Matkakokemukset - Muita vinkkejä Pargasta

Elokuun lopulla Pargassa

mlaakko9    09.09.2015    Pargan muita vinkkejä    Parga

Vajaa viikko sitten kotiuduttiin Pargasta ja nyt on varmaan aika arvioida, kun vielä jotain muistaa.

Hotelli Valtos Beach oli sitä mitä odotettiin.

Huone kohtalainen, sänky hiukan liian kova.

Palvelu todella ystävällistä kautta linjan siivoojista johtoon asti.

Esim. sähköpostilla tekemäämme kyselyyn, onko hotellissa asiakkaille allas / rantapyyhkeitä, tuli vastaus parissa tunnissa.

Hotellilla oli pyyhkeitä, vastoin matkatoimiston prosyyrissä ollutta tietoa.

Aamiainen ei erottunut millään lailla muista kokemistamme hotelliaamiaisista, ei parempaan eikä huonompaan suuntaan, olimme siis tyytyväisiä.

Hotellissa söimme päivällistä ainoastaan kaksi kertaa, eikä ruoka ollut pettymys.

Kaupungin ruokapaikat tuli kahden viikon aikana kierreltyä ja ei oikeastaan missään petytty ja harvemminhan kreikkalaiseen ruokaan pettyy:)

Maisemat ovat ihan upeat ja todettiinkin paikan olevan ehkä kaunein missä olemme lomailleet koskaan.

Ulkoiluun erittäin sopiva ja mukavan haasteellinen maastonmuodoiltaan.

Retket Meteoran luostariin, pashan linnoitukseen ja laivalla Korfulle ihan OK, eritoten Meteoran luostaria suosittelen, paitsi korkeanpaikan kammoisille:)

Kuitenkin jäi tunne, että taisi jäädä ainoaksi kerraksi tämä matka Pargaan.

Emme mitään bilehileitä vaimoni kanssa ole, mutta vähän unelias paikka meidän makuumme.

Varmaan oivallinen paikka rantalomailuun panostaville ja etenkin lasten kanssa matkustaville.

Parga paikkana hyvä, mutta me ei taidettu olla Pargaa varten.

Ehkä sitten jos lapsenlapsia joskus saamme, viemme heidät sinne.

Ihana Parga

Vieras    24.02.2014    Pargan muita vinkkejä    Parga

Parga on juuri sopiva perhelomakohde. Viime kesänä olimme tyttärien 11-v ja 3-v kanssa ja ensi kesän matka samaan paikkaan varattu! Suosittelen ihanan pientä idyllistä Pargan kylää ihmisille, jotka eivät halua bilettää reissullansa, vaan hakevat rauhaa ja hyvää ruokaa. Ja se kreikkalainen ruoka... :)

Pargan "biletys"

Vieras    20.09.2012    Pargan muita vinkkejä    Parga

Tässä on nyt korjattava joidenkin mainostamaa Pargan "biletystä ja tanssipaikkojakin löytyy" informaatiota. EI LÖYDY.

Ei ainakaan mitään sellaista mitä ns. bileillä tarkoitetaan. Ibiza todella kaukana. Joten jos olette lähdössä bilereisulle älkää vaivautuko, löytyy paljon parempia paikkojakin.

JOS taas olette lähdössä viettämään romanttista lomaa sen oman rakkaimman kanssa, niin siihen tämä pieni kalastajakylä on omiaan. Osin Pargan viehatys piileekin siinä, että sieltä puutuvat täysin nuo ihanat öykkäröivät ja räyhäävät peffanpaljastelija britit :)

Viikon romanttisen loman hakijoille erittäin varteenotettava vaihtoehto. Suosittelen!!!

