New Yorkin matkakokemukset ja vinkit

Kaksi viikkoa New York

Tommik    02.11.2015    New Yorkin muita vinkkejä    New York City

Tässä vinkkejä NYC matkustaville, oli kyseessä vkonloppu tai pidempi aika.

Yrittäkää jaksaa lukea, yritän kertoa mahdollisimman paljon käytäntöön ja muuhun liittyvää.

Lentohan ei tuntunut missään, suora lento ja kesti sen 8 tuntia. Finnairin koneessa oli hyvää se että leffoja pystyi katsomaan oman mielen mukaan. Lentokone ruualta ei voi odottaa ihmeellistä, nälkä siirtyi sen verran että jaksoi odottaa kentälle pääsemistä, ja asunnolle. Vuokrattiin siis asunto New Jerseyn puolelta Home Awayn kautta missä tarjontaa riittää. Hinta oli kohtuullinen asunnon sijaintiin ja ulkoasuun verrattuna.

Aikaisemmin en ollut Nycissä käynyt. Jfk:lle laskeutumisen jälkeen eteneminen oli ihan ok vaikka turvatarkastus kesti pitkään. Sen jälkeen pääsi melko ripeästi kenttäkompkleksista pois. Kannattaa kuunnella kuulutuksia välillä. Meidän laukut oli nostettu liukuhihnalta pois siihen viereen mistä ne löyty mutkattomasti.

Sen jälkeen alkoi etsinnät kyydeille, 10 min etsinnän jälkeen kysyttiin ulkona olevilta bussiyrityksiltä kyytiä ja se hoitu hyvin eli otettiin meno-paluu joka maksoi 30 dollaria(ei tarvinnut miettiä paluukyytiä enää). Hintakaan ei paha, minun mielestä. Taksikyyti maksaa JFK:lta keskustaan noin 100 dollaria. New Jerseyyn se maksaa 140dollaria.

Sitten odoteltiin ja arvottiin ollaanko oikeassa kohdassa odottamassa vihreää isoa bussia. Henkilö keneltä ostettiin liput näytti paikan mihin kyyti tulee.

Näillä yrityksillä jotka tarjoaa kyytipalveluita löytyy yleensä kaikki laitteen myös korttimaksuun vaikuttavat luotettavilta ja sen näkee yhdenmukaisista yriyksen asuista.

Seuraavaksi lähdettiin liikkeelle kohti cityä, liikenne oli juri sitä mitä odotti...eli sitä on paljon. Noin 25min ajon jälkeen alkaa erottumaan ne pienet talot ja tiedät että city lähestyy! Huikea näky se valomeri kun ajetaan Broawaytä tai 5th avenueta pitkin..tosin ei siitä bussista kaikkea näe. Kuski ilmottelee etukäteen paikat missä pysähtyy. Eli sinun on hyvä selvittää etukäteen missä kohtaa on järkevää jäädä pois. Lähestulkoon kaikki yhteydet ensikertaa Nyciin menevälle on Port Authorityn Buss Terminaalissa, metrot, jatkobussit, Path-junillekin pääsee, mutta mikäli jäät Manhattanille hotelliin, sinun tarvitsee tietää vain osoite missä se on ja katsot etukäteen nettikartasta missä se sijaitsee.

Me mentiin Port Authorityn asemalle ja sieltä ennakotiedon mukaan etsittiin bussi nro 156. Mennessä katsottiin sopivan näköinen henkilö joka osasikin kertoa miten kannattaa jäädä pois.

HUOM. kaikki eivät osaa eikä halua neuvoa oikein!! Ja tästä kerron tuonnempana.

Port Authority sijaitsee siis w42st ja 8th avenuella. Jos joku ei siellä osaa sitä kertoa niin kannattaa tuon muuttaa pois!

Asunnon omistaja odotti meitä siellä ja tunnisti kun tultiin matkalaukkujen kanssa. Are you the two fellows from finland, come lets go to check the apartment.

Alue oli siis vanhaa New Jerseyn aluetta, latinoaluetta ja melko mukavan näköistä. Kaikki oli melkein oven edessä kun oli tarvetta kauppaan tai mihin hyvänsä. Pysäkki oli 10 metrin päässä.

Siinä asetuttiin ja tutustuttiin asuntoon. Ja eka homma oli keittää suomikahvit kun tuli otettua mukaan juhlamokkaa :) Maitoa löyty 20 metrin päästä kaupasta. Niin, gallona maitoa maksoi 2.99 dollaria eli melkein neljä litraa.

