Portugalin matkakokemukset ja vinkit: Sivu 3

Perus hotelli

kaitsukka    07.11.2013    Lissabonin hotellit    Lissabon
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2013 | Hotelli: Lutecia Smart Design Hotel

Hotelli Lutecia on perus hotelli kaikkine kalustuksineen. Palvelu oli erinomainen, henkilökunta kohtelias ja ystävällinen. Huoneemme oli viidennessä kerroksessa aivan hissin takana. Kaksi ensimmäistä yötä meni kolinan ja hissin käytöstä johtuvan äänen kuunteluun, siis unet häiriintyivät täysin. Kerrottuani asiasta respan henkilökunnalle, olivat heti avuliaat vaihtamaan huoneemme. Saimme toisen huoneen samassa kerroksessa, mutta kaukaa hissistä. Emme edes pyytäneet huoneen vaihtoa, henkilökunta itse ehdotti sitä. Yhdeksän vuorokautta asuttuamme Luteciassa jäi todella positiivinen ja miellyttävä fiilis. Juna - sekä metroasemat ihan 5minuutin kävelymatkan päässä hotellista lisäsi mukavuutta. Hotelli Luteciaavoimme suositella tavalliselle turistille, joka etsii suht edullista majoitusta, siisteyttä ja hyvää palvelua. Arvosanaksi antaisin 8+

Arvosana hotellille:

Ristiin rastiin Madeiraa

bigilee    29.09.2013    Madeiran muita vinkkejä    Madeira

Jos paahtavan helteistä rantalomaa haaveilee, ei Madeira ole se oikeaan osunut kohde. Jylhästä luonnosta ja rikkaasta kasvustosta pitävälle saari on oikea aarreaitta. Olimme täällä Madeiran saarella edellisen kerran neljä vuotta sitten helmikuussa ja ihmeteltiin sumuista ja kosteaa keliä - eipä niitä täysin aurinkoisia päiviä näin syyskuussakaan kovin monta koettu kahden viikon reissulla.

Ei sitä reissuun lähtiessään aina osaa kuvitella tuntemuksiaan ja halujaan paikan päällä - vuoristossa risteilevät levadat olivat useimmiten kosteita ja paksun sumun peitossa. Sade ja tihku teki kulkemisesta epämiellyttävää, joten kotoa mukaan otetuilla teleskooppisauvoilla ollutkaan käyttöä - siinä ne meidän parvekkeella nököttivät koko loman ajan ja reissun lopussa jätettiin kierrätykseen, jos niille vielä löytyisi joku reippaampi omistaja. Itse oltiin tällä matkalla sen verran mukavuudenhaluisia, että matkaa taitettiin vuokra-autolla huristellen ristiin rastiin saarta.

Tule katsomaan ja lukemaan reissukokemuksia sivulleni www.birgit.mummu.net/Matkail...deira.html

Fillarilla Lissabon - Sagres - Huelva - Sevilla - Evora - Peniche - Lissabon

loitsu    13.09.2013    Portugalin muita vinkkejä    Portugali

Kesällä 2013 upea mutta raskas 3,5 viikon reissu fillarilla. Raskaaksi sen teki helvetillinen kuumuus (parhaimmillaan jopa pyörän mittarissa +54) sekä myös maasto. Leirintäalueita hyvin rannikolla, sisämaassa harvassa. Kilometrejä 1600 ja risat. Matkakertomus tästä reissusta ja muisteloita myös aiemmilta vuosilta osoitteessa maalaismummimaailmalla.blogspot.fi/

Uusi ja moderni hotelli

scilla68    27.02.2013    Funchalin hotellit    Funchal
Yöpymisen ajankohta: Joulukuu 2012 | Hotelli: Pestana Promenade

Hotellihan on uusi Pestana kohde ja mielestäni jotenkin tyylitön.

Lasia oli ja paljon, suuret ikkunat aulassa. Kaiketi se antoi avaruutta tilalle.

Huoneistona meillä oli studio, joka olikin yllättävän iso. Äänieristys oli loistava, mitään ei kuulunut.

Mielestäni ainoa miinus on, että hotelli sijaitsee Lidossa . Joten on keskustasta kaukana.

Arvosana hotellille:

Ihana, meri on ihan nenän edessä, 2h ja k + 2 kylppäriä!

scilla68    27.02.2013    Funchalin hotellit    Funchal
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2011 | Hotelli: Pestana Carlton Madeira *****

Ovella on vastassa ovimikko, aivan herttainen ja avulias setä.

Aula on mahtava, iso ja pikkasen prameen olonen, mut kuitenkin hieman väsähtänyt.

Olikin menossa remonttiin - näin kuultiin.

Huoneisto oli vajaa 100 neliötä. mh, oh, k, 2 parveketta, 2 kylppäriä.

Sijainti hyvä, kaikki lyhyen kävelymatkan päässä.

Miinuksena - satama on lähellä ja isoja laivoja tulee siihen tai jää merelle yöksi ja kauhee musiikin melusaaste tulee tietenkin vettä pitkin loistavasti hotellihuoneisiin. Tv oli vanha mutta ehkä sekin uusitaan remontin yhteydessä.

Arvosana hotellille:

Madeira, Fuchal 3.4-17.4.2011

scilla68    27.02.2013    Funchalin muita vinkkejä    Funchal

FUNCHAL 3.4-17.4.2011

Hehkutusta ”Madeira here we come” =D

SU 3.4

Lento korkeus 4309 km, turbulenssia – ei onneks paha röykytystä. Lämpötila Madeiralla

+16 C˚ ja puolipilvistä. (koneen näyttö infosi)

Taksikuski oli taas raskaalla kaasujalalla varustettu. Järkyn kaposet kujat ja talon seiniä hipoen taksi meitä kuljetti. Hurjaa -> ylämäkee, järeetä -> alamäkee , 90 asteen käännöksiä jne.

Huh heijaa!

