Kyproksen matkakokemukset ja vinkit

Huoneen sijainnilla on merkitystä

Vieras    04.11.2017    Pafoksen hotellit    Pafos
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2017 | Hotelli: Anemi

Huoneemme sijaitsi kadun puolella ensimmäisessä kerroksessa.Vastapäätä käytävällä keittiön ovi ja vieressä ehkä siivouskomero.Tavarantoimittajien ja henkilökunnan sivuovi myös vieressä.Aamuvarhain alkoi valtava meteli joskus viimeistään seitsemältä,kun kaikki huutivat toisilleen käytävällä ja kolina kaikista pullokuljetuksista ja pyykkikuljetuksista ym ym kuului sisään,oven alareunassahan oli muutaman sentin rako käytävään.Sama meteli jatkui illalla noin kymmeneen saakka.En ymmärrä,eikö henkilökunta olisi voinut puhua hiljempaa,kai he nyt tietävät,että siinä on hotellihuoneita.Ulkona huoneen vastapäätä,kadun toisella puolella on yökerho,joka oli ilmeisesti auki vain pe-la öinä.Siitä ei kuulunut kovaa meteliä edes sulkemisaikaan,paitsi,jos joku kaasutteli autoaan kovasti.Muuten hotelli oli hyvällä paikalla ja hlökunta ystävällistä,siisteys ei ollut ihan viimeisen päälle ja huoneessa vaan yksi lakana peittona kahdelle hengelle.Olimme onneksi aviopari,mutta silti pyysin toisenkin lakanan.Parvekkeellemme ei aurinko kyllä paistanut...mutta olihan altaalla tilaa,sillä siellä oli yllättävän hiljaista.Ruoka keskitasoa.

Arvosana hotellille:

Mukava paikka

Vieras    02.06.2017    Pafoksen hotellit    Pafos
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2017 | Hotelli: Avanti Village huoneistohotelli

Huoneistohotelli sijaitsee parin kilometrin päässä satama-alueesta. Bussilla on helppo liikkua ja busseihin voi ostaa kertalippujen lisäksi päivä- tai viikkolippuja. Rannat Pafoksella ei ole kovin hyvät, mutta rantakatua kiva kävellä. Matkanvarrella on kahviloita, kioskeja jne.

Hotellista tykkäsimme kovasti. Alue on melko suuri ja siinä on useita pieniä rakennuksia. Yhdessä talossa on aina neljä huoneistoa. Kaksi yläkerrassa ja kaksi alakerrassa. Meillä oli tilava ja perussiisti kaksio yläkerrassa. Keittonurkasta löytyi kaikki tarvittava. Allasalue on suuri ja aurinkopetejä on riittävästi. Vaikka ihmisiä oli paljon, niin aina löytyi paikat kolmelle. Allas syvenee loivasti toisesta päästä, lisäksi on erillinen lastenallas, jossa menee ns. lazy river.

Aamiaista sai hotellin omassa ulkoravintolassa (katto on, mutta ei seiniä), ja samasta paikasta sai lounasaikaan annoksia. Illallisbuffet on viereisessä Avanti hotellissa, noin parinsadan metrin päässä. Ruoka oli erittäin hyvää kaikissa edellä mainituissa paikoissa. Allasbaarissa kohtuullisen edullinen hintataso ja juoman voi nauttia myös altaassa. Lapsille on kiva leikkipaikka, jossa katos suojaamassa auringolta. Myös sisäleikkipaikka ja sisäallas, mutta meillä ei niille ollut tarvetta.

Heti hotellin ulkopuolella on muutamia ravintoloita ja supermarket, kaikki kohtuuhintaisia. Me harvoin matkustamme samaan hotelliin uudelleen, mutta tähän voisin mennä.