Alounaki beach

Vieras    23.08.2012    Pargan muita vinkkejä    Parga

Kävin kaverini kanssa Pargassa viime heinäkuussa, ja tykättiin Pargasta paljon! Ravintolatarjontaa oli vaikka millä mitalla ja drinksupaikkojakin löytyi. Ainoastaan tanssipaikkaa jäimme kaipaamaan, sillä sellaista ei Pargasta löytynyt, vaikka paikallisilta kysyttiin useaan kertaan. Gyros-pitat oli Pargassa halpoja (2-2,5 euroa), taivaallisen hyviä ja täyttäviä! Jos haluaa syödä vähän hienommin, suosittelen rinteessä lähellä Venetsialaista linnoitusta sijaitsevaa Avra-ravintolaa. Maisemat oli upeat, ruoka täydellistä ja palvelu ystävällistä :) Lisäksi se saa plussaa siitä, että alkuillasta (seitsemän kahdeksan aikaan) siellä ei ollut juuri muita asiakkaita kuin me.

Pargan läheisyydestä löytyy useita upeita rantoja. Vuokrattiin skootteri pariksi päiväksi, ja ajettiin Pargasta pohjoiseen päin, mistä löytyi aivan mieletön ranta! Sellainen, kun Alounaki beach, oli poukamassa kallioiden suojassa sijaitseva luonnonranta hienolla hiekalla. Muita palveluja ei ollut, kuin pieni asuntovaunu, josta oli tehty kioski. Kannattaa ottaa oma päivävarjo mukaan, jos keskipäivän aurinko tuntuu liian polttavalta.

Licchnos beach oli myös hieno. Sinne pääsi valtavan kukkulan yli patikoimalla tai vaikka venetaksilla. Huonokuntoisille en patikointia suosittele. Venetaksi oli kokemuksen arvonen maisemien ollessa jälleen hienot!

Suosittelen Pargaa kohteena erityisesti pariskunnille sen romanttisuuden vuoksi, mutta ei se huono kohde ole kellekkään matkaajalle!

Nyt olenkin lähdössä uudestaan Pargaan perheen kanssa syyskuussa. Ei malta kauempaa pysyä poissa ;)

Parga on paras

Vieras    21.04.2010    Pargan muita vinkkejä    Parga

Olemme mieheni kanssa käyneet Pargassa jo viisi kertaa ja vieläkään paikka ei anna kyllästymisen merkkejä. Joka kerta on tullut vierailtua Styx virralla ja se on aina yhtä ihana ja vilvoittava paikka.

Pargasta on helppo lähteä seikkailemaan muuallekkin ja olemmekin käyneet Olympiassa , Ateenassa , Napflionissa ja monessa muussa paikassa, mutta aina paluu Pargaan on ollut se paras hetki.

Toiveissa on joskus viettää siellä aikaa pidempäänkin.Pargan ravintoloita en lähde tässä arvioimaan totean vain että vielä en ole siellä huonoa ruokaa syönnyt.

Pikku taksivenematkat lähirannoille ovat viihhdyttäviä varsinkin pienessä aallokossa. Paras ranta on Lichnos ja kauempana kaupungista on Ag Paraskevi kylän jälkeen hauskan serpentiinilaskun jälkeen upea pikkuranta, nimeä en tiedä, mutta siellä on hieno snorklata.

Pargan paikalliset ihmiset ovat todella mukavia. Ja tässä samalla paljastan sen parhaan mezepaikan , se on Cornerbaari Taksit ovat siinä edessä ja paikan vieressä on apteekki ja toisella puolen kylän isoin kirkko. Cornerin edessä on on aina paljon skoottereita parkissa . Kun tilaat juoman saat aina lautasellisen syötävää sen kanssa:)

Parga kannattaa kokea aina uudestaan ja uudestaan...

Sopii lapsiperheille

Tuutikki100    29.09.2009    Pargan muita vinkkejä    Parga

Kreikassa ei tarvitse aina mennä saarille! Mantereelta löytyy viehättävä Parga! Pienten lasten kanssa matkustaville se on sopiva paikka sikäli, että sieltä löytyy oivat mahdollisuudet leppoisaan rantaelämään. Ihan kylän tuntumassa on parikin hyvää uimarantaa, joista toiselle mennään joko pienellä aluksella tai oliivilehdon läpi kävellen. Laivamatka ei monta minuuttia kestä, mutta on lapsille jo sekinoman hieno juttunsa. Ja kun Pargan alue on nähty,kannattaa vuokrata auto ja hurauttaa lähikylien elämää ihmettelemään.