Mut kaikesta huolimatta ehjinä päästiin hotelli Sao Paulolle. Sielä osasivat odottaakin meitä jo, huone oli valmiina – ihan siisti mutta aikas alkeellinen. Tätsy vei meijän passit ja me oltiin hiukka ihmeissään – mut seuraavana päivänä oltiin järkyttyneitä, meijän passit oli eteisen laatikossa, eikä se ollu edes lukossa.

Yö meni jotenkin – sänky aivan hirvee! Kova, jouset selässä, nitisi ja natisi. Jääkaappi piti kamalaa mekkalaa, tais vedellä viimeisiään. Seinät tosi ohuet kun kaikki liikenteen melu ja puhe kuuluu tosi selkeesti.

MA 4.4

Klo on 5 aamulla ja me ollaan hereillä kun tikanpojat, ihmetellään kun aamupalan saa vasta klo 7.30-10 ja huone pitää luovuttaa klo 10 – varsinaisen hotellimme Pestanan saa vasta klo 16.

Molemmat voivoteltiin selkä parkoja.

Lähdettiin aamulenkille klo 7.15, linnut lauleskeli niin kovasti – ihan mieletön fiilis.

Mulla on todella suuret odotukset varsinaiselta hotellilta, sängyt on paree olla hyvät tai joku kiukuttelee tosissaan. Kiukusta puheen ollen – pikkasen repesin kun matkalaukut tuli hihnalta, mun uusi vihree matkalaukku oli ihan musta. Prk…#!#.. mrr….

Käytiin oman hotellin pubissa syömässä hamppari, ranskikset ja fress juicet – nam!

Kello ei ollu vieläkään niin paljoo et ois huoneen saanu ja käppäiltiin taas, meitin hotellilta satamaan päin oli simmonen lasikoppero, missä istui Mario. Katteltiin et siinäpä ois halpoja reissuja – emme vielä siinä vaiheessa tiennyt mikä kytkykauppa se oli.

Sit myyjä eli Mario kertoi kuinka halvalla nähtäis saarta – RCI:n asiakkaat saa 50% alennusta.

Eli pe mennään Porto Moniz retkelle, 30€ maksetaan kuskille ja mun ruokavalioni ei kuulma ole mikään ongelma. Ke piti mennä Santana retkelle – mutta ei meitä koskaan tultu hakemaan, ei oltu kovin pahoillaan asiasta - noi sopulilaumat ei oo meitin juttu.

Niin ja tähän kaikkeen kuului siis esittely Royal Savoy, tämä tapahtui to.

Hinta oli 10.000€ ja koko hotellia ei edes ollut vielä, pelkkä monttu.

Oujee – pitkä piimäsen odottelun jälkeen vihdoin saatiin kämppä, klo 15 - joka olikin tosi hulpee!

Kruunas kyllä odotuksen, väsytti ihan älyttömästi.

TI 5.4 sää oli aurinkoinen ҉ +21,5 C˚ / +13C˚

Hyvin nukutun yön jälkeen noustiin aamupalalle ja sitte kirjottelin postikortit.

Mun jalat teki oharit jo näin alkumetreillä, eilen rupes vörkkiin ja tänään sattuu niin julmetusti!

Klo 10.30 mentiin Hotelli Miramar:iin 6 krs kattoterassille,

siel oli suomenkielinen tervetulo aamukahvi tilaisuus – kesto ½h.

Sieltä kun lähettiin niin hypättiin Lontoon bussiin, kartassa kohta 2 ja kierrettiin koko reitti,

2 h istuttiin bussin yläkerrassa. Sit jäätiin kohdassa 5 pois ja käytiin kauppahallissa.

Yök – todella kuvottava haju – meinas laatta lentää, älyttömän isoja tonnikaloja. Sit mentiin kauppahallin toiseen kerrokseen ja siel oli eksoottisten hedelmien myyjät. Myyjät oli aktiivisia ja heti jouduin maistelemaan mitä ihmeellisempiä makuja. Ostin mangon ja jonku toisen hedelmän jonka nimeä en muista, erittäin mitättömän näköinen hedelmä – kun sen kuori niin valkoinen sisusta syödään ja kivet poistetaan. Maku oli mieto, hieman makeahko, mutta ei kuitenkaan liian makea.

Kauppahallista löysin suomenkielisen kukkakirjan, jossa oli Madeiran kasveja.

Pikkupulloja löysin ja moottoripyörän kokoelmiini.

KE 6.4 sää -> pilvistä +14 C˚ / + 20 C˚, sää muuttus kuitenkin aamupäivän aikana ҉ aurinkoiseksi, tuuli kylläkin aika reippaasti.

Klo 4.15 meikä toikkaroi pystyssä – ihmetellen et koska tähän ajattomaan rytmiin oikeen sopeutuu.

Suunnitelmissa et mentäis Montelle vaijerivaunulla – mua kyllä hirvittää koko ajatus, nehän killuu tyhjän päällä ja mulla on korkeen paikan kammo.

Lähettiin Citybussilla 5 kohteeseen, josta kaapelivaunut lähtevät. Siin kuikuili simmonen nuori mies ja kysys et ollaanko menossa vaunuille, vastasimme myöntävästi.

Hän kertoi mitä vaunumatka maksaa 80€ sekä mitä se maksaisi, jos hän veisi meidät taxilla.

Hän odottaisi meitä eri kohteissa ja hänen hinta oli 60€ kolmen tunnin reissusta.

Tehtiin diili hänen kanssaan.

Ensin mentiin kasvitieteelliseen puutarhaan ja samalla alueella oli papukaija puisto jossa oli toki kilpikonnia sekä riikinkukkoja, kyyhkyjä.

Sitten mentiin Monten kukkulalle, kirkko oli todella upea. Olis ollu mahdollisuus laskea korikelkalla 25€ hintaan, matkaa semmonen 2 km. Ei todellakaan menty, sanosin miehelleni et senkus meet mut mua et saa siihen. 2 ukkoa ohjaa ja jarruttaa nahkakengillään tarpeen tullen – huh. Ja autot ajeli siel korikelkkojen välissä sujuvasti.