Arvosana hotellille:

Takapihan kaatopaikka

Vieras    28.09.2016    Pafoksen hotellit    Pafos
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2016 | Hotelli: Anemi

Vietimme tyttären kanssa viikon Pafoksella Anemi-nimisessä hotellissa. Matkan järjesti Aurinkomatkat. Matka kaikkineen meni ihan hyvin..paitsi että! Saavuttuamme Hotelli Anemiin, oli järkytys nähdä huoneen terassin maisemat. Huone oli suuntaan, mihin ei tietenkään paistanut aurinko missään vaiheessa päivä. Terassin edessä ja sivuolla oli ränsistynyt paikallinen kerrostalo noin 5-10 metrin päässä terassin kaiteesta. Terassin kaiteen toiselle puolelle oli kasattu jotain viemäriputken pätkiä ja kuutiollinen sementtijätettä. Myös hotellin kolme roskapönttöä haisi aivan terssimme tuntumassa, siis rottien unelma-asuinaluetta. Lisäksi terassin edustalla rehotti hoitamatonta pusikkoa ja maassa kaikenlaista roskajätettä ym.Näky oli siis järkyttävä! Päätin mennä valittamaan asiasta heti kättelyssä respaan ja saimmekin huoneen hotelin toiselta puolelta, mihin paistoi aurinko ihanasti klo 16 eteenpäin iltaan asti. Mutta, että voi olla huoneiden tasolla ja ennenkaikkea sijainnilla hotellissa eroa, hinta kuitenkin sama molemmissa. Kaikenkaikkiaan hoteli muuten oli siisti 3+ tähden arvoinen. Hotellin ympäristössä paljon tyhjilleen jääneitä ja ränsistyneitä liikekiinteistöjä. Näkymä ei ollut siis senkään puolesta silmiä hivelevä, mutta kun siitä käveli hieman eteenpäin niin alkoi kirkas meri jo näkyäkin ja maisemat muuttuivat positiivisemmaksi.

Arvosana hotellille:

B&B Camp Wolf / Kypros

Peppiina73    16.02.2016    Protarasin muita vinkkejä    Protaras

Olemme suomalainen perhe, joka tarjoaa Kyproksen lomalle edullisen ratkaisun majoittua!

Omistamamme B&B Wolf toivottaa suomalaiset perheet tervetulleiksi luoksemme lomalla! Kauttamme saa myös edullisia laitesukellus mahdollisuuksia ja koulutuksia!

Tervetuloa <3

www.campwolf.webnode.fi

Loistava ruoka ja palvelu ravintola Georgia

Vieras    22.05.2015    Protarasin ravintolat ja baarit    Protaras

Maukasta ja kohtuu hintaista ruokaa, suosittelemme.

Paikka on viihtyisä ja palvelu on nopeaa.

Suosittelen

Vieras    22.05.2015    Protarasin hotellit    Protaras
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2015 | Hotelli: Golden star

Varasimme kattohuoneiston "jaetulla" terasilla.

Siinä on kaksi aurinkotuolia ja kalusteryhmä.

Aurinko paistaa koko päivän siihen ja siitä näkee merelle.

Vaikka terassien välillä oli matala aita ja käytävä, niin emme

kokeneet naapureita häiritseviksi.

Huoneistossa oli myös toinen pienempi parveke, jossa oli pöytä ja

kaksi tuolia.

Hotellissa oli myös itsepalvelu pyykinpesu ja kuivausrumpu mahdollisuus.

Hotellin henkilökunta oli ystävällistä ja aamupala runsas.

Arvosana hotellille:

lapsiystävällinen hotelli rannalla

Vieras    27.04.2014    Pafoksen hotellit    Pafos
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2014 | Hotelli: Kefalos beach village

Hotelli sijaitsee pikkuisen syrjässä sekä Pafoksen satamasta että vanhasta kaupungista, ja se onkin mielstäni ainut huono puoli. Itse hotellialue on siisti ja viihtyisä, kuin puutarha. Lapsille on leikkipaikka ja lisäksi on suuret nurmialueet, jolla voi esim. heitellä tai potkia palloa. Myös lastenallas löytyy, tosin huhtikuussa vesi oli melko viileää. Mutta se ei haitannut, sillä hotellissa on myös sisäuima-allas, jossa lämmintä vettä. Hotellissa myös ruokakauppa, josta sai mm. tuoreita sämpylöitä ja donitseja.

