Italian matkakokemukset ja vinkit: Sivu 8

Näppärä

Vieras    05.05.2013    Firenzen hotellit    Firenze
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2013 | Hotelli: Hotel Pitti Palace al Ponte Vecchio

Hotelli oli sopivasti kävelymatkan päässä kaupungin keskustan nähtävyyksistä. Henkilökunta oli ystävällistä. Hotellihuone sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa, joten öistä liikenteen melua piti hälventää korvatulpin. Huone oli muutoin miellyttävä ja hyvin siisti. Niukahko, mutta riittävä aamiainen oli tarjolla hotellin ylimmässä keroksessa sijaitsevassa ravintolassa. Ihana näköala yli kaupungin. Voin suositella.

Arvosana hotellille:

merinäköala parvekkeelta ja lyhyt matka rantaan

Vieras    23.04.2013    Toscanan aktiviteetit ja harrastukset    Toscana

Rauhallinen paikka merenrannassa.

Ristorante Archimede trattoria Archimedella

Vieras    18.03.2013    Syrakusan ravintolat ja baarit    Syrakusa

Kävimme Sisiliassa pääsiäisen aikaan vuonna 2004. Vietimme eniten aikaa Syrakusassa.

Saimme suosituksen käydä vanhassa kaupungissa sijaitsevassa ravintolassa.

Ravintola Arkhimedeen henkilökunta saa täydet pisteet. Nälkäisinä hivuttauduimme sinne jo hieman ennen kahdeksaa. Paikka löytyi helposti. Ravintolan nimi on Ristorante Archimede ja se sijaitsee lähellä Piazza Archimedesta.

Vaikka ovi oli puoliksi vielä kiinni (alas vedettävä suojaovi), livistimme sisälle katsomaan paikkaa. Yllättynyt hovimestari uteli Sisilian murteella mitä etsimme. Heikolla kielitaidolla tiedustelin aukioloaikoja ja pöytää kahdelle. Sanoin, että meillä on nälkä.

Pöytä järjestyi heti vaikka ravintola ei ollut vielä auki. Iloisena ja rupatellen vei hovimestari meidät pöytään ja toi ruokalistat. Se oli vain italiaksi. Mutta ei hätää. Jotain tunnistin, jotain en, ja päädyimme rohkeasti kokeilemaan erilaisia annoksia.

Saimme mahtavat annokset maukasta ruokaa. Jo alkupala oli niin suuri, etten voinut kaikkea syödä. Veikkaan, että edessäni oli puolikiloa mustekalaa, mahtavassa punaviinikastikkeessa. Jollet pidä mustekalasta, ei hätää. Voit valita katkarapuja, miekkakalaa, kalaa, vasikkaa, erilaisia kuskus annoksia tai pastaa monenlaisessa muodossa.

Juomatilauksemme onnistui osittain. Valkoviinini oli perushyvää talon viiniä, mutta miehelleni tuotiin perin oudon makuista punaviiniä. Kilttinä suomalaisena hän joi sitä hetken, kunnes pyysi minuakin maistamaan. Sanoin, että tässä ei nyt kaikki ole kunnossa, eikä tätä ei tarvitse juoda - tilataan jotain muuta. Hän sai toisella yrittämällä hyvää punaviiniä. Myöhemmin meille selvisi, että tyypillinen sisilialainen punaviini voi maistua oudolle tottumattomalle. Kenties viinissä ei siis ollutkaan mitään vikaa. Kannattaa udella rohkeasti eri viineistä ja uskon, että niitä saa myös maistaa, jos haluaa. Me emme tällä kertaa vain muistaneet sitä.

Valtavan mustekala-annoksen jälkeen saimme pääruoaksi tilaamamme päivän kalan. Onneksi emme olleet tilanneet pastaa. Grillattu kala oli tuoretta ja hyvää. Mausteina ei tarvittu kuin valkosipuli, sitruuna ja oliiviöljy. MIeheni annoksessa oli kaprista ja tomaattia. Mitkä tuoksut annoksista nousi!

Kahdeksan jälkeen alkoi paikallinen väki saapua paikalle. Paikan omistaja istui omassa pöydässään ottamassa ruokailijat vastaan. Selvää oli, että kaikki tuntevat toisensa. Meitä katsottiin pitkään, uteliaasti ja hymyillen. Kommenteista emme saaneet selvää - mutta jotain hauskaa meissä oli. Ehkä vaalea iho, ehkä suomenkieli. Ehkä tosiasia, että olimme luikahtaneet ravintolaan jo ennen sen avaamista. Mikään asia kun ei varmastikaan pysy salassa pienessä kylässä tai kaupungissa, saati sitten paikallisten suosikkiravintolassa.