Seuraavana aamuna lähdettiin tutkimaan kaupunkia ja katsottiin että mikä olisi paras lippuvaihtoehto liikkua...no päätettiin ensin ottaa kertalippuja, mutta kuten asunnon omistaja sanoi niin kannattaa ehdottomasti ottaa Metrocard esim.7 päivälle, kaikkia vaihtoehtoja en nyt muista mutta itse otin sen 7 pvälle ja maksoi 31 dollaria. Mutta, on siis sellainen kortti mikä käy metroon, busseihin ja path-juniin ja maksaa 52 dollaria 7 pvälle. Nämä kannattaa kysyä esim.Port Authorityn asemalta tai itse mennä automaatille ja IHAN rauhassa niitä katsoa siinä, automaatteja riittää joita kiireiset paikalliset voivat käyttää. Ja voi kysyä sellaiselta tavallisen näköiseltä ihmiseltä jolla ei ole mieletön kiire. Tavallisen näköinen paikallinen = nuori jolla siistit vaatteet, keski-ikäinen jolla siistit normaalit vaatteet.

Rauhallisuudella ja itsetutkinnalla pärjää hyvin. Meitä vierailijoita siellä riittää ja paikalliset saavat hoitaa asiansa omalla tahdilla.

Ja hei, ota rahat taskusta sitten vasta kun " tiedät " mitä olet ostamassa. En tarkoita sitä että joku tulee ja nappaa lompakon käsistä, on itsellesi helpompaa kun ei ole kourat täynnä ja näytät paljon itsevarmemmalta.

Lippuautomaatteja on joka paikassa.

Sitten kun katsot metrokarttoja, on värilinjat ja numerot, mutta tämä onkin New Yorkissa omaa luokkaansa ja vaatii ajattelua sekä päättelyä vaikka voi tuntua simppeliltä.

Yksi: täytyy tietää missä jäät pois.

kaksi : mikä on linjan päätepysäkki.

kolme : täytyy tietää värilinja. esim. sininen A,E,C. Onko suuntana uptown tai downtown. Mahdollisesti esim.brooklyn. Katso metrokartasta oma pysäkki ja suunta. Opasteet on aika lapsenkengissä koska tuolla on aikasemmin mainitusti oma maailma noiden suhteen. Kaikki sujuu hyvin kun olet tarkkana.

esim.Pariisissa metron käyttäminen värilinjoilla on huomattavasti helpompaa.

Mainitaan nyt erikseen että kaikki eivät halua neuvoa sinua oikein...outoa eikö totta, mutta näin se menee. Opasteista on sanottava että ei siis ole parhaalla mallilla!

Paljon oppi kyllä kahdessa viikossa!

Myöhemmin laitan lisää infoa mistä voisi olla hyötyä muille.

Siisti hotelli ja hyvällä hinnalla.

Vieras    24.08.2014    New Yorkin hotellit    New York City
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2014 | Hotelli: Hampton Inn New York Chelsea

Meitä oli matkassa kaksi aikuista ja kaksi alle 5-vuotiasta lasta. Huoneessa oli 2 parisänkyä ja tilaa oli riittävästi.

Hotelli oli siisti ja henkilökunta hyvin ystävällistä. Lapset otettiin myös hyvin huomioon.

Aamiainen antoi potkua päivään ja kahvia oli jatkuvasti saatavilla.

Sijainti on erinomainen ja lähellä kulkee useita metrolinjoja. Taksinkin saimme aina nopeasti.

Mielestäni hotellin hinta-laatusuhde on hyvä.

Arvosana hotellille:

Kiva hotelli ihanassa kaupungissa

Vieras    05.01.2014    New Yorkin hotellit    New York City
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2012 | Hotelli: Hotel Edison