Meillä oli puolihoito, ja pidimme siitä. Aamiainen oli joka aamu sama, mutta valikoima sen verran laaja, että halutessaan sai vaihtelua. Illallisella joka ilta eri teema, joten vaihtuvuutta oli. Myös allasbaarissa oli melko laaja valikoima ruokia ja juomia; munakkaita, hampurilaisia, lämpimiä leipiä, pitsaa, salaatteja, moussakaa, pihvejä jne. Yllätyimme myös allasbaarin edullista tasoa, sillä olen pitänyt Kyprosta kalliinpana kuin Suomi.

Muutaman sadan metrin päästä löytyi kyllä myös muita ravintoloita. (ja mäkkäri n. 500 m päästä ;) )

Bussipysäkille oli n. 500 m, ja jos siihen jaksaa kävellä, niin ei se sijaintikaan sitten enää huonolta tunnu. Bussilla pääsi helposti satamaan, vanhaan kaupunkiin ja toiseen suuntaan Coral beachille.

Kuninkaiden haudat on käytännössä hotellin vieressä ja toisella puolella on ne mosaiikki lattiat. Tosin sinne alueelle sisäänpääsy on sataman puolelta.

Viimeinen plussa vielä siitä, että joka paikassa kaikki puhuivat hyvää ja selkeää englantia.

Arvosana hotellille:

monipuolinen ja rauhallinen Alzancak

hepuli    27.09.2013    Alsancakin muita vinkkejä    Alsancak

Alzancak alkaa olla jo tutumpi ja sinne kannattaa matkustaa jos mielii kyprokselle ja turistirysät hirvittää. Meillä ollut asunto siellä reilu neljä vuotta ja paikka on pysynyt samankaltaisena. Alzancakissa on hyviä ravintoloita ja muutamia hotelleja, jotka tasoltaan hyvää keskitasoa. Tarjolla on aktiviteettia hevosratsastukseen,keilaus , vuorisafarille, kalliohyppyyn, vesijettiin, laivareissuihin yms. Satamaan on lyhyt matka ja dolmus-busseilla pääsee kätevästi n.3tl 1,5€) suunta. Hyviä rantoja on matkan varrella. Satamassa on mukavia putiikkeja ja rantabaareja, myös yöelämää. Satamasta yhteys myös turkkiin alanyaan pari kertaa viikossa. Nähtävyyksiä on muutamia upeita, mutta ne vaatii auton. Ihmiset on ystävällisiä, apua on tarjolla ja englantia ymmärretään keskimäärin hyvin. Larnacan lentokentältä tulee n. Tunnissa, rajanylitys on nopea ja sujuva. Myös bussilla pääsee. Alzankakiin pääsee myös ilman rajanylitystä lentämällä ercaniin.

HuoneistohotelliTrizass pääkadun varrella

otzo1954    07.09.2013    Protarasin muita vinkkejä    Protaras

Hotelli sijaitsee aivan pääkadun varrella, joka noin kaksikilometriä pitkä ja sillä sijaitsee 41 ravintolaa ja 7 pikaruokapaikkaa.Meidän hotellin kohdalla oli kolme ravintolaa, jotka kilpaili suosiostaan musiikin voimalla ja voiton vei sellainen ravintola kuin Bels. Siellä oli sellainen kirkonkello mutta pieni, josta lähti aivan kamala ääni ja sitä sitten tiskijukka hakkasi tehostaakkseen esitystään noin puoli kolmeen asti yöllä soitto ja tiskijukan huudot täysillä.Desibelejä varmaankin niin paljon, että mittari ei kestäisi. Hotellin siivoojatäti koputti oveen noin klo 9 eli ei paljon nukuttu. Kun haluatte rauhallisen ja rentoututtavan matkan niin suosittelen aivan jotain muuta.

