Mui Nen matkakokemukset ja vinkit

Leijasurffaus Muinessa

Vieras    03.05.2014    Mui Nen aktiviteetit ja harrastukset    Mui Ne

Helmikuu 2014, suuntana Vietnam sekä Muinen aallot ja haaveena leijasurffaus. Lensimme Amsterdamin ja Kiinan kautta Saigoniin josta yhden yön jälkeen matka jatkui bussilla Muineen. Muinen rannat on täynnä leijasurffareita, Leijoja oli parhaillaan ilmassa varmasti sata tai enemmän. Leijakouluja on alueella monia. Homma tuntui toimivan siten että meidän täytyi kirjautua johonkin leijakouluun, jotta saimme olla ns. heidän koulun alueella. Rannalla ei ollut ns. " vapaata" tilaa jossa olisi voinut nostaa oman leijan ilmaan. Rantaan ei kadulta oikeastaan pääse muuten kuin jonkun hotellin tai leijakoulun läpi. Ranta oli jaettu leijakoulujen ja hotellien kesken. Kirjauduimme parina ensimmäisenä päivänä leijakouluun ja maksoimme päivästä pienen maksun. Maksuun kuului lupa "hengailla" heidän alueellaan, rantapoikien apu ja mahdollisuus pestä leijat päivän päätteeksi. Tässä leijakoulussa ei kuitenkaan ollut esim. toimivaa vesiskootteria jolla olisi pelastusapua saanut. Muinessa tuntui tuulevan joka päivä. Tuuli oli sen verran voimakas ja leijoja niin paljon ilmassa että itse aloittelijana en uskalltautunut aalloille ensimmäisinä päivinä. Muu matkaseurue lähti rohkeasti sekaan vain. Myöhemmin vuokrasimme skootterit ja löysyimme kalastajakylään päin mentäessä tyhjää rantaviivaa, jossa kuitenkin näkyi kalastusverkkoja. Kalastajakylän jälkeen löytyi pitkälti tyhjää rantaviivaa jossa ei ollut kalastusverkkoja. Myös jonkinlaista aaltoa tuli aamusta rantaan joten surffauskin onnistuu. Siellä pääsin itsekkin veteen harjoittelemaan, oli tilaa, eikä tarvinnut pelätä että tipautan leijan jonkun niskaan. Siellä ei ollut leijakouluja tms. Merivesi oli hieman viileää, ei samallalailla lämmintä kuin esim. thaimaassa. Shortsit ja pitkähihainen uimapaita oli ok varustus. Paitoja myydään paikanpäälläkin. Meressä ei ollut meduusoja tms. Muinesta löytyy paljon surffikauppoja, Hintataso ei kuitenkaan ole erityisen halpa. Olimme reissussa Vietnamilaisen uudenvuoden aikaan. Silloin kannattaa huomioida että hotellit, bussit, junat ja lennot ovat aika täynnä. Bussilippuja sai ostettua, mutta junaan ja lentokoneeseen ei ollut toivoakaan. Pankit on silloin kiinni joten rahaa kannattaa varata reilummin. Uudenvuoden hässäkkä vaikuttaa parin viikon ajan. Ruoka on hyvää ja halpaa, bussilla matkustaminen on edullista. Aurinkoa ja lämpöä riitti. Muinessa kuitenkin tuulee joten siellä ei ole pakahduttavan kuumaa. Pysähdyimme Muineen viideksi päiväksi. Suunnitelmissa on palata takaisin pidemmäksi aikaa. Kirjoitin tämän pienen jutun koska huomasin että aiheesta ei löydy paljoakaan uusia kirjoituksia, joita olisin kaivannut ennen matkaan lähtöäni. Ehkäpä palaan aiheseen yksityioskohtaisemmin myöhemmin.

Cooking School

Vieras    03.02.2011    Mui Nen muita vinkkejä    Mui Ne

Suosittelen lämpimästi vähänkään kokkauksesta kiinnostuneille Mui Nen kokkikoulua! Mui Ne Cooking School löytyy netistäkin googlaamalla ja facebookissakin on omat sivut. Opetus tapahtuu englanniksi, joten kohtalainen englannin kielen taito on suotavaa. Paikka kurssille kannattaa varata muutama pv ennen.

www.c2skykitecenter.com/MuiN...fault.aspx

Hotelli Saigon Muine

Vieras    25.02.2009    Mui Nen muita vinkkejä    Mui Ne

Vaikka hotelli ei aivan uusi , palvelut , sijainti Muinessa , siisteys ,,, kaikki Ok . ja voi suositella varauksetta. ainoa * häiriö * tuuli ja kite-surffarit...

Oletko vieraillut Mui Nessä?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.