerroksessa sijaitsevaan huoneeseemme meni n. 10min, kiitos loputtomien käytävien. Palvelu oli asiallista, ehkä liiankin muodollista minun makuuni. Ainoastaan altaalla ja rannalla oli vapautuneempi tunnelma. Hotellin allasviihdyttäjä onkin näkemisen arvoinen, hän keksi joka päivä uutta ohjelmaa ja saikin aikaan lukuisia naurunremahduksia. Allasalue oli siisti, mutta me vietimme aikaa mieluummin rannalla. Varsinkin toinen rantavahdeista oli huippuhauska, lieneekö johtunut perusluonteesta vai runsaasta tipistä. Opimme kantapään kautta, että tippiä kannattaa antaa vaikkei kukaan sitä näyttäisi odottavankaan: ensimmäisen päivän mokamme ansiosta saimme loppuviikon ajan kärsiä toisen rantavahdin tuimista katseista. Ranta oli mielettömän ihana, ei liikaa ihmisiä ja uiminen oli turvallista.

Huoneet olivat melko reilun kokoisia, plussaa parvekkeesta ja erillisestä vessasta kylppärin lisäksi. Mitään luksusta ei tosin kannata odottaa, parhaiten huonetta voisi verrata Suomen peruslaadukkaisiin Sokos hotelleihin. Ilmastointi toimi hyvin, ainoaksi ongelmaksi muodostui vesijohtovesi joka muuttui aina tiettyyn kellonaikaan likaisenruskeaksi.

Aamupala oli todella monipuolinen ja sisälsi kaikkea aina vihanneksista munakkaaseen, ohukaisista friteerattuihin leivoksiin ja jugurtista paikallisiin erikoisuuksiin. Hotellin muutkin ravintolat menettelivät, tosin suosittelen ensisijaisesti läheisen sataman, Port El Kantaouin hulppeita ravintoloita.

Iltaelämää hakevien kannattaa suunnata jonnekin muualle, El Mouradissa ei nimittäin tapahtunut yhdeksän jälkeen juuri muuta kuin karmea karaoke ja eläkeläismummojen tanssishow.

Vielä varoituksen sana: jos satut olemaan nuori ja edes vähän ihmisen näköinen, harkitse kaksi kertaa ennen kuin kävelet hotellin etupihalla sijaitsevaan kauppaan nimeltä Star Bazar. Nuorta miesmyyjää ei nimittäin vähimmässäkään määrin kiinnosta minkään sortin myyminen vaan ennemminkin se, lähdetkö kahville/discoon/iltakävelylle. Lisäksi suosittelen ottamaan vanhempaa matkaseuraa mukaan: herra nimittäin kähmii milloin ikinä vain saa tilaisuuden, eikä hänen otteestaan pääse kovin helposti pois! :D

Arvosana hotellille:

parhaat pizzat

Lionking78    29.06.2008    Soussen ravintolat ja baarit    Sousse

tunisiassa parhaat pizzat saimme hotelli kaiserin ravintolasta! aivan mielettömän hyviä! Palvelu moitteetonta!

Oletko vieraillut Soussessa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.