Otimme hotellin Hotwiren kautta, ekakertaa käytimme sitä ja kieltämättä hiukan jännitti minkä hotellin antaa. No, kivan saimme, huoneet ihan normit NYC huoneet, pienet, kokolattiamattoa. Vanhahkot huoneet, mutta ihan siistit. Hissi oli nopea ja henkilökunta mukavaa. Hinta oli n.120e/yö (hotwiren kautta siis). Alueeksi valitsimme Time Squaren alueen, kun ei aikaisempaa kokemusta NYCistä ollut. Ajattelimme, että se on lähellä vaikka mitä :D No, siinähän se nakotti, turistihelvetin nurkilla. Eka kertaa kun menimme Time Squrelle, joka siis oli ihan liki hotellia, olimme ihan että uuh ja aah ja täällä me ollaan, ihan ku elokuvissa, kato tuolla on seinän kokonen telkkari, hei mekin ollaan siellä ja siinä sitten heiluteltiin ittellemme sinne telkkarin ruutuun, vai screeniksikö niitä pruukataan sanoa. Joo, eka tatsi siihen oli vaikuttava. Mutta kun sen turistimeren, pukeutuneiden hahmojen, comedy show sun muiden mainostajien läpi kahlattiin ja puskettiin JOKA aamu, iltapäivällä myöhhän takas, taas mentiin läpi (illalliselle) ja tultiin takas. Alkoi siinä puolivälissä 8 päivän lomaa kaduttaa sijainti big time. Olihan sinä kulmilla lelukauppoja, m&m kauppaa, kosmetiikkakauppaa , mutta niin hintavia, että kannattaa mielummin keskittää kaikki ostokset Century 21 ja outleteihin. Samaa kamaa saa halvemmalla.

Yksi ostosvinkki naikkoset: hampaidenvalkaisuliuskat! Niitä on ihan marketeissa ja eri tehoja, toimii eikä mulla vihlonut ainakaan kun ihan alussa. Ostin muistaakseni 2 vahvimmat ja oisko vajaa 50$ maksanut. Tigiä löytyi marketeissa, puolet halvempaa, ellei enemmänkin, kuin Suomessa, samoin Redkenit halpoja. Kosmetiikasta edullisia muistaakseni Clarinsit ainakin, en pahemmpin ostanut kosmetiikkaa. Smashboxilta jotain ostin, en tiedä muiden maiden hintoja niihin, niin vaikea verrata.

Apteekissa oli myös kiva tutkia, naisillehan löytyi menkkapillerit :D Jotka siis sisälsi kofeiinia ja parasetamolia. Ei ne nyt mihinkään auta, joka muija sen tietää…panadol ja menkkakivut, hah. No, mutta ostelin niitä silti, ihan vaan että oli jotain spesiaalia niillekin pirulaisille. Siellä apeekissa oli myös lapsille vitamiineja, jotka oli karkkeja… kurkkukipuun ja yskäänkin löytyi vaikka mitä, ihan hassujakin lääkkeitä, tuli mieleen, että onkohan ne jenkit oikeesti niin pimeitä että ostaa niitä. Melatoniinia kannattaa ostaa jetlagiin, 5mg purkki maksoi jotain 5$ (suomessa 1mg prk 10e). En tiiä auttoitko, ei mulla mun mielestä mitään laageja ollut kotiin tullessa.

Nähtävyyksistä käytiin kattomassa se ilmainen Vapauden patsas reissu lautalla, joka meni sen patsaan ohi. Hyvät kuvat sai, komiat maisemat ja ihana ilma ja sai hetken lepuuttaa jalkoja. En hinkunut sinne patsas saarelle… Maybe next time. Empire state buildin jäi käymättä, lykkäsimme sitä loppulomaan, jotka viimiset 2 päivää oli niin sumuisia, ettei kannattanut mennä, ei olis paljon välttis nähnyt, mutta tän kesän reissulla mennään kyllä sinne, must see näköalapaikka . Taxilla ajoimme vaan lentokenttäreissut ja kerran ravintolasta puolenyönaikaan jotellille, meinasimme silloinkin käyttää metroa, mutta siinä tunnelin suulla seisoi joku epämääräinen sakki, päätettiin napata taksi. Muuten menimme metrolla ees taas ja kävelimme piiiiitkiä matkoja.

Bussilla kävimme outletissa, Jersey Gardensissa, johon upposi ihan sikana rahaa, mutta kyllä sieltä raahattiinkin tavaraa. Kävimme kahtena päivänä siellä, ekalla bussilla sinne ja vikalla takas. Oli Guessia ja Hilfigeriä sun muuta… muistankohan hintoja (silloin oli muuten paljon back to school- alennuksia) Guessin varvastossut 10$, teepparit ja topit Guessin siis, 10-15$, Guessin käsilaukku (iso) 35$, Guessin aurinkolasit 35$, Hilfigerin takki 40$. Joka liikkeessä oli joku poistonurkka. Niissä oli halpaa. Ostelin oikeestaan vaan niistä… Victoria`s Secretillä kannattaa käydä sekä manhattanilla että ouletissa, ovat erilaisia, outletissa aika lailla alekoreja ja tosi halpaa, manhattanilla hyvää palvelua ja enempi valikoimaa (Outletissa 2$ Victoria`s secretin pikkuhousuja) .