Protaras, elokuu 2013

Vieras    01.09.2013    Protarasin ravintolat ja baarit    Protaras

Protaras on mainio matkakohde henkilöille, jotka eivät kaipaa niin yöelämää vaan hakevat lepoa ja rauhaa. Olimme tässä kohteessa nyt elokuun lopulla ja paikka oli näkemisen arvoinen. Pelkkään rantalomaan Kyprosta ei kannata jättää vaan jos yhtään haluaa saada tietoa kulttuurista sekä paikallistuntemusta niin kannattaa tehdä ainakin Finnmatkojen järjestämä retki Trodos-vuoristoon ja Kikkos-luostariin. Retki oli todella antoisa ja mielenkiintoinen ja siellä oli mukana suomalainen opas joka on naimisissa kyproslaisen miehen kanssa. Tämän vuoksi hänen asiantuntemuksensa oli huippuluokkaa. Itse Protaras painottuu yhteen ostoskatuun joka on kuitenkin pitkä ja sieltä saa aivan kaikkea, laadukastakin.

Ruokapaikoissa oli yleensä todella ystävällinen palvelu ja ruoka todella hyvää. Kyproksella ei ole edes ravintolaan sisäänheittäjiä kuin satunnaisesti ja saat olla siellä muutenkin kaikin puolin rauhassa kaikenlaiselta kaupustelulta. Vain ensimmäisenä iltana eksyimme paikkaan missä oli todella epäystävällinen palvelu, en tiedä mistä johtui mutta meitä ei noteerattu siellä lähes puoleen tuntiin että olimme tulleet ja senkin jälkeen hyvin ynseästi ja ruoan tuleminen pöytään kesti ikuisuuden. Samassa ajassa palvelivat nopeaan tahtiin muita ketkä tulivat paikkaan meitä myöhemmin.

Merivesi on todella puhdasta ja lämmintä. Liiankin kuuma paikka näin elokuussa joten parempi aika varmasti mennä tänne syys-lokakuussa.

Ruokailukokemuksia Protaraksessa

hkoukka    14.08.2013    Protarasin ravintolat ja baarit    Protaras

Olimme heinäkuun puolivälissä perheen kanssa Protaraksessa ja nautimme pääsääntöisesti hyvää ruokaa yhtä epäonnista kokemusta lukuunottamatta. Ensimmäisen päivän iltana kävelimme Protaraksen pääkatua ja haeskelimme mukavan oloista ruokapaikkaa. Päädyimme Tower House -nimiseen siistiin ravintolaan ja ruoka oli siellä todella hyvää. Valitettavasti olimme vielä niin suomalaisessa syömärytmissä, että iltasella ei ravintolan isot annokset uponneet varsinkaan perheen naisille. Unohdimme vielä pyytää nuorimmaisellemme (10 v.) lasten pasta-annoksen ja hän sai valtavan lautaselllisen herkullista spagettia. Palvelu oli ystävällistä ja kuten sanoin niin annokset olivat isoja ja herkullisia. Ainoa miinus tuli siitä että henkilökunta selkeästi hieman otti itseensä kun ruokaa jäi niin paljon syömättä.

Seuraava ilta meni uutta paikkaa haeskellessa, sillä halusimme kokeilla muidenkin tarjontaa. Päädyimme Oscar-ravintolaan, joka sijaitsee paikallista McDonaldsia vastapäätä. Lapsille tuli pastaa ja pizzaa. Itse söin ehkä yhden parhaista dolmades-annoksista ja vaimon mielestä moussaka oli lähellä täydellistä (täydellistä moussakaa ei kuulema ole vielä tehty...). Tästä jäi todella hyvä maku ja palvelu oli ensiluokkaista. Ainoan miinuksen iltaan toi viereisessä pöydässä kiukutellut venäläisseurue, jolla oli epäselvyyttä tilauksessaan. Heidän käytöksensään ei kyllä suuria pisteitä meidän osaltamme saanut. Mutta nämäkin hankalat asiakkaat henkilökunta hoiti mallikkaasti.