TO 7.4. puolipilvistä, pilvistä sadetippaa lupaa +21 C ̊ ja kamala tuuli

klo 5.45 Herään todella äänekkääseen meren pauhuun,

ainoa huonopuoli kun ei näe mitään kun on säkki pimeätä vielä.

Mut kyllähän se aamu siitä valkeni, jestas mut on hillitön aallokko,

säätiedoissa varottivatkin aallokosta joka voi äityä 1m-1½m korkusiksi.

Aurinko nousee klo 7.30 ja laskee n. klo 20, pimeys saapuu klo 21.

klo 10 Marion kanssa tärskyt. Meillä menikin aikaa klo 10 -14. Täyttä myyntipuhetta ja tykitystä kuin hyvä, loistava, tasokas Royal Savoy on. No melkein ratkettiin kauppoja tekeen siitä pirun montusta. Mutta onneks meitin piti selvitellä miten RCI:n osakkeen sais myytyä – oli aikaa miettiä et hullujako me ollaan. Jäimme miettimään vastausta ja lupasimme ilmoittaa Arille sitten päätöksemme – päädyimme kielteiseen päätökseen. Järjetöntähän se olisi ollut sijoittaa 10 000 € johonkin monttuun. No olihan se Savoy hieno, oli taulutv, dvd-soitin vaikka huone olikin studio.

Royal Savoyn pitäisi valmistua 2013

Olis saanu lahjuksia jos vaikka mitä, mut 10% käsiraha olis tarvinnu antaa heti. -

Jep Jep - kaikkeen sitä törmääkin!

Siivooja oli asetellut mun 3D-kortit olohuoneen pöydälle kauniisti. On se mahtanu ihmetellä kortteja. Tein siivoojalle kortin jossa kiitimme hyvästä palvelusta.

Hetken levättyä ja syötyä lähdettiin kaupungille etsimään jotakin ...... ja oikeesti tehtiin timanttilöytö - meikäläiselle kunnon kengät. Skanssista ostetut vaelluskengät, niissä oli liian pehmeä pohja. Mutta onneks eksyttiin vahingossa eräkauppaan - miesmyyjä parka oli aivan tuskastunut kun kokeilin 4 eri kenkää ja sit vehtosin kahden vaiheilla tuo vai tämä. Mieheni komensi laittamaan jalkaan molemmat ja mennä ulos tepasteleen - ei kuulma mun valinnasta mitään muuten tule

Takasin päin tullessa poikettiin luonnontiedemuseossa, ihan vahingossa eksyttiin kohille.

Eipä ollut kovin ihmeellinen, oikeestaan aika surkea, köyhä.

Joten lähdimme ruuan tekoon hotellille.

Puhelin soi kesken ruuanlaiton, komensin Pekan vastaamaan, ajattelin jos ne mongertaa sielä jotain niin en ymmärrä kuitenkaan. Mutta kuitenkin jouduin puhelimeen, sieltä Minna soitteli RCI:n asioilla ja ehdotti treffejä. No sovittiin lauantaiksi tärskyt.

Jestas mut on hillitön aallokko, aamulla varottivatkin aallokosta joka voi äityä 1m-1½m korkusiksi.

PE 8.4 Pilvinen sää +22 C ̊ ja järee tuuli

West Tour länsipuolen retki - Porto Moniz kierros, sopulilauman kanssa.

Bussi hakee klo 8.30->18, opas Leena.

Bussin piti olla minibussi ja se olikin iso bussi, joka oli ihan täyteen ahdettu.

· Camarade Lobos – näköalapaikka

· Gabo Girἆo – Eukalyptus puut tuoksui voimakkaasti, + 15 C ̊

· Ribeira Brava

· Ponta Dosol

· Madeiran katto = nummialue, oli sumua reippaanlaisesti ja + 14 C ̊

· Julmetun pitkä rotko 16 km ja + 12 C ̊

· opas kertoo nummen kasvillisuudesta: 3m kork. pensasmustikkapensaita (joka miehen oikeuksia ei ole vaan tarvitaan lupalappu jos haluaa poimia), karhunvatukkaa kasvaa rikkakasvia. Laakeripuumetsikkö, 6m kork. kanervapensaita

· Porto Moniz - + 20 C ̊ laavakivi altaat

· Seisax - + 25 C ̊ , lounaspaikka

· Sao Vicente

· Egunmeade – pikastoppi, wc ehti just hätäseen käydä – maisemia ei ehtiny katteleen, eikä ostoksia oikein tekeen.

Takas tullessa oli pakko käydä jaloittelemassa vielä pitkän bussissa istumisen jälkeen. Käytiin Katariinan puistossa, kaupan kautta hotellia kohti – poikettiin Casinolta kysymään lippuja lauantai-illan show esitykseen.

Tuli taas todettua ettei IKINÄ enää sopulilaumoihin – ne on viho viimeisiä, aikataulut ei pidä, joku on aina hukassa, sit se on yhtä bussissa istumista ja aikatauluun tuijottamista, ei ole aikaa tarpeeksi kattella ja ihmetellä pysähdys paikoilla, hyvä kun wc ehtis.

LA 9.4 Aurinkoista + 23 C ̊

Meillä oli tärskyt RCI:n edustajan kanssa ja keskusteltiin sekä käytiin kohteita katsomassa, aikaa meni 3h ihan huomaamatta. Käytiin viimeiseksi katsomassa RCI:n uusinta kohdetta, Promenadea - aivan järkyttävän mahtava – UPEEE – pärjäs Savoylle täysin tai oikeestaan meni ohi kun oli ihan uusi.

Sit ihmeteltiin Lidossa hetki ja käpyteltiin, no tokihan sieltä löytyi ostettavaakin. Eläintenhoitajalle ostettiin elävästä orkidean kukasta teknisesti tehty rintakoru ja itse löysin moottoripyörän sekä kummipojalle synttäri lahjaks moottoripyörä. Sitte lähettiin hotellille päikkäreille sekä syömään, jotta jaksaa sitte valvoo Casinolla – se on auki klo 04.

