Portugalin matkakokemukset ja vinkit

Kallis taksimatka

Vieras    07.11.2018    Funchalin lennot & liikenne    Funchal

Hei! Olen neljättä kertaa Madeiralla ja asun hotellissa Funchalissa. Lentokentällä oli bussi odottamassa mutta olin niin väsynyt että otin taksin kentältä. Muistelun taksimatkan hinnan olleen n. 15 euroa viimeksi 2014. Nyt todella yllätyin ja olin aivan typertynyt kun taksi vaati 45 euroa matkasta. Valitin ja sanoin hinnan olleen aivan eri luokkaa aiemmin. Mittari oli päällä mutta senhän voi varmaan kytkeä eri nopeuksille. Lisäksi taksi varmaan mutkitteli. Varokaa näitä huijari taksrja. Onko muilla samanlaisia kokemuksia. Ps. Kuittiakaan en saanut enkä huomannut pyytää kun olin niin hämmentynyt. Pirjo

VAROITUS TAKAISTA FUNCHALISSA

Vieras    03.06.2018    Madeiran lennot & liikenne    Madeira

Matkustimme 2.6.2018 taksilla hotellista ruokapaikkaan Funchalissa. Mittarin mukainen maksu oli 12 euroa. Takaisin tullessa sovimme, että maksu on 10 euroa. Matka oli nyt lyhyempi. Perillä kuljettaja vaati meiltä 30 euroa, koska meitä oli 3 matkustajaa ja väitti kivenkovaan, että näin olimme sopineet. Tilanteesta syntyi riita ja maksoimme lopulta vaaditun summan.Olkaapa te varovaisempia ja järkevämpiä. Harmittaa, ettei tullut kutsuttua poliiseja paikalle. Kuljettaja oli koko matkan ajan todella imartelevan ystävällinen. Kertoi ensimmäisten asiakkaidensa nuoruudessa olleen skandinaaveja ja ruotsalaisilla ja suomalaisilla on aivan erityinen sija hänen sydämessään. You are my friends!ja lässynlässyn. Kyllä harmittaa!Lienee viisainta aina käyttää mittaria.

Siisti hyvä hotelli

Vieras    20.05.2018    Madeiran hotellit    Madeira
Yöpymisen ajankohta: Tammikuu 2018 | Hotelli: Four wiev monumental

Meillä yksiö josta merinäköala, erinomainen aamiainen, lähistöllä paljon hyviä ravintoloita. Hyvät kulkuyhteydet keskustaan, autovuokraamo hotellin vieressä ja se ja hotellilla ilmainen parkkihalli. Varattu uusi matka samaan hotelliin uudeksivuodeksi.

Arvosana hotellille:

Ta

Vieras    20.04.2018    Azorien lennot & liikenne    Azorit

Taksit halpoja ja luotettavia ,5€ vaan kiinteä hinta. Rauhallinen ja ystävälliset ihmiset.

Hyvä

Vieras    20.04.2018    Ponta Delgadan ravintolat ja baarit    Ponta Delgada

Marina atlactikon lounas surkea! ,26€ liikaa.

Hyvä

Vieras    20.04.2018    Ponta Delgadan hotellit    Ponta Delgada
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2018 | Hotelli: Marina Atlantico Hotel

Hotelli muuten ok, mutta kylpyhuone vaatii uusimista!!! Hirveä biseeallas,ja amme pois.

Arvosana hotellille:

Hyvä

Vieras    20.04.2018    Ponta Delgadan hotellit    Ponta Delgada
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2018 | Hotelli: Marina Atlantico Hotel

Muuten hyvä hotelli,mutta kylpyhuone pitäisi uusia. Ei vastaa 4 tähden vaatimuk

sia. Hiraveä bisee allas!! Arvosana 4

Arvosana hotellille:

Tasokas

Vieras    14.04.2018    Ponta Delgadan hotellit    Ponta Delgada
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2018 | Hotelli: Marina Atlantico Hotel

Kerran söimme hotellin buffeessa. Hinta/laatusuhde ei ollut kohdallaan. 26€ oli todella liikaa. Aamiainen ihan ok.

Arvosana hotellille:

Hyvät huoneistot ja myös huoneet

Vieras    01.04.2018    Funchalin hotellit    Funchal
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2018 | Hotelli: Four Wiev Monumental

Hotelli on Lidon alueella, mutta kauppoja ja ravintoloita löytyy lähiympäristöstä.

Hotellia on remontoitu ihan lähiaikoina, mutta esim. Hotellin tuloaulassa oleva baari ja illanviettopaikka on hyvin ankean näköinen. Plussaa oli, että ohjelmaa oli joka ilta, mutta yleisöä vähän ( ankeus).

Allasalue ja baari siistit ja hyvät ja parasta meille, että saimme käydä hyvässä kuntosalissa päivittäin. Myös spa-ja hierontapalveluja saatavilla. Huoneistot ihan hyvät ja tarpeeksi tilavat. Kuitenkin ovesta mentiin suitään makuuhuoneeseen ja siitä yhdistettyyn keittiö-olohuoneeseen ja siitä parvekkeelle,toisin päin olis ollut parempi. Aamiainen ei kuulunut matkaamme, mutta edellisen kokemuksen perusteella hyvä.