Kolmas ilta ja jälleen uutta etsimään... Tämä osoittautui totaaliseksi katastrofiksi. Suosittelen välttämään protaraksen PizzaHutin jälkeen löytyvää ravintolakompleksia, jossa saman kaverin hallinnassa on ainakin japanilainen, meksikolainen ja paikallinen ravintola. Suurilla puheilla ja muutamalla suomen kielen sanalla sisäänheittäjä (Elias nimeltään) sai meidät houkuteltua sisään. Ensimmäinen pettymys oli pöytä joka oli ravintolan edustalla luvattu tuulensuojaisesta paikasta. Jouduimme istumaan aivan keskellä pihaa ilman katosta ja muuta suojaa illalla puhaltavalta puhurilta. Ruokalista sisälsi vaatimattoman kattauksen traditionaalisia kreikkalaisruokia. Vaimoni tilasi jälleen moussakaa ja itse taisin koemielessä ottaa kananfileen. Tässä ravintolassa alkusalaatti olisi pitänyt tilata lisähintaan, kun muissa se näytti olevan ilmaiseksi mukana kun tilasi annoksen. Kana oli melko mielikuvitukseton pala kuivaa kanaa ranskalaisilla. Ei vihanneksia tai kastikkeita. Mutta "homemade moussaka" oli alle kaiken arvostelun. Siihen oli työnnetty kaikkea outoa joka ei meidän kokemuksellamme kuulu moussakaan (olisiko perunan sijaan ollut esim. taaroa, jota viljellään kyproksella). Lisäksi se oli kylmää ja osa vihanneksista oli puoliraakoja. Että näin. Tuli kierrettyä jatkossa tämä paikka kaukaa...

Yleensä tulee syötyä eri paikoissa lomillamme ja vertailtua eri ravintoloita, mutta seuraavana iltana ajauduimme takaisin Oscariin, sillä emme halunneet vastaavaa pettymystä uudestaan. Meidät toivotettiin avosylin vastaan ja tunnelma oli todella kuin olisi kotiin tullut. Tämäkään ilta ei tuottanut pettymystä. Ravintolan keittiömestari tuntui todella osaavan asiansa. Tunnelma oli välillä jopa riehakkaan vapautunut sillä omistajan poika George on melkoinen pelimies. Otimme kuitenkin hänen toilailunsa huumorilla ja lähtiessämme omistaja Jannis kävi pyytelemässä Georgen puolesta anteeksi jos jutut olivat olleet hieman lennokkaita.

Tässä kävi kuitenkin niin että Oscarista tuli loppulomamme ykköspaikka ja lapsetkin odottivat innokkaasti iltaa ja ruokailua tuossa ravintolassa. Tarjoilu tuntui paranevan loppulomaa kohden ja viimeisinä päivinä pöytään kannettiin aikuisille irish coffeeta ja lapsille jäätelöä "on the house".

Suosittelen kokeilemaan eri ravintoloita, mutta antakaa Oscar-ravintolalle mahdollisuus ainakin yhtenä iltana. Uskon että Jannis, George, Petros, Michael ja pikku-George pitävät teistä hyvää huolta. Ai niin, muistakaa kysyä Georgelta tarinaa kauniista naisesta ja jalkapallosta.

vanha hotelli, mutta keskeisellä paikalla

Vieras    14.08.2013    Protarasin hotellit    Protaras
Yöpymisen ajankohta: Elokuu 2013 | Hotelli: Vangelis Hotel Apartments

+erittäin hyvä sijainti, rantaan joku 50m-100m

+pääkadun varrella, paljon kauppoja ja ravintoloita

+bussipysäkki vieressä, josta pääsi kätevästi 1,5 eurolla agia napaan

+hotellissa suht hyvä ruoka, otimme puolihoidon, jolla pärjäsi mainiosti aamupala+ lounas tai päivällinen

+Lidl ruokakauppa oli aivan n.200m päässä, josta pystyi edullisesti ostamaan pientä purtavaa