Century 21 on khan huippu, monet kamat halvempia kun outletissa, melkein koluisin sen ensin… Esim Espritin aurinkolasit löysin 7$, Guessin laseja 14$ ja 19$ ja paljon vaatteita, lasten Guessia oli tosi halvalla sielä myös.

Viikon metrokorttia voin suositella, itse olin pallo hukassa, eikä hajuakaan missä päin mentiin, onneksi mies tiesi ja kuulemma oli yksinkertainen se kartta ja tiesi aina mihin mennä ja missä jäädä pois, niimpä mun ei tarvinnut edes yrittää keskittyä muuhun kun matkustamiseen. iPhoneen saa ainakin hyvän metrokartan, jota paljon käytimme. Tai siis mies käytti. WTC tornien viereinen kappeli sai hiljentymään, kannattaa käydä, unohtaa omat "ongelmat" taas hetkeksi.

Ruokaa söimme juu , aamiaista sai hotelliltakin (maksullista, hyvää) mutta kävimme aina eri paikassa, bagelsit oli ihan uskomattomia, myös pannarit sun muut jenkkijutut oli ihania. Pakko oli kerran koittaa mäkkäriäkin, se nyt toimii aina, ranut ja juomat oli normi aterioissa paljon isommat. Kävimme muutamassa Italialaisessakin, melkein joka paikassa oli hyvää. Ihan ehdottomia paikkoja mihin jokainen teistä menee, oli Katz deli ja Big Nicks hampurilaispaikka. Katzissa uskomattoman superhyperihania pastramileipiä, siis oikeesti, ihan mielettömän hyviä, paikkakin on hauska, oikein jenkkityylinen. Big Nickissä jokainen miespuolinen ottaa tietenkin haasteeksi SUMO burgerin, joka on ISO :D Mieheni söi sen, ei vaan tajuttu, että siihen pitää erikseen ottaa täytteet (kuten juusto, salaatti majo ym). Palvelu siellä oli, noh, tympeähköä, mutta paikka niin originelli, ettei haitannut. Naiset, vessa oli…jännittävä :D Pystyy käymään silti ;) NIIN ja EHDottomasti kannattaa hakea Whole Foodsista ruokaa mukaan ja mennä keskuspuistoon piknikille, siellä on ihnat ruuat, googlatkaa, ihan luxusruokaa mukaan. Ja mikä paikka se Keskuspuisto…huh huh. Ensi reissulla vietämme varmasti enemmän aikaa siellä, viimeksi emme ottaneet pyöriä vuokralle, nyt kyllä otamme.

Ensi kesänä on reissu taas edessä, lentojen metsästys käynnissä. Hotellin sijainnilla ei juuri ole väliä, joka paikkaan pääsee niin helposti. Time Squaren ympäristö tosin on nähty, sinne ei mennä.

Sori kirjotusvirheet, kirjoitin tätä New York hurmoksessa, matkakuume on sietämätön, tuohon kaupunkiin rakastuu niin totaalisesti!!

Arvosana hotellille:

wifi

Vieras    17.11.2013    New Yorkin muita vinkkejä    New York City

Wifi mäkkärissä ja Starbucksilla. Ota prepaid kortti jos haluut wifittää kulkiessa.

Paras sijainti

Vieras    17.11.2013    New Yorkin hotellit    New York City
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2013 | Hotelli: Pennsylvania

Todella parhaalla sijainnilla vastapäätä Madison Square Gardenia. Illalla peliin vain kadun yli! kaikki lähellä: Macy`s, Victoria`s Secret, Empire... Manhattan Mall, Times Square... Moneen paikkaan voit kävellä.