Mentiin Casinolle taxilla hienoksi tälläytyneenä, pelisalissa oli ihan normi tavis vaatetuksella väkee pelaamassa. Seurattiin yhtä hintelää tai paremminkin aneemisen laihaa kaveria joka laittoi 50 € panoksen rulettiin joka kerta – ihmettelen kyllä jos sillä kaverilla ei ollut peli riippuvuutta – niin ihme.

Itsekin kokeilin Jackpottia, en kyllä tajunnut ensin että mitä siinä piti yrittää.

Panos oli 5 €, ekalla kerralla voitin 6,25 € ja tokalla 12,65 €. Ei musta kyllä saa pelaajaa tekemälläkään.

Show oli 4 krs, ensin sielä lauloi blondi tytteli Tina Turnerin biisejä – ihan hyvin veti.

Sitten alkoi show, puvut olivat todella loisteliaat, koreagraafisesti esitys oli hyvä, mutta olin pettynyt kun esittivät Michael Jacksonin biisejä, nii jäbä joka tanssi – uskomatonta se tuli steppaan – voi hitto! Olis nyt nähny vaivaa ja opetellu kuuluisan kuukävely tekniikan, ei Michael stepannut, hittolainen.

Disko aukesi vasta klo 23, meiltä ei otettu maksua kun sinne käppäiltiin ja juotiin yhdet. Tunti oltiin ja mieheni sanos et lähetään pois, ei kuulma saa kun päänsäryn. Porukka vasta alkoi tulemaan silloin paikalle kun me poistuimme.

SU 10.4

Päivän saldo 61,90 €

Askelia 4241

Mies katteli formula-ajot, ne alkos klo 10.

No me päätettiin pitää lepopäivä kun ei mikään paikka oikein ole edes auki.

Illalla olisi esitys joka kiehtoisi mua, Englantilaisessa kirkossa klo 18. Mut ei sinne mitään lippuja saa enää.

Iltapäivällä lähettiin käymään kaupungilla kattomassa onko mikään auki. Dolce Vitasta itsemme löysimme, Wortenissa kävin kattomassa UBS adpteria mut ei löytyny.

Sit kattosit meilit - ½h makso 1€. No olihan meilejä siunaantunu 105 kpl ja roskapostia 93.

Lidossa olis ollu halpa netti surffailu, 1tunti 0,75€.

Käytiin syömässä tuos naapuris Chalet ja olikin todella herkullista – taivaallista!

Vaikka ei ollutkaan riisiä ja grillattua kanaa kummempaa – mut maistus aivan loistavalta.

MA 11.4. puolipilvistä + 21 C ̊

Päivän saldo 107 €

Askelia 17 689

Aamupalan jälkeen lähdettiin patikoimaan levadalle.

Suunnitelma A

Et kävelis Jardim Orkiquidea puutarhalle ja menis kaapelivaunulla ylös ja tulis kelkalla alas.

No Huh Huh – onkohan mulla pää pehmenny!!

Suunnitelma B

Et mennään taxilla Camachaan ja kävellään sieltä levadaa pitkin – reilu 3 h patikointi kirjan mukaan.

Suunnitelma C

Mennään taxilla Camachaan ja patikoidaan levadaa pitkin Montelle – 5h kesto kirjan mukaan.

Suunnitelma C valittiin!

Huh heijaa mut olihan reissu – meikä on ihan caput!

Kaikkee särkee – selkää, polvia, lonkkia ………….

Mutta me lähdimme tarmokkaasti kohti seikkailua, kävelimme lähimmälle taxi tolpalle. Kysyimme ainokaiselta kuskilta, joka oli vanha papparainen – ilmeisesti jonkin sortin halvaus ollut.

Hän lupasi viedä meidät Camachaan 25€.

Papparaisen ajotyyli oli hieman takkuinen, toinen käsi oli halvaantunut.

Pappa jätti meitit keskeiselle paikalle ja viittoili et tonne päin kun levadalle olimme menossa.

Aikamme siinä pyöriessä ja ihmeteltyämme lähdimme ylöspäin kiipeemään tietä pitkin.

Paikalla seisten tuli kylmä, tuuli ihan sairaasti ja pilvet oli todella raskaan näköset.

Sitte bongasimme levada merkin ja eikun vaan ylöspäin maantietä pitkin marssimme.

Eritoten huonosti oli levada merkit merkitty, välillä hiipi epätoivo kun molemmin puolin tietä oli sementtiseinää. Kirjan kanssa tuskastus kokonaan, ohjeet oli epämääräset: tyyliin et kun kuljet tietä pitkin 15 min tulee polku, älä mene sinne vaan kävele vielä 10 min ja käänny sinisen talon kulmalta polulle jne. huhheijaa!

Mutta kaikesta huolimatta pääsimme levadalle ja sieltä tuli vastaan tosi tehokkaan näköisiä patikoijia. Sitä niinkus innostus lisää ja mennä porskutimme eteenpäin. Mutta ikävä kyllä harhauduimme jollekkin täkäläiselle polulle ja suotta väsytimme itsemme – tunti oli talsittu turhaan.

Pirun jyrkkää mäkeä alas ja sit tietty takas ylös kun huomasimme että väärä suunta. Meillä oli saattajakin pienen matkaa, pikkunen koiruus, mut sit se meni omille teilleen.

Aikamme turhautuneena käveltiin tietä pitkin, suunnasta ei hajuakaan. Mut luojan lykky joku ystävällinen mies tuli vastaan ja hän kertoi opiskelleensa Lontoon kieltä ja hän saattoi meidät oikealle polulle. Kyllä tuntui taivaalliselta tietää olevansa oikeassa suunnassa ja oli toiveita löytää Montelle.