Sali on pian täpötäynnä. Kun vielä pääruoaksi tilaamamme kala oli syöty ja ihana espresso juotu, maksoimme laskumme antaen pöydän sitä odottaville vakiovieraille.

Rauhallinen ja tyylikäs hotelli

Vieras    27.01.2013    Taorminan hotellit    Taormina
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2012 | Hotelli: Villa Diodoro Hotel

Vietimme perheen kanssa täällä juhannusviikon kesällä 2012. Hotelli oli todella siisti, hieno ja hyvin hoidettu. Asiakaskunta koostui pääasiassa iäkkäämmistä ihmisistä, lapsiperheitä oli vain muutamia. Meillä oli ns. perhehuone, jossa oli kaksi erillistä makuuhuonetta ja suuri kylpyhuone. Näkymä oli viereiseen puutarhaan päin. Hotellin ylemmistä kerroksista olisi ollut upeat näkymät merelle.

Taorminan keskustaan oli lyhyt kävelymatka, joka oli mennessä enimmäkseen ylämäkeä. Hotellin vieressä oli kaunis puisto lintutorneineen, jossa saattoi istuskella penkeillä puiden varjossa. Hotellilla oli oma uima-allas ja pieni lasten allas. Meillä oli puolihoito, johon kuului aamiaisen lisäksi joko lounas tai illallinen. Juomat veloitettiin erikseen. Aamiaisbuffet oli todella runsas ja herkullinen. Lounas/illallinen tilattiin monipuoliselta ala carte -listalta. Ruoka oli erittäin hyvää ja laadukasta.

Suosittelen hotellia rauhallista ilmapiiriä arvostaville asiakkaille, kenties iäkkäämmille pariskunnille. Lapsiperheenä tunsi välillä olevansa hieman väärässä paikassa, vaikka meitä ystävällisesti koko ajan kohdeltiinkin. Jos mahdollista, kannattaa ottaa huone merinäköalalla. Näköalat ovat tästä hotellista todella upeat, kuten Taorminasta merelle päin muutenkin. Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä ja miellyttävä hotelli, jota voi lämpimästi suositella.

Arvosana hotellille:

Gardajärven rannoilla

jumppis    27.01.2013    Brenzonen nähtävyydet    Brenzone

Oli kiva oikoa koipiaan Gardan rannalla ajomatkan Ruotsi, Tanska, Saksa ja Itävalta jälkeen. Maisemat olivat komeat ja tytöt pelasivat rantalentistä 'reput' paljaana, niin mikä oli pizzaa syödessä. Siellä melkein viikko vierähtikin ennen kuin jatkoimme Veronan kautta Venetsiaan.

www.campingsanzeno.it/eng/index.htm

Punta Helbronner

Punta Helbronner on näköalapaikka Ranskan ja Italian rajalla ´Mont Blancin massiivilla´. Punta Helbronnerille pääsee Italian puolelta La Paludin kylästä hitaasti pyörivällä käysiratahissillä sekä kesäisin myös Ranskan puolelta Aiguille Du Midin huipulta köysiratahissillä jäätikön ylitse.

2015 Punta Helbronnerille valmistui kokonaan uusi iso hissiasema, jolla on mm. näköalatasanne, ravintoja ja kivinäyttely.

Pieni hotelli

Vieras    23.12.2012    Rooman hotellit    Rooma
Yöpymisen ajankohta: Joulukuu 2012 | Hotelli: XX SETTEMBRE

Pieni viihtyisä hotelli, mutta siisteyden taso erityisesti huoneen kokolattiamatto oli likainen. Joulukuussa on kosteaa ja kylmää vaikka huoneessa oli lämmitin. Aamiaispöydässä ei ollut mitään lämmintä ruokaa. Erityisen hyvää oli taksipalvelu lentokentälle.

Arvosana hotellille:

Varennan ostoksia

Irene    15.12.2012    Varennan ostokset    Varenna

Varennassa teimme hyviä ostoksia. Löysin kauniin nahkaisen Valentina- laukun. Lisäksi ostin Abenniinien vuoristosta leikatusta 50 miljoonaa vuotta vanhasta kivestä tehdyn kaulakorun. Lisäksi löysin ihanat siniharmaat helmet.

Nämä ovat mukavat matkamuistot, joita olen ahkerasti käyttänyt.

Muodin mekka Milano

Irene    12.11.2012    Milanon nähtävyydet    Milano

Vietimme lomastamme vain yhden päivän Milanossa ja se tuntui riittävän meille. Ajoimme vuokratulla autolla Como-järveltä kaupunkiin navigaattorin avulla ja löysimme myös parkkitalon läheltä keskustaa.