+hotellihuoneessa oli jääkaappi ja ilmastointi+ruuanlaittomahdollisuus

-hieman kallis laatuunsa nähden

-hotellinhuoneen+hotellin huonekalut olivat aikansa eläneitä ja vanhoja esim. sängyt olivat todella kovia ja epämukavia...en päässyt yhtenä aamuna sängystä kunnolla ylös kun sain jonkun krampin selkään sängyn kovuuden vuoksi...jouset pullottivat sängystä, eikä petauspatjaa ollenkaan. Onneksi hotellissa oli päiväpeitto ja vilttejä, joilla sai pehmustettua sänkyä

-wc:n huuhtelu toimi silloin kun se sattui toimimaan

-siivoojat olivat avanneet/penkoneet kassejamme/laukkujamme poissaollessamme, mitään ei kuitenkaan ilmeisesti viety

-pyyhkeet olivat vanhoja

-wc:ssä oli vain kovaa käsisaippuaa käsien pesua varten, ei siis sampoota/hoitoaineita tai nestemäistä saippuaa

-hotellihuoneen lattialla vilisti pieniä muurahaisia

-valot ja ilmastointi toimivat vain avaimen kortilla ja avaimia sai vain yhden hotellihuonetta kohden

muuta kyproksesta:

todella lämmintä elokuussa 30+ ja hiostavaa illallakin

kaupoissa todella kallista, esim. 50-aurinkorasva saattoi maksaa 25e ja huonolaatuinen euron arvoinen paita 8-16e!!!

Arvosana hotellille:

Limassol

Vieras    04.08.2013    Limassolin muita vinkkejä    Limassol

Olen asunut Limassolissa 4,5 vuotta,tavallista perhe-elämää viettäen.Aivan ihana kaupunKi,tosin nykyään melko hintava.Ihmiset tosi sydämellisiä ja vieläkin tietyistä perinteistä kiinni pitäviä.Eurooppalaisia kestitsevät ok,mutta arvostus meidän elämän tapojamme kohtaan kyseenalaistava.Itse tosin esimerkilläni muutin kyproslaisten sukulaisteni asennetta suhteessa ainakin itseeni.

Palasimme Suomeen,mm sosiaalietuuksien takia,ne eivät ole Kyproksella samaa luokkaa kuin meillä Suomessa.Mutta ihmisrakkaus,sitä ei voita koskaan suomalainen,siellä perhe ja suku pitävät yhtä;AINA.

Hyvä maa,kannattaa lomailla,mutta ei jytäpaikoissa,ainakaan paremassa iässä olevien.Buzuki käymisen arvoinen!!Viinit hyviä ja ne hedelmä ja vihannestarjonnat,vau.Hyvää lomaa vaan!

Ravintolasuosituksia

Vieras    07.05.2013    Protarasin ravintolat ja baarit    Protaras

Hyviä ravintoloita löytyi lomaltamme useampia. Paladela, pääkadulla Fig tree bayn kohdalla oli mahtava kokemus. Söimme siellä paikallista perinneruokaa eli Mezeä. Meze koostui 18 ruokalajista, johon kuului lihoja, salaattia, lountzaa, halloumia, lihapatoja (stifado, afelia mm.), kyproslaisia lihapullia, feta-saganakia, pitaleipää jne. Todella hyvää!! Ja henkilökunta mukavaa. 14,95e/henkilö oli tuon aterian hinta, eli edullinen!

Yianna Marie niminen ravintola kuuluu hotelli Golden stariin. Löytyy Protaraksen rannan länsi-päästä. Kävimme siellä kaksi kertaa, ruoka parasta koko reissullamme. Pastaa suosittelen, kanaruuan hyviä ja erityisesti kannattaa testata Roquefort steakia, jos tykkää homejuustosta. Ihanaa lihaa suikaloituna kermaisessa homejuustokastikkeessa! Hinnat ruuilla edullisia, 10-20e.

Pitsaa söimme italialaisessa nimeltä Il Basilico. Todella paljon asiakkaita. Ja pitsa ainakin oli maukasta! HInnat niillä 8,95-12,95. Tämä myös protaras avenuella.