Hotelli itsessään hirveän suuri. Mutta huoneessa ei kehumista. Mikä tahansa Turkin aurinkolomankin hotelli kohdallani ollut miellyttävämpi. Mutta aikuiset ihmiset kyllä pärjää... Huone kyllä siivottiin päivittäin ja puhtaat pyyhkeet ja lakanat laitettiin. Mutta epämiellyttävä kokolattiamatto ei ollut just asennettu =/. Allergikkojen ei kannata... Maalit rapisi vessan ovesta, suikusta tuli lämmintä vettä riittävästi, mutta käsisuihkua ei ollut vain seinästä. Pyyheteline ruosteinen että putooko irti just vai kohta =). Pieni vaatekomero. Telkkari toimii. Näkymä saman hotellin tiililseinä ikkunoineen.

Herkkäuniselle korvatulpat tai toinen hotelli. 14. kerros ja äänet kuuluu aika hyvin yöllä kadulta. Poliisin pillit vinku vähän väliä, samaten käytävän äänet ja ovien kolaukset kuuluu kuin joku tulisi omasta ovesta.

Kuntosali tunkkainen kokolattiamattonsa ansioista mutta toimi.

wifiä ei ole mutta lisämaksulla sen sai 10,50$ päivä!!

Arvosana hotellille:

Ostoksia Nykissä ja outletissa.

Vieras    17.11.2013    New Yorkin ostokset    New York City

Hinnat alkujaankin merkkituotteiden kohdalla alkujaankin huomattavasti huokeammat kuin meillä täällä koto-Suomessa. Century 21:lla on ainakin kolme myymälää Manhattanilla. Eteläisin suurin. Esim Hilfiger boxerit 21$/4 kpl. Hyviä alejakin vaikkei varsinainen aleaika ollutkaan marraskuussa.

Woodburyyn bussilla aamusta aikaisin mm. hotel Pennsylvanian edestä, n 40$ meno-paluu. Matkalaukku mukaan. Siellä ei välttämättä sen halvempaa kuin cityssä mutta huomattavasti rauhallisempi tehdä ostoksia, Ja edullisiakin todellakin löytyy! 220 liikettä lapussa mainittiin, bussikuski puhui 260 liikkeestä =) Riittää varmasti jokaiselle mieleistä. Bussimatka kestää n tunnin, kivasti ehtii nähdä muutakin kuin Manhattanin vilinän.

Burlington, TjMaxx, Marshalls....

parmir    24.07.2013    New Yorkin ostokset    New York City

Outletit eivät välttämättä ole edullisimmat ostospaikat vaatteille esim yllämainituista loytyy merkkituotteita melkein puoleen hintaan alkuperäisestä hinnasta. Ne yleensä myos sijaitsevat kaupungissa. Ensivaikutelma ei näytä lupaavalta ensisilmäykseltä, mutta kun alkaa etsiä laajasta valikoimasta niin voit tehdä löytöjä. Tämä vinkkinä mikäli et halua lahteä kaupungista kauemmas Outletteihin.

Korkeatasoinen Hi -tech-hotelli

parmir    21.07.2013    New Yorkin hotellit    New York City
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2013 | Hotelli: YOTEL New York at Times Square

Sisäänkirjautuminen tapahtuu tietokoneella. Tietenkin siellä on myos hotellivirkailijoita opastamassa. Matkalaukkuropotti, joka mm. hoitaa matkalaukut lentokentälle. Sähkosängyt, ilmastoinnit, jääkaapit ja nettiyhteys pelaa. Alakerrassa ilmaiset tietokoneet käytettävissä. Upeita näköaloja Hudsonjoelle ja Manhattanille. Hotelli sijaitsee 10 avunuella, lahella Lincoln- tunnelin sisään menoa. Hotelli on muutaman vuoden vanha, eika siella ole petipunkkeja.

Siivous pelasi tosi hyvin ja hotelli oli siisti. Asuimme 25 kerroksessa.

Arvosana hotellille:

Boutique-hotelli

Vieras    14.04.2013    New Yorkin hotellit    New York City
Yöpymisen ajankohta: Helmikuu 2013 | Hotelli: Park 79 Hotel

Pieni, mutta ihan viihtyisä hotelli Upper West Sidessa lähellä Central Parkia. Hyvä asiakaspalvelu, saimme sviitin, vaikka olimme varanneet tavallisen huoneen - hinta kuitenkin sama. Siivouksen taso ei ollut kaikkein parhain ja lämmityslaite piti öisin kitinää, mutta siihenkin tottui. Hissi kulki auttamattoman hitaasti, joten rappusia pääsi paljon nopeammin. Sijainti oli todella hyvä, metro lähellä, jolla pääsi nopeasti esim. Time Squarelle. Voi suositella vaatimattomille matkailijoille, sillä mistään luksus-hotellista ei ollut kyse.