Kapteeni auttaa

Vieras    05.06.2009    Pargan muita vinkkejä    Parga

Hei,

Olen ollut Pargassa kahteen otteeseen. Eka kerralla yksin heinäkuussa ja toka kerralla aikaisin toukokuussa mieheni kanssa.

Eka kerralla yksi nuori suomalaisneitonen oli pulassa. Oli varannut kahden viikon lennot, mutta suunnitellut olevan toka viikon ystävän luona manner-Kreikassa. Ystäväpä ei päässytkään ajoissa Kreikkaan ja näin neitonen oli ilman majapaikkaa. Minulla oli 2 viikoksi huone yksinäni ja olimme jo aiemmin nähneet ja jutelleet.

Neitonen kertoi saaneensa vinkkiä kysellä huonetta satamassa ja oli yhyttänyt yhden taksiveneen "kapteenin", joka oli nähnyt vaivaa, soitellut sinne sun tänne, mutta heinäkuu kun oli, ei majapaikkaa löytynyt. Minä sitten majoitin neitosen omaan huoneeseeni.

Tämän jälkeen tuo ihana vanhempi, harmaapäinen "kapteeni" oli aina ystävällinen - saimme molemmat puoleen hintaan matkan Acheron-joelle (STYX-virralle), muutaman matkan läheiselle uimarannalle jne. Eikä mies kuitenkaan missään vaiheessa pyrkinyt "iholle", kuten useasti kreikkalaiset miehet saattavat yrittää "tehdessään palveluksia". Kehui kovasti suomalaisia. Sanoi, että on niin mukavaa, kun suomalaiset opettavat lapsetkin sanomaan "efharisto" tai "kalimera" yms. kreikaksi. Toista ovat kuulemma kreikkalaiset :) turistit.

Rakastuin ihaniin oliivipuumetsiköihin, rantoihin, kaupungin kujiin ja ystävällisiin ihmisiin. Ylhäällä, lähellä linnoitusta oli "Sakis" -niminen ravintola, jonka kreikkalainen ruoka oli loistavaa!

Pargan reissut

Eme    06.04.2009    Pargan muita vinkkejä    Parga

Olen siis todella hurahtanut Pargaan.

Todella kauniit maisemat, hyvät ruokapaikat, hyvät patikointi mahdollisuudet,niin ihanan turkoosi merivesi.

paikalliset todella ystävällisiä.

Jos menojalkaa vipattaa niin löytyy paljon hyviä paikkoja jonne mennä drinksuille.

Kaikkiaan, yksi parhaista paikoista jossa olen koskaan käynyt

ihastuttava parga

Vieras    28.08.2008    Pargan muita vinkkejä    Parga

Vaikka Pargaa on kuvattu pieneksi kyläksi, on siellä paljon tekemistä ja nähtävää!!! Ihana tunnelma ja miellyttävät paikalliset. Bilehileille löytyy menoa tai rauhallisempaan menoonkin on paikkansa.

Pargassa voi seikkailla oliivilehtojen kautta upeille näköalapaikoille ja uusille rannoille. Kuntoilua tulee väkisinkin koska kylässä on paljon rappusia kivuttavana... Paljon ihania ravintoloita joista saa aitoja oikeita kreikkalaisia herkkuja. Pienet tavernat parhaita!

Laiva retket lähi saarelle tai vaikka kauemmas Korfulle on upeita kokemuksia!!!

Kolme kertaa olen Pargassa käynyt, ja neljättä kertaa nyt syyskuussa. En vain malttaisi odottaa!! Parga odottaa;)

Oletko vieraillut Pargassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.