Levada oli mukavan leveä ja kastelukanava kulki vieressä tyhjänä. Ensimmäisellä pätkällä tuli paljon porukkaa vastaan ja he tervehtivät iloisesti meitä. Tammet reunustivat polkua ja oli mahtavan vihreätä. Kuljimme monen erilaisen metsä vyöhykkeen läpi. Oli tammimetsää, laakeripuumetsää, mäntymetsää, oikein vehreetä, mutta sitten tuli helmikuisen rankkasateiden ja myrskyn jättämiä jälkiä – puita poikki, maata oli lähtenyt kulkemaan, kiviä vierinyt. Viimeisellä etapilla oli viime vuoden elokuulla (2010) tulipalon jäljiltä olevaa tuhoa. Joku pyromaani oli tuikannu tuleen julmetun ison alueen, tuli oli riehunut 3 päivää alueella. Mutta kummasti luonto oli aloittanut uuden elämän palaneista puista.

Loppu pätkän vaiheilla tuli englantilainen pariskunta vastaan ja he tiedustelivat, että tiedämmekö missä ollaan – vastasimme et ei tiedetä – he vastas ettei hekään tiedä ja toivotti onnea.

Kun tallustimme Mirandaan niin hekin tupsahti jostain levada polulta siihen.

Voivoteltiin polviamme molemmat.

En tiedä kumpi oli pahempaa polvi särky vai lonkka särky – yhtä tuskaa.

Pahin niitti tais olla viimeinen lasku tasanteelle, tie oli ihan pystysuora ja alaspäin tarvis mennä, kaiken lisäksi se oli ladottu pientä mustaa kiveä jota sanottiin häräntappokiveykseksi.

Reitti: Camacha – Valeparaiso – Quinta do Pomar – Largo do Miranda – kasvitieteellinen puutarha.

Askeleita tuli koko reitillä 17 689 – raakaarvio et tollaset 15-20 km oltais taaperrettu

Orkideat jäi näkemättä mutta ei kerta kaikkiaan pysty kävelemään yhtään, jalat huusi hoosiannaa. Onneks saatiin vapaa taxi kasvitieteellisen edestä – taxikuskilla oli hieman raskaan puoleinen kaasujalka. Hotellille päästyä kaaduin suoraan sänkyyn ja nukahdin. Sit kun jaksoi liikauttaa eväänsä hiukan, niin mentiin syömään Red Lionsiin. Ja mä teitty unohdin ottaa listani mukaan, salaatissa oli sipulia, paprikaa jne. eli en koskenutkaan siihen.

TI 12.4 aurinkoista + 22 C ̊ tuuli 1-1,5 m/s

Päivän saldo 68,15 €

Askelia 7743

Hyvin nukutun yön jälkeen pirteänä olin hereillä, jo klo 5.30.

Mieheni ei ollut saanut unta kun satamasta kuului kovaa musiikin soittoa, ihan kun naapuri ois joku laittanu stereot kaakkoon. Siihen oli tullut 2 isoa laivaa ja merellä oli yks tosi iso, jospa se diskomusa jostain laivasta mahdollisesti kuului. Hän laittoi korvatulpat niin sai nukuttua sitte, minä nukuin kuin tukki olin niin väsyny.

Jalkojakaan ei särkeny enää niin paljo, lonkat oli ainoostaan arat. Mut onneks mentiin Columbus laiva risteilylle niin sai vaan istuskella lämpimällä kannella ja naatiskella.

Delfiinejä tai pyöriäisiä taisivat olla – käytiin kahtelemassa. Olis pitäny olla kiikarit mukana.

Laivalla oli 2 araa ja tullessa kuvattiin pun. aran kanssa laivaan saapuvat vieraat. Ja tottahan toki laivakoira Columbus piti komentoa! ( pikkuinen pinseri)

Syömässä käytiin Mar Brando ravintolassa. Kauhiaa selkkausta meikäläisen listoista, mut ruoka oli oikein hyvää kun päästiin yhteisymmärrykseen et mitä saa olla ja mitä ei saa.

Ehtoolla käytiin pressan linnan puutarhassa, komia oli!

Oli isoja aroja, undulaatteja, amatsoni pariskunta, fasaaneja ja kultafasaani raukka oli yksin hieman hämärässä ja syrjässä. Kasveja oli runsaasti ja ne oli näyttäviä, samoin suihkulähteitä ja muut vesiaiheet. Hotellille päin mentäessä, oli sellanen taidekauppa auki – no pakkohan sinne oli mennä kattomaan. Tähän mennessä oli vaan katteltu ikkunan takaa kun ei se koskaan ollut auki kun oli kuljettu ohi siitä.

KE 13.4 aurinkoista + 23 C ̊

Päivän saldo 164,05 €

Askelia 12 600

Itäinen Madeira - Santana – East Tour !

Mut eipä tarvinnu mennä sopulilauma kierrokselle kun ei meitä haettu, odotettiin 45 min.

Heikki tuli kättelemään meitit molemmat – paikallinen tapa on et miehet kättelee ainoastaan.

Kysys et onks ongelmii, kerrottiin et mikä oli homman nimi, se oli jo soittamas kun kysy kuitenkin et onks heitin reissu. No eihän se ollu – ja Heikki totes et ootte ollu Savoyn monttua kattomassa ja naureskeltiin totaalista monttua.

Ovimikko tuli kysyyn et voiks hän auttaa jotenkin kun Heikki oli poistunut.

Päätettiin lähtee Nunnalaaksoon ja ovimikko soitti meille taxin. Kuski oli tosi rento nuori kaveri ja rauhallinen ajotapa. No tosin kyllä sättis muita autoilijoita ja ihmisiä jotka eivät, toimineet hänen mielen mukaisesti.

Ensiks mentiin Nunnalaakson näköalapaikalle – kivuttiin portaita ylös ja vielä hiukan ylöspäin – hurjaa! Huimat näkymät oli ja pirskatin kylmä tuuli. No sit kaahittiin vielä ylöspäin sellasta kinttupolkua pitkin, sit tuntus et on huipulla. J

Otin ison männynkävyn sieltä joka tuotiin mammalle, käpy oli kilometrin korkeudelta.

Sitte ajettiin laaksoon – oikein käpykylä. Ei siel ollu kun kirkko joka oli ulkopuolelta mitättömän näkönen, mut sisältä oli tosi kaunis ja aivan mahtavat kattofreskot. Sit mentiin tien toiselle puolelle kahvilaan ja kysyin kuskiakin, mut ei se tahtonu.

Kahvia ja teetä, sit mieheni sai maistiaiset 3 pientä lasia joissa oli likööriä, ostetiin vihreetä tököttiä eli eukalyptyslikööripullo.

Illalla käytiin syömässä Red Lionissa ja mä muistin ottaa listani mukaan.

TO 14.4 aurinkoista + 26 C ̊

Päivän saldo 86,25 €

Askelia 9076

Hieman pakkailua ja tsekkausta onks tuliaiset nyt kaikille ostettu.

Sit rupesin sanoon et mä tahdon, kattomaan orkideoita!!

Päätimme kävellä (tais olla minun päähän pisto), viimeinen ylämäki olikin aikas jyrkkä rutistus. Sit se oli hiukka outo, umpikuja ja siin ihmetellään et mis hitos se ny on. Tosi hyvin naamioitu!

Joku säätiö omisti sen, Arno Kasvikin suojelee ja tukee sitä.

Tän säätiön toimintaan kuuluu mm. laakeripuumetsät, harvinaiset orkideat ja kasvien suojelu.

Mut hiukan se oli pettymys, olihan sielä orkideoita, jopa erivärisiä. Mutta oletin et kasvihuone tai ainakin joku niistä ois ollu lämmin ja kostea. Mut ne oli kaikki hiukan hämäriä ja viileitä. Lipun hintaan kuului kahvi, tee sekä kaakunpala.

Sit sielt takahuoneesta pölähti koiruus, oikein söpöliini. Ties kyllä että on, luvattomasti siinä rapsuteltavana, melkein kiipes mieheni syliin.

Takas päin mennessä poikettiin puoliks tyhjässä kauppakeskuksessa, tuli jotenkin hassu olo. Poistuimme ripeästi paikalta. Tuomiokirkossa poikettiin ja oletus et vastapäätä oli Seminaarikirkko eli Pyhän Johanneksen evankelista kirkko. Kirkkojen sisusta on tosi upeita, niissä on nähty vaivaa paljon. On maalauksia, kultauksia, koristeluja ym. ja käytetty erilaisia materiaaleja.

Hotellille takasin kun palailtiin iltapäivällä, otimme tovin aurinkoa partsilla.

Mieheni selkä oli punanen kun keitetty krapu.

Kotikuulumisia soiteltiin ja Tupsu oli protestoinut ja pissinyt oviin, olivat jonkun myyrän tuoneet näytille. Etupiha on melkein sulanut kokonaan lumesta. Mulla on poikia kova ikävä jo.

Illalla käytiin syömässä Jardins do Infantessa – siel homma pelitti niinkus pitikin. Ei mitään ongelmaa mun ruokavalion kanssa. Mut oli kyllä kaikkein kallein ruokapaikka koko viikkona.

PE 15.4 puolipilvistä + 22 C ̊

Päivän saldo 43,17 €

Askelia 12 943

Hoitajalle soitin kotiin, Tupsu terrorisoi. Sanoin et kaivaa mun paidan pyykkikopasta, niin saa purkaa patoutumat siihen. Lupasin et soitellaan sunnuntaina kentältä kun tiedetään aikataulusta.

Voih kun pojat odottaa niin kovin meitä kotio, snif tuli kauhee koti ikävä!

Suunnitelmissa oli viettää päivä Lidossa, näinhän me lähdimme klo 9 kävelemään. Kohteena oli Madeira shopping center ja olimme siellä ennen kymmentä, kaupat aukesivat vasta klo 10.

Tehtiin todellinen löytö, sellainen snadi paistinpannu ja lasta – maksoi 12€.

Taisto oli kehunut ja kehottanut, et ehdottomasti pitää käydä Ragan alapuolella olevassa kakkupuodissa. No käytiin kattomas ja mä otin appelsiinimehun (tuore) ja mieheni otti kahvia ja suklaakakun palan. No meikä eksyi tämän jälkeen rättikauppaan ja löysin farkkuhameen.

Sitten vietiin ostokset hotellille ja pienen levon jälkeen lähdettiin linnoituksella käymään. Kyselin Minnalta neuvoa RCI:n tiskiltä, mut ei se osannut sanoo linnasta mitään. Otettiin taxi ja se vei meitin kujalle josta käveltiin linnalle. Mahtavat näkymät linnasta oli, mutta tosi reipas tuuli häiritsi.

Linnalta käveltiin alas ja käytiin Dolce Vitassa kaupassa.

Mua jäi mietityttään Lidossa, Madeira kauppakeskuksessa oli miniläppäri 99€, Acer 1Gb muistia ja 160Gb kovo. Hinta vertailua tein puhelimista, Sonyn puhelin mitä oon kuolannu maksoi n. 500 €, Suomessa sen saa n. 300-400 €.

Iltalenkki heitettiin, 3 km – ylämäkeä ja alamäkeä huh.

Sit käytiin kattomas hotellin puutarha, olikin siisti. Sillalta ollaan katteltu ja ei siit oikein oo saanu kunnollista kuvaa, mut oli vaivan arvoista kavuta alas puutarhaan.

Iltapäivällä alkoi tuuleen julmetusti, et ei karvatakki ollu liioteltua ollenkaan.

LA 16.4 aurinkoista + 22 C ̊

Päivän saldo 157,86 €

Askelia 10 972

Aamupala nautittu ja klo on 8.15.

Lähdettiin kävelemään, sataman kautta vanhaan kaupunkiin, josta koetettiin löytää joku paikka mistä voi ostaa bussiliput. Automaattia ei osattu käyttää, ja se lippupömpeli oli kiinni.

