Bracin matkakokemukset ja vinkit

Tylsä paikka

Vieras    27.01.2017    Bracin nähtävyydet    Brac

Oltiin pari vuotta sitten viikko Bracin saarella Bolissa. Oli myös auto vuokrattuna koko ajan. Ajeltiin kaikki saaren tiet ja käytiin kerran mantereellakin, ilman autoa. Saarella ei ole varsinaisesti mitään kiinnostavaa nähtävää. Mantereelle menossa kuluu paljon aikaa. Kuuluisa, kaikissa esitteissä näkyvä "liikkuva" niemi on uimarantana onneton, nyrkin kokoisista kivistä muodostunut. Eipä siellä sitten juuri ketään ollutkaan.

Kroatiassa on paljon nähtävää, mutta kannattaa mennä mantereen puolelle, sieltä pystyy liikkumaan helposti hauamiinsa kohteisiin.

Kaupungin eka ja ainut pubi yllätti!

Vieras    29.05.2016    Supetarin ravintolat ja baarit    Supetar

Olen juurikin ollut nyt kohteessa vajaa viikon verran ja Supetarissa on kaikin puolin hyvä ja rento meininki. Sataman välittömässä läheisyydessä on paikkakunnan ainoa ja ensimmäinen pubi, Beergarden. Valikoimista löytyy yli 20 erilaista kroatialaista olutta, lisäksi muita oluita yli kymmenestä maasta, mukana eksoottisia maita kuten Tsetsenia ja Serbia. Jututin baarin isäntää ja hän kertoi baarin avajaisia vietetyn viikko sitten (5/2016). Ystävällinen tunnelma, hyvää musaa, virkistävä poikkeus Supetarin syöttölöiden ja muutaman discon kirjossa! Suosittelen!

kaunis ranta

Vieras    02.09.2013    Bolin nähtävyydet    Bol

vietin pari päivää Bolilla, yövyin paikallisen asukkaan vuokraamassa huoneessa. Ihana paikka vaikka häämatkalaisille mutta muuten yksin matkustavalle aika tylsä kohde ja vähä ostosmahdollisuuksia. Uimaranta oli kyllä todella upea!

Bistro Punta

turistienturisti    01.06.2011    Bracin ravintolat ja baarit    Brac

Ravintola sijaitsee aivan meren rannalla satama/ keskusta alueen ulkopuolella Supetarissa. Kohtelias tarjoilija kysyi olemmeko ensimmäistä kertaa kyseisessä ravintolassa ja kysyi voisiko hän "päättää" puolestamme mitä syömme. Otimme riskin ja se kannatti. Ajattelimme että tarjoilija tuo talon kalleimmat annokset ja ottaa turisteilta rahat pois, mutta olimme väärässä. Saimme litran talon punaviiniä, alkusalaatit ja pääruokana oli texmex tyylistä kanapataa ruukussa. Hinta-laatusuhteeltaan hyvä ravintola. Joskus ei ole huono idea että irtaantuu kaavastaan ja antaa jonkun toisen suositella mitä syöt. Tällä kertaa nappi valinta.

Bistro Palute

turistienturisti    01.06.2011    Bracin ravintolat ja baarit    Brac

Supetar satamassa sijaitseva ravintola josta saa ihan hyvää ruokaa. Viikon aikana söimme tuossa pari kertaa ja siitä saa mm hyvä omeletteja esim aamiaseksi tai pieneen nälkään ( hinta noin 25-30 hkr). Söimme siinä kerran mixed plate for two- annoksen ja se olisi riittänyt 3-4 hengelle. Lihaa oli 5-6 erillaista, lankkuperunoita, risottoa yms yms. Talon viini on kyseisessä paikassa hinta-laatu suhteeltaan normaalitasoa.

Lentokentältä Brac:in saarelle

turistienturisti    29.05.2011    Bracin lennot & liikenne    Brac

lentokentältä lähtee linja-auto Splittiin. Linja-auto löytyy kun tulee lentokentältä ulos ja kävelee noin 50 metriä oikealle päin kohti info-tauluja. Siinä on yleensä muutama valkoinen uusi/ ilmastoitu linja-auto parkissa ja henkilökuntaa opastamassa. Liput maksavat 30 hkr per henkilö ( kevät 2011) ja ne ostetaan linja-autojen vieressä olevasti lipunmyynti pisteestä. Linja-auto menee suoraan satamaan, josta pääsee lautalla Brac:iin tai muille saarille lähteville lautoille. Liput lautoille saa ostettua pienestä satama rakennuksesta jossa on mm kahvila ja marketti. Lippun hinta oli 30 hkr ja lauttamatka Brac:iin kesti 50 minuuttia. Lautoilla on ravintola/kahvila.

Pieni Hotelli

turistienturisti    29.05.2011    Bracin hotellit    Brac
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2011 | Hotelli: Villa Adriatica

Hotelli ei vastannut laisinkaan siitä esitettyjä kuvauksia/ kuvia. Hotelli oli hyvin pieni, mutta viihtyisä. Meren rannalla oli vain pieni kävely matka. Hotellin hintataso juomien suhteen oli kohtuuton. Listasta katsoin että punaviini pullo oli 170-270 kunaa ja lasillinenkin maksoi 50-110 kunaa. Ruoka hotellilla oli saman hintaista kuin Suomessa, aamiainen oli 8€ per henkilö. Huoneemme parveke oli ravintolan terassille päin, joten meteli kuului puoleen yöhän asti. Huoneet olivat sisustettu 80-luvulla, siistejä mutta pieniä (rottinki kalusteet). Hotelli sopii pariskunnille/ yksin matkustaville, mutta ei juurikaan pienuutensa vuoksi esim lapsi perheille. Hotelllin mainostettu uima-allas oli niin pieni ettei siinä viitsinyt edes käydä. Henkilökunta oli avuliasta. Olimme hotellissa viikon, sopisi ehkä paremmin saarella muutaman päivän vierailevilla. Uskon että tämän hotellin hintatasolla saisi paremmankin hotellin, huoneet eivät olleet mitenkään edullisia edes. Hotellissa ei ollut ilmastointia.

Arvosana hotellille:

Hieno hotelli ja ihana saari!

Vieras    18.08.2009    Bracin hotellit    Brac
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2009 | Hotelli: Elaphusa

Vietimme upean loman Bracin saarella kesäkuussa.

Sää oli mahtava, ja pieni Bollin kylä oli ihastuttava.

Ravintoloissa oli valinnan varaa mutta suosittelemme erityisesti Podrum nimistä ravintolaa joka omistajansa Vinko Marinkovicin johdolla tarjoaa upeita makuelämyksiä.Myös viinit maistuivat.

Hotellimme Elaphusa oli hieno valinta, todella siisti jossa kauniit, tilavat huoneet.

Itse maksoimme hieman lisää ja saimme merinäköalan ja ison parvekkeen.

Aamupala oli myös todella hyvä, illalliset hotellilla eivät kuitenkaan kovin kummoiset.

Palvelu oli kaikinpuolin hyvää ja hotellin taso lähentelee 5 tähteä.

Itse kylän siisteys ja rauhallisuus yllättivät meidät.

Sisäänheittäjät tai yli-innokkaat myyjät eivät ole häiriöksi ja kaikkialla on tunnelmallista ja rauhallista.

Yö-elämää ei juuri ole, mutta sitä emme kaivanneetkaan.

Merivesi oli älyttömän kirkasta.

Ihana kohde rauhallista rantalomaa ja hemmottelua kaipaaville.Tahtoo uudestaan!!!!

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Bracissa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.