Arvosana hotellille:

Woodbury outlet

Vieras    15.02.2013    New Yorkin ostokset    New York City

220 merkkilikettä. Merkkivaatteet paljon halvempia jo lähtöhinnaltaan kun Suomessa ja täällä outlet hinnat, joista saatta vielä olla isoja alennuksia ja poisto kulmaukset lähes joka myymälässä.

Päivässä et ehdi käydä kuin 20-50 kauppaa läpi, joten hiukan kannattaa etukäteen suunnitella mihin kauppoihin haluaa ehdottomasti mennä kartta alueesta ja kaupoista löytyy Woodbury outletin sivuilta.

Ota ISO matkalaukku mukaan (aikaisemmin käyneillä on mukana), saat sen varmasti täyteen, jos olet yhtään shoppailuun taipuva. Tavarat kulkevat laukussa paljon helpommin kuin ostoskasseissa ja pois tultaessa on helpompi tuoda bussissa, voit toki myös ostaa paikan päältä matkalaukkuja myyvästä myymälästä.

Muutama esimerkki hintatasosta Ugg:it poistopuolella useita malleja noin 30€, Levi´s farkut 20€ ja Ralph Lauren housut 15€

Myös Century 21 Manhattanin eteläosassa on käymisen arvoinen paikka jossa on edulliset hinnat.

Subwayt

Edullisen aamupalan kahdelle saat, kun menet subwayhin ennen 9 aamulla. Saat kokonaisen patongin, jonka voi pyytää puolittamaan ja saat sen haluamillasi täytteillä. Juomaa saa tietenkin juoda ja ottaa mukaan niin paljon kuin jaksaa. Maan tapa. Tämä maksaa kahdelta yhteensä 8 dollaria. Edullista!

Hop-Top- Shop

parmir    05.10.2012    New Yorkin nähtävyydet    New York City

Kannattaa ostaa netistä hop-top-shop- kieroajelu lippu. Viisi päivää saat tutustua aamusta iltaan nähtävyyksiin eikä maksa kuin n. 78 euroa. Saat woucherin itsellesi ja sen kanssa sitten mennään paikan päällä Hollywood planetiin, jossa se vaihdetaan lipuiksi. Paikka sijaitsee time squarilla.

Ellis islandille pääsee tietenkin lautalla ilmaiseksi. Down townilla on sitten ground zeroa ja wall street..

Ellis islandin satamarakennuksen läheltä lähtee bussi brooklyniin. Uptown kierroksella päästään näkemään Harlem ja keskuspuistossa on mukava käydä kävelemässä.

Empire state buildingiin kannattaa mennä 7:30 niin pääsee ensimmäisten joukossa ja välttyy jonottamiselta. Itse asiassa kaikkiin paikkoihin, kun lähtee aamulla nin ei tarvitse jonottaa.

Samoin kannattaa olla aamulla lähdössä Woodbury outlettiin niin välttää ihmismassat.

Bensan hinta

parmir    05.10.2012    New Yorkin lennot & liikenne    New York City

4 dollaria kanisteri eli 3,8 litraa.

NY:n keskustaan taksi maksoi JFK:lta 23 km 55 dollaria. vuonna 2011.

Nyt bensan hinta oli gallona 3,80 dollaria ja taksi maksoi 60 dollari JFK:lta Manhattanille. Vuosi 2013.

Woodbury outlet

parmir    05.10.2012    New Yorkin ostokset    New York City

Valtaisa määrä merkkiliikeitä. Varaa koko päivä tänne. Aukeaa klo 10.

Linja-auto lähtee Port auth. bus terminaalista, kerros 3. Tämä sisältyy hop-top-shop- lippuun, jonka voi ostaa netistä.

Vanha, rauhallinen hotelli lähellä Time squarea

parmir    05.10.2012    New Yorkin hotellit    New York City
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2012 | Hotelli: Pennsylvania

Yöt sai nukkua rauhassa, koska meillä oli sisäpihanpuoleinen huone. Huoneessa likainen kokolattiamatto, mutta siellähän kuljetaankin kengät jalassa sisällä. Vuodevaatteet puhtaat ja tv:kin oli. Nuorison suosima hotelli. Lyhyt matka pennstationille ja time squarille.

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut New Yorkissa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.