Samalla kun etsittiin et jos jostain kaupasta saisi liput ostaa, niin tupsahdettiin markkinoille.

Joissa otin hennatatuoinnin olkapäähän, kaunis ruusu vain 15€. Se säilyi n. 2 vk.

Sit oli pakko ostaa sellasia ihania saippuoita, joihin oli maalattu tosi hienoja kuvia.

Mieheni halusi laulupillin, pilliin laitetaan vettä ja siitä saa erilaisia ääniä aikaan. Jos on oikein taitava niin jonkin laulun pätkänkin voipi puhallella. No kristallikorviksetkin tarttui mukaan.

Tupakkakaupasta löytyi bussitikettejä 4€ kpl, Laurents’ kauppakeskus. Ei muuta kun etsimään oikeata pysäkkiä josta pääsee Montelle, bussi lähtee Rio de Janeiro kadulta ja bussit 20, 21, 21A menee Montelle. Montella oli aika pilvistä, tuntui et pilvet laskeutui koko ajan alaspäin, ilma muuttui kylmäksi. Monte Palacen puutarha oli mahtava, me katseltiin kun ihmiset laskivat kelkalla alas ja huusi mennessään.

Aikamme katseltua, lähdettiin pysäkille kun alkoi kylmäkin tulla. Kuski päästelikin aika reippaasti alas, vaikka tottunein ottein. Mutta vauhti tuntui kyllä hurjalta, ottaen huomioon kapean ja mutkaisen tien.

Illalla käytiin vielä syöttämässä joutsenet ja kyyhkyset, oli siinä joku myskisorsakin. Valkonen kyyhkynen tuli ihan kädestä ottamaan. Syömässä käytiin Red Lionsissa.

SU 17.4 pilvistä ja sadetta + 18 C ̊ Hesassa + 13 C ̊

Klo 8.10 formuloita tulee, meri pauhaa järjettömästi. Oon saanut tungettua kaikki tavarat laukkuihin ja mikään ei ylitä sallittua painoa. Mieheni laukku painaa tasan 20 kg, otin sen kengät omaan laukkuun ja taas katotaan et onko painot, ok. Vihreä laukku ja reppu painavat liikaa, pitää toivoo ettei niitä tsekata. Vihreä 8kg ja reppu 4 kg.

Vettä sataa – on oikein ihana lähtee kotia!!

Vip Lennot (lentokenttä kuljetukset) 9€/per nenä

Taksia odotellessa mieheni jutteli ovimikon kanssa, se on ollut 32 vuotta töissä siinä samassa hotellissa. Hotellin nimi on vaan vaihtunut. Hän tekee 6 pv / viikossa, 48h /vk. Lomaa on 20 pv / vuodessa.

Maanantaisin on kiireinen päivä, koska sillon tulee aina uusi porukkaa hotelliin.

Hänellä on apupoikia sillon jeesaamassa. Asiakkaiden mielestä Carlton on emohotelli, kun on paras näkymä merelle.

Vuoristo/ meri näköala

Vieras    14.02.2013    Funchalin ravintolat ja baarit    Funchal

Funchal 4.2 - 11.2.2013 Olin Aurinkomatkojen matkalla, Raga hotelli oli erinomainen valinta hinta-laatu suhde oli todella kohdallaan, kaikki palvelut toimivat loistavasti. Lähialueella oli monen tasoisia ruokapaikkoja jokaiseen makuun. Yksi ravintola oli mielestäni ylitse muiden, nimeltään O DRAGOEIRO Rua da Casa Branca Funchal. [email protected] Tel: 291762177 Myöskin ilmat olivat suotuisat päivälämpötilat pyöri siinä 19- 23 asteen kieppeillä ja aamuyöt noin 13-14 astetta. Joten kokonaisuudessaan oikein onnistunut matka.

rauhallinen hotelli

Vieras    27.01.2013    Funchalin hotellit    Funchal
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2012 | Hotelli: Hotel Royal Savoy

Omistamme vaimoni kanssa molemmat lomaosakkeet Savoyssa joten vietämme vuosittain 2 viikkoa hotellissa.Savoy on rauhallinen paikka,joka henkii vanhanajan arvokkuutta.Henkilökunta on palvelualtista ja ystävällistä.Hotelli on siisti ja hiljainen rauhaa kaipaavalle.Myös sijaini on hyvä,kohtuullisen kävelymatkan päässä keskustasta ja satamasta,muttei mitenkään meluisassa ympäristössä.Hotellin ruoka on hyvää,voit valita a la carten ja noutopöydän välillä.Hinta/laatusuhde on kohdallaan ja allasbaarista saat maukasta snackia päivälläkin.Allasalue on siisti ja erityisesti pidämme siitä että alue on jaettu loosheiksi kivillä,näin ei tule markkinatunnelmaa vaan on myös omaa privacya.Odotamme jo kovasti ensi kesää ja pääsyä Royaliin.

Marjukka ja Jorma

Arvosana hotellille:

iso hotelli

Vieras    24.12.2012    Azorien hotellit    Azorit
Yöpymisen ajankohta: Helmikuu 2009 | Hotelli: Bahia Palace

Ruoka oli todella hyvää, aulasta muistan parhaiten korkean katon. Respassa oli ystävällistä porukkaa. Hotellihuoneen pinnat olivat vähän rapistuneet, mutta muuten huoneet olivat hyviä ja käytännöllisiä.

Arvosana hotellille:

carvoeiro hieno paikka.