Arvosana hotellille:

Residencial Monumental 12.3-19.3.2018

Vieras    27.03.2018    Funchalin muita vinkkejä    Funchal

Viikon reissu tuli jälleen tehtyä tänne Funchaliin oli jo neljäskerta.Majoitus oli hintaansanähden oikein hyvä, hotellin alakerrass a oli mielestäni laadukas ravintola, söin siinä neljänä-iltana ja aina oli hyvää syötävää. Myös keskustaan kulkeminen sujui helposti,bussipysäkki oli noin 200m päässä. Myös vanhassa kaupungissa kannattaa käydä,siellä on mielenkiintoista katseltavaa.Myös Trooppinen puutarha on käymisenarvoinen paikka.

Näköalahotelli rantajyrkänteellä

Leo-setä    09.02.2018    Madeiran hotellit    Madeira
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2008 | Hotelli: Hotel Madeira Regency Cliff

Hotelli on rakennettu rantajyrkänteelle niin, että suurimpaan osaan huoneista mennään sisääntuloaulasta hissillä yksi tai useampi kerros alaspäin. Monista (mutta ei kaikista) huoneista on hienot näköalat merelle. Varsinkin ravintolan kattoterassi on aivan upea paikka aamupalan nauttimiseen. Hotelli sijaitsee n. 3km päässä Funchalin keskustasta, mutta sinne pääsee hyvin bussilla.

Arvosana hotellille:

Huonot liikkujat sauvojen kanssa

Vieras    14.09.2017    Funchalin muita vinkkejä    Funchal

Hotelli Do Carmo hyvällä paikalla,rauhallinen sivukatu, lähellä keskustaa,kaikinpuolin mukava. Hitaille liikkujille paljon katseltavaa:puistot, kauppahalli, rantakatu turisteineen, herkulliset kahvilat, mukavat putiikit,ihania museoita ja kirkkoja. Seuraava reissu reippaassa seurassa levadoille,ne jäivät näkemättä keväällä -17!

Matkalla Euroopassa, Alvor Portugali

Vieras    24.02.2017    Alvorin muita vinkkejä    Alvor

Aurinkoinen camping lähellä kylän keskustaa. Olemme olleet viikon ja ollaan vielä ainakin toinen. Näin talviaikaan täällä on hyvin rauhallista. Nyt (helmikuun 24) kulunut viikko on ollut mukavan kesäinen. Omatoimimatkailijalle aiheuttaa haastetta, opasteiden tulkkaus. Esimerkiksi marketti on kulman takana, mutta mikään ei viittaa siihen. Paitsi Portugalilainen nimi, Pingo Doce. Paikallinen rautakauppias opasti meitä sinne ystävällisesti, koska hänellä ei ollut auto-shampoota.

Hyvää palvelua olemme saaneet kaikissa liikkeissä ja ravintoloissa joissa olemme asioineet. Osa liikeistä on talvilomalla, näyttäis availevan maaliskuun puolella.

Hintataso on korkeempi kuin Espanjassa, mutta huomattavasti alempi Suomeen verrattuna. Lounas menu;10 - 15,-€, illallinen 20 - 30,-€; juomineen. Kahvi 1,20, olut 1,20 - 2,- kaupassa 0,49. Viinit alk. 1,45/ pullo.

Autolla Madeiraa kiertelemässä

Vieras    28.11.2016    Madeiran vaarat ja ongelmat    Madeira

Oltiin nyt loppusyksystä vaimon kanssa kiertelemässä Madeiraa vuokra-autolla 8 pv:n ajan. Hienot maisemat, mahtavaa autoilua ns. pikkuteillä, niillä matka-aikaa ei kannata arvioida totutusti kilometrien mukaan. :)

Toisaalta reissussa koettiin myös matkailun ikävämpi puoli. Yhden reissupäivän jälkeen todettiin vaimon rahapussi tyhjennetyksi! Ei silloin ja eikä vielä nytkään tiedetä/ymmärretä sitä, miten ja missä tuo "temppu" oli onnistuttu tekemään? Tämä aiheutti käynnin Funchalin poliisiasemalla, kokemus sinänsä. Reissattu on kuitenkin aika paljon ja koettu monenlaista, tämä oli ensimmäinen kerta näissä asioissa.

Näin jälkiarviona se, että ehkä kuitenkin tuudittauduttiin liiaksi mielikuvaan Madeirasta paikkana, jossa tällaista ei voi tapahtua. Näköjään voi ja kun tämä sattuu omalle kohdalle , niin lomatunnelmaan pääseminen on taas aika vaikeaa...

Hieno ja kokemisen arvoinen paikka tästä huolimatta,

Haanle

Kuva- ja videokooste Parasta Portugalia -bussikiertomatkalta

Vieras    26.10.2016    Portugalin nähtävyydet    Portugali

Hyvin toteutettu kiertomatka opastuksineen. Majoittuminen koko viikon laadukkaassa Hotel Ingleterrassa Estorilissa. Tässä kuvakooste omista matkakokemuksista syksyltä 2016:

www.youtube.com/watch?v=Mk6EWrEgku4

Oletko vieraillut Portugalissa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.