Sitten varoituksen sanana, välttäkää brittipubimaisia ruokapaikkoja. Ainakin Cheers-niminen ravintola pääkadulla; todella kammottavaa ruokaa. Broilerin fileessä ei mitään mausteita, pakastevihanneksia keitetty ja kuivaa riisiä...

Todella hyvä hotelli

Vieras    07.05.2013    Protarasin hotellit    Protaras
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2013 | Hotelli: Lantiana Gardens

Olimme Protaraksessa hotelli Lantiana Gardensissa vappuviikolla. Hotelli oli positiivinen yllätys sijainnin ja tasokkuuden puolesta. Hotelli on rakennuttu muistaakseni v. 2000 ja peruskorjattu ihan muutama vuosi sitten. Kunto oli oikein hyvä ja hotelli on todella siisti. Huoneena meillä oli kaksio, joka oikein toimiva. Parivuode iso, etelän maiden tapaan hieman kova, mutta meidän mielestä hyvä. Kolmantena vuoteena meillä oli lisävuode, joka aikuiselle ehkä hieman lyhyt ja patja ohut, mutta ajoi asian. Lisävuode oli olohuoneen puolella. Olohuoneen yhteydessä keittonurkkaus, jossa jääkaappi (pakastinlokerolla), mikro, vedenkeitin, leivänpaahdin ja kaksilevyinen liesi. Kattila, paistinpannu ja astioita ihan hyvin kaapeissa. Tiskiharjaa ja ainetta ei ollut, eikä tiskaus kuulunut huoneen siivoukseen. Hiustenkuivaaja hyvä (myös pitkille hiuksille). Ruokailuryhmä neljälle. Sohvakin huoneessa oli, levitettävä mielestäni. Parveke pieni, kaksi mahtui istumaan. Adapterin saa muuten hotellista eurolla omaksi.

Hotelli tavallaan poikittain meren suuntaan, joten lähes kaikista huoneista näkymä merelle. Meidän huone oli ympäristöön päin, josta pidimme, koska näin altaan äänet eivät kuuluneet huoneeseen. Allasalue oli hyvä, mahtui hyvin aurinkotuoleille ainakin näin sesongin alussa. Ravintola ihan ok, aamupala erinomainen! Aamupala maksoi paikan päällä 6,5e per naama ja sen sai ilman varausta. Aamupalalla kananmunat monella tapaa, pekoni, nakit, lämpimiä paikallisia juttuja, vihanneksia, hedelmiä, monenlaista leipää, jugurtit, myslit, lettuja ym. Kahvi tosi hyvää! Osallistuttin kerran hotellin teemailtaan, silloin oli aiheena China Town. Ruoka oli yllättävän hyvää, buffet-tyylinen ja vaihtoehtoja monia. Hinta oli tuolla 9,95e. Näitä teemailtoja oli useita erilaisia viikon aikana, mutta muissa ei käyty.

Hotellilta menee "polku" (sementistä valettu :D) suoraan Fig tree bay- rannalle, matkaa korkeintaan 200m. Ranta tosi hyvä, puhdas ja hyvin hoidettu muutenkin. Tuolit ja varjot 2,5e/kpl. Merivesi tuolla erityisen lämmintä, kun on matala ja suojaisa poukama. Ja vesi mahtavan kirkasta, en ole missään muualla nähnyt yhtä kirkkaan turkoosia vettä!

Ihan hotellin vieressä, 100-200m on uusi Lidl, josta käytiin osalle aamuista ostamassa aamupalatarvikkeet ja vedet tietysti. Siellä tuorepaistettuja leipiä ja patonkeja. Vesi maksoi 6x1,5 litraa alle 2e.

Erittäin hyvä hotelli, suosittelen. Pääkatukin ihan seuraava alaspäin. Rauhallinen, mutta lähellä. Lapsiperheitä oli jonkun verran. Lähtiessä saimme vielä loukoumia lahjaksi! Niin ja henkilökunta TODELLA ystävällistä ja kansainvälistä! Paikallisiakin toki on.

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Kyproksella?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.