Vieras    19.11.2012    Carvoeiron muita vinkkejä    Carvoeiro

Ihan kivantuntuinen pieni paikka.-Ihmiset tosi ystävällisiä. - Ainoa ruokakauppa intermarche ,tosin olihan

siellä jokunen pikku putiikki. Ravintoloita ja baareja enemmän kuin ihmisiä.-Takseja aika paljon, paikan kokoon nähden varmaan huippusesongin aikaan liian vähän.-Hienoja uimapaikkoja pitkin rantaa molempiin suuntiin. Tietysti kun menee Lagosiin, pienen matkan päähän, niin siellähän on hiekkarantaa vaikka muille jakaa.Hyvin alkuperäinen tunnelma.-Turistit vuokraavat villoja Englantilaisilta jotka tuntuvat omistavan koko Algarven alueen.

Kannattaa mennä käymään ei hullumpi paikka.-Ruuat ravintoloissa ja kaupoissa tosi edullisia.

Terv. Kartsa

Paras ravintola Funchal

wings466    01.11.2012    Funchalin ravintolat ja baarit    Funchal

Jardim Da Carreira oli kaamea homeinen loukko jossa hiiret juoksivat lattialla.

Donna Maria tarjosi kelpo ruokaa, lampaankyljys oli tosi maittava.

Restaurante Tipico Jaquet Rua de Santa Maria 5-5 A ei tullut poikettua kun ei siellä kukaan syönyt.

Ristorante Italiano La Bamba Rua da Casa Branca 70 oli paikallinen Rosso punaruutuisilla pöytäliinoilla. Ei ollut kutsuva.

Paras paikka O Celeiro ihan keskustassa. Myös Marinan Lidon puoleisin kalaravintola on erinomainen.

Ja sitten se ihan ykkönen: Villa Ciprianin terassi. Siellä saa kyllä 2 hengen ilalliseen apretiviiveilla, kolmella ruokalajilla ja hyvällä viinillä höystettynä menemään 200 egeä helposti.

Hyvin johdettu ja hoidettu merinäköalahotelli

Vieras    24.10.2012    Funchalin hotellit    Funchal
Yöpymisen ajankohta: Helmikuu 2011 | Hotelli: Madeira Regency Cliff

Hieno majoituspaikka kalliolla meren yläpuolella.

Siisti, hyvin hoidettu ja hyvin johdettu.

Huolenpito huippuluokkaa: parikymppinen tyttäremme sai edellisillan hummerista vatsataudin kun olimme vuorilla.

Henkilökunta kutsui lääkärin, nouti lääkkeet apteekista ja auttoi miten vain voi. Prima!

Myös muut asiakkaat olivat hyväkäytöksisiä ja huomaavaisia, pääasiassa vanhempia brittipariskuntia. Sellaisia, jotka tunnistavat laadun, kun se sattuu kohdalle.

Arvosana hotellille:

Keskeinen sijainti on etu

Vieras    04.10.2012    Albufeiran hotellit    Albufeira
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2012 | Hotelli: Hotel da Aldeia

Hotelli on hieman jo rempan tarpeessa, mutta muutamat asiat oli tosi hyvin: sijanti aivan lyömätön vilkkaan ostos- ja ravintolakadun varrella. Koska huoneemme oli kuitenkin sisäpihalle eli uima-altaalle päin, ei disko- tai muu jumputus haitannut ollenkaan. Perusasiat toimi: vessa, bidee, ilmastointi, lämmin vesi, päivittäinen siivous, hyvä parveke, kaksi uima-allasta. Hiustenkuivaajaa kaipasin, kun en ottanut omaa mukaan

. Taksikyyti tosi halpaa, vaikka polttoaineet oli samoissa hintalukemissa kuin meilläkin.

Aamiainen oli melko perussettiä, ei nyt aivan kotimaan tasoa, mutta pärjäsi hyvin iltapäivään. Jonkin verran ihmetytti kun tarjolla ei ollut mitään vihannespuolta ja hedelmätkin oli aina säilyke-sellaisia.

Erityisesti on mainittava että tyrkytyskulttuuria ei ollut ollenkaan kaupoissa, sait rauhassa katsella ja ostaa tai olla ostamatta, kukaan ei tyrkyttänyt eikä houkutellut. Mikä ihana rauha!

Arvosana hotellille:

Taksi petkutti Lissabonissa

Vieras    08.07.2012    Lissabonin lennot & liikenne    Lissabon

Otin taksin Lissbonin lentokentältä hotelliin keskustassa. Loppusumma mittarissa oli 14.65 euroa kun saavuimme hotellille. Kuljettaja nousi autosta nostamaan laukkuni ja minä nousin samoin maksaakseni ja antaakseni vähän tippiäkin. Kuljettaja totesi,ettei maksu riitä vaan loppusumma on 24,65 euroa. Ihmeteltyäni hän pyysi katsomaan mittaria ja todellakin summa oli noussut tuohon summaan. Sanoin, että sehän oli 14,65 euroa, kun saavuimme hotellille. Olinkin kuullut taksinkuljettajan kääntävän mittaria auton saavuttua perille hotelliin, mutta luulin hänen vain kääntäneen sen "nollille" saavuttuamme perille. Hän olikin vääntänyt mittaria ja siihen oli tulla tupsahtanut 10 euroa lisää! Taksi häippäsi nopeasti paikalta saatuaan korotetun maksun, en hämmennyksissäni muutakaan keksinyt kuin maksaa hänen vaatimansa summan. Oliko tämä siis kusetusta viimeisen päälle? Muuten Portugalin matkani oli upea kokemus, ihmiset ystävällisiä, hinnat suht.ok.

Siisti hotelli

Vieras    13.05.2012    Madeiran hotellit    Madeira
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2012 | Hotelli: Jardins d'Ajuda

Kokonaisuutena ihan kelvollinen. Henkilökunta kylläkin sekoili respassa eikä aina ollut kovin palvelualtis.

Huone oli siisti, siivooja kävi päivittäin. Keittiön varustelu minimaalinen. Sänky aivan kauhean kova ja tyyny liian pullea, onneksi komerosta löytyi litteämpiä. Asuimme toisessa kerroksessa, josta näkyi vain pihalle - hotellissa on 11 kerrosta. Aamiainen oli runsas ja monipuolinen, sillä eli melkein iltaan asti.

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Portugalissa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.