Milanon keskustassa sijaitseva tuomiokirkko, Duomo, on Italian suurin ja yksi maailman suurimmista goottilaisista katedraaleista. Se on ehkä tunnetuin nähtävyys Milanossa.

Piazza del Duomon laidalla on lasikattoinen kauppakeskus Galleria Vittorio Emanuele II. Se on upeimpia kauppakeskuksia, mitä olemme nähneet.

Sen toisesta päästä on kulku Milanon kuuluisalle oopperatalolle La Scalalle, jonka näytäntökauden avajaiset kuuluvat perinteisesti kaupungin seuraelämän merkkitapahtumiin.

Tunnelma historiallisessa keskustassa oli rento; turistit istuivat kahviloissa ja puistoissa ja nauttivat olostaan.

Huomio kiinnittyi siihen, ettemme nähneet muotitietoisia ihmisiä Milanossa. Muutama Ferrari kyllä kompensoi tämän.

Muu osa, jonka näimme Milanosta mm. kiinalaisten kortteli, oli omanlaistaan. Sodan jälkeiseen rakentamiseen ei kiinnitetty huomiota siihen, miltä talot näyttävät. Tämä jakaa kaupungin kahtia.

Pohjoinen Madesimon kylä

Irene    12.11.2012    Madesimon nähtävyydet    Madesimo

Lähdimme heinäkuun lomalla ajamaan Como-järveä pohjoiseen lähelle Sveitsin rajaa. Madesimo on pieni alppikylä ja ilmeisen suosittu laskettelukeskus talvisin.

Korkeusero oli valtava ja henkeä saimme haukkoa moneen kertaan matkan aikana ennen kuin saavuimme Madesimon kylään.

Serpentiinitiet olivat kapeat ja todella mutkikkaat ja kun ei nähnyt, oliko jyrkästä mutkasta tulossa auto vai ei, piti edetä erittäin varovasti. Tien reunoja oli vahvistettu aidoilla. Joissain mutkissa oli rakennettu laudoista suojat valuvaa vettä vastaan. Pudotus alas oli päätä huimaava.

Yhä ylemmäs päästyämme maisemat olivat todella komeat, mutta meillä ei ollut mitään mahdollisuutta pysäköidä autoa, sillä tie oli todella kapea. Kyllä harmitti!

Perillä Madesimon kylässä aisti sellaista rauhaa, jota nykypäivän ihminen ei ole kokenut ja kaipaa joskus suunnattomasti.

Näimme kylässä vain muutaman eläkeikäisen ihmisen. Asukasluku ei ole varmaan häppönen.

Voimme kuvitella, millaista säpinää siellä on talviaikaan. Majoitustilat olivat alppitaloissa ja -majoissa ja niitä oli runsaasti rakennettu kylään.

Kokemus oli aikamoinen, vaikka olemme kulkeneet ennenkin vuoristoissa. Näimme matkalla kivoja kyliä ja kaupunkeja.

Parasta oli, että tunsi olevansa lomalla.

Pikku kylä Maggiore -järven rannalla lähellä Sveitsin rajaa

Irene    11.11.2012    Maccagnon nähtävyydet    Maccagno

Heinäkuiseen lomaamme Italiassa kuului myös neljä vuorokautta Maggiore -järvellä. Siirryimme Como -järveltä seikkailumielin johonkin uuteen paikkaan ja koska korkeuserojen kohdalla emme tinkineet, niin suunnistimme Maggiore-järvelle etsimään kattoa päidemme päälle. Onnistuimme löytämään keskeltä Maccagno Agran kylästä käytännöllisen yksiön keittonurkkauksella läheltä pitkää uimarantaa, joka olikin iloinen asia. Saimme uida, ihastella maisemia ja lukea rannalla.

Välillä ajoimme tutustumaan järven muihin kyliin ja karttaa tutkiessamme huomasimme, että kylän yläpuolella vuoristossa on Delio -järvi, jota lähdimme katsomaan. Huikeat maisemat ja ajoittain TODELLA kapeat serpentiinitiet pistivät haukkomaan henkeä. Onneksi meillä oli pieni auto vuokralla. Perillä järven kupeessa olikin sitten varoituskyltit siitä, ettei suositella järvessä uintia, koska jättipadon jotkut portit saatetaan avata ja veden imu on kova silloin. Paikalla oli auringon palvojia ja grillialueella näimme paljon italialaisia perheitä viettämässä yhteistä aikaa viikonloppuna. Jatkoimme matkaamme yhä ylemmäs tietä, jota ei kartassa näkynyt ja koimme upean seikkailun kylästä kylään.

Napsusta löytyy ottamiamme kuvia...

Maggiore -järvellä oli sama vaikutus meihin kuin Como -järvellä. Siihen ihastui heti. Suosittelemme!

Colmegna - rauhan tyyssija

Irene    11.11.2012    Colmegnan muita vinkkejä    Colmegna

Maggiore -järven rannalla itäisen sivun pohjoisessa osassa sijaitseva idyllinen pikkuriikkinen kylä on rauhallinen ja kaunis erittäin viehättävine taloineen ja järvenrantoineen.

Upea Camin Hotel Calmegna sijaitsee aivan järvenrannassa. Kylän uimaranta on lähellä. Kylässä on kauniit rantakadut.

Paikka on enemmän läpikulkupaikka ellei sitten halua superrauhaisaa lomaa.

Omatoimimatkaajalle ja autonvuokranneelle hyvä tukikohta Maggiore -järven lomalla.

Moto Cuzzi -kaupunki

Syy Mandello Del Larioon menoon oli Moto Cuzzi -museoon pääsy.

Moto Cuzzi -moottoripyörätehdas on perustettu vuonna 1921. Näimme siis todella vanhoja moottoripyöriä, jotka kaikki olivat kiehtovia katsella. Napsussa on valokuvia pyöristä.

Museossa pääsi käymään myös tehtaanjohtaja Carlo Cuzzin työhuoneessa.

Aukioloajat: ma-pe kello 15.00-16.00. Vapaa pääsy.

Itse Mandello Del Larion kaupunki on melko tylsä ja mitäänsanomaton.

Hurmaava Varenna

Irene    11.11.2012    Varennan nähtävyydet    Varenna

Varennassa käynti oli Como -järvilomamme yksi kohokohdista.

Otimme paljon ihania kuvia kujilta ja rannasta. Värimaailma oli kertakaikkisen ihana kaikkialla. Talot ovat eri punaisen ja oranssin sävyisiä.

Kylä on rakentunut hyvin ahtaasti pienelle jyrkälle alueelle, joten huonojalkaisen ei kannata koko kylää lähteä kiertämään. Uteliaisuus vei meitä kujilta aina uusille mielenkiintoisille paikoille ja saimme kokea ikimuistettavia elämyksiä. Muistan hyvin, kuinka edellämme kävelevä iäkäs amerikkalainen pariskunta otti jatkuvasti valokuvia eri suunnista ja oli aivan yhtä ihastunut paikkaan kuten mekin. Kuljimme heidän jalanjälkiään pitkään ja toimimme kameran kanssa juuri samalla tavalla napsien kuvia "hullun lailla".

Kannattaa hakeutua rantaan, jossa on ihastuttavia kahviloita ja ruokaravintoloita. Nautimme mukavan ja ikimuistoisen lounaan siellä.

On hyvä tietää, että Milanon Malpensan lentokentältä, johon lentokoneet Suomesta lentävät, pääsee junalla suoraan Varennaan!! Varennasta taas on helppo kulkea vesibusseilla kylästä toiseen. Niin haluaa pian tehdäkin, sillä Varenna on nopeasti nähty. Varennasta pääsee myös Milanoon junalla.

Tukikohtana se on erinomainen paikka lomailijoille, jotka eivät vuokraa autoa.

Suosittelemme!

Edullinen huoneistohotelli

Irene    11.11.2012    Maccagnon hotellit    Maccagno
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2012 | Hotelli: Alpergo Emmaus

Huoneistohotelli Emmaus sijaitsee Maccagno Agran keskustassa. Lähellä ovat kaikki kylän palvelut ja rannalle on viiden minuutin kävelymatka.

Henkilökunta on ystävällinen. Yksi heistä puhuu englantia.

Autolle on hyvä parkkipaikka takapihalla.

Kattoterassilla on auringonottomahdollisuus ja pöydät sekä tuolit. Siellä on myös mahdollisuus kuivata pesemänsä pyykit erillisessä pyykinhoitohuoneessa. Ota pulveri mukaan.

Lakanat kahdelle maksoivat 10 euroa ja pyyheliinasetti 5 euroa yhteensä.

Asunnot ovat eri kokoisia huoneistoja ja hyvin edullisia ja siistejä. Eivät ole luksusasuntoja.

Astiasto on melko niukka. Loppusiivous on 25 euroa.

Junan ja autojen äänet sekä koiran haukunta kuuluvat huoneisiin, joten korvatulpat kannattaa ottaa mukaan.

